Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turhautunut älykkö

Vierailija
09.08.2024 |

Olen huomannut omassa elämässä, että olen selkeästi normaalia älykkäämpi. Olen 50 ja elämän kokemusta on monelta saralta. 

Olen huomannut, että olen osannut ajatella etukäteen kaikki loogiset seuraukset ja toimenpiteet Covidin, Ukrainan sodan, koulumaailman, yritysten toiminnan, Suomen terveysalanongelmia, Venäjän reaktiot ja teot Suomea kohtaan, nuorten aikuisten kasvava pahoinvointi parisuhteissa ja työelämässä. Kaikki korjaavat muutokset tapahtuvat todella hitaasti ihan kuin ihmiset eivät uskoisi sitä mitä ympärillä tapahtuu. Korjaukset ovat puolinaisia ja eivät korjaa asioita oikeaan suuntaan.

Omassa työpaikassanikin näin miten yritystä pitäisi kehittää ja miten asioita pitäisi hoitaa. Sanoin näistä silloiselle esimiehelleni, mutta hän sivuutti kaikki minun ehdotukseni tästä on aikaa yli kymmenen vuotta. Tämä pörssiyhtiö on nyt suurissa ongelmissa ja kaikki ne asiat joita kymmenen vuotta sitten ehdotin, jätettiin tekemättä. Kerroin jo silloin tuolle pomolle, mihin asioihin hänen omat päätöksensä tulevat johtamaan. Hän on edelleen tuon firman johtoportaassa ja minä jouduin pois, koska en suostunut joo joo mieheksi. Kaikki ne asiat toteutuivat, joita ennakoin toteutuvan. Nyt tuossakin yrityksessä on Suomi/suomalaiset menettäneet 100miljoonaa euroa.

Koen suurta turhautumista asioista, koska ihmiset eivät näe syy- ja seuraussuhteita. Suomalaisia kohdellaan myös manipuloivasti. Asioista ei kerrota miten ne oikeasti ovat vaan tapahtumia peitellään kuten Pohjois-Koreassa, että ihmiset eivät "panikoituisi". Faktojen pimittäminen johtaa yleisellä tasolla ihmisten väärään käytökseen ja vääriin mielipiteisiin. Oikeilla faktoilla olisi helpompaa ymmärtää joitakin toimia miksi esim Covidin kanssa tehtiin alussa niin kuin tehtiin. 

Kännykkää syytetään esimerkiksi paljon koulutuksen huonontumisesta, mutta maailmassa kaikki käyttävät kännyköitä, silti Suomi on tipahtanut eniten PISA-taulukosta. Sitäkin halutaan vaan selitellä, ettei PISA mittaakaan todellista osaamista. Kyllä se mittaa, päättäjät haluavat vain työntää pään pensaaseen. 

En tiedä miten saisin ääneni kuulumaan. Tuntuu, että älykkäät ovat hiljaa, ettei muut provosoidu.

Ehkä älykkäitä ihmisiä pitäisi arvostaa enemmän. Ehkä heille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia. Nyt monesti pärjää se, joka on itsekkäin. Itsekäs ihminen katsoo kaikkea lyhytnäköisesti miten saavuttaa itselleen suurimman hyödyn. 

Kommentit (89)

Vierailija
21/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä on mielestäsi ratkaisu nuorten mielenterveysongelmiin, kun nyt mainitsit siitä? Mikä on ilmiön syy-seuraussuhde? Olisi mielenkiintoista kuulla. 

Keskittykää yksilöön ja hänen ongelmiinsa sisäisesti sekä ulkoisesti. Ymmärtäkää mikä on syy mihinkin ja lopettakaa se kiusaaminen. Helppoa kun sen osaa.

Vierailija
22/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En epäile ettetkö olisi älykäs ja ajattelevainen, vaikken kaikesta esitetystä samaa mieltä olekaan. Mutta ehkä sinulta puuttuu tietynlaista sosiaalista älykkyyttä ymmärtää, miten ihmislaumat ja organisaatiot toimii, ja miten niissä saa äänensä kuuluviin. Esim. harvoin auttaa jos sanoo esimiehelle parannusehdotuksia, jotka ei suoraan liity omaan työtehtävään ja työrooliin, jotain korkealentoisempia ajatuksia koko yrityksen linjasta ja tilasta. Pitäisi ensin pyrkiä ylöspäin organisaatiossa sellaiseen asemaan, jossa voi vaikuttaa sen tason asioihin, ja sitten puhua.

Kyllä älykkäille annetaan mahdollisuuksia, mutta ei pelkän älykkyyden takia. Sitä älyä pitää ensin käyttää pääsemään yrityksessä tai yhteiskunnassa tai järjestössä semmoisille paikoille, joissa on sinun työsi puhua niistä asioista. Esim. jos yhteiskunnalliset ja kansainväliset asiat kiinnostaa kovasti ja tuntuu, että niihin olisi sanottavaa, aina voi hakeutua polit

Ongelma on siinä, että kun itse on syvästi introvertti ja viime vuosikymmeninä Suomessa on suosittu ekstroverttejä, jotta saadaan iloista ilmapiiriä työpaikoille, jotka ovat myös sosiaalisia. Verkostojen rakentaminen introverteille on vaikeampaa, kun ei voi edetä organisaatiossa eikä pääse samalla tavalla matkustelemaan kuin ekstrovetti ihmiset. 2010 paikkeilla oli erityisesti trendi menossa, että suosittiin ekstoverttejä työpaikoille. Hain kokoajan isompaan rooliin, mutta en vain päässyt. Syyksi sanottiin, että olet hyvä siinä mitä teet. Minä olin se joka ratkaisi ne kaikki vaikeimpien projektien ongelmat, Jos olisin ollut johtamassa osastoa, tilalleni ei olisi ollut ketään muuta. Olisin halunnut kasvattaa yrityksen osaamista siinä johtaja-asemassa. Luulen, että amerikkalaisessa organisaatiossa kukaan ei olisi estänyt nousuani, koska siellä arvostetaan osaamista erilailla. Tein Amerikassa pari projektia ja siellä suhtauduttiin minuun ihan erilailla kuin Suomessa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos aloittaja oikeasti näkisi ennalta kehityskulut joista kertoo, hänen olisi helppo rikastua esim. osakemarkkinoilla. Siellähän markkinoihin vaikuttavien asioiden ennakointi olisi suoraan rahan arvoista.

Todellisuudessa hän vaan muistaa jälkeenpäin olleensa juuri sitä yhtä oikeaa mieltä. Vaikka kehitys olisi mennyt eri lailla, tunne olisi sama. Omaa jälkiviisautta ei monet

itse huomaa.

Aloittaja tekee myös sen perusvirheen, että hän nimenomaan ei näe kokonaiskuvaa, vaikka uskoo niin. Vaikea uskoa, että hän on viisikymppinen, koska tuollaiset kuvitelmat omasta kaikkitietävyydestä kuuluvat yleensä 16-vuotiaiden mielenmaisemaan. 

Oikeasti asiat ovat monimutkaisia. Jos korjaat yhden osan ongelmaa, aiheutat uusia ongelmia toisaalla. Kaikella on hintansa. Jos esim. torjumme covidia rajoituksilla, ajamme alas taloutta ja aiheutamme mielenterveysongelmia. Jos teemme hyvää yhdelle ryhmälle, teemme pahaa toiselle. On eturyhmiä, joiden edut ovat ristiriidassa. Koska emme elä diktatuurissa, on pakko tehdä kompromisseja, ja ne ovat yleensä aina epätyydyttäviä, mutta kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset tajuaisi miten kuuluu toimia, vaan siitä, että aina ei vain pysty saamaan aikaan parasta mahdollista lopputulosta.

Sellaista maailmaa, missä voitaisiin tehdä täydellisiä ratkaisuja ei ole. Eihän kukaan onnistu edes omassa elämässään optimoimaan kaikkea parhain päin, vaan monet meistä syövät ja juovat huonosti, eivät liiku ja nuku tarpeeksi, vaikka hyvin tiedämme miten pitäisi. Miten sitten voisimme laumana toimia juuri oikein edes teoriassa?

Vierailija
24/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilman kykyä haastaa on ihan sama kuinka älykäs olet.

Vierailija
25/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En epäile ettetkö olisi älykäs ja ajattelevainen, vaikken kaikesta esitetystä samaa mieltä olekaan. Mutta ehkä sinulta puuttuu tietynlaista sosiaalista älykkyyttä ymmärtää, miten ihmislaumat ja organisaatiot toimii, ja miten niissä saa äänensä kuuluviin. Esim. harvoin auttaa jos sanoo esimiehelle parannusehdotuksia, jotka ei suoraan liity omaan työtehtävään ja työrooliin, jotain korkealentoisempia ajatuksia koko yrityksen linjasta ja tilasta. Pitäisi ensin pyrkiä ylöspäin organisaatiossa sellaiseen asemaan, jossa voi vaikuttaa sen tason asioihin, ja sitten puhua.

Kyllä älykkäille annetaan mahdollisuuksia, mutta ei pelkän älykkyyden takia. Sitä älyä pitää ensin käyttää pääsemään yrityksessä tai yhteiskunnassa tai järjestössä semmoisille paikoille, joissa on sinun työsi puhua niistä asioista. Esim. jos yhteiskunnalliset ja kansainväliset asiat kiinnostaa kovasti ja tuntuu, et

Sosiaalinen äly ja tunneäly ovat todella tärkeitä älykkyyden lajeja. Ilman niitä on aika vaikeaa. 

Vierailija
26/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sosiaalinen äly tarkoittaa toisten miellyttämistä ja tunneäly on sovinnollisuutta. Näillä ei ole mitään tekemistä todellisen älykkyyden kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeistolaisilla on useimmiten korkea älykkyys, heidän ihailtavasta kyvystään ratkaista vaikeita ongelmia ja elää vastustajain kaaoksen keskellä. Vasemmistolaisilla harvoin on kykyä minkäänlaiseen tyylikkyyteen ja laatuun ja varkaan mentaliteetilla sinnittelevät päivästä toiseen. 

Vierailija
28/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalinen äly tarkoittaa toisten miellyttämistä ja tunneäly on sovinnollisuutta. Näillä ei ole mitään tekemistä todellisen älykkyyden kanssa.

Eivät ne tuota tarkoita. Sosiaalinen älykkyys auttaa vaikuttamaan ihmisiin ja heidän toimintaansa. Ei riitä, että uskoo tietävänsä mitä pitäisi tehdä. Sosiaalista älyä tarvitaan sen toteuttamiseen. Tunneälyä on mm. se, että ei turhaudu vastoinkäymisistä liikaa vaan oppii niistäkin ja löytää motivaatiota. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/89 |

Tämä kirjoitus säkenöi älyä 😅

Vierailija
30/89 |

Puhdasta höpötystä. Resilienssi auttaa vastoinkäymisissä. Ei siinä mitään tunneälyjä tarvita. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oikeistolaisilla on useimmiten korkea älykkyys, heidän ihailtavasta kyvystään ratkaista vaikeita ongelmia ja elää vastustajain kaaoksen keskellä. Vasemmistolaisilla harvoin on kykyä minkäänlaiseen tyylikkyyteen ja laatuun ja varkaan mentaliteetilla sinnittelevät päivästä toiseen. 

Sittenhän sinä oikeistolaisena voit ilmoittaa heti maanantaina töissä pomollesi, että luovut kaikista lomista, ylityöaikojen korvauksista, viikonloppu- ja iltalisistä, työterveydestä, sairauspäivärahasta, vanhempana vanhemmille kuuluvista lomista, työsuhde-eduista, matkakorvauksista, työajasta eli olet käytettävissä ma-la 16-18h joka päivä, tauoista ja luonastauoista, TESIn palkasta eli 1€/h riittää sulle sekä mahdollisista etusetelestä.

Kaiken tuon kun on vasemmalle kallellaan olevat työntekijän oikeuksia ajavat aikoinaan tapelleet oikeisto-kapitalistien kynsistä. Vai väitätkö, että 1800-luvun tehdaspatu ihan muuten vaan ei antanut työntekijöilleen yhtään mitään yllä olevista oikeuksista. Jos eivät olisi tapalleet, tehtäisiin edelleen töitä 18h päivä ma-la 1€ palkalla ilman lomia (paitsi muutamat kristilliset pyhäpäivä) ja muita oikeuksia. Ja mihin ammattiliittoja tarvittaisiin ylipäätään, jos työnantajat ja oikeisto olisivat niin fiksuja ja reiluja kuin väittävät olevansa?

En kyllä tulisi keulimaan omalla älykkyydellä tähän ketjuun tuollaisella aivopierulla....

Vierailija
32/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne jotka itse sanovat itseään älykkääksi, eivät sitä ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalinen äly tarkoittaa toisten miellyttämistä ja tunneäly on sovinnollisuutta. Näillä ei ole mitään tekemistä todellisen älykkyyden kanssa.

Eivät ne tuota tarkoita. Sosiaalinen älykkyys auttaa vaikuttamaan ihmisiin ja heidän toimintaansa. Ei riitä, että uskoo tietävänsä mitä pitäisi tehdä. Sosiaalista älyä tarvitaan sen toteuttamiseen. Tunneälyä on mm. se, että ei turhaudu vastoinkäymisistä liikaa vaan oppii niistäkin ja löytää motivaatiota. 

Puhdasta höpötystä. Resilienssi auttaa vastoinkäymisissä. Ei siinä mitään tunneälyjä tarvita. 

Resilienssi ja tunneäly ovat pitkälti samoja asioita 

Vierailija
34/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:lle tehokas älykkyystesti, uskotko holokaustiin? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arvostan ap:n älykkyyttä. Ap, oletko sitä mieltä että ongelmat on rakennettu tahalleen? Kun historiasta nähdään että on paljon ihmisiä jotka on tienneet mitä tulee tapahtumaan. Väitätkö siis että tavan ihmiset voisivat jotenkin vaikuttaa asioihin? Omasta mielestäni se on vain teoriassa mahdollista sillä ainakin puolen populaatiosta pitäisi avata silmät ja tehdä jonkinlainen mielenmuutos. Isoja myllyjä vastaan ei toki kannata taistella. Pianhan tämä loppuu.

Vierailija
36/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyhmempikin tajuaa että Suomen talous on kuralla haittam.muuton takia. 

Vierailija
37/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka itse sanovat itseään älykkääksi, eivät sitä ole.

Riippuu. Olen tarpeeksi älykäs tunnistamaan oman tietämykseni ja älykkyyteni rajallisuuden, ja näin ollen pidän itseäni lopulta tietämättömänä ja tyhmänä. MUTTA muihin ihmisiin verrattuna havaitsen olevani älykäs. 

Vierailija
38/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalinen äly tarkoittaa toisten miellyttämistä ja tunneäly on sovinnollisuutta. Näillä ei ole mitään tekemistä todellisen älykkyyden kanssa.

Eivät ne tuota tarkoita. Sosiaalinen älykkyys auttaa vaikuttamaan ihmisiin ja heidän toimintaansa. Ei riitä, että uskoo tietävänsä mitä pitäisi tehdä. Sosiaalista älyä tarvitaan sen toteuttamiseen. Tunneälyä on mm. se, että ei turhaudu vastoinkäymisistä liikaa vaan oppii niistäkin ja löytää motivaatiota. 

Puhdasta höpötystä. Resilienssi auttaa vastoinkäymisissä. Ei siinä mitään tunneälyjä tarvita. 

Resilienssi ja tunneäly ovat pitkälti samoja asioita 

Ei todellakaan ole. Resilienssi on energiaa, joka auttaa jaksamaan elämässä eteenpäin romahduksen jälkeen. Joillakin on vain energiaa, ja toiset jäävät sänkyyn makaamaan itkien, ettei jaksa elämää. Resilienssi on se asia, joka saa aina tuntemaan uudestaan, että mikä ei tapa vahvistaa. 

Vierailija
39/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taidatte vain luulla olevanne jotain älykköjä. :)

Vierailija
40/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole aina helppoa olla fiksu. Edellinen tyttöystäväni jätti minut osittain siksi, että olin hänen omien sanojensa mukaan "pelottavan älykäs". Ei tykännyt kokea olevansa toista tyhmempi. Itse pidin häntä älykkäänä enkä itseäni minään erityisenä, mutta kai toisen hauras ego ei vaan kestänyt. No, tämän valossa ehkä hyvä vaan, että erottiin. Älyssä ei ehkä ongelmia, mutta itsetunnossa kylläkin. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä seitsemän