HS mielipide: äitini oli narsisti

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan terapissa ikinä hoksannut jotain itseään koskevaa, kun kaikki tuntuvat huomanneen vain sen, miten väärin joku toinen on tehnyt? Se voi olla vanhempi tai puoliso tai kaveri, mutta ikinä ei itseä mietitä osana tapahtumia aivan kuin terapoitavat olisivat tahdottomia hahmoja omassa elämässään.

Voisiko edes joskus olla hieman sympatiaa sille ihan tavalliselle äidille, jolla oli omassakin elämässään erilaisia kokemuksia, mutta jonka olisi pitänyt koko lapsensa lapsuus olla täydellinen? Kun terapiassa nostetaan esille se yksi lause tiettynä väsyneenä hetkenä ja jätetään kuulematta ne sadat kannustavat lauseet, niin ollaanko oikeudenmukaisia kerrotulle tarinalle? Sehän on aina terapiassa olevan oma tarina, ympäristö voisi kertoa jotain aivan muuta.

Melko mustavalkoista pyöritellä asia niin, että lapsi hylkää vanhempansa koska äiti ei ollut täydellinen. Kuulostaa omituiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan terapissa ikinä hoksannut jotain itseään koskevaa, kun kaikki tuntuvat huomanneen vain sen, miten väärin joku toinen on tehnyt? Se voi olla vanhempi tai puoliso tai kaveri, mutta ikinä ei itseä mietitä osana tapahtumia aivan kuin terapoitavat olisivat tahdottomia hahmoja omassa elämässään.

Voisiko edes joskus olla hieman sympatiaa sille ihan tavalliselle äidille, jolla oli omassakin elämässään erilaisia kokemuksia, mutta jonka olisi pitänyt koko lapsensa lapsuus olla täydellinen? Kun terapiassa nostetaan esille se yksi lause tiettynä väsyneenä hetkenä ja jätetään kuulematta ne sadat kannustavat lauseet, niin ollaanko oikeudenmukaisia kerrotulle tarinalle? Sehän on aina terapiassa olevan oma tarina, ympäristö voisi kertoa jotain aivan muuta.

Melko mustavalkoista pyöritellä asia niin, että lapsi hylkää vanhempansa koska äiti ei ollut täydellinen. Kuulo

Ihan kuin kyseessä olisi blame shifting. 

Ei kukaan hylkää mukavaa ihmistä :E

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan terapissa ikinä hoksannut jotain itseään koskevaa, kun kaikki tuntuvat huomanneen vain sen, miten väärin joku toinen on tehnyt? Se voi olla vanhempi tai puoliso tai kaveri, mutta ikinä ei itseä mietitä osana tapahtumia aivan kuin terapoitavat olisivat tahdottomia hahmoja omassa elämässään.

Voisiko edes joskus olla hieman sympatiaa sille ihan tavalliselle äidille, jolla oli omassakin elämässään erilaisia kokemuksia, mutta jonka olisi pitänyt koko lapsensa lapsuus olla täydellinen? Kun terapiassa nostetaan esille se yksi lause tiettynä väsyneenä hetkenä ja jätetään kuulematta ne sadat kannustavat lauseet, niin ollaanko oikeudenmukaisia kerrotulle tarinalle? Sehän on aina terapiassa olevan oma tarina, ympäristö voisi kertoa jotain aivan muuta.

Melko mustavalkoista pyöritellä asia niin, että lapsi hylkää vanhempansa koska äiti ei ollut täydellinen. Kuulo

Tämä on todella tavallista. Kun oma paha olo projisoidaan äitiin, niin tietenkin apuna on se terapeutinkin kannustama asia eli lopeta yhteydenpito! Ikävämpi puoli on se, että kun ne ongelmat ovat itsessä eikä äidissä, niin tilanne ei helpotukaan. Terapeutin mukaan sekin on äidin vika, äiti on saanut lapsensa uskomaan noin.

Vierailija kirjoitti:

"En ole täydellinen" on tyypillistä narsistiläppää. Siihen on rivien väliin kirjoitettu, että toinen osapuoli on kohtuuton eikä hyväksy inhimillistä epätäydellisyyttä. Näin ollen syy riitaan tai välien katkeamiseen on sen toisen.

Normaali ihminen pyytää anteeksi. Olen pahoillani, etten ollut silloin tukenasi. Anteeksi, että vertasin sinua muihin. Tajuan nyt, että vaadin sinulta liikaa. En olisi saanut kuormittaa sinua omilla asioillani. Näitä et kuule narsistin suusta.

Juurihan täällä väitettiin, että narsisti osaa valita oikeat sanat. Anteeksi pyytely ei todista yhtään mitään. Joku voi hokea anteeksianteeksi tarkoittamatta ja joku ei sano mitään vaikka olisikin pahoillaan.

Sitä paitsi tuohan kuulostaa narsistiselta olla vaatimassa kaikilta aina anteeksi pyyntöä. Sinun kanssasi saa varmasti kävellä munan kuorilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan terapissa ikinä hoksannut jotain itseään koskevaa, kun kaikki tuntuvat huomanneen vain sen, miten väärin joku toinen on tehnyt? Se voi olla vanhempi tai puoliso tai kaveri, mutta ikinä ei itseä mietitä osana tapahtumia aivan kuin terapoitavat olisivat tahdottomia hahmoja omassa elämässään.

Voisiko edes joskus olla hieman sympatiaa sille ihan tavalliselle äidille, jolla oli omassakin elämässään erilaisia kokemuksia, mutta jonka olisi pitänyt koko lapsensa lapsuus olla täydellinen? Kun terapiassa nostetaan esille se yksi lause tiettynä väsyneenä hetkenä ja jätetään kuulematta ne sadat kannustavat lauseet, niin ollaanko oikeudenmukaisia kerrotulle tarinalle? Sehän on aina terapiassa olevan oma tarina, ympäristö voisi kertoa jotain aivan muuta.

Melko mustavalkoista pyöritellä asia niin, että lapsi hylkää

Jaa-a, enpä tiedä. Tällä palstallakin monet ihan omien sanojensa mukaan katkovat välit äitiinsä, koska "sen juttuja ei jaksa kuunnella". Ei siis siksi että kyseessä olisi ollut kamala alistava narsistiäiti, vaan siksi että sillä on joko niin typerät jutut naapuruston typeristä juoruista, tai sitten se "valittaa" liikaa.

Minulle tulee aina vähän paha mieli etenkin noista jutuista, missä "äidistä on tullut negatiivinen ulisija, en vastaa enää sen puheluihin". Etenkin vanhempien ihmisten masennus on alidiagnosoitua. Kiva siinä sitten, jos oma perhekin vain pyörittelee silmiään ja sanoo että äidin tylsiä nurinoita ei jaksa kukaan kuunnella.

No, onneksi itselläni ei ole lapsia, eipä ainakaan tule koskaan rasitettua lapsiparkoja typerillä jutuillani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En ole täydellinen" on tyypillistä narsistiläppää. Siihen on rivien väliin kirjoitettu, että toinen osapuoli on kohtuuton eikä hyväksy inhimillistä epätäydellisyyttä. Näin ollen syy riitaan tai välien katkeamiseen on sen toisen.

Normaali ihminen pyytää anteeksi. Olen pahoillani, etten ollut silloin tukenasi. Anteeksi, että vertasin sinua muihin. Tajuan nyt, että vaadin sinulta liikaa. En olisi saanut kuormittaa sinua omilla asioillani. Näitä et kuule narsistin suusta.

Juurihan täällä väitettiin, että narsisti osaa valita oikeat sanat. Anteeksi pyytely ei todista yhtään mitään. Joku voi hokea anteeksianteeksi tarkoittamatta ja joku ei sano mitään vaikka olisikin pahoillaan.

Sitä paitsi tuohan kuulostaa narsistiselta olla vaatimassa kaikilta aina anteeksi pyyntöä. Sinun kanssasi saa varmasti kävellä munan kuorilla.

Missä todetaan, että kaikilta ja aina pitäisi saada anteeksipyyntö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En ole täydellinen" on tyypillistä narsistiläppää. Siihen on rivien väliin kirjoitettu, että toinen osapuoli on kohtuuton eikä hyväksy inhimillistä epätäydellisyyttä. Näin ollen syy riitaan tai välien katkeamiseen on sen toisen.

Normaali ihminen pyytää anteeksi. Olen pahoillani, etten ollut silloin tukenasi. Anteeksi, että vertasin sinua muihin. Tajuan nyt, että vaadin sinulta liikaa. En olisi saanut kuormittaa sinua omilla asioillani. Näitä et kuule narsistin suusta.

Juurihan täällä väitettiin, että narsisti osaa valita oikeat sanat. Anteeksi pyytely ei todista yhtään mitään. Joku voi hokea anteeksianteeksi tarkoittamatta ja joku ei sano mitään vaikka olisikin pahoillaan.

Sitä paitsi tuohan kuulostaa narsistiselta olla vaatimassa kaikilta aina anteeksi pyyntöä. Sinun kanssasi saa varmasti kävellä m

"Normaali ihminen tajuaa pyytää anteeksi."

Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että terapiassa olevalta pitää pyytää koko ajan anteeksi mennyttä ja nykyistä. Jos ei pyydä anteeksi, loukkaa ja aiheuttaa ahdistusta ja koska ei tiedä, mikä sana milloinkin on väärä, joutuu pyytämään anteeksi kaikkea sanomaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan terapissa ikinä hoksannut jotain itseään koskevaa, kun kaikki tuntuvat huomanneen vain sen, miten väärin joku toinen on tehnyt? Se voi olla vanhempi tai puoliso tai kaveri, mutta ikinä ei itseä mietitä osana tapahtumia aivan kuin terapoitavat olisivat tahdottomia hahmoja omassa elämässään.

Voisiko edes joskus olla hieman sympatiaa sille ihan tavalliselle äidille, jolla oli omassakin elämässään erilaisia kokemuksia, mutta jonka olisi pitänyt koko lapsensa lapsuus olla täydellinen? Kun terapiassa nostetaan esille se yksi lause tiettynä väsyneenä hetkenä ja jätetään kuulematta ne sadat kannustavat lauseet, niin ollaanko oikeudenmukaisia kerrotulle tarinalle? Sehän on aina terapiassa olevan oma tarina, ympäristö voisi kertoa jotain aivan muuta.

Melko mustaval

Puhut eri asiasta. 

Hm, turhauttava ketju. Yksi puhuu aidasta, toinen aidan seipäästä, kolmas trollaa.

Illanjatkoja. Käykäähän kävelyllä.

Teinit ovat melkoisia materialisteja. Yritäpäs 13 v tyttärelle, joka kärttää ulkomaanmatkoja, lisää vaatteita, uutta puhelinta, uutta harrastusta jne ( ja häpeää vanhempien autoa) sanoa, että: "Kulta, ei meillä ole nyt rahaa, mutta voisit äitin kanssa lähteä pyöräretkelle laavulle, paistettais makkaraa ja samalla voitais katsoa, löytyykö sieltä lampaankääpiä" (jutellessaan äiti halaa teiniä lämpimästi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En ole täydellinen" on tyypillistä narsistiläppää. Siihen on rivien väliin kirjoitettu, että toinen osapuoli on kohtuuton eikä hyväksy inhimillistä epätäydellisyyttä. Näin ollen syy riitaan tai välien katkeamiseen on sen toisen.

Normaali ihminen pyytää anteeksi. Olen pahoillani, etten ollut silloin tukenasi. Anteeksi, että vertasin sinua muihin. Tajuan nyt, että vaadin sinulta liikaa. En olisi saanut kuormittaa sinua omilla asioillani. Näitä et kuule narsistin suusta.

Juurihan täällä väitettiin, että narsisti osaa valita oikeat sanat. Anteeksi pyytely ei todista yhtään mitään. Joku voi hokea anteeksianteeksi tarkoittamatta ja joku ei sano mitään vaikka olisikin pahoillaan.

Sitä paitsi tuohan kuulostaa narsistiselta olla vaatimassa kaikilta aina anteeks

Eikö ole pikkuisen omituista, jos äiti ei tunne tuon vertaa omaa lastaan? Kaiken kasvatustyönsä jälkeen? :/ Ettei tietäisi - kärjistyksiäsi mukaillen - edes yhtä asiaa, jonka voisi sanoa anteeksi pyytämättä? 

Kuvaamasi äiti kuulostaa omaan korvaani passiivis-aggressiiviselta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan terapissa ikinä hoksannut jotain itseään koskevaa, kun kaikki tuntuvat huomanneen vain sen, miten väärin joku toinen on tehnyt? Se voi olla vanhempi tai puoliso tai kaveri, mutta ikinä ei itseä mietitä osana tapahtumia aivan kuin terapoitavat olisivat tahdottomia hahmoja omassa elämässään.

Voisiko edes joskus olla hieman sympatiaa sille ihan tavalliselle äidille, jolla oli omassakin elämässään erilaisia kokemuksia, mutta jonka olisi pitänyt koko lapsensa lapsuus olla täydellinen? Kun terapiassa nostetaan esille se yksi lause tiettynä väsyneenä hetkenä ja jätetään kuulematta ne sadat kannustavat lauseet, niin ollaanko oikeudenmukaisia kerrotulle tarinalle? Sehän on aina terapiassa olevan oma tarina, ympäristö voisi kertoa jotain

"Puhut eri asiasta"

Koska lainaukset eivät toimi, en tiedä, viittasitko tuohon missä mainitsin palstailijat jotka eivät jaksa kuunnella äitinsä tylsiä juttuja.

Se oli ihan vain vastauksena aiempiin väitteisiin, ettei kukaan katkaise välejä, ellei takana ole jotain kaltoinkohtelua. Tai "ei kukaan hylkää mukavaa ihmistä". Se nyt ei ainakaan ole totta :D Jokainen, jolla on joskus mennyt huonosti, tietää, miten helposti vastoinkäymisissä tulee hylätyksi jopa läheisten taholta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisissa on huomattavasti enemmän narsisteja kuin miehissä. Naisten kohdalla kannattaa katoa naisen omaa käytöstä sen perusteella miten se muita syyttää kun aina nainen käyttäytyy juuri niin kun muita syyttää

Olisikos sinulla jotain todistetta tälle väitteellesi? Nimittäin tutkimusten mukaan miehistä noin 7,7% ja naisista noin 4,8% on narsistinen persoonallisuushäiriö.

Noista lukemista voi päätellä myös sen, että läheskään kaikki narsisteiksi syytetyistä ei millään voi olla narsisteja. Palstalaisten kirjoituksista voisi joskus päätellä, että melkein puolet kaikista ihmisistä on narsisteja. Onneksi ei ole niin yleistä kuitenkaan.

Lähes kahdeksan prosenttia (ja kaksinkertainen määrä naisiin nähden) on ihan järkyttävän paljon.

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan terapissa ikinä hoksannut jotain itseään koskevaa, kun kaikki tuntuvat huomanneen vain sen, miten väärin joku toinen on tehnyt? Se voi olla vanhempi tai puoliso tai kaveri, mutta ikinä ei itseä mietitä osana tapahtumia aivan kuin terapoitavat olisivat tahdottomia hahmoja omassa elämässään.

Voisiko edes joskus olla hieman sympatiaa sille ihan tavalliselle äidille, jolla oli omassakin elämässään erilaisia kokemuksia, mutta jonka olisi pitänyt koko lapsensa lapsuus olla täydellinen? Kun terapiassa nostetaan esille se yksi lause tiettynä väsyneenä hetkenä ja jätetään kuulematta ne sadat kannustavat lauseet, niin ollaanko oikeudenmukaisia kerrotulle tarinalle? Sehän on aina terapiassa olevan oma tarina, ympäristö voisi kertoa jotain aivan muuta.

Toki löytyy niitä asioita, jotka on aikuisena tehnyt väärin ja joista pitää ottaa vastuu, mutta nekin usein linkittyvät siihen lapsuuden kasvuympäristöön ja kasvatukseen. Siitä taas ei kukaan ole itse vastuussa, vaan vanhemmat. Siksi pitää ruotia lapsuuden ongelmakohtia sitä kautta, että mitkä asiat ovat aiheuttaneet ns. kieroon kasvamista, ja miten se heijastuu nykyiseen minään. 

Miten kaikilla muka on narsistiäiti kun miehet ovat useammin narsisteja? Minulla ainakin isä on hyvin vaativa ja ehdoton, narsistipiirteinen mutta ei diagnoosia. Yrittää kontrolloida myös aikuisten lastensa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

  "In stead of teaching you, it's more like forcing their beliefs on you and when you don't agree they may belittle you, causing you to believe pretty awfully untrue things about yourself."

Aika deeppii.. 

Vierailija kirjoitti:

Teinit ovat melkoisia materialisteja. Yritäpäs 13 v tyttärelle, joka kärttää ulkomaanmatkoja, lisää vaatteita, uutta puhelinta, uutta harrastusta jne ( ja häpeää vanhempien autoa) sanoa, että: "Kulta, ei meillä ole nyt rahaa, mutta voisit äitin kanssa lähteä pyöräretkelle laavulle, paistettais makkaraa ja samalla voitais katsoa, löytyykö sieltä lampaankääpiä" (jutellessaan äiti halaa teiniä lämpimästi).

On. :D

Muistan miten itse häpesin meidän auton rotiskoja. Eikä koskaan käyty ulkomailla. Kyllä vähän harmitti kun naapurin lapsi lähti jouluksi kanarialle. Meillä ei ollut varaa käydä missään.  

Yläasteella oli ikävää kun ei ollut omaa puhelinta. Siihen aikaan kaikilla alkoi jo olla jonkilainen kännykkä. Meillä pyöriteltiin vielä jotain lankapuhelinta.

Katkaisin välit vanhempiini, sisaruksiin ja koko sukuun. En ole koskaan käynyt terapiassa.

Mun äiti oli myös.

En ehkä tajunnut sitä ennen kuin hän kuoli.

Mutta äidin kuoleman jälkeen isä sen sanoi, ja tajusin että hän oli oikeassa.

Äiti omi mut täysin, olin äidin poika, eikä isän kanssa paljon oltu tekemisissä.

Tiedän, että näin ei saisi sanoa, mutta olen tyytyväinen että äiti kuoli ennen isää.

Mutta vasta äidin kuoleman jälkeen tutustuttin isän kanssa ja tajusin kuinka hyvä tyyppi hän on.

Nöin jälkikäteen en edes tajua kuinka hän jaksoi kestää äitiä loppuun saakka. Oli kovia riitoja välillä.

Äidin kuoleman jälkeen en ole ikinä nähnyt isää vihaisena tai surullisena.

Hänellä ollut pari naisystävää sen jälkeen ja aina iloinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsia, mutta olen kyllä sivusta nähnyt sekä äitejä, tyttäriä, anoppeja ja miniöitä jotka vaikuttavat narsistisilta tai muilla tavoin persoonallisuushäiriöisiltä. Kukaan ei tietysti näe vikaa itsessään.

Minua tässä ikuisuuskeskustelussa hämää pari asiaa:

a) Narsistinen persoonallisuushäiriö on miehillä melkein tuplasti yleisempää kuin naisilla. Miksi keskustelussa melkein aina keskitytään narsistisiin äiteihin ja anoppeihin?

b) Miksi narsisti nähdään aina äideissä ja anopeissa, vaikka tytär tai miniä voi yhtä lailla olla narsisti? Se todellinen narsistiäitikin on joskus ollut narsistitytär ja narsistiminiä.

Niinpä.

 Paljon näkee miten esim. anoppeja haukutaan ja kutsutaan narsistiksi, ja sitten muut naiset villinä komppaa mukana. Ajattelematta, että asia saattaa olla oikeasti toisin päin. Se miniä voi ollak

Äitini käyttäytyi narsistisesti sekä miniän että anopin rooleissaan.  Ihan painajaistyyppi.

Ulkomaanmatkat tai kalliit merkkivaatteet ja harrastukset eivät korvaa rakkautta vaan lapsen sielua riipii vanhepiensa rakkauden puute.