Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa uutta suhdetta olette keskustelleet vaikeimmista asioista?
15.08.2024 |
Tarkoitan henkilökohtaisia ja herkempiä asioita, esimerkiksi omasta menneisyydestä. Minut on adoptoitu ollessani lapsi. Missä vaiheessa uutta suhdetta tämä kannattaa ottaa esille?
Kommentit (96)
Heti kättelyssä kannattaa tuoda ilmi traumat ja vaikea elämä. Ei ole oikein että toinen pohtii vakavissaan suhdetta ja tulee petetyksi. Kaikki ongelmat tulevat jo suhteen alkumetreillä ilmi ja on raskasta olla jatkuvasti vain tukemassa toista kun itse ei saa mitään. Tulee tietää mihin on ryhtymässä ja kukin tahoillaan arvioida sitä miten rahkeet riittää elää moniongelmaisen ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä nakkaan luurankoja esille yleensä aika äkkiä. Nyt en tiedä tässä virityksessä kerronko sitten mitään, tajusin just ettei mies edes tiedä koko nimeäni. Eikä kysy. Eli tästä selvästi ei ole tulossa sitä mitä minä halusin, seksijuttuja on kyllä puitu.
No, elämä on, eihän mun tuurilla vois muuta tapahtuakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se vaikuttaa puolisoosi, että olet adoptoitu? Tuskin menee kategoriaan "vaikea asia".
Kaikki ei välttämättä halua puhua asiasta varsinkaan jos siihen liittyy jotain vaikeaa, esimerkiksi että biologinen isä on joku inhottava ihminen.
No kai siitä voi silti, jollain tasolla puhua jos asia jostain syystä nousee esille luonnollisesti. Ihan vaan sanoa, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä.
Miksi sulle olisi niin tärkeää kuulla tuo lause, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se vaikuttaa puolisoosi, että olet adoptoitu? Tuskin menee kategoriaan "vaikea asia".
Kaikki ei välttämättä halua puhua asiasta varsinkaan jos siihen liittyy jotain vaikeaa, esimerkiksi että biologinen isä on joku inhottava ihminen.
No kai siitä voi silti, jollain tasolla puhua jos asia jostain syystä nousee esille luonnollisesti. Ihan vaan sanoa, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä.
Miksi sulle olisi niin tärkeää kuulla tuo lause, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä?
No jos on tarkoituksena tutustua siiheen kumppaniin. Yhtälailla varmaan jossain vaiheessa keskustelussa voi nousta esille se mikä on lemppari pizzan päällyste tai uskooko toinen avaruusolentoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se vaikuttaa puolisoosi, että olet adoptoitu? Tuskin menee kategoriaan "vaikea asia".
Kaikki ei välttämättä halua puhua asiasta varsinkaan jos siihen liittyy jotain vaikeaa, esimerkiksi että biologinen isä on joku inhottava ihminen.
No kai siitä voi silti, jollain tasolla puhua jos asia jostain syystä nousee esille luonnollisesti. Ihan vaan sanoa, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä.
Miksi sulle olisi niin tärkeää kuulla tuo lause, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä?
No jos on tarkoituksena tutustua siiheen kumppaniin. Yhtälailla varmaan jossain vaiheessa keskustelussa voi nousta esille se mikä on lemppari pizzan p
Liittyykö se kumppanin biologinen vanhempi siihen suhteeseen vai miksi tietoja hänestä tarvitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljänsillä treffeillä juotiin aika reippaasti viiniä ja avauduttiin oikeastaan kaikesta. Myöhemmin huomasin, ettei hän edes muistanut kaikkea, mitä kertoi. Päätimme myös alkaa seurustella tuolloin. Ei ehkä kovin kypsää, olimme kuitenkin nelikymppisiä. Omasta menneisyydesta avautuminen siis onnistui päihtymyksen myötä ja toki myöhemmin muutenkin, mutta yhteisiä vaikeita asioita ei opittu käsittelemään. Joten suhde kesti muutamia vuosia.
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut, koska toinen ei tee sillä tiedolla, että isäni ei ole biologinen isäni, yhtään mitään.
No ei varmaan siinä suhteen alkuvaiheilla, mutta kun parisuhde syvenee ja kasvaa, on tärkeää, että kumppanit oppivat tuntemaan toisiaan kokonaisvaltaisesti myös ne vaikeat ja haavoittavat kokemukset, jotka ovat muokanneet heistä sellaisia kuin he ovat tänään. Lapsuuden traumojen jakaminen kumppanille auttaa toista osapuolta ymmärtämään paremmin, miksi tiettyjä käytösmalleja tai tunteita esiintyy tietyissä tilanteissa. Tämä ymmärrys voi luoda syvempää empatiaa ja tukea suhdetta, kun toinen osapuoli tietää, mistä tietyt reaktiot johtuvat. Esimerkiksi, jos lapsuudessa on kokenut hylkäämistä, saattaa olla taipumusta pelätä, että kumppani tekee samoin. Kun tämä tausta on tiedossa, kumppani voi olla herkempi tukemaan ja vakuuttamaan, että hän on luotettava ja läsnä. Kun avautuu omista lapsuuden traumoista, se on merkki siitä, että luottaa kumppaniin tarpeeksi paljastaakseen haavoittuvimman puolensa. Tämä luottamus voi vahvistaa suhdetta ja auttaa rakentamaan vankan perustan, jossa molemmat osapuolet tuntevat olonsa turvalliseksi olla omia itsejään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut, koska toinen ei tee sillä tiedolla, että isäni ei ole biologinen isäni, yhtään mitään.
No ei varmaan siinä suhteen alkuvaiheilla, mutta kun parisuhde syvenee ja kasvaa, on tärkeää, että kumppanit oppivat tuntemaan toisiaan kokonaisvaltaisesti myös ne vaikeat ja haavoittavat kokemukset, jotka ovat muokanneet heistä sellaisia kuin he ovat tänään. Lapsuuden traumojen jakaminen kumppanille auttaa toista osapuolta ymmärtämään paremmin, miksi tiettyjä käytösmalleja tai tunteita esiintyy tietyissä tilanteissa. Tämä ymmärrys voi luoda syvempää empatiaa ja tukea suhdetta, kun toinen osapuoli tietää, mistä tietyt reaktiot johtuvat. Esimerkiksi, jos lapsuudessa on kokenut hylkäämistä, saattaa olla taipumusta pelätä, että kumppani tekee samoin. Kun tämä tausta on tiedossa, kumppani voi olla herkempi tukemaan ja vakuuttamaan, et
Turha traumoja on vatvoa. Ja asiakseen alkaa kertomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut, koska toinen ei tee sillä tiedolla, että isäni ei ole biologinen isäni, yhtään mitään.
No ei varmaan siinä suhteen alkuvaiheilla, mutta kun parisuhde syvenee ja kasvaa, on tärkeää, että kumppanit oppivat tuntemaan toisiaan kokonaisvaltaisesti myös ne vaikeat ja haavoittavat kokemukset, jotka ovat muokanneet heistä sellaisia kuin he ovat tänään. Lapsuuden traumojen jakaminen kumppanille auttaa toista osapuolta ymmärtämään paremmin, miksi tiettyjä käytösmalleja tai tunteita esiintyy tietyissä tilanteissa. Tämä ymmärrys voi luoda syvempää empatiaa ja tukea suhdetta, kun toinen osapuoli tietää, mistä tietyt reaktiot johtuvat. Esimerkiksi, jos lapsuudessa on kokenut hylkäämistä, saattaa olla taipumusta pelätä, että kumppani tekee samoin. Kun tämä tausta on tiedossa, kumppani voi olla herkempi tukemaan ja vakuuttamaan, et
Ei kai tuossa ollut kyse mistään lapsuustraumoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se vaikuttaa puolisoosi, että olet adoptoitu? Tuskin menee kategoriaan "vaikea asia".
Kaikki ei välttämättä halua puhua asiasta varsinkaan jos siihen liittyy jotain vaikeaa, esimerkiksi että biologinen isä on joku inhottava ihminen.
No kai siitä voi silti, jollain tasolla puhua jos asia jostain syystä nousee esille luonnollisesti. Ihan vaan sanoa, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä.
Miksi sulle olisi niin tärkeää kuulla tuo lause, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä?
No jos on tarkoituksena tutustua siiheen kumppaniin. Yhtälailla varmaan jossain vaiheessa keskustel
Liittyykö se kumppanin biologinen vanhempi siihen suhteeseen vai miksi tietoja hänestä tarvitaan?
No onhan se adoptiokokemus muokannut sinua juuri sellaiseksi henkilöksi kuin juuri nyt olet. Ihan yhtä lailla kuin vaikka se, että olisit asunut lapsuutesi eri maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut, koska toinen ei tee sillä tiedolla, että isäni ei ole biologinen isäni, yhtään mitään.
No ei varmaan siinä suhteen alkuvaiheilla, mutta kun parisuhde syvenee ja kasvaa, on tärkeää, että kumppanit oppivat tuntemaan toisiaan kokonaisvaltaisesti myös ne vaikeat ja haavoittavat kokemukset, jotka ovat muokanneet heistä sellaisia kuin he ovat tänään. Lapsuuden traumojen jakaminen kumppanille auttaa toista osapuolta ymmärtämään paremmin, miksi tiettyjä käytösmalleja tai tunteita esiintyy tietyissä tilanteissa. Tämä ymmärrys voi luoda syvempää empatiaa ja tukea suhdetta, kun toinen osapuoli tietää, mistä tietyt reaktiot johtuvat. Esimerkiksi, jos lapsuudessa on kokenut hylkäämistä, saattaa olla taipumusta pelätä, että kumppani tekee samoin. Kun tämä tausta on tiedossa, kump
Turha traumoja on vatvoa. Ja asiakseen alkaa kertomaan.
Jos ihminen ei pysty kumppaninsa kanssa keskustelemaan traumoistaan, se tarkoittaa, ettei hän ole parantunut niistä ja se taas vaikuttaa syvästi siihen, miten henkilö suhtautuu itseensä, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Toiseksi, miksi ihmeessä haluaisit sellaisen kumppanin, jolle et uskalla avautua vaikeista asioista? Kun näet sen miten kumppanisi suhtautuu menneisyydeen traumoihisi niin pystyt myös ennakoimaan sen tuleeko hän olemaan empaattinen ja kannustava jos sinulle tulevaisuudessa tapahtuu vaikeita asioita. Suhde on varsin pinnallinen jos ikinä ei pystytä puhumaan vaikeista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se vaikuttaa puolisoosi, että olet adoptoitu? Tuskin menee kategoriaan "vaikea asia".
Kaikki ei välttämättä halua puhua asiasta varsinkaan jos siihen liittyy jotain vaikeaa, esimerkiksi että biologinen isä on joku inhottava ihminen.
No kai siitä voi silti, jollain tasolla puhua jos asia jostain syystä nousee esille luonnollisesti. Ihan vaan sanoa, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä.
Miksi sulle olisi niin tärkeää kuulla tuo lause, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä?
No jos on tarkoituksena tutustua siiheen kumppan
No onhan se adoptiokokemus muokannut sinua juuri sellaiseksi henkilöksi kuin juuri nyt olet. Ihan yhtä lailla kuin vaikka se, että olisit asunut lapsuutesi eri maassa.
Millä tavalla? Ei minulle ainakaan adoptio ole oikeastaan mikään juttu. Biologinen isä kuoli kun olin 1v, isä adoptoi minut kun olin ala-asteella. Isä on ollut elämässäni suunnilleen aina. En näe mitään syytä erikseen kertoa tästä kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut, koska toinen ei tee sillä tiedolla, että isäni ei ole biologinen isäni, yhtään mitään.
No ei varmaan siinä suhteen alkuvaiheilla, mutta kun parisuhde syvenee ja kasvaa, on tärkeää, että kumppanit oppivat tuntemaan toisiaan kokonaisvaltaisesti myös ne vaikeat ja haavoittavat kokemukset, jotka ovat muokanneet heistä sellaisia kuin he ovat tänään. Lapsuuden traumojen jakaminen kumppanille auttaa toista osapuolta ymmärtämään paremmin, miksi tiettyjä käytösmalleja tai tunteita esiintyy tietyissä tilanteissa. Tämä ymmärrys voi luoda syvempää empatiaa ja tukea suhdetta, kun toinen osapuoli tietää, mistä tietyt reaktiot johtuvat. Esimerkiksi, jos lapsuudessa on kokenut hylkäämistä, saattaa olla taipumusta pelätä, että kumppani tekee samoin. Kun tämä tausta on tiedossa, kump
Ei kai tuossa ollut kyse mistään lapsuustraumoista?
Miksi sitten siitä asiasta ei voi puhua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut, koska toinen ei tee sillä tiedolla, että isäni ei ole biologinen isäni, yhtään mitään.
No ei varmaan siinä suhteen alkuvaiheilla, mutta kun parisuhde syvenee ja kasvaa, on tärkeää, että kumppanit oppivat tuntemaan toisiaan kokonaisvaltaisesti myös ne vaikeat ja haavoittavat kokemukset, jotka ovat muokanneet heistä sellaisia kuin he ovat tänään. Lapsuuden traumojen jakaminen kumppanille auttaa toista osapuolta ymmärtämään paremmin, miksi tiettyjä käytösmalleja tai tunteita esiintyy tietyissä tilanteissa. Tämä ymmärrys voi luoda syvempää empatiaa ja tukea suhdetta, kun toinen osapuoli tietää, mistä tietyt reaktiot johtuvat. Esimerkiksi, jos lapsuudessa on kokenut hylkäämistä, saattaa olla taipumusta pelätä, että kumppa
Miksi sitten siitä asiasta ei voi puhua?
Miksi siitä pitäisi puhua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se vaikuttaa puolisoosi, että olet adoptoitu? Tuskin menee kategoriaan "vaikea asia".
Kaikki ei välttämättä halua puhua asiasta varsinkaan jos siihen liittyy jotain vaikeaa, esimerkiksi että biologinen isä on joku inhottava ihminen.
No kai siitä voi silti, jollain tasolla puhua jos asia jostain syystä nousee esille luonnollisesti. Ihan vaan sanoa, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä.
Miksi sulle olisi niin tärkeää kuulla tuo lause, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä?
Millä tavalla? Ei minulle ainakaan adoptio ole oikeastaan mikään juttu. Biologinen isä kuoli kun olin 1v, isä adoptoi minut kun olin ala-asteella. Isä on ollut elämässäni suunnilleen aina. En näe mitään syytä erikseen kertoa tästä kenellekään.
No kyllähän tuo voi tulla ihan luonnolisesti esille kun vaikka kumppani näkee vauvakuviasi ja niissä on eri isä kuin se, jonka mies on tavannut. Ja viimestään siinä vaiheessa kun hankitaan lapsia niin perinnöllisistä sairauksista on syytä keskustella ja kyllä minusta ainakin tuntuisi kummalta jos kumppani ei olisi tuosta kertonut aiemmin ja tulisi olo, että kumppani ei luota minuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut, koska toinen ei tee sillä tiedolla, että isäni ei ole biologinen isäni, yhtään mitään.
No ei varmaan siinä suhteen alkuvaiheilla, mutta kun parisuhde syvenee ja kasvaa, on tärkeää, että kumppanit oppivat tuntemaan toisiaan kokonaisvaltaisesti myös ne vaikeat ja haavoittavat kokemukset, jotka ovat muokanneet heistä sellaisia kuin he ovat tänään. Lapsuuden traumojen jakaminen kumppanille auttaa toista osapuolta ymmärtämään paremmin, miksi tiettyjä käytösmalleja tai tunteita esiintyy tietyissä tilanteissa. Tämä ymmärrys voi luoda syvempää empatiaa ja tukea suhdetta, kun toinen osapuoli tietää, mistä tietyt reaktiot johtuvat. Esimerkiksi, jos lapsuudessa on kokenut hylkäämi
Miksi siitä pitäisi puhua?
Yleensä parisuhteessa puhutaan lapsuudesta ja omista elämänkokemuksista.
En tiedä mistä johtuu mutta mun kanssa jokainen nainen alkaa ekoista treffeistä asti valittamaan jokaisesta asiasta elämässään.
Loppuu tapailu lyhyeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se vaikuttaa puolisoosi, että olet adoptoitu? Tuskin menee kategoriaan "vaikea asia".
Kaikki ei välttämättä halua puhua asiasta varsinkaan jos siihen liittyy jotain vaikeaa, esimerkiksi että biologinen isä on joku inhottava ihminen.
No kai siitä voi silti, jollain tasolla puhua jos asia jostain syystä nousee esille luonnollisesti. Ihan vaan sanoa, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä.
Miksi sulle olisi niin tärkeää kuulla tuo lause, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä?
No jos vaikka hyvä kaverisi olisi adoptoimassa lasta ja pohtisi näitä asioita, että miten adoptiolapset sopeutuvat adoptioperheeseen niin miksi et kertoisi hänelle omia kokemuksiasi asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten se vaikuttaa puolisoosi, että olet adoptoitu? Tuskin menee kategoriaan "vaikea asia".
Kaikki ei välttämättä halua puhua asiasta varsinkaan jos siihen liittyy jotain vaikeaa, esimerkiksi että biologinen isä on joku inhottava ihminen.
No kai siitä voi silti, jollain tasolla puhua jos asia jostain syystä nousee esille luonnollisesti. Ihan vaan sanoa, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä.
Miksi sulle olisi niin tärkeää kuulla tuo lause, että ei ole biolo
No kyllähän tuo voi tulla ihan luonnolisesti esille kun vaikka kumppani näkee vauvakuviasi ja niissä on eri isä kuin se, jonka mies on tavannut. Ja viimestään siinä vaiheessa kun hankitaan lapsia niin perinnöllisistä sairauksista on syytä keskustella ja kyllä minusta ainakin tuntuisi kummalta jos kumppani ei olisi tuosta kertonut aiemmin ja tulisi olo, että kumppani ei luota minuun.
Tai sitten ei. Vauvakuvia ei välttämättä katsella niin tarkkaan, saati arvioida isän ulkonäköä vuosikymmeniä sitten. Miten niistä perinnöllisistä sairauksista keskustellaan, kun tietoa ei ole? Biologinen isä kuoli kun olin 1-vuotias. En todellakaan tiedä hänen terveydestään yhtään mitään, en myöskään hänen aikoja sitten kuolleiden vanhempiensa tiedoista.
No kai siitä voi silti, jollain tasolla puhua jos asia jostain syystä nousee esille luonnollisesti. Ihan vaan sanoa, että ei ole biologiseen vanhempaan yhteydessä.