Kokoomus ehdottaa ylityön jannattavuuden parantamista
Kokoomus on esittänyt merkittäviä muutoksia ylityökorvauksiin, joiden tarkoituksena on tehdä ylityöstä houkuttelevampaa ja lisätä kokoaikaisten työpaikkojen määrää. Puolueen ehdotukset sisältävät useita uudistuksia, jotka voisivat mullistaa nykyisen ylityöjärjestelmän.
Kokoomus ehdottaa, että jatkossa ylityökorvauksista ei perittäisi eläkemaksuja eikä työttömyysturvamaksuja. Tämä muutos keventäisi työntekijöiden verotaakkaa ja tekisi ylityöstä taloudellisesti kannattavampaa.
Puolue esittää myös, että ylityökorvauksille asetettaisiin tasavero, joka olisi mahdollisimman alhainen. Ehdotettu veroprosentti olisi 1-5 %, mikä kannustaisi työntekijöitä tekemään enemmän ylityötä.
"Haluamme, että ylityöstä tulee houkutteleva vaihtoehto kaikille työntekijöille," sanoi Kokoomuksen puheenjohtaja.
Nykyisin laissa on määritelty 250 tunnin maksimirajoitus ylityölle. Kokoomus haluaa poistaa tämän rajoituksen ja antaa työnantajien ja työntekijöiden itse sopia ylityön määrästä. Tämä muutos antaisi enemmän joustavuutta työmarkkinoille ja mahdollistaisi paremman sopeutumisen yritysten tarpeisiin.
Kokoomus pyrkii myös edistämään kokoaikaisten työpaikkojen lisääntymistä ylityön avulla. Uudet muutokset koskisivat vain kokoaikaisia työntekijöitä, mikä kannustaisi yrityksiä tarjoamaan enemmän kokoaikaisia työsuhteita.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mitenkäs ne lääkäreiden osa-aikatyöt tähän kuvioon sopivat?
Varmaan ainoa ammattiryhmä joka voi kieltäytyä kokoaikatyöstä kun palkka jo valmiiksi niin hulppea että sillä tulee reippaasti toimeen vaikka työaika olisi puolet.
Muut pitävät kynsin hampain kiinni niistä vähistä työtunneista joita työnantaja armollisesti tarjoaa ja elävät kädestä suuhun.
Mikä on niin vaikeaa elää tulojen mukaan?
Tarvitsetko autoa? Todella kallis Suomessa. Käytä sen sijaan jalkojasi, pyörää, julkisia tai muuta lähemmäksi.
Tarvitsetko lapsia? Todella kalliita Suomessa. Hoida lapset huostaan ja kulut vähenevät. Tai ole fiksu, äläkä lisäänny.
Nuo on mahdollista toteuttaa jos tulotaso on riittävän korkea. Mediaanipalkalla se ei onnistu.
Miksi SINÄ et elä tulojesi mukaan? Miten on mahdollista, että monella työttömälläkin on auto vaikka mikään taho ei avusta auton kuluissa millään lailla? Miten on mahdollista, että monella työttömällä on lapsia tai lapsia vaikka tulot ovat tukienkin kanssa pienet? Vastaus: HE elävät tulojensa mukaan. Sinä et siihen kykene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vähemmällä väellä voitaisiin teetättää töitä ilman työnantajamaksuja? Ja miten ylitöiden teettäminen lisäisi kokoaikaisten määrää? Valtion verokertymä eli veropohja pienenisi? Ylityön teettäminen olisi halvempaa työnantajalle? NO mutta siitä vain tehkööt mitä huvittaa. Ei jaksa enää kiinnostaa koska eläkeikä häämöttää jo...
Koskettaa vain ylityötä. Normaalista palkasta menee yhä kaikki mitä nykyäänkin.
Jatkossa ylityötä tehdään enemmän eli tasaveron ansiosta tulee enemmän verotuloja valtiolle kuin aikaisemmin koska useampi tekee niin paljon kuin pystyy/mahdollista. Näin ei ollut ennen erilaisten rajojen ja verotuksen takia.
En minä ainakaan tee yhtään ylimääräistä tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ylityöt olisi verovapaita.
Eli ei kannata tehdä muita kuin ylitöitä? Työsopimukseen vaikka 5t/vko ja kuittaa loput ylitöinä?? Aivan mahtava uudistus 🤣
Koskettaa vain kokoaikaisia työntekijöitä. Ymmärrätkö että se tarkoittaa täysiä tunteja eli noin 40 tuntia viikossa.
En ymmärrä.
Hyvä työntekijä. Varo astumasta Kokoomuksen Miinaan !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mitenkäs ne lääkäreiden osa-aikatyöt tähän kuvioon sopivat?
Varmaan ainoa ammattiryhmä joka voi kieltäytyä kokoaikatyöstä kun palkka jo valmiiksi niin hulppea että sillä tulee reippaasti toimeen vaikka työaika olisi puolet.
Muut pitävät kynsin hampain kiinni niistä vähistä työtunneista joita työnantaja armollisesti tarjoaa ja elävät kädestä suuhun.
Mikä on niin vaikeaa elää tulojen mukaan?
Tarvitsetko autoa? Todella kallis Suomessa. Käytä sen sijaan jalkojasi, pyörää, julkisia tai muuta lähemmäksi.
Tarvitsetko lapsia? Todella kalliita Suomessa. Hoida lapset huostaan ja kulut vähenevät. Tai ole fiksu, äläkä lisäänny.
Nuo on mahdollista toteuttaa jos tulotaso on riittävän korkea. Mediaanipalkalla se ei onnistu.
Miksi SINÄ et
Köyhä huutelee siellä! Mene töihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pask a kokoomus! Että elämä on pelkkää työntekoa! Aikaa ei jäisi lepäämiseen ja muuhun omaan aikaan!
Ylityö on vapaaehtoista. Saa levätä halutessaan. Ne jotka rahaa haluavat, saavat tehdä ylitöitä.
Paikallisen sopimisen myötä palkat lasketaan niin alas, että on pakko tehdä toisen työpäivän verran ylitöitä saadakseen välttämättömän toimeentulon. Sama tulo, tupla työaika. Valtion verotulot eivät siitä kasva. ÄäYhtä hyvä idea kuin muutkin perskokkareiden leikkaamatta köyhiltä autat köyhiä. Jopen tapaan: Auta Köyhää/ rikastuta itseä.
Entäs kun on liukuva työaika, eikä varsinaisia ylitöitä vaikka kuinka pitkää päivää tekisi?
Kannattaa sitten paikallisesti sopia 5 tunnin työviikko ja loput tehdä ylitöinä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ylityöt olisi verovapaita.
Eli ei kannata tehdä muita kuin ylitöitä? Työsopimukseen vaikka 5t/vko ja kuittaa loput ylitöinä?? Aivan mahtava uudistus 🤣
Koskettaa vain kokoaikaisia työntekijöitä. Ymmärrätkö että se tarkoittaa täysiä tunteja eli noin 40 tuntia viikossa.
Niin miksi en voisi olla "kokoaikainen" työntekijä joka on tehnyt työsopimuksen vaikka tuosta viidestä viikkotyötunnista??? Loput kuittaisin ylitöinä. Sehän olisi vain niin sanottua verosuunnittelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo on taas logiikka. Jos samat ihmiset tekee enemmän töitä, työpaikat vähenee, ei lisäänny.
Sitten leikataan tukia lisää. Kyllä ne töihin menee.
Ne? Kuulutko monimiljonääri sukuun? Jos et, voit laskea itsesi meihin muihin kuuluvaksi. Odota vaan tekoäly väijyy sinunkin töitäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pask a kokoomus! Että elämä on pelkkää työntekoa! Aikaa ei jäisi lepäämiseen ja muuhun omaan aikaan!
Ylityö on vapaaehtoista. Saa levätä halutessaan. Ne jotka rahaa haluavat, saavat tehdä ylitöitä.
Paikallisen sopimisen myötä palkat lasketaan niin alas, että on pakko tehdä toisen työpäivän verran ylitöitä saadakseen välttämättömän toimeentulon. Sama tulo, tupla työaika. Valtion verotulot eivät siitä kasva. ÄäYhtä hyvä idea kuin muutkin perskokkareiden leikkaamatta köyhiltä autat köyhiä. Jopen tapaan: Auta Köyhää/ rikastuta itseä.
Mikä on tässäkin ongelma? Jos olisit töissä, tietäisit että jokainen sopii palkkansa itse. Esimerkiksi itse sopinut palkan ja koska olen hyvä työntekijä (en saikuttele ja olen todella tehokas sekä seen laatua) palkkani on noin 13 000 euroa kuukaudessa.
Nuo paikalliset sopimisen yms. skeidat koskettaa harjoittelupaikkoja ja töitä joita tehdään opiskelujen ohella. Ei kai kukaan noissa töissä pysy enää opiskelujen jälkeen?
Eihän niillä makseta edes ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksen "jannattavuudet" on kyllä niin nähty tavispalkansaajan näkökulmasta. En usko sanaakaan mitä joku Marttinen tai Satonen selittää - kyseessä on aina työnantajan etua ajava, kansantaloudellisesti ja inhimillisesti huono asia.
Miksi se olisi huono asia?
Ylitöiden teettäminen on aina työnantajalle halvempi vaihtoehto, kuin lisähenkilökunnan palkkaaminen. Lisäisi työllisyysastetta, jos työ jaettaisiin tasaisemmin. Lisäksi työnantaja on aina valta-asemassa ja ylitöistä kieltäytyminen aiheuttaa usein työsyrjintää myöhemmin. Ja oikeasti olisi suotavaa, että ihmiset viettäisivät enemmän aikaa perheen, ystävien ja harrastusten parissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ylityöt olisi verovapaita.
Eli ei kannata tehdä muita kuin ylitöitä? Työsopimukseen vaikka 5t/vko ja kuittaa loput ylitöinä?? Aivan mahtava uudistus 🤣
Koskettaa vain kokoaikaisia työntekijöitä. Ymmärrätkö että se tarkoittaa täysiä tunteja eli noin 40 tuntia viikossa.
Niin miksi en voisi olla "kokoaikainen" työntekijä joka on tehnyt työsopimuksen vaikka tuosta viidestä viikkotyötunnista??? Loput kuittaisin ylitöinä. Sehän olisi vain niin sanottua verosuunnittelua.
Laissa määrätty että kokoaikatyö on silloin kun tunnit viikossa ovat 38-40 tuntia.
Kaikki muu on jotain muuta joita tämä muutos ei kosketa.
Ei ole edes lupaa tehdä ylitöitä tai siis lisätyötä meidän firmassa ilman erillistä lupaa. Vielä ei ole sellaista päivää ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pask a kokoomus! Että elämä on pelkkää työntekoa! Aikaa ei jäisi lepäämiseen ja muuhun omaan aikaan!
Ylityö on vapaaehtoista. Saa levätä halutessaan. Ne jotka rahaa haluavat, saavat tehdä ylitöitä.
Paikallisen sopimisen myötä palkat lasketaan niin alas, että on pakko tehdä toisen työpäivän verran ylitöitä saadakseen välttämättömän toimeentulon. Sama tulo, tupla työaika. Valtion verotulot eivät siitä kasva. ÄäYhtä hyvä idea kuin muutkin perskokkareiden leikkaamatta köyhiltä autat köyhiä. Jopen tapaan: Auta Köyhää/ rikastuta itseä.
Mikä on tässäkin ongelma? Jos olisit töissä, tietäisit että jokainen sopii palkkansa itse. Esimerkiksi itse sopinut palkan ja koska olen hyvä työntekijä (en saikuttele ja olen
Oi mikä superduunari. No kyllä sen sinunkin työsi joku halvemmalla tekee kunhan päästään vapauttamaan palkat oikein kunnolla ja persut lopettavat tessit 🤣🤣
-eri
Vierailija kirjoitti:
Pirun hyvä idea kunhan sinne pykälien joukkoon ei livahda mitään yksipuolista oikeutta työnantajille vaatia työntekijää tekemään ylitöitä.
Ylipäätänsä töiden teosta pitäisi tehdä kannattavampaa ja lusmuilusta vaikeampaa. Vituttaa painaa duunia ku naapurin Muhis ja Raineri saa käytännössä saman elintason tekemättä mitään.
Miksi olet hakeutunut niin paskapalkkaiseen työhön, että jopa työttömien tuet vetävät vertoja sille?
Saas nähdä missä vaiheessa ihmiset alkavat huomaamaan että kokoomus tekee kokoomukselaista politiikkaa?
Vai tajuavatkohan ollenkaan/koskaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ylityöt olisi verovapaita.
Eli ei kannata tehdä muita kuin ylitöitä? Työsopimukseen vaikka 5t/vko ja kuittaa loput ylitöinä?? Aivan mahtava uudistus 🤣
Koskettaa vain kokoaikaisia työntekijöitä. Ymmärrätkö että se tarkoittaa täysiä tunteja eli noin 40 tuntia viikossa.
Niin miksi en voisi olla "kokoaikainen" työntekijä joka on tehnyt työsopimuksen vaikka tuosta viidestä viikkotyötunnista??? Loput kuittaisin ylitöinä. Sehän olisi vain niin sanottua verosuunnittelua.
Laissa määrätty että kokoaikatyö on silloin kun tunnit viikossa ovat 38-40 tuntia.
Kaikki muu on jotain muuta joita tämä muutos ei kosketa.
Missä laissa sellainen on määrätty. Mikään ei estä tekemästä sopimusta viidestä tunnista viikossa kuukausipalkalla. Sopimus on sopimus ja siinä voidaan määritellä onko työsuhde vakituinen kokoaikatyö. "kokoajan" voin määritellä sopimuksessa. Samoin voin määritellä siihen sisältyvät tunnit. Jos minä ja työnantaja olemme samaa mieltä asiasta niin siihen ei pitäisi olla sinulla mitään sanomista.
Tässä on hyvät ja huonot puolet.
Itse uudistus on tottakai hyvä asia, siinähän voittaa molemmat osapuolet ja hyvä ettei aina ehdoteta jotain leikkausta tai kiristystä, vaikkapa ylityökorvausten poistamista tai laskemista.
Se taas on huono, että töitä pitäisi pyrkiä jakamaan, toinen tekee 60 tuntista työviikkoa hyvillä ylityökorvauksia, toisella on 0 tuntia ja istuu sohvalla työttömänä ja kolman on pakotettu osa-aikaiseksi vaikka 4 tuntia per päivä, että pitäisi pyrkiä siihen, että palkataan ihmisiä töihin riittävästi, ettei tarvitse tehdä ylitöinä tai sitten jotenkin jakaa niitä töitä ja palkita vaikka ne, ketkä luovuttavat osan työtunneistaan niitä tarvitseville.
Sitten leikataan tukia lisää. Kyllä ne töihin menee.