Millainen on ilkein ihminen kenet tiedät?
Oma: haukkuu muita jatkuvasti vaikka itse ollut työttömänä 25 vuotta
Kommentit (104)
Henkilö, joka haluaa nolata toisen väkijoukossa.
Esim työpaikkojen kahvitauolla tämä on yleistä.
YouTubettaja joka käyttää tunnista Freedom 2 Film, vittuilee ihmisille ja kuvaa kun ne suuttuu, nauraa päälle. Turussa asuu. Kunnon kusipää.
Ex bilsanope ja ex hissanope. Pariskunta. V*ttuilivat ja pilkkasivat eräitä oppilaita oikein huolella. Luulivat olleensa suosittuja, mutta kaikkihan niitä inhosi. Toista inhotaan yhä vaik on jo eläkeläinen. Luulee olevansa parempaa väkeä 🤮
Yksi henkilö huusi ihan ääneen ihmisten vikoja. Lihavuus, tyhmyys, ties mikä. Itse ei sen kummempi ollut mutta mesosi ihan kaikesta kovaan ääneen ja joskus suorastaan raivona. Häikäilemätön käytös joka onneksi vähän on kostautunut henkilölle takaisin päin.
Sitten on näitä jotka ovat hyeenana perässä. Sanoit mitä tahansa niin ovat härkkimässä perässä. Yleensä kohdistuu vain joihinkin ihmisiin. Toiset saa hölöttää mitä tahansa mutta kun tietty ihminen avaa suunsa niin saavat jonkun paskahalvauksen ja pitää alkaa nolaamaan ja härkkimään sitä henkilöä. Kummoisia eivät nämäkään itse ole.
Eräs henkilö läheltä kommentoi toisten esim. ulkoisia asioita ääneen. Elämä on vain juoruta muista. Ihan hirveä käytökseltään ja mielialat vaihtelee hetkessä. Eipä ole hänkään kummoinen vaan tyhmä kuin saapas ja sisältä tyhjää täynnä. Puhuisi itsestään ja omista asioistaan vaikka 25h vuorokaudessa jos pystyisi.
Äitini joka on itserakas, itsekäs ja narsisti.
En tunne henkilökohtaisesti, mutta se joka jankuttaa palstalla persuista aamusta iltaan.
Tiimikaverini töissä. Salakavala p, joka haukkuu selän takana tiimikavereita esimiehelle ja johtoporukalle. Juonii itselleen etuja ja omia töitä pois itseltään toisille. Kaveeraa esimiehen ja johtoporukan kanssa, jotta tahtonsa läpi.
Ei osoita minkäänlaista kunnioitusta toisia ihmisiä ja heidän yksityisyyttään kohtaan. Ei selvästikään kykene ymmärtämään, että jotkut asiat ovat ihmisten yksityisasioita, eikä niitä saa kysellä eikä varsinkaan suuttua, jos toinen ihminen asiallisesti sanoo, että hän ei halua kertoa yksityisasioistaan kuten seksielämästään muille. Hän ei tunnut ymmärtävän ollenkaan sitä, että minkälainen käytös on sopimatonta ja että esimerkiksi toisten pilkkaaminen, uhkailu ja toisten ulkonäölle nauraminen on sopimatonta ja asiatonta käytöstä. Jostain syystä kyllä ymmärtää sen, että häntä itseään täytyy kohdella hyvin, mutta ei sitä, että hänenkin täytyy vastaavasti kohdella muita hyvin. Hän selvästi ajattelee, että hän saa sanoa ja tehdä mitä haluaa ja että jos hänelle asialliseen sävyyn kertoo, että hänen käytöksensä on sopimatonta ja että hän saattaa jopa syyllistyä kunnianloukkaukseen pilkatessaan toisia, niin hän suuttuu ja alkaa itkeä huutaen, että tämä toinen on hullu ja kamala ihminen. Hän on jatkuvasti komentelemassa jopa ihan tuntemattomia ihmisiä ja suuttuu kun häntä ei totella. Aivan kuin hän luulisi, että koko maailma pyörii hänen ympärillään ja kaikkien on tehtävä juuri niin kuin hän käskee.
Hän saattaa huumorin varjolla uhkailla toista hakkaamisella tai väittää, että joku on raivohullu sekopää.
Mun ex bestis joka tuli uskoon. Luulin sen olevan hyväkin asia, mutta hänestä tulikin tiukkapipojen tiukkapipo joka tuomitsi mut helvettiin ja sanoi paholaisen vaikuttavan ajatteluuni ellen hurahda uskoon minäkin. En hurahtanut ja eka luokasta saakka ollut ystävyys katkesi. Miksi uskovainen muuttui itse ilkiöksi ja suvaitsemattomaksi?
Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ovat kaikista ahdasmielisimpiä ihmisiä mitä maan päällä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Päälle päin muka rento ja iloinen, mutta kiero kuin korkkiruuvi. Siinä täytyy jo oikein keksimällä keksiä miten saa uhrin kuin vaivihkaa mahdollisimman tehokkaasti nolattua ja nöyryytettyä muiden läsnäollessa. Minua ei esimerkiksi avoin haukkuminen ole satuttanut läheskään niin paljon kuin tämä kieroilu että hymyilevän naamion takaa voi milloin tahansa tulla puukko selkään. Jopa vuosia uskoin että nämä oli jotain "vahinkoja" kun tämä ihminen usein niin empaattisesti osasi kuunnella. Se kaikki oli vain tiedonkeruuta että oikea kiusaaminen voi alkaa. En ole enää missään tekemisissä.
Tämä on kyllä hirveää. Ei sitä vastaan voi edes puolustautua. Eikä voi olla ihan varma ylireagoiko itse.
Todella raukkamainen tapa hyökätä toisia ihmisiä vastaan mutta näitä on valitettavasti enemmistö. Olisivatpa haukkujat juuri niitä suoraan tölväiseviä halveksunnan avoimesti näyttäjiä. Olisipa ihmisillä käytöstapoja edes kiusatessaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex bestis joka tuli uskoon. Luulin sen olevan hyväkin asia, mutta hänestä tulikin tiukkapipojen tiukkapipo joka tuomitsi mut helvettiin ja sanoi paholaisen vaikuttavan ajatteluuni ellen hurahda uskoon minäkin. En hurahtanut ja eka luokasta saakka ollut ystävyys katkesi. Miksi uskovainen muuttui itse ilkiöksi ja suvaitsemattomaksi?
Uskovaiset ovat kaikista ahdasmielisimpiä ihmisiä mitä maan päällä löytyy.
Suvussani on lestoja ja helluntalaisia. Ilkeämpiä ja itsekkäämpiä ihmisiä saa etsiä poikkeuksena pari hellua joilla nuttura ei kiristä vaikka uskonnollisia ovat. Uskovat luulevat olevansa niin helvetin hyviä ihmisiä, mutta ehei.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen joka hävittää 9 miljardia ytaovaan tuuliin ja pakenee sen jälkeen iltapäivälehtien sensation julkkikseksi
Ihminen joka ottaa 56 miljardia velkaa ja leikkaa köyhiltä ivahymyä virnistellen.
Vierailija kirjoitti:
Ex bilsanope ja ex hissanope. Pariskunta. V*ttuilivat ja pilkkasivat eräitä oppilaita oikein huolella. Luulivat olleensa suosittuja, mutta kaikkihan niitä inhosi. Toista inhotaan yhä vaik on jo eläkeläinen. Luulee olevansa parempaa väkeä 🤮
Mullaki oli ope joka oli kiusaaja. Alinta kastia sellaset. Tekee koulunkäynnistä yhtä helvettii.
Omaiseni jolla muistisairaus. Tiedän että sairaus se puhuu, mutta karmeeta kuulla haukkuja, syyttelyä ja jopa huorittelua. Yritän pitää oman pääni koossa ja olla välittämättä. Hän kuitenkin on ihminen joka joskus rakasti minua ja jota rakastan. On vain kovin raskasta millainen hänestä on tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex bilsanope ja ex hissanope. Pariskunta. V*ttuilivat ja pilkkasivat eräitä oppilaita oikein huolella. Luulivat olleensa suosittuja, mutta kaikkihan niitä inhosi. Toista inhotaan yhä vaik on jo eläkeläinen. Luulee olevansa parempaa väkeä 🤮
Mullaki oli ope joka oli kiusaaja. Alinta kastia sellaset. Tekee koulunkäynnistä yhtä helvettii.
Usein juuri opettajat ovatkin ilkeitä lapsillemme.
Mun entinen yläasteen englannin opettaja. Olin kympin oppilas. Jostain syystä tämä opettaja otti minut silmätikukseen. Jälkeenpäin ajateltuna joku kateus, kun hänen oma lapsensa oli samanikäinen ja hänenhän tottakai piti olla kaikessa paras. Mutta ei opettajilla saisi olla tuollaista. Sain jatkuvasti ripitystä, vaikka tein läksyt, olin ajoissa tunnilla, pärjäsin kokeessa. Saattoi olla joku pikku asia, esim.lausuin jonkun sanan väärin, niin siitä tehtiin hirveä numero. Olin aika ujo vielä, niin istuin vain hiljaa ja kuuntelin 10 minuuttia ripitystä. Jos vieruskaveri lausui väärin, opettaja vaan korjasi ja jatkoi seuraavaan..
Sanomattakin on selvää, että 14-15v ikäiselle tuollainen opettaja vie itsetunnon. Vihasin enkun tunteja pitkään. Pelkäsin aivan hulluna virheitä. Vasta aikuisiällä olen saanut taas innostuksen kieliin uudelleen, ja rennon ajattelutavan.
Sanomattakin on selvää, että inhoan nykyään koko ihmistä. Kun kuulin, että hänen puolisonsa oli kuollut, en tuntenut yhtään sympatiaa hänen leskeydestään.