Miehen tapailu, liikaa säätämistä
Miehellä on kouluikäiset lapset, omani ovat jo aikuisia. Eli eri elämäntilanteissa ollaan. Miehen lapset ovat hänen luonaan vuoroviikoin, mutta suunnitelmat saattavat äkillisesti muuttua että yksi lapsi meneekin äidilleen tai äidin viikolla tulevatkin isälleen, tai joku heistä. Eli ei ole mitään selkeää suunnitelmaa. Mua on alkanut asia ärsyttämään. Kun ehdotan tapaamista, tulee lähes aina kieltäytyminen kun lapsi onkin isällään. Käytännössä siis nähdään vain miehen ehdottamana ja milloin hänelle sopii. Oon miettinyt että tässä on liikaa säätämistä ja muuttuvia tekijöitä. Tottakai lapset ovat isälleen ne tärkeimmät asiat enkä halua heidän tapaamisia edes rajoittaa. Ehkä tämä oli vain omalla kohdalla nyt todettu että ei ole mun juttu. Kaipaan jo tasaista aikuisten välistä, kahden keskistä aikaa. Onko muilla tämänlaisia kokemuksia?
Kommentit (69)
Kuulisin myös mielelläni näitä kokemuksia
Vierailija kirjoitti:
Miksette te sitten voi nähdä, kun miehellä on lapset? Mun miehellä oli myös alaikäinen lapsi kun tavattiin, mutta aika pian se lapsikin tuli osaksi meidän yhteistä arkea, eli oltiin yhdessä yhtä lailla olipa lapsi hänellä tai lapsen äidillä.
Toisaalta kyllä tuo, että vuoroviikko ei ole vuoroviikko vaan sen lisäksi tulee useinkin noita yllätysaikoja jolloin lapsi on isällään, on sellainen että ymmärrän että uusi kumppani haluaisi ettei niitä olisi niin usein. Ota ihmeessä miehen kanssa puheeksi tuo, että kaipaisit aikuisten välistä aikaa, ja että sinusta on hankalaa tuo, että tapaamisia ei oikein järjesty.
No kun ap ei halua leikkiä kotileikkiä vaan paneskella rauhassa miehen kanssa. Kai sinä nyt sen verran tajuat.
Tapasin eron jälkeen tutun miehen ja aloimme olla yhdessä - etäsuhteessa. Hänellä ei lapsia, mulla 10v ja 14 v. Koin raskaaksi sen, että mies ei oikein ymmärtänyt, kuinka paljon lapset tarvitsevat minua. Ja siis 1000 km välimatkalla tapaamisten järjestäminen oli haasteellista. Mulla vaativa työ ja olisin oikeasti halunnut olla lasten kanssa / yksin viikonloput - yksikin viikonloppu kuussa tämän miehen kanssa oli mulle tosi stressaavaa. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, että en ollut valmis parisuhteeseen millään tavalla. Nyt 3 v jälkeenkään en kaipaa intensiivistä suhdetta - toki treffeillä olisi joskus kiva käydä, mutta ei edes yöpyä yhdessä - loma-ajat tietty erikseen. Lapset nyt siis 13 ja 17 v. Nyt, kun tämän ymmärrän, en edes etsi mitään parisuhdetta. Sen aika tulee, kun lapset eivät enää asu kotona.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tota lasten kanssa tapailua kun itse vihasin sitä kun tiesin liikaa äidin seuraelämästä, ihan liikaa eri miehiä kuvioissa joista minunkin olisi pitänyt heti innostua ja jopa niiden miesten lapsista :(
Onko siellä Isabella vai Victoria? Kyse lienee Martinasta.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia olen sinkku. Vien lapsia harvasen päivä treeneihin, peleihin ja kisoihin. Naiset kun tosiaan haluaa sinut kokonaan koko ajan tai ei olenkaan. Heti pitäisi muuttaa yhteen jakaa kaikki kulut yms.
Olen nainen, jolla on teini-ikäset lapset, seurustelisin mielelläni, mutta kun miehet haluaa heti kauniiseen kotiini lihapatojen ääreen asumaan, kokopväsuhteeseen, mökilleni viettämään aikaa ja täyden palvelun. Minä haluaisin seksiä silloin tällöin ha niin, että miehet maksaa omat kulunsa ja minä omani, pikku lomilla voisi pyörähtää jne. Nurkkiini en yhtäkään miestä enää koskaan huoli. Amen
Kannattaa tapailla vain lapsettomia ikisinkku vauva palstan miehiä niin ei ole mitään säätöä lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tapailla vain lapsettomia ikisinkku vauva palstan miehiä niin ei ole mitään säätöä lasten kanssa.
:D rather not
En ole miesten antanut tehdä tarpeitaan minuun 9 vuoteen. Ilmeisesti jotkut kuitenkin vielä antavat.
Vierailija kirjoitti:
En ole miesten antanut tehdä tarpeitaan minuun 9 vuoteen. Ilmeisesti jotkut kuitenkin vielä antavat.
Kuka sua sitten tukee, halaa jakaa arkea? :)
Liika säätäminen kertoo arvoista. Aikaa löytyy itselle tärkeille asioille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toisen lapset ärsyttää, kannattaa erota. Se on katsos koko paketti tai ei ollenkaan.
Käsittääkseni ap ei maininnut mitään siihen liittyen, että lapsissa tai heidän olemassaolossaan olisi mitään vikaa.
No mikä se ongelma sitten oli? Mun lukutaidolla ongelma nimenomaan oli ne lapset. Jos nyt jo ärsyttää se että lapset tulee ja menee miten sattuu ja lasten ehdoilla mennään niin mitä se tulee olemaan myöhemmin? Kaikki tulee kärsimään.
Älä ap lähde tuohon kuvioon. Sulla jo aikuiset lapset niin et varmastikaan halua viettää seuraavia vuosia lapsiperheen elämässä jossa ei ole mitään sääntöjä tapaamisten suhteen? Ite en todellakaan lähtisi tuohon. En ottaisi muutenkaan miestä jolla lapsia. Toisen lapset ei oo ikinä kuin omia. Mielikuvissa kaikki on hyvää pataa niiden lapsipuolten kanssa ja hauskaa on. Oikeassa elämässä se harvoin menee noin. Kuvitelkaa se naapuriston ärsyttävin lapsi ja kuvitelkaa että se asuisi sun luona joka toinen viikko tai edes silloin tällöin! Mä tulisin hulluksi!
Itelläkin on uusperhe ja nostan kyllä hattua miehelleni joka tähän lähti. Tilanne kyllä oli eri eli lapsi asui luonani eikä kyläillyt isällään kun isää ei ole. Lapsi oli 1 vuotias eli siihen oli helppo tulla ja lapsesta tulikin miehen "oma". Nyt hän on jo lähes aikuinen ja sisaruksiakin syntynyt 2. Mulle lapset on kuitenkin aina se ykkönen enkä olisi ottanut (enkä ottanutkaan) miestä joka vähänkään olisi vastustellut.
Jos nyt ero tulisi niin ihanne olisi se että lapset saisi tulla ja mennä miten huvittaa. Ero ei ole heidän syy niin miksi heidän pitää siitä enempää kärsiä ja näkemisiä rajoittaa? Viikko viikko mutta hyvällä joustolla on kaikille osapuolille parasta. Paitsi tuleville kumppaneille. Tämän takia en ottaisi puolisoa jolla lapsia.
Lapseni ovat minulla vuoroviikoin. Rytmi paria poikkeusta tiedossa hyvissä ajoin. Ensi alkuun en halua ketään esitellä lapsilleni. Siksi tutustuessa ja tapaillessa tapaamiset vain lapsettomalla ajalla tai tapaaminen on muutaman tunnin mittainen päiväaikainen tapaaminen. Tämä sikäli helppoa, kun kyseessä teinit joilla omiakin menoja. Kotiimme ei kuitenkaan ole asiaa lapsiviikoilla, ettei tule yllätystapaamisia. Mikäli suhde syntyisi ja vakiintuisi, niin toki sitten naisystävän lapsille esittelen. Mitään äitipuolta heille en hae tai tarvitse. Pakko ei ole yhdessä olla tekemässä asioita.
Itse olen kokenut molemmat puolet: ollut itse aikanaan se yh-äiti joka yritti seurustella lapsettoman miehen kanssa ja sittemmin toisinpäin, eli omat lapseni ovat jo omillaan ja miehellä vielä varhaisteini-ikäisiä.
Lapset ovat ihaninta ja tärkeintä maailmassa ja niin kuuluu ollakin, mutta suhdehomma ei pelitä jos mistä tahansa syistä koko palettia pyöritetään vain toisen ehdoilla. Kyllä se kiristää hermoja jos koko seurustelu menee vain toisen osapuolen aikataulujen ja muuttuvien säätötekijöiden mukaan, oli sitten syynä ne lapsikuviot tai jokin muu joka horjuttaa tasapuolisuuden dynamiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tota lasten kanssa tapailua kun itse vihasin sitä kun tiesin liikaa äidin seuraelämästä, ihan liikaa eri miehiä kuvioissa joista minunkin olisi pitänyt heti innostua ja jopa niiden miesten lapsista :(
Sama. Ihan normaalin asiallisia miehiä äidillä oli muutama, mutta kyllähän se vaan vitutti ankarasti kun kotirauha oli pilalla ja täysin vieras mies siellä pyörimässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toisen lapset ärsyttää, kannattaa erota. Se on katsos koko paketti tai ei ollenkaan.
Käsittääkseni ap ei maininnut mitään siihen liittyen, että lapsissa tai heidän olemassaolossaan olisi mitään vikaa.
No mikä se ongelma sitten oli? Mun lukutaidolla ongelma nimenomaan oli ne lapset. Jos nyt jo ärsyttää se että lapset tulee ja menee miten sattuu ja lasten ehdoilla mennään niin mitä se tulee olemaan myöhemmin? Kaikki tulee kärsimään.
Älä ap lähde tuohon kuvioon. Sulla jo aikuiset lapset niin et varmastikaan halua viettää seuraavia vuosia lapsiperheen elämässä jossa ei ole mitään sääntöjä tapaamisten suhteen? Ite en todellakaan lähtisi tuohon. En ottaisi muutenkaan miestä jolla lapsia. Toisen lapset ei oo ikinä kuin omia. Mielikuvissa kaikki on hyvää pataa niiden lapsipuolt
Samassa kommentissa sanot: Ettei toisen lapsi ei ole ikinä kuin oma ja että juuri sinun uudelle miehellesi lapsestasi tuli kuin oma. Oletko sinä tai sinun lapsesi jotenkin erilaisia kuin muut. Olet seko.
Tuli mieleen, ettei välttämättä ole ollenkaan kyse lapsista, vaan siitä että miehellä on muitakin säätöjä. Oli miten oli, jos tuo ärsyttää, niin on syytä tehdä suhteesta loppu.
Jätin naisen joka seksin jälkeen halusi vielä kuluttaa aikaani. Ei todellakaan kiinnosta jauhaa paskaa aktin jälkeen.
Romut ränniin ja heippa.
Vierailija kirjoitti:
Jätin naisen joka seksin jälkeen halusi vielä kuluttaa aikaani. Ei todellakaan kiinnosta jauhaa paskaa aktin jälkeen.
Romut ränniin ja heippa.
Herätyys.... :D
Käsittääkseni ap ei maininnut mitään siihen liittyen, että lapsissa tai heidän olemassaolossaan olisi mitään vikaa.