Valtiovarainministriö ehdottaa: vanhusten hoivamaksut määräytyvät omaisuuden arvon mukaan
Valtiovarainministeriön (VM) perjantaina esittelemästä budjettiehdotuksesta Suomen ensi vuoden talousarvioksi löytyy kohta, joka vaikuttaisi usean iäkkään pitkäaikaishoidon asiakasmaksuihin.
VM ehdottaa budjettiesityksessään, että iäkkäiden ihmisten pitkäaikaishoidosta perittäviä maksuja korotettaisiin siten, että maksuissa huomioitaisiin tulojen lisäksi myös kertynyt omaisuus.
Tällä hetkellä esimerkiksi ympärivuorokautisesta hoivasta nauttiva iäkäs ihminen maksaa asiakasmaksuja säännöllisiin tuloihinsa perustuen. Usealla eläkeläisellä nämä tulot ovat työ- ja kansaneläke sekä pääomatulot esimerkiksi yrityksistä tai metsän omistamisesta.
Mikäli tulevaisuudessa omaisuus olisi asiakasmaksuja nostava tekijä, yhä useampi maksaisi enemmän ja suuremman osan omista hoivakuluistaan.
Nykyisellään vain harva iäkäs kansalainen asuu hoivakodissa täysin omaan laskuunsa, sillä hoiva maksaa jopa tuhansia euroja kuukaudessa.
Asiakas maksaa tällä hetkellä hoivastaan enintään 85 prosenttia nettotuloistaan.
Valtiovarainministeriön laskelmissa jatkossa perittäisiin ylimääräinen sadan euron asiakasmaksu henkilöiltä, joiden varallisuus ylittää 200000 euron.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010623324.html?utm_medium=promo…
Kommentit (305)
Peritään 100 euroa. Päivässä, viikossa vai kuukaudessa?
Suomen taso on laskenut aika nopeasti. Suomi 100, mutta tuleeko toista 100.
Yhteiskunnan ja veronmaksajien velvollisuus ei ole turvata perikunnille mahdollisimman suurta perintöä.
Eli siis jos vanhus omistaa omakotitalon ja kesämökin, maksaa hän palvelumaksuja enemmän kuin vuokra-asuja? Mistä hän ne maksaa- ei omaisuus vaikuta käytössä oleviin tuloihin.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan ja veronmaksajien velvollisuus ei ole turvata perikunnille mahdollisimman suurta perintöä.
Yhteiskunta olemme me, ja vanhukset ovat veronmaksajia. Aika jänskä toi sun logiikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo o. Seuraavaksi kommunistinen Suomi ottaa huostaansa kaikki kansalaistensa säästöt, osakkeet ja muun omaisuuden. Asunnot jaetaan uusiksi poliittisen arvon ja lasten lukumäärän mukaan.
Yksinäiset asutetaan suurperheiden paskahuusiin
Kannattaa viimeistään nyt realisoida koko omaisuus ja haihtua muualle. En usko, että kokoomuksen äänestäjäkään tiesi äänestävänsä kommunisteja
Tämä taitaa olla eka juttu, mikä liippaa edes ajatuksen tasolla kommunismia. Muut hallituksen päätökset on olleet ehtaa tehokapitalismia.
Rikkaat älähtää heti, jos päätös ei olekaan rikkaiden veroja alentava, tai köyhiltä ottava.
Mieti sitä pariskuntaa, jossa puoliso on pitkäaikaishoidossa ja kansaneläkkeellä juuri ja juuri pärjäävä puoliso asuu tämän hoidettavan omistamassa kaksiossa. Omaisuutta on yli 200 000 euron arvosta, joten kuka maksaa sen ylimääräisen satasen, kun eläkkeestä jää käyttörahaa hoitomaksun jälkeen 80 e (jos muistan oikein)? Ei ole mitään realisoitavaa ellei yhteistä kotia myydä, kotihan voi olla yhteinen, vaikka asunnon omistaa vain toinen. Avio-oikeus astuu voimaan vasta puolison kuollessa.
Vierailija kirjoitti:
Pitääpä jakaa rahat lapsille.
Näin ajattelin tehdä. Asunto ja säästöt ennakkoperintönä, itselle jää hallintaoikeus ja perilliset saa veroedun.
Hienoa, eka kerta kun pieneläkeläinen saa etua. Kunta maksaa hoidon kun omat tulot ei riitä.
Tämä tietysti tulee teille perskokkareille kalliiksi.
On tämä sairas sosialistinen yhteiskunta. Kaikki omaisuus vaan valtiolle, valtio huolehtii sitten kaikista kansalaisista jos huolehtii niin kuin Neuvostoliitossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se hoito maksaa yhteiskunnalle n. 5000 euroa kuukaudessa. Jokuhan sen maksaa.
Kuvittelen kyllä, että oikeasti rikkaat muutenkin ovat jo kalliimmissa hoivakodeissa.
Joku sen tosiaan maksaa, mutta 100 euroa ei sitä kuittaa. Verot ovat sitä varten. Jos taas kulut pitää jyvittää aiheuttajan mukaan, eiköhän laiteta sitten neuvolat, peruskoulut ja koko toinen aste maksulliseksi. Ei taida siinä riittää edes 200 000 euroa.
Muistelen, että keskimäärin vanhus tarvitsee tuollaista palvelua alle 2 kk elämänsä loppupäässä. Meillä on todella vähän sellaisia vanhuksia, joille hoivakotipaikka tarjotaan vielä silloin, kun jalat vielä kantavat.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan ja veronmaksajien velvollisuus ei ole turvata perikunnille mahdollisimman suurta perintöä.
Kuulostaa kommunistiselta ajattelulta; ensin yhteiskunta, sitten ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se hoito maksaa yhteiskunnalle n. 5000 euroa kuukaudessa. Jokuhan sen maksaa.
Kuvittelen kyllä, että oikeasti rikkaat muutenkin ovat jo kalliimmissa hoivakodeissa.
Joku sen tosiaan maksaa, mutta 100 euroa ei sitä kuittaa. Verot ovat sitä varten. Jos taas kulut pitää jyvittää aiheuttajan mukaan, eiköhän laiteta sitten neuvolat, peruskoulut ja koko toinen aste maksulliseksi. Ei taida siinä riittää edes 200 000 euroa.
Ja kohta uliset sitten synnytyspakotusvirttäsi, trolli (RUS)
Miten ne rahat saa siitä omaisuudesta, kun kukaan ei osta niitä vanhoja taloja ja asunto-osakkeita muuttotappiokunnista?
Vierailija kirjoitti:
Joo o. Seuraavaksi kommunistinen Suomi ottaa huostaansa kaikki kansalaistensa säästöt, osakkeet ja muun omaisuuden. Asunnot jaetaan uusiksi poliittisen arvon ja lasten lukumäärän mukaan.
Yksinäiset asutetaan suurperheiden paskahuusiin
Kannattaa viimeistään nyt realisoida koko omaisuus ja haihtua muualle. En usko, että kokoomuksen äänestäjäkään tiesi äänestävänsä kommunisteja
Kommunistinen? Persuthan siellä riehuu ja orpo on täys lapanen eikä pysty niitä mitenkään hallitsemaan.
Onko ihan oikeasti niin, että säästäväinen ja asiansa hoitanut vanhus on elämänsä loppupäässä sama asia kuin sosialisoitava omaisuus? Miksi ihmeessä kannustaa ketään opiskelemaan ja tekemään töitä, koska lopputulos on se, että valtio vie säästösi.
Vierailija kirjoitti:
Valtiovarainministeriön laskelmissa jatkossa perittäisiin ylimääräinen sadan euron asiakasmaksu henkilöiltä, joiden varallisuus ylittää 200000 euron.
Tällainen varallisuus on noin 20 prosentilla yli 75-vuotiaista.
Ylimääräisen sadan euron maksun kerääminen heiltä tarkoittaisi noin 12 miljoonaa euroa vuodessa.
Miten köyhiä tässä maassa ollaan😂 Jo lapsilla on 200 K omaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Pitääpä jakaa rahat lapsille.
Samaa mieltä.Ilmeisesti tuota yrittävätkin kun mariinin aikana jo valittivat kuinka paljon suomalaisilla "makaa"rahaa pankissa.Pitäisi lyödä nykyajan ihmisten mukaan kaikki menemään ja olla korvia myöden veloissa.Sitten ollaan kateellisia eläkeläisille jotka ovat ikänsä säästäneet varalle .Itse eivät ymmärrä että ei kaikkea tarvitse saada heti vaan sitten kun on siihen säästänyt voi sen ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse uutiseen kommenttina, että harva iäkäs asuu hoivakodissa sen vuoksi, että niitä ei ole/riitä kaikille. Suomessa päätettiin vuosikymmen sitten, että vanhuksen on parempi asua kotonaan.
Eilen kuulin äidiltäni, että noihin voi olla kymmenen vuoden jono. Koomaista kun kahdeksan kymmpinen viimein ymmärtää ettei enää pärjää kotonaan, ja pistää hakemuksen vetämään, niin paikan saisi sitten kahdeksan vuotta kuolemansa jälkeen.
Vanhempani asuivat puoliksi omistamassaan omistusasunnossa. Isäni ei pärjää enää kotona ja muutti hoivakotiin. Isällä pienin mahdollinen kansaneläke. Täytyykö äitini nyt maksaa tuo satanen kuussa omista tuloistaan tai sitten myydä kotinsa, jos sen kuvitteellinen arvo sattuu menemään yli rajan?
Ymmärtääkö VM miten asuntomarkkinoilla käy jos vanhukset alkavat massoittain myydä asuntojaan samaan aikaan? Eihän niille riitä ostajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtiovarainministeriön laskelmissa jatkossa perittäisiin ylimääräinen sadan euron asiakasmaksu henkilöiltä, joiden varallisuus ylittää 200000 euron.
Tällainen varallisuus on noin 20 prosentilla yli 75-vuotiaista.
Ylimääräisen sadan euron maksun kerääminen heiltä tarkoittaisi noin 12 miljoonaa euroa vuodessa.
Miten köyhiä tässä maassa ollaan😂 Jo lapsilla on 200 K omaisuus.
Suomalaiset ovat köyhiä. Varallisuutta on per nuppi saman verran kuin portugalilaisilla. Parjatuilla Italialla ja Kreikalla luku on selvästi Suomea suurempi ja sinne maksetaan vielä eu-tukia.