Joko teidän perheessänne on käytössä "non-native bilingualism"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni toisessa perheessä äiti puhuu kokonaan suomea ja toisessa yh-äiti puhuu puoliksi suomea/englantia (eri tilanteissa). Tuskin tuosta haittaa on. Harva suomalainenkaan puhuu äidinkieltään kieliopillisesti oikein. Se tulee koulusta ja kirjoista, jos tulee.

Kieliopin ja kirjakielen juuri voit opetella ja opettaa. Mutta miten sanot lapsellesi paikkakuntasi murteella jotain? Miten sanot van se luottaa? Miten sanot suattaapi olla? Mikä on sinun murteesi englannissa? Veikkaan että todella harva pystyy sellaiseen puhumiseen.

Opetettava englanti on silloin ns. yleisenglantia jota puhutaan kansainvälisesti. On opettajasta kiinni minkä englanninkielisen maan vivahteita puheessa on muita enemmän. Suomalaisilla vivahteet ja sanat ovat useimmiten joko Britann

Mahdatkohan ymmärtää, että puhut tässä omista peloistasi nyt enemmän kuin varsinaisesti aiheesta?

Olen siis perhe, jossa puhutaan useampaa kieltä, ja nämä vaahtoamiset tuntuvat sen vuoksi niin typeriltä. 

On aivan järkyttävä tapaus. En tiennyt, että näin typeriä ihmisiä on olemassa. Isi ollut ulkomailla 3 vuotta niin kyllä joo, natiivienkkua vedetään. Ja joku mamma kattoo kaunareita ilman tekstejä niin tokkiinsa meidän JesperCasperille voi vääntää in English koska on vaan niin hienoo. Myötähäpeä ja surku lasten puolesta. Viekää kielikylpyyn ja vaikka minne, mutta äidinkieli on äidinkieli, perusta kaikelle kielitaidolle. Jos on aidosti kaksikielinen perhe, se on tietysti täysin eri asia. 

Vierailija kirjoitti:

En ole taas vähään aikaan lukenut mitään typerämpää. Lapset oppivat huonosti englantia ja sen lisäksi ovat täysin suomalaisia ilman kulttuuri-identiteettiä englanninkielisestä maasta. Omat lapseni ovat puoliksi brittejä ja kyllähän sen niistä näkee. Tuntevat molempien maiden kulttuurin, historian, tavat ja ne pienet jutut, jota tuntee ainoastaan oikea englantilainen/suomalainen. 

Taas siirrät omat pelkosi nettiin sen sijaan, että reflektoisit mistä tämä kaikki kumpuaa. Meillä lapsi esimerkiksi osaa paljon paremmin englantia, koska on puhunut sitä vauvasta. Reissut englanninkielisiin maihin on sujunut hyvin, koska lapsi on osannut kommunikoida siellä. Jos nyt hänellä alkaisi kouluenglanti, niin hän olisi samalla tasolla vasta yläasteella. Lisäksi tuo kulttuuri-identiteetti josta niin kovin paasaatte melkein joka toisessa viestissä, niin oletteko aivan varmoja, että tässä kulttuurissa on enää mitään äsilyttämisen arvoista? Lapsi ei automaattisesti ole ulkona mistään identiteeteistä pelkän kielen takia, että ihan liirumlaarumia noi ajatukset. 70-lukuinen ilmapiiri väittää, että lapsi jäisi juurettomaksi, kun ei jää. 

Vierailija kirjoitti:

Toimii ainoastaan, jos vanhemmat puhuvat kieltä natiivitasolla, ovat tehneet ylemmän korkeakoulututkinnon pääaineenaan kyseinen kieli.

Siinäkin tilanteessa herää kysymys, miksi lapsille ei puhuta MYÖS äidinkieltä.

Täällä enkun pääaineopiskelija. Englannin opettajina toimivilla kavereillani ei tulisi mieleenkään ryhtyä tuollaiseen pelleilyyn. Lapsen kanssa on ensiarvoisen tärkeä kommunikoida omalla äidinkielellään, ja että oppivat sen yhden kielen erittäin hyvin. Se on sitten hyvä pohja muiden kielten opinnoille. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on karjalaiset sukujuuret ja ikäluokastani (milleniaali) moni sukulainen on opetellut karjalankielen ja alkanut puhua sitä lapsilleen. Itse pidän ajatusta vähän vieraana, sillä eihän se ole meidän äidinkieli vaikka samalla onkin. Vaikka on surullista, että se oikea äidinkieli näivettyy ja kuolee, en pystyisi puhumaan lapselleni kieltä, joka ei tule sydämestä. Mutta pidän karjalaisen karjalankielen puhumista lapsilleen silti kyllä monella tapaa ymmärrettävämpänä kuin täysin suomalaisen englannin puhumista.

Oma äidinkieleni ei ole suomi, sillä kotonamme puhuttiin vanhempieni äidinkieltä. Suomi on kuitenkin vahvin kieleni ja tunnekieleni, joten se tuntuu luontevimmalta valinnalta, jos joskus saan lapsia.

Veljeni puhuu lapsilleen suomea ja äitini lapsenlapsilleen huonoa suomea. Itse toivoisin, että hän puhuisi lapsenlapsille äidinkieltään vaikka lapset eivät samalla kielellä vastaisi. 

Noissa perheissä oli lapset tosi pieniä. Ongelmia on tulossa siinä vaiheessa kun lapset kasvavat. Vanhempi joka ei halua tai osaa puhua sitä kieltä jolla lapsi,käy koulua, ei pysty tukemaan koulunkäynnissä, kyselemään kokeisiin tai auttamaan läksyjen teossa. On todella, todella vaativaa pitää yllä edes omaa äidinkieltään toisena kielenä ympäristössä, jossa se kieli ei ole luontevasti arjessa mukana ympäristön, koulun ja kaveripiirin kielenä. Pidän omituisena ja arjen kannalta raskaana ratkaisuna sitä, että puhutaan perheessä kieltä joka ei ole kenenkään perheenjäsenen äidinkieli. Puhun kokemuksesta koska olen kasvattanut aikuiseksi kaksi suomea toisena kielenä puhuvaa lasta ympäristössä jossa olen ollut lähes aina ainoa suomenkielinen heidän lähipiirissään. Asumme mieheni kotimaassa. 

Toki. Mä puhun suomea ja salakieltä lapsille. 

Momitotä kokuuloluu? , he usein kysyvät kun tulen töistä. 

Vastaan: 

Vovitotutotaa joja voväsosytottotää noniinonkoku ainona. 

Joskus menee kielet sekaisin: 

Voi poperorkokulole sentään! , huudan. 

Vierailija kirjoitti:

Suomen kieli on niin ainutlaatuinen, vivahteikas ja ilmaisuvoimainen, että on sääli jos sen sijaan opetetaan kotona rallienglantia. Englannin oppii niin helposti nykyään muutenkin. Toivottavasti molemmissa jutun perheissä luetaan paljon suomenkielistä kirjallisuutta, niin yhdessä kuin erikseen, ääneen ja äänettömästi.

 

Niinpä. Tuo on se oikea uhka. Että tulevaisuudessa lasten kielitaito kaikissa osaamistaan kielissä on heikko esimerkiksi sanaston osalta, koska ei lueta kirjoja. Syntyy alaluokka finglishiä vääntäviä ihmisiä, jotka eivät hallitse yhtään yksittäistä kieltä tarpeeksi hyvin. Äidinkielen opettajilta on kuulunut hälyttäviä viestejä siitä, ettei tavallisiakaan sanoja nykyään välttämättä ymmärretä. 

Vierailija kirjoitti:

Aivan järjetön juttu tuo ruotsin lisätunti yläkouluun, absolutisti ei mitään hyötyä. Olisi vaikka jonkin muun vieraan kielen opettelua, saksa, ranska, italia, espanja, arabia, niin voisivat tutustua siihen yläkoulussa ja saada sivistystä. Esim. Kaupungeissa voisivat kokoontua harvinaisen kielen ryhmiin eri kouluista tai esim videoyhteys. Voisivat tutustua ko kieleen, vaikka menisivät myöhemmin vaihto-opizkelijaksi ko maahan. Koskaan ei tiedä milloin tarvitsee ja tutustuvat samalla kieleen ja kulttuuriin, suurin vahinko on nyt tapahtunut ruotsin lisätunnin lisäämisessä.

100 %:sti samaa mieltä. Miten meillä on tuohon hulluuteen varaa?! Ihmisten perustarpeiden hoito sakkaa, vanhukset makaa sängyissään, työttömyys pahenee.. ja silti, aina vaan on varaa lisätä ruotsin opetusta! Jonka käyttöarvo 98 %:ssa alueista on olematon. 

Me puhutaan lapsen kanssa (12v) välillä englantia keskenämme. Tai jostain syystä meillä on vakiintunut tapa, että koiramme muka-puhuu englantia. Koko homma on täyttä hassuttelua ja vitsiä eikä tulisi mieleenkään käyttää arkikielenä englantia lapsen kanssa. Lapsi eli pääosin englanninkielistä arkea lähes 7-vuotiaaksi asti asuinpaikkamme vuoksi, joten osaa sitä melkein natiivitasoisesti. Silti meillä on kotikieli ollut aina suomi. Siltikin huomaa miten tietyt suomenkielen vivahteet on jäänyt lapselta pois ja miten joutuu välillä selittämään itse ihan itsestäänselvyyksinä pitäminään sanoja. Yläkouluun haikailee itse englanninkieliselle luokalle. Katsotaan mitä tehdään.

Meillä puhutaan lapsille molempien äidinkieltä, eli suomea ja japania. Lapset ovat myös englannin kielisessä päiväkodissa.

Mitenkähän koulu mahtaa sujua aikanaan?

Onko häpimiil häpimiil jos siinä ei oo häppäreitä?

Suomi on rankattu maailman viiden vaikeimman kielen joukkoon koko maailmassa.

Suomen kieli on erikoinen ja erittäin vaikea kaikkine taivutuksineen. On rikkaus osata näin vaikeaa kieltä natiivitasoisesti ja sen saisi lapsena ilmaiseksi, kun omat vanhemmat sitä puhuisivat lapselle (herkkyyskaudet oman äidinkielen oppimiseen).

On sääli, että lapset missasivat tämän junan nyt. Suomea on lähes mahdotonta oppia natiivitasoiseksi enää aikuisena opiskelemalla. 

Aina hämmästelen, että eivätkö suomalaiset oikeasti tajua, kuinka makeasta, vaikeasta ja erikoisesta kielestä on kyse ja on aivan mahtavaa osata näinkin vaikea kieli natiivitasoisesti.

Meillä puhutaan vaan jenkkienkkua koska molemmat vaihto oppilaana usassa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä puhutaan vaan jenkkienkkua koska molemmat vaihto oppilaana usassa.

Onko lapsilla myös americana nimet? 

Tää juttu pisti kyllä miettimään. Olisi kiva tietää, kuinka yleistä on, että lapselle ei puhuta omaa äidinkieltä. Historiallisesti ollut varmaan lähinnä jonkun kuninkaallis- ja aatelistason eliitin sekoilua, valita kotikieleksi vaikka ranska, vaikkei olisi sen kielen kanssa mitään sukuyhteyttä. Tällä eliitillä vaan on sitten ollut ne natiivisti kieltä puhuvat lastenhoitajat ja kotiopettajat asialla. Apinoidaanko tässä nyt sitten tätä muinaista elitismin muotoa vai onko kyseessä yleismaailmallisempikin ilmiö, tätä asiasisällöltään melko köyhä juttu ei kerro.

Olen huomannut, että nuorisolaiset vaihtavat englantiin kun puheeksi tulee joku intiimi tai kiusallinen asia. Somessa myös syviä tunteita ilmaistaan englanniksi. Tai ehkä pikemminkin niitä paetaan englannin kieleen, joka tuo turvallista etäisyyttä liian intiimiin asiaan. Pidän tätä todella valitettavana, suomeksi pitäisi voida ilmaista myös positiivisia ja syviä tunteita. On aivan eri asia suomalaiselle sanoa minä rakastan sinua, kuin I love you. 

Kielen elvyttäminen on ainoa syy puhua lapselle, jotain muuta kieltä kuin omaa äidinkieltään. Esim. jos osaa saamea tai karjalan kieltä niin näiden kielten puhumisen ymmärrän, koska niitä pitää elvyttää. Englannin kieltä ei tarvitse.

Meillä puhutaan lapsille suomea (minä), ranskaa (mieheni) ja englantia (yhteinen kieli). Hienosti ovat oppineet kaikki kielet; sekä minä että mieheni olemme asuneet englanninkielisessä maassa toistakymmentä vuotta ja puhumme englantia natiivin tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä puhutaan lapsille suomea (minä), ranskaa (mieheni) ja englantia (yhteinen kieli). Hienosti ovat oppineet kaikki kielet; sekä minä että mieheni olemme asuneet englanninkielisessä maassa toistakymmentä vuotta ja puhumme englantia natiivin tasolla.

Mutta kumpikin teistä puhuu lapsille omaa äidinkieltään. Se on se tärkein. Natiivipuhujaksi ei tule 20 vuodessa eikä edes 40 vuodessa. Kieli pitää oppia lapsena äidinkielenä.