Mitäpä jos hankkisin lapsen yksin? ov

Tiedän naisia, jotka ovat hankkiutuneet raskaaksi yksin ja tiedän myös yksin adoptoineita. Lapsi on ollut kauan harkittu ja ihan varmasti haluttu! Näissä tapauksissa ei ole myöskään kuvioissa huoltajuus-, tapaamisoikeus-, elatus- ym. kiistoja, kun isää ei ole kuvioissa! Toisin on eroperheissä tai lyhyen tuttavuuden jälkeisissä vahingoissa.



Jos koet olevasi siihen valmis ja sinulla on myös hyvä turvaverkosto, niin siitä vaan! Jos haluat lapsen etkä sitä saa, niin tulet vanhempana katumaan.

Jos on asian hyvin harkiten miettinyt, talous kunnossa, on sosiaalisia kontakteja, turvaverkosto ja muutenkin kaikki ok, niin miksi ei! Hyvä, jos lapsella on yksi rakastava ja turvallinen aikuinen kuin kaksi huonompaa vanhempaa. Onnea vaan yritykseen...

Olen samaa mieltä kuin muutama muukin jo oli, eli en pidä ajatuksesta että tehdään lapsi ilman isää. Ja vaikka hän saisikin isästään tietää aikuisena, hän eläisi kuitenkin lapsuutensa isättömänä.

Maailmaan mahtuu niin paljon mikkosia, jotka hyväksyvät vain oman tyylinsä elää. Viis heistä, olkoot ahtaassa maailmassaan keskenään.



Meillä on perhe, ja olemme saaneet lapset hoidoilla. Eiväthän monet normaalisti hedelmälliset suvaitsemattomat perheenäidit hyväksy sitäkään. Minä en heidän hyväksyntää kaipaakaan, koska itse näen, että perheemme voi hyvin ja on ihana tällaisena.



En ymmärrä tuota mikset adoptoi-juttua. Sitä kaikki biovanhemmat ovat aina tunkemassa vastaukseksi kaikille, vaikka itse ovat hankkineet biolapsia. Nykyään ei juuri ole mahdollisuutta saada yksin adoptiolasta.



Sinä pärjäät hienosti, ja lapseltasi toki tulee puuttumaan isä ja se on iso puute, muttei todellakaan estä lasta olemasta onnellinen!! Mieheni luovutti siittiöitä, joten tiedä vaikka lapsesi syntyisi hänen siittiöistään =)).

Sopisin itseni kanssa vaikka puolen vuoden ajan.



Jos sinä aikana ei ole löytynyt sopivaa isäehdokasta, menisin spermapankkiin.



Hyvin varmasti pärjäät yksinkin ja kuka sen sanoo, ettet koskaan löydä itsellesi sopivaa kumppania. Kyllä se voi tulla vastaan mikä päivä tahansa, oli lapsia tai ei.



Ideaalitilanne tietysti olisi, jos lapsella olisi rakastava isäkin, mutta se nyt ei vaan aina onnistu. Itsekin yh-perheessä kasvaneena, ihan tasapainoinen aikuinen.

Tosin välit isään hyvät ja lämpimät.



Mulla oli vauvakuume 15 vuotta, välillä helpotti, välillä oli vaikeampaa. Ja jos en olisi 34-vuotiaana löytänyt itselleni miestä, olisin yrittänyt lasta miespuolisen ystäväni kanssa (hänen ehdotuksestaan).



Mutta sitten törmäsin junassa maailman ihanimpaan mieheen, menimme kihloihin, naimisiin ja nyt 2,5, vuoden kuluttua, 33-vuotiaana odotan esikoistamme.

Tosin,tutustuin hyvän ystäväni kautta tämän pitkäaikaisen ystävään joka myös oli jo vuosia halunnut lasta. Päätimme, että teemme lapsen yhdessä. (Joo,kuulostaa varmasti kummalliselta)Mutta tilanne oli molemmilla sama, kello tikittää, mutta sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Joka tapauksessa. Nykyään asumme yhdessä ja olemme erittäin rakastuneita,vaikka niin ei pitänyt käydäkkään. Lapsia on maailmassa jo kaksi. Eli itsellä jäi vain ajatukseksi tämä.



Mutta Sinulle vastaukseksi. Tottakai. Minusta ehdottomasti sinun kannattaa ryhtyä "yksinhuoltajaksi vapaaehtoiseksi":). Tässä maailmassa on nähty niin miljoona huonoa vanhempaa ja perhemallia,ja melkein voisin sanoa,että harvemmin nämä ovat yksinhuoltajia.







Onnea matkaan!

Surullista kyllä, mutta tästäkin ketjusta minulle tulee mieleen se sama asia, jota olen aina ajatellut antaa lapsilleni (jos kehtaan) neuvoksi kumppanin valintaan kun heillä sen aika koittaa.



Eli: Parisuhde kannattaa muodostaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kotitausta on kunnossa, eli vanhemmat elävät kutakuinkin onnellisina - YHDESSÄ! Minun ystäväpiirissäni on useampia sellaisia todella mukavia ihmisiä, joilla vanhemmat ovat eronneet heidän lapsuudessaan. Kukaan heistä ei ole onnistunut luomaan pysyvää parisuhdetta. Seurustellaan ja ollaan kimpassa muutama vuosi, mutta toiseen ei osata sitoutua oikeasti, tosissaan.



Ja en tarkoita, että AP:lle olisi ollut parempi kasvaa alkoholisti-isän seurassa. Varmasti parempi näin - mutta toimivan parisuhteen luomisen kannalta saatat olla tuhoon tuomittu joka tapauksessa :(.



Positiivinen asia siinä, että saa lapsen spermapankin avustuksella on (luulisin) se, että jos sitten joskus myöhemmin sattuu löytämään kelpo miehen (jonka kanssa osoittaa kurjan teoriani täysin epäonnistuneeksi), niin onhan se helpompaa, kun miehelle on tarjolla "vain" valmis äiti-lapsi-paketti ilman taustalla häilyvää exää, lapsen isää.

ole oikeasti niin lapsellinen että luulet ettei erolapsi osaa aikuisena sitoutua. Hei jos sun parilla tai vaikka kymmenellä kaverilla on sitoutumisongelma, niin et voi sitä yleistää.

Se on ihan älyttömän, rankkaa, raskasta ja yksinäistä puuhaa. Se on todella väsyttävää. Mutta toisaalta, lapsi on kovin rakas ja yksinhuoltajille syntyy kohtuullisen helposti tosi hyvät verkostot jos asuu kaupunkialueella.



Mieti tarkkaan. Ehkä eniten tässä toki harmittaa se, että jos joku hyvä mies joskus löytyisikin - yhteistä aikaa ei kauheasti ole. Olen seurustellut kerran ja se kaatui juuri siihen, että meillä ei ollut riittävästi yhteistä aikaa. Miehellä itsellään oli kaksi lasta 50-50 metodilla. Toki seurustelu kaatui myös moneen muuhun asiaan, mutta yksi tärkeimmistä oli riittävä yhteisen ajan puute.



Itse vaihtaisin monta päivää pois, mutta lapsi on nyt eskarissa ja kovin rakas ihan koko suvulle. En osaisi enää kuvitella elämääni ilman häntä, enkä toisaalta enää kaipaakkaan nuoruuden humuvuosia. Olin 34 kun sain hänet, ja olin valmiimpi kuin ikinä.

No mihinkäs ne Ap:n aikaisemmat lapset/lapsi ja mies on hävinneet yks kaks ?? kuin joku viitsiikin käydä näillä palstoilla jauhamassa täyttä P..KAA

on raskasta, koska lapsi on ollut haastava alusta pitäen. En usko, että tämä haastavuus johtuu isättömyydestä, mutta se, ettei ole sitä isää lapsen elämässä, lisää tietysti tilanteen raskautta.



Eli en vastusta lapsen hankkimista yksin, mutta jaksamisen kannalta olisi äärimmäisen tärkeää, että ympärillä olisi luotettavia ihmisiä, joiden voisi odottaa olevan tukena ja läsnä aina lapsen elämässä (esim. isovanhemmat). Tilanne kun voi olla se, että lapsi on esim. vakavasti sairas.

Mä kun luulin AP:n jo omaa sen miehen ja perheen. mene ja tiedä.



Tää nyt on kyllä jo aika paksua... :-o



En todella tiedä, kuinka paljon oma "isätön lapsuus"- taustani on vaikuttanut siihen, etten ole löytänyt sellaista miestä, joka haluaisi perheen kanssani ja jonka kanssa haluaisin perheen. En ole koskaan ajatellut, että se siitä johtuisi mutta kuka tietää?



Mulla oli turvallinen ja rakastava lapsuus, ja on vaikea kuvitella, että se olis ollut parempi, jos sen olisin viettänyt alkoholisti-isä edelleen osana perhettä... Tarkoitatko todella, että jotta mulla olis ollut mahdollisuus hyvään parisuhteeseen, äitini olis pitänyt jäädä avioliittoon alkoholistimiehen kanssa?? Ja antaa lapsilleen turvaton lapsuus. Sekö olis antanut mulle jotain sellaista enemmän, että olisin myöhemmin saanut hyvän parisuhteen?



Anteeksi nyt, mutta aika paksu väite minusta! Sitäpaitsi, kuka sanoi, että mulla ei ole ollut hyviä parisuhteita? Se, että en ole lasta saanut ei tarkoita, että suhteet olisivat olleet huonoja.

Ei ap:lla ole lapsia, eikä miestä. Lue tarkemmin ennenkuin tulet väittämään ketään paskanjauhajaksi.

Hei!



Itse olen sitä mieltä, että lähtökohtaisesti lapsi ansaitsee ja tarvitsee kaksi vanhempaa. Toki kuten olemme tästäkin ketjusta saaneet lukea, näin ei monessakaan tapauksessa ole. Kyse on kuitenkin raskauden jälkeen taphtuneesta tosiasiasta eikä jo lähtökohtatilanteesta.



Elämme yltäkylläisyydessä ja lähdemme siitä, että kaiken voi saada. Mielestäni kaikkea ei voi saada eikä tule saada. Eli oma kantani on, että lapset tehdään parisuhteeseen, jolloin heillä on ainakin teoriassa mahdollisuus kahteen vanhempaan. Arki toki voi viedä yksinhuoltajuuteen. Eli mielestäni sinun tulee hyväksyä tilanne: jos sinulla ei ole parisuhdetta, et myöskään hanki lapsia. Sillä kuten sanoin: kaikkea ei voi välttämättä aina saada. Se kuuluu elämän perustotuuksiin ja on toki välillä raskastakin.

on hyvä, että saat täällä myös kritiikkiä ja noita negatiivisia ajatuksia. ne on kaikki juttuja jotka tulee käydä huolella läpi ja useimmat niistä ihan totta. lapselle on rankkaa se ettei toista vanhempaa ole. ja myöskin se ajatuskuvio kannattaa miettiä "miksi en ole onnistunut parisuhteessa?"..



silti sanoisin, että tee lapsi, vaikka yksin. uskon että pystyt siihen, miksipä et.

AP on käynyt kertomassa ns perhe-elämästään ja sen vaikeukseista sekä kaks plussan että täällä vauva lehden aihe vapaa palstalla. viimeksi lukemassani jutussa taisi pelätä odottavansa muka vammaista lasta kun esikoinen on erityislapsi .ja välillä jutuissaan haukkuu ukon lyttyyn niin miten niin muka ei ole miestä eikä lapsia??

Sinuna tekisin lapsen. Tosin sitä lasta ei välttämättä niin vaan tehdä. Minun lapsi on kuudennen hedelmöityshoidon tulosta. Jäin leskeksi raskauden puolivälissä. Lisäksi asun ulkomailla ilman tukiverroa ja käyn kokopäivätöissä. Kieltämättä välillä on aika raskasta. Varsinkin oman ajan täydellinen puute rasittaa. Kaikkein vaikeinta oli silloin kun olin itse keuhkoputkentulehduksen kourissa ja lapsi keuhkokuumeessa. Siitäkin jotenkin selvittiin ihan vaan kaksistaan. Lapsi on suuri lahja ja ilon tuoja. Tee lapsi turvallisella mielellä, varsinkin kun sinulla on tukiverkkokin jo olemassa. Toivottavasti tulet raskaaksi helposti.

Minun äitini on aikanaan halunnut minut yksin. Seurustellut kyllä isän kanssa, mutta vauva lienee ollut päällimmäisenä mielessä;) Sitten ovat sopineet että isä ei edes vahvista isyyttä. Tiedän kyllä kuka tuo isä on, mutta en ole paljoa ollut tekemisissäkään, kun hänellä on ollut muuta perhettä sitten.



Mitään valittamista ei minulla ole, ei sitten pienintäkään. Kyllä yksinäinen nainen voi lapsen hoitaa siinä missä parikin. Sen voin sanoa omasta kokemuksestani. Miehenmalleja on kyllä ollut sukulaismiehissä.



Miksi tänne eksyin? Ajattelin nimittäin spermapankkiin tehdä talletusta ja siksi luin tätä palstaa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan että joku rakastava äiti hankkii lapsia yksikseen tai voihan se olla muutenkin tarpeen...



Tietysti miehenä myös luomumenetelmä tuntuisi varmasti hyvältä, mutta juridisesti spermapankin kautta parempi, kun toivottavasti lapsen sen oikean kanssa saa, yhden vaa;)



Monet meinaa että hirveää kun lapsi saa tietää isän henkilöllisyyden... Minusta se on oikein että saa tietää, jos se kiinnostaa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan että joku tulisi parinkymmenen vuoden jälkeen vaikka juttusillekin jos haluaisi. Mielenkiintoista vain ja toivottavasti sitten osaisi hänelle jotain fiksua sanoa ja antaa elämän tielle;) Tai vaikka tarjota kesätöitä firmassa jos se sitten vielä on pystyssä;)

Itse olen hankkinut jo yhden lapsen yksin, toinen on tulossa. Lapsilla on isät, jotka välittävät ja jotka haluavat tavata lapsia. Olemme sopineet lapsenteosta keskenämme. En vain halunnut parisuhdetta.



Rakkautta riittää lapsille aivan mahdottomasti, niin omille kuin vieraillekin. Minulla on asiat kunnossa, joten voin tarjota lapsille turvallisen ja hyvän elämän.



Jos saan pojan, toivon että hänestä tulee kaltaisesi mukava mies. Kaikkea hyvää elämääsi jatkossakin.



Ja AP:lle! Älä aikaile, miehiä tulee ja menee, lapsen saaminen on eri juttu. Go fo it.

jolla on vauvakuumettakin. Olisitko voinut siinä yli vuoden suhteessasi jo yrittää raskautta, jos et olisi ollut niin kriittinen? Uutuudenviehätys menee nopeasti joiltakin ohi, mutta kun on yhdessä lapsi haluttu, niin hyvää tulevaisuuden toivoa on. Yhdessä perheenä on mahdollisuudet päästä eroon sinkkuajatusmaailmasta ja ottaa enempi vastuuta. Jos mies jättää, niin isyys ainakin voisi jatkua?



26.