Apua 2-vuotiaan uhmiksen kanssa! Kauppa-asiaa...

on kiukutella karkkihyllylllä ja vanhemman tehtävä on kantaa lapsi autoon ja olla tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. pupulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Tässä kohdat, joissa teit väärin:





Kohta yksi: kun lapsi oli siellä karkkihyllyllä, olisit vaan säilyttänyt malttisi, ja kutsunut hänet yhdessä äidin kanssa latomaan ostoksia kassahihnalle (en tiedä yhtäkään 2-vuotiasta, joka ei sitä haluaisi tehdä). Yhdessä sitten olisitte pakanneet ostokset kassiin.



Kohta kaksi: olisit antanut tytön kävellä itse. Mihin oli niin kova kiire?



Kohta kolme: halusit siis ehdoin tahdoin jatkaa lapsesi kiukuttelua ja kuulla hänen huutoaan. Sillä sitähän sinä taatusti tiesit aiheuttavan sen, ettet antanut hänelle pupua.



Opetit omalla käytökselläsi lapsellesi sen, että et pidä hänestä vihaisena ja että rakastat häntä sitten kun on kiltti. sekö oli perimmäinen tarkoituksesi?

Ja olen samaa mieltä että ei 2v ikäistä joka tutkii maailmaa ja haluaa katsella tavaroita, tarvitse rankaista. Hienovaraisemminkin tämän tilanteen olisi voinut hoitaa... yksi hyvä esimerkki edellä; katsotaan yhdessä tavara/ pari tavaraa jne...

ja sitten hän haluaakin tulla jo syliin lohdutettavaksi, onhan nuo uhmakohtaukset pettymystilanteita lapselle. Sen jälkeen mietimme yhdessä miksi lapsi raivosi ja mikä pettymyksen sietämiseen voisi auttaa (lapsen mielestä sylissä istuminen ja puhuminen auttaa).

Sitten " kohtaus" on ohitse ja kaikilla hyvä mieli. Lapsen uhmakohtaukset ovat pikku hiljaa vähentuneet ja niiden kesto lyhentynyt, nykyisin pettymyksestä päästään aika nopeasti. Silloin lapsi totteleekin mieluusti, meillä uhkailu ja liian tiukat rangaistukset aiheuttavat vain pahaa mieltä lapselle ja lisää huonoa käytöstä.



Onko se nyt niin hirveää, jos lapsi raivoaa kaupassa hetken ajan?

Miksi se pitäisi kantaa sieltä ulos, eihän siitä mitään opi vaan siitä, että opetellaan yhdessä hillitsemään käytöstä ja mielitekoja?

Mitä väliä, jos muut ihmiset vähän katsovat meininkiä-

Eikös se ole parempi, että lasta kasvatetaan kuin se että jätetään kasvattamatta, ainakin noin pidemmän päälle?

Jos lapseni kiukkaa jotain tyhmää ihan kiukuttelun ilosta, niin minäkö en saa osoittaa mitään ärtymyksen merkkejä?

Kyllä meillä ainakin komennetaan omaan huoneeseen kiukuttelemaan, eikä kehuta.

Eiköhän se ole lähinnä pettymys kun ei saa karkkia. Ei kiukuttelua huvikseen.. :(



Meillä on toiminu huomion kääntäminen toisaalle. Lapset tankataan ruoalla ennenkö lähetään ostoksille niin ei ainakaan nälkäsinä rissaa! Sama ittelläni: ostan kaikkea hyvää jos on kaupassa nälkä. Ja pinna on kanssa tiukalla jos masussa kurnii.



Musta se pupu- juttu oli jo liiottelua. Lapsi unohtaa nopeesti kaupassa tapahtuneen, ei sitä saa enää tuplata pahaa oloa kiusaamalla pupulla.



Meillä mieskin harrastaa tota: " LUPAA nyt olla kiltisti" 2- vuotiaalle ja musta se on kyllä törkeetä. Ei 2- vuotias tajua vielä edes mitä lupaus tarkottaa!!



Jos lapsi oli kassalla jo rauhallinen ja kannoit se autoon huutavana niin sekin oli musta vähän extreemiä. Minne kiire? Ei olis ollu enää sulla tarvetta purkaa turhautumistasi lapseen jos olisitte kävelly lapsen tahdissa.



Ja kun joku (oliko 6) tuli nälvimään aiheesta: onko sulla hissukka lapsi, vai kertosikko niitä tapoja joilla lapsesi ei kinua karkkia. Se oli kaiketi ketjun pointti? Ei meilläkään lapsi ole ulvonut karkkia kun kiellän nopsaan ja juttelen huomion toisaalle.

Toiset taas eivät saa kaupparaivareita koskaan. Onko syy lasten luonteissa, vai vanhemmissa, jotka suorastaan provosoivat lapsia käyttäytymään näin.



Minulla on kokemusta vain omasta nelivuotiaasta tytöstä ja kaksivuotiaasta pojasta, jotka eivät ole vielä ainakaan raivareita saaneet. Jos kaupassa on ollut huonoa käytöstä, esim juoksemista liian kaukana vanhemmista siitä keskustellaan aina jälkeenpäin ja ennen kauppaan menoa kerrataan taas miten sai ja ei saanut käyttäytyä.