Miten skitsofreenikko eroaa ns. Tavallisesta ihmisestä?
Kommentit (96)
Skitsot on skitsoja, mutta hullut on erikseen. He ovat aggressiivisia raivohulluja jota skitsot ei yleensä ole.
Skitsofreenikot ovat yksilöitä niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Yksi on yhdenlainen ja toinen toisenlainen. Riippuu niin myös sairauden vaikeusasteesta. Siitä onko lääkitys. Minkälainen lääkitys. Mitkä ovat kyseisen ihmisen sairauden pääilmenemusmuodot.
Mun pojallani on diagnosoitu skitsofrenia. Pahimmillaan ilman lääkitystä hyvin harhainen, ääniharhat ja Jumalalta tuleva puhe pääoireena. Välillä maaninen, suuruudentuntoinen, estoton. Ihan toista kuin poikani persoona normaalisti. Mutta silloinkin pohjalla pysyy se, että poikani ei ole aggressiivinen. Lääkittynäkään harhat eivät ole kokonaan poissa, joten eristäytyy eikä pysty oikein ylläpitämään sosiaalisia suhteita.
Mun poikani on älykäs, kiltti ja lempeä. Sitä sairaus ei vienyt vielä, vaikka kaiken muun melkein veikin. Mun poikani on mulle äärimmäisen rakas. On surullista, että sairaus vei Mun pojalta sen elämän josta hän haaveili.
Youtubessa on dekkareita maailman pelätyimmistä hulluista. He ovat suljetulla osastolla ja yksikin kävi yhtäkkiä hoitajan kimppuun ja saatiin lopulta lepareihin. Ei taida olla suomessa sellaisia kuin ehkä niuvassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään. Aivan tavalliset ihmiset sairastavat sairauksia, jotka oireilevat poikkeavilla tavoilla. Sktsofreenikko on siis ihan tavallinen ihminen, niin kuin syöpäpotilaskin.
Hänellä voi olla aivopoikkeamia. Tuota pohditaan yhtenä syytekijänä, lisäksi vaatii ympäristöstressiin.
Käyvät vähän hitaalla. Tunnen useamman.
Eii välttämättä mitenkään silloin, kun on lääkitys kohdallaan .
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta voiko skitsofreenikko olla myös narsisti?
No miksei voisi?
Vierailija kirjoitti:
Eii välttämättä mitenkään silloin, kun on lääkitys kohdallaan .
Jos skitsofreenikolla lääkityskunnossa, niin yleensä tunne elämä voi olla lattea. Kannattaa tarkkailla.
Vierailija kirjoitti:
Eii välttämättä mitenkään silloin, kun on lääkitys kohdallaan .
Ei. Ilman lääkeitä menee kaikkein parhaiten. Lopetin lääkkeet omin päin. Minullakin on diagnoosina paranoidinen skitsofrenia ja kun lopetin lääkkeet olen ollut täysin työkykyinen viimeiset 10 vuotta. Kokoaika työssä ammattilaisena tes palkalla olen tälläkin hetkellä. Ei minusta töissä huomaa mitään sairautta. Kotona olen täysin erakkona.m39
Vierailija kirjoitti:
Skitsot on skitsoja, mutta hullut on erikseen. He ovat aggressiivisia raivohulluja jota skitsot ei yleensä ole.
Taas yksi joka ei tiedä mitä puhuu. Skitsofreeenikoista kyllä suurin osa on harmittomia, mutta n. 10% on kyllä väkivaltaisia. Nämä tosin päätyvät aika nopeasti vankimielisairaalaan. Hulluus on ihan yleinen nimitys mielenterveysongelmille. Ei siihen tarvitse liittyä väkivaltaa. Näitä harmittomia skitsofreenikoita monesti kutsutaankin harmittomiksi hulluiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mutta minua kiinnostaa. Minulla on skitsofrenia mutta hullu en ole
Miten koet hulluuden? En kyseenalaista tuntemusta ettei ole kokonaan hullu mutta mistä aistiharhat kertovat?
Masennus ja bipolaarisuuskaan eivät kai ole hulluutta. Mikä on?
En tiedä mitä hullun kokeamisella tarkoitat, mutta, jos näen hulluutta niin minä en ota sitä itteeni, monet yrittävät viedä se hulluus minuun mutta se ei tule onnistumaan.
aikansa kun meluat ja levittelet tuollaista vaikka miesasukkaasta, saanet kyllä asianajajaa kimppuusi. pakoon on turha ravtaa.
Lukemisen arvoista ennen kuin esitetään perättömiä syytöksiä
https://hidastaelamaa.fi/2021/12/narsisti-hyvantekija-iskee-kyntensa-ki…
Narsistipsykopaatit tekevät usein myös omia, turhia diagnooseja
Vierailija kirjoitti:
Lukemisen arvoista ennen kuin esitetään perättömiä syytöksiä
https://hidastaelamaa.fi/2021/12/narsisti-hyvantekija-iskee-kyntensa-ki…
jatkumoa tässä
https://jennikiviniemi.fi/2015/11/13/narsisti-ja-liian-kiltti-vetavat-t…
miksi minusta tuli luonnehäiriöisen uhri?
https://www.narsisminuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/julkaisuja/raimo-…
Sekopäinen hakkeritiimi pitää omaa yli 4 vuoden digiväkivaltaa normaalina ja sitten "ovat tervepäisiä, moraalisesti terveitä ja mukavia, toisia auttavia henkiöitä".
Taitaa ollakin juuri päinvastoin, että kahelit ottanut silmätikuksi henkilön, ketä ei tuommoista paskatoimintaa tue eikä tule tukemaan nyt eikä koskaan, koska kyse on arvomaailma ja moraaliarvoista, joita narsistipsykopaatilla ei ole, koska ei ole empatiaa, tunneita eikä vastuullisuutta muita ihmisiä kohtaan
Liekö raha ja status sitten ainut arvomaailma?
Sekopäinen hakkeritiimi pitää omaa yli 4 vuoden digiväkivaltaa normaalina ja sitten "ovat tervepäisiä, moraalisesti terveitä ja mukavia, toisia auttavia henkiöitä".
Tämmöistä lähtee tekemään niin varmasti tekijät itse saatana* sekopäitä. Narsistipsykopaattinen ihminen ei omaa hoidon tarvetta ymmärrrä:
https://www.apu.fi/artikkelit/psykopaatista-voi-tulla-poliitikko-yritys…
https://kultainensulka.fi/vakivallantekija-tarvitsee-apua/
Siitä sen häntäheikkisyyden eniten huomaa, että seläntakana tehdään kaikenlaisia typeriä syytöksiä. Sitten kun pitäisi vastuuta ottaa niin ei mitään vastuuta oteta vaan kadotaan kuin pieru Saharaan
Tämmöistä toimintaa ei kukaan vastuullinen ihminen voi tukea.
Miten koet hulluuden? En kyseenalaista tuntemusta ettei ole kokonaan hullu mutta mistä aistiharhat kertovat?
Masennus ja bipolaarisuuskaan eivät kai ole hulluutta. Mikä on?