Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turhautunut älykkö

Vierailija
09.08.2024 |

Olen huomannut omassa elämässä, että olen selkeästi normaalia älykkäämpi. Olen 50 ja elämän kokemusta on monelta saralta. 

Olen huomannut, että olen osannut ajatella etukäteen kaikki loogiset seuraukset ja toimenpiteet Covidin, Ukrainan sodan, koulumaailman, yritysten toiminnan, Suomen terveysalanongelmia, Venäjän reaktiot ja teot Suomea kohtaan, nuorten aikuisten kasvava pahoinvointi parisuhteissa ja työelämässä. Kaikki korjaavat muutokset tapahtuvat todella hitaasti ihan kuin ihmiset eivät uskoisi sitä mitä ympärillä tapahtuu. Korjaukset ovat puolinaisia ja eivät korjaa asioita oikeaan suuntaan.

Omassa työpaikassanikin näin miten yritystä pitäisi kehittää ja miten asioita pitäisi hoitaa. Sanoin näistä silloiselle esimiehelleni, mutta hän sivuutti kaikki minun ehdotukseni tästä on aikaa yli kymmenen vuotta. Tämä pörssiyhtiö on nyt suurissa ongelmissa ja kaikki ne asiat joita kymmenen vuotta sitten ehdotin, jätettiin tekemättä. Kerroin jo silloin tuolle pomolle, mihin asioihin hänen omat päätöksensä tulevat johtamaan. Hän on edelleen tuon firman johtoportaassa ja minä jouduin pois, koska en suostunut joo joo mieheksi. Kaikki ne asiat toteutuivat, joita ennakoin toteutuvan. Nyt tuossakin yrityksessä on Suomi/suomalaiset menettäneet 100miljoonaa euroa.

Koen suurta turhautumista asioista, koska ihmiset eivät näe syy- ja seuraussuhteita. Suomalaisia kohdellaan myös manipuloivasti. Asioista ei kerrota miten ne oikeasti ovat vaan tapahtumia peitellään kuten Pohjois-Koreassa, että ihmiset eivät "panikoituisi". Faktojen pimittäminen johtaa yleisellä tasolla ihmisten väärään käytökseen ja vääriin mielipiteisiin. Oikeilla faktoilla olisi helpompaa ymmärtää joitakin toimia miksi esim Covidin kanssa tehtiin alussa niin kuin tehtiin. 

Kännykkää syytetään esimerkiksi paljon koulutuksen huonontumisesta, mutta maailmassa kaikki käyttävät kännyköitä, silti Suomi on tipahtanut eniten PISA-taulukosta. Sitäkin halutaan vaan selitellä, ettei PISA mittaakaan todellista osaamista. Kyllä se mittaa, päättäjät haluavat vain työntää pään pensaaseen. 

En tiedä miten saisin ääneni kuulumaan. Tuntuu, että älykkäät ovat hiljaa, ettei muut provosoidu.

Ehkä älykkäitä ihmisiä pitäisi arvostaa enemmän. Ehkä heille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia. Nyt monesti pärjää se, joka on itsekkäin. Itsekäs ihminen katsoo kaikkea lyhytnäköisesti miten saavuttaa itselleen suurimman hyödyn. 

Kommentit (89)

Vierailija
61/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykäs ihminen osaa myös toimia ihmisten kanssa niin, ettei tule valta-asetelmia. Eli ap voi olla vain älykäs yhdellä osa-alueella, mutta sosiaalinen älykkyys puuttuu.

Aina tulee suuressa organisaatiossa valta-asetelmia, älykäs ymmärtää ettei niitä voi välttää. Lisäksi tulee arvoristiriitoja.

Toin edellisessä työpaikassani toistuvasti esiin tiettyjen toimintojen olevan lain rajamailla ja jopa tuolla puolen. Varoitin, että tästä seuraa myöhemmin oikeudellisia seuraamuksia (ja erityisesti koin ylenkatseen olevan tämän osalta moraalitonta). Muutamaa muutakin tuulimyllyä taistelin, kunnes katsoin paremmaksi poistua.

Noh, niitä oikeusjuttuja on jälkikäteen uutisoitu. Mitään ei ole varmasti silti muutettu, sillä johto katsoo halvemmaksi ja helpommaksi maksaa parit sakot. Tällaisesta seteliselkärankaisuudesta

Minusta on kun ei jäänyt rähisemään. Ikävä kyllä usein on vain väistyttävä kun toteaa vaikutusmahdollisuuksiensa rajallisuuden.

Vierailija
62/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todella älykäs ihminen ei ole kiinnostunut valtion kilpailukyvystä tai yritysten kasvusta, koska näkee taloudellisen hyödyn tavoittelun kaikilla yhteiskunnan tasoilla haitalliseksi.

Hän tyytyy ansaitsemaan ja kuluttamaan vain sen verran, mikä on tarpeellista ja panostaa ansaitsemisen sijaan omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiinsa, läheisiinsä, elämäntapansa kestävyyteen ja siihen että voisi tuntea elämässään syvää onnea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

AP:  "Oikeilla faktoilla olisi helpompaa ymmärtää joitakin toimia miksi esim Covidin kanssa tehtiin alussa niin kuin tehtiin."

_____

No, miksi tehtiin niin kuin tehtiin, kun vanha tuttu tauti kyseessä eikä aiemmin ole tarvinnut tehdä mitään, kenenkään!

Joten haista home!

_____

YLE

Maaliskuu 2020

Luulitko, että koronavirus on uusi ja tuntematon? Vastaus on ei. Koronan eri mutaatiot ovat aiheuttaneet lukuisia pahoja epidemioita, ja kaava niissä on huomattavan samanlainen. Ne ovat olleet kiinalaisilla villieläintoreilla jopa niin yleisiä, että torien myyjät ovat muuttuneet niille jo vastustuskykyisiksi.

Sinäkin olet sairastanut elämäsi aikana koronan aiheuttaman flunssan todennäköisesti jo lukuisia kertoja.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/03/22/koronapandemia-ei-ollut-virolo…

Miksi Kiina rakensi 20 lisäsairaalaa pelkästään Wuhaniin, jos se oli vain flunssa? Covidin kuolleisuus oli 4% epidemian alussa. Covid tappoi yksittäisenä viruksena maailmassa enemmän ihmisiä kuin kaikki muut influenssat ja flunssat yhteensä. Se ei ollut tavallinen flunssa.

Wuhanissa jaettiin uurnia omaisille yli kuukausia ja jonot olivat pitkiä.

Suomessa teho-osastot olivat täynnä covid potilaita. Koska ne ovat olleet täynnä flunssa potilaita?

Tämä on se propaganda, jota Suomeen toitotettiin, se on vaan pelkkä flunssa. Ilman rajoitustoimia ja rokotuksia Suomessa olisi kuollut 35000-60000 ihmistä.

Vierailija
64/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykäs ihminen osaa myös toimia ihmisten kanssa niin, ettei tule valta-asetelmia. Eli ap voi olla vain älykäs yhdellä osa-alueella, mutta sosiaalinen älykkyys puuttuu.

Aina tulee suuressa organisaatiossa valta-asetelmia, älykäs ymmärtää ettei niitä voi välttää. Lisäksi tulee arvoristiriitoja.

Toin edellisessä työpaikassani toistuvasti esiin tiettyjen toimintojen olevan lain rajamailla ja jopa tuolla puolen. Varoitin, että tästä seuraa myöhemmin oikeudellisia seuraamuksia (ja erityisesti koin ylenkatseen olevan tämän osalta moraalitonta). Muutamaa muutakin tuulimyllyä taistelin, kunnes katsoin paremmaksi poistua.

Noh, niitä oikeusjuttuja on jälkikäteen uutisoitu. Mitään ei ole varmasti silti muutettu, sillä johto katsoo halvemmaksi ja helpommaksi maksaa p



 

Luepa Googlesta mitä sosiaalinen älykkyys tarkoittaa.

Vierailija
65/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ohessa keinoja joilla älykäs voi saada mielenrauhan:

1) Kun on kerran sanonut mitä tulee tapahtumaan, se riittää. Ei tarvitse toistella.

2) Hankkiutuu valta-asemaan jolloin ei tarvitse neuvoa, voi käskeä.

3) Sijoittaa pörssiin ja näyttää tätä kautta muille että näki asioita eteenpäin.

4) Perustaa yrityksen. Jos pääomasta ei ole pulaa, kaikki se äly mitä omaa pitäisi näkyä yrityksen hyvänä tuloksena.

Minkä tahansa näistä valitsikin, ihmiset alkavat "pyöriä ympärillä", jos sitä katetta oikeasti oli.

 

2. Ehkä älykkäänä ihmisenä en kaipaa valtaa, toimisin mieluiten neuvonantajana.

3. Se ei toimi noin. On tutkittu, että älykkäät ei välttämättä pärjää pörssissä, koska tietävät liikaa.

4. Tehty, tein huipputuotteet, mutta piirit olivat liian pienet. Oli vaikea myydä, koska keksin ratkaisun ongelmaan, jota muut eivät olleet havainneet vielä ongelmaksi. 

Joskus on tilanne se, että kun älykkyyseroa on liikaa, ei tule ymmärretyksi. Annan esimerkin; normaali ihminen ja kehitysvammainen. Normaalilla ihmisellä on 100 ja kehitysvammaisella 75. Kehitys vammainen ei ymmärrä mitä selität hänelle. Eroa ÄOssa on 25. Sama ongelma tulee, kun on 125 ja 100. Ongelma kasvaa jos ihmisellä on 135 muilla keskimäärin 100. Ihmisiä, jotka ymmärtävät asian, on vaan vähemmän.

Vierailija
66/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti älykäs on joko rikas tai yhteiskunnassa merkittävässä asemassa, yleensä molempia. Muu on sitä luuloa omasta ylivertaisesta älystä. 

Tämä on yksinkertaisen ihmisen kommentti. Oikeasti älykäs pystyy toteuttamaan niitä asioita, jotka kokee elämässään tärkeiksi, kyllä.

Äly luo kuitenkin myös kykyä ajatella ajatuksensa itse ja vähentää yleensä sosiaaliseen asemaan sitoutunutta konventionaalisuutta. Rikkaus ja/tai merkittävä asema eivät ole millään tavoin onnellisuuden takeita, eivätkä näin ollen millään määrin kaikkien älykkäiden tavoitteissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sittenhän sinä oikeistolaisena voit ilmoittaa heti maanantaina töissä pomollesi, että luovut kaikista lomista, ylityöaikojen korvauksista, viikonloppu- ja iltalisistä, työterveydestä, sairauspäivärahasta, vanhempana vanhemmille kuuluvista lomista, työsuhde-eduista, matkakorvauksista, työajasta eli olet käytettävissä ma-la 16-18h joka päivä, tauoista ja luonastauoista, TESIn palkasta eli 1€/h riittää sulle sekä mahdollisista etusetelestä.

Kaiken tuon kun on vasemmalle kallellaan olevat työntekijän oikeuksia ajavat aikoinaan tapelleet oikeisto-kapitalistien kynsistä. Vai väitätkö, että 1800-luvun tehdaspatu ihan muuten vaan ei antanut työntekijöilleen yhtään mitään yllä olevista oikeuksista. Jos eivät olisi tapalleet, tehtäisiin edelleen töitä 18h päivä ma-la 1€ palkalla ilman lomia (paitsi muutamat kristilliset pyhäpäivä) ja muita oikeuksia. Ja mihin ammattiliittoja tarvittaisiin ylipäätään, jos työnantajat ja oikeisto olisivat niin fiksuja ja reiluja kuin väittävät olevansa?

En kyllä tulisi keulimaan omalla älykkyydellä tähän ketjuun tuollaisella aivopierulla....

Kerrankin älykäs kirjoitus.

Vierailija
68/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oon ärhäytynyt tulikko. Jostain syystä minustakaan ei pidetä töissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuosta syystä varmaan monet älykkäät pyrkivät tutkijoiksi. Tutkijoiden tulosten hyödyntäminen on kuitenkin omissa töissään asioita tekevien käsissä.

Tuttua että voi turhauttaa. Täytyy vaan ymmärtää että itse voi vaikuttaa vain osaan asioista.

Kannatan ehdotusta että yrität hyötyä visioistasi pörssissä. Sitten näet, osasitko ennustaa oikein.

Vierailija
70/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän, mistä puhut! Olen niin väsynyt työelämään, jossa yllätyksenä tulee asioita, jotka sokea reettakin olisi voinut nähdä jos olisi ymmärtänyt näkemänsä. Koska kuitenkin ymmärrän, että tätä se on, eikä yksi ihminen voi sitä muuttaa, oma ratkaisuni on häipyä työelämästä. 

Toki yksinyrittäjäksi alkaminen voisi tuoda myös ratkaisun, mutta ei kiinnosta myydä yhtään mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Arvostan ap:n älykkyyttä. Ap, oletko sitä mieltä että ongelmat on rakennettu tahalleen? Kun historiasta nähdään että on paljon ihmisiä jotka on tienneet mitä tulee tapahtumaan. Väitätkö siis että tavan ihmiset voisivat jotenkin vaikuttaa asioihin? Omasta mielestäni se on vain teoriassa mahdollista sillä ainakin puolen populaatiosta pitäisi avata silmät ja tehdä jonkinlainen mielenmuutos. Isoja myllyjä vastaan ei toki kannata taistella. Pianhan tämä loppuu.

Kiitos, Ongelma on siitä, että 5-6% ihmisistä tunnistaa ongelman ja ainoastaan 2% on niitä, jotka tarttuu asioihin. Mulla on monta rautaa tulessa, enkä ehdi kaikkeen tarttua. Paljon mielenkiintoisia asioita on olemassa, joita olisi kiva vähän kokeilla. En usko, että normaalit ihmiset voisivat asioihin vaikuttaa, koska ihmiset haluavat uskoa ylempiään. Tämä on hassua, koska kaikki ylemmät tahot eivät aja toisten etua vaan omaansa.

Uskon, että jotkin ongelmat on rakennettu tahallaan tai vahingossa, mutta ongelmaa pyritään hyödyntämään bisneksen nimissä, eikä ratkaista nopeasti.

Näin muuten muutoksen Putinissa 2006-2008. Tiesin, että hänestä ei hyvää seuraa. Jossain vaiheessa Putin oli vierailulla Savonlinnan oopperajuhlilla ja mielessä kävi ajatus.. 

Olisiko kukaan nähnyt sitä pelastavana tekona, koska silloin ei vielä mitään ollut tapahtunut?

Vierailija
72/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuosta syystä varmaan monet älykkäät pyrkivät tutkijoiksi. Tutkijoiden tulosten hyödyntäminen on kuitenkin omissa töissään asioita tekevien käsissä.

Tuttua että voi turhauttaa. Täytyy vaan ymmärtää että itse voi vaikuttaa vain osaan asioista.

Kannatan ehdotusta että yrität hyötyä visioistasi pörssissä. Sitten näet, osasitko ennustaa oikein.

Olen kokeillut pörssiä. Hyvällä ja huonolla menstyksellä.

Olikohan vuosi 2012 kun Ben Bernanke sanoi laskupörssissä, että FED alkaa lisärahoituksen jos pörssi laskee vielä 14%. Katsoin, minä päivänä Ben oli sanonut tuon ja laskin SP500 tason, mille laskisi. Voitin rahaa laskussa ja nousussa. Pörssi kävi koukkaamassa Benin sanat.

Toinen voitokas veto oli Fukuziman tsunami. Sain laskussa ja nousussa tehtyä tiliä.

Rakensin eri indikaattoreista varman merkin pörssipohjan löytymiselle. Sain tehtyä sillä pieniä summia rahaa ja se toimii indeksien ja osakkeiden kanssa. En vain osannut juoksuttaa vetoja tarpeeksi pitkään ja tyydyin pikkuvoittoihin. Varmaa indikaattoripakettia huippujen löytämiseksi en ole osannut rakentaa.

Jos pelaa lyhyttä ja nopeaa peliä, pitäisi olla hyvä alusta, mutta mä vaan harrastelin ja oli vaikea ehtiä vetoihin mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun ap kerran niin paljon tietää ja osaa, niin miksi ihmeessä et ole perustanut omaa yritystä? 

Mä tarttisin pari myyjää. En ole siinä niin hyvä.

Vierailija
74/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Idiootti vihervassari juonittelee usein radikaali-islamistien kanssa, jotta pääsisivät raiskailemaan ja m u r h a a m a a n pikkulapsia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älykkäin ihminen on usein alhaisin, joko pelätty tai halveksittu, tai molempia samanaikaisesti, jos tunnettu tällaisen henkilön , hän tädeenäköisesti omistaa jonkun sisäisen salaisuuden, jota ei jaeta sioille.Hän on kultaa itsessään ja lahja.

Vierailija
76/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älykkäin ihminen on usein alhaisin, joko pelätty tai halveksittu, tai molempia samanaikaisesti, jos tunnettu tällaisen henkilön , hän tädeenäköisesti omistaa jonkun sisäisen salaisuuden, jota ei jaeta sioille.Hän on kultaa itsessään ja lahja.

Tuli sellainen fiilis että olet alhainen, pelätty ja halveksittu.

Vierailija
77/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti älykäs on joko rikas tai yhteiskunnassa merkittävässä asemassa, yleensä molempia. Muu on sitä luuloa omasta ylivertaisesta älystä. 

Näin. Omasta mielestä älykkäitä on vankilat täynnä, kun on oltu niin tavattoman älykkäitä. Jos äly ei missään näy, sitä tuskin on. 

Vierailija
78/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalinen äly tarkoittaa toisten miellyttämistä ja tunneäly on sovinnollisuutta. Näillä ei ole mitään tekemistä todellisen älykkyyden kanssa.

Eivät ne tuota tarkoita. Sosiaalinen älykkyys auttaa vaikuttamaan ihmisiin ja heidän toimintaansa. Ei riitä, että uskoo tietävänsä mitä pitäisi tehdä. Sosiaalista älyä tarvitaan sen toteuttamiseen. Tunneälyä on mm. se, että ei turhaudu vastoinkäymisistä liikaa vaan oppii niistäkin ja löytää motivaatiota. 

Puhdasta höpötystä. Resilienssi auttaa vastoinkäymisissä. Ei siinä mitään tunneälyjä tarvita. 

Resilienssi on tunneälyä. 

Vierailija
79/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En epäile ettetkö olisi älykäs ja ajattelevainen, vaikken kaikesta esitetystä samaa mieltä olekaan. Mutta ehkä sinulta puuttuu tietynlaista sosiaalista älykkyyttä ymmärtää, miten ihmislaumat ja organisaatiot toimii, ja miten niissä saa äänensä kuuluviin. Esim. harvoin auttaa jos sanoo esimiehelle parannusehdotuksia, jotka ei suoraan liity omaan työtehtävään ja työrooliin, jotain korkealentoisempia ajatuksia koko yrityksen linjasta ja tilasta. Pitäisi ensin pyrkiä ylöspäin organisaatiossa sellaiseen asemaan, jossa voi vaikuttaa sen tason asioihin, ja sitten puhua.

Ongelma on siinä, että kun itse on syvästi introvertti ja viime vuosikymmeninä Suomessa on suosittu ekstroverttejä, jotta saadaan iloista ilmapiiriä työpaikoille, jotka ovat myös sosiaalisia. Verkostojen rakentaminen introverteille on vaikeampaa, kun ei voi edetä organisaatiossa eikä pääse samalla tavalla matkustelemaan kuin ekstrovetti ihmiset. 2010 paikkeilla oli erityisesti trendi menossa, että suosittiin ekstoverttejä työpaikoille. Hain kokoajan isompaan rooliin, mutta en vain päässyt.

Syyksi sanottiin, että olet hyvä siinä mitä teet. Minä olin se joka ratkaisi ne kaikki vaikeimpien projektien ongelmat, Jos olisin ollut johtamassa osastoa, tilalleni ei olisi ollut ketään muuta. Olisin halunnut kasvattaa yrityksen osaamista siinä johtaja-asemassa. Luulen, että amerikkalaisessa organisaatiossa kukaan ei olisi estänyt nousuani, koska siellä arvostetaan osaamista erilailla. Tein Amerikassa pari projektia ja siellä suhtauduttiin minuun ihan erilailla kuin Suomessa. 

Noh. En edes väitä olevani älykkö, mutta Yhdysvaltojen sekä Suomen ja useamman muun eurooppalaisen maan työ- ja yrityskulttuuria on tullut koettua ja pari fuusiota ja yrityskauppaakin nähtyä.

Ja tässä pätkässä menet kyllä metsään.

1. Suomessa suositaan nykyään ekstroverttejä - ehkä niin. Mutta itse suomalaisittain ekstroverttinä koen itseni kansainvälisissä ympyröissä, etenkin verkostoitumisen tai esiintymisen suhteen vaisuksi hissukaksi. Matkustelemaan ei joudu nykyään edes ambivertti.

2. Käsityksesi isommasta roolista pelkästään johtoasemassa on vanhanaikainen - uralla eteneminen ei ole pelkkää pomoksi pääsemistä, etenkään jos halveksuu "iloista ilmapiiriä" tai sosiaalisuutta. 

3. Tietenkään osaavinta tekijää ei kannata laittaa johtamaan - siinä menee taidot hukkaan. Olisit osoittanut, että kykenet jakamaan osaamistasi uudemmille tekijöille, joilla on myös tuoreempaa osaamista. 

4. Jos yritys ja organisaatio elää kvartaalitaloudessa ja R&D -puolen hyötyä mitataan vuosissa, niin miten osaamisen kasvun johtaminen olisi ollut taloudellisesti houkuttelevaa?

5. Amerikkalaisessa organisaatiossa nousu on ekstreemitason ekstroverttien laji. Useamman projektin siellä vetäneenä tajusin että se suhtautuminen on vieraanvaraisuutta. Keskieurooppalainen keskijohtaja ehtii huolehtia parhaista tekijöistä ja tehdä itsekin jotain eikä pitää myyntipuhetta omasta erinomaisuudestaan ja muistaa hymyillä koko helekutin ajan. Mutta kokemuksesi perusteella olisi kannattanut varmaan kokeilla uraa amerikkalaisittain?

Itse 45-vuotiaana olen ollut välillä jumissa ja kun ura ei ole edennyt niin sitten otetaan kaikki oppi irti työpaikasta kunnes uusi löytyy. 

Vierailija
80/89 |
09.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En epäile ettetkö olisi älykäs ja ajattelevainen, vaikken kaikesta esitetystä samaa mieltä olekaan. Mutta ehkä sinulta puuttuu tietynlaista sosiaalista älykkyyttä ymmärtää, miten ihmislaumat ja organisaatiot toimii, ja miten niissä saa äänensä kuuluviin. Esim. harvoin auttaa jos sanoo esimiehelle parannusehdotuksia, jotka ei suoraan liity omaan työtehtävään ja työrooliin, jotain korkealentoisempia ajatuksia koko yrityksen linjasta ja tilasta. Pitäisi ensin pyrkiä ylöspäin organisaatiossa sellaiseen asemaan, jossa voi vaikuttaa sen tason asioihin, ja sitten puhua.

Ongelma on siinä, että kun itse on syvästi introvertti ja viime vuosikymmeninä Suomessa on suosittu ekstroverttejä, jotta saadaan iloista ilmapiiriä työpaikoille, jotka ovat myös sosiaalisia. Verkostojen rakentaminen introverteille on vaikeampaa, kun ei voi edetä

Olen samaa mieltä 1. Ja 5. Ehkä se oli sitä vieraanvaraisuutta. Toki omaan työkulttuuriin kuuluu pitkät päivät.

2. Johdon tavoite oli luoda iloinen ilmapiiri ja olin mukava kokouksessa jossa julistettiin iloisesti, kuinka monesta kritiikin antajasta oli päästy eroon, nämä lähtijät olivat osaajia. Ymmärrän kyllä eron hyvällä  ilmapiirillä ja joojoo-organisaation välillä. Tiesin, että joudun samaan myllyyn ja jouduinkin. En ole halveksunut yleisesti sitä johtamista. Se mitä omassa firmassa tehtiin, oli jotain muuta. 

3.. Mun organisaatiosta palkittiin ihmisiä suhteessa enemmän kuin muissa. Työntekijät itse saivat äänestää parhaita työntekijöitä.

Ja kyllä jaon osaamista alaisille. Siksi minut olikin helppo korvata. 

4. Ymmärrän kvartaaliajattelun, mutta R&D on investointia tulevaisuuden tulokseen. Siellä pitää nähdä kauemmas kuin 3kk päähän. Siksi pitää olla hereillä joka suuntaan ja haistaa mitkä asiat alkavat herättää kiinnostusta asiakkailla. Myynnille se voi olla vaikka kattolevy tuoteryhmä joka nostaa päätään, mutta R&D näkökulmasta esiin nouseva asia voi olla paljon laajempi esim palonkestävät levyt, ei pelkästään kattolevyt. Kukaan asiakas ei pyydä tehostamaan kattolevyjen valmistusprosessia. Imputti saattaa tulla ihan R&Dn sisältä, jos siihen olisi hyvät edellytykset R&Dn näkökulmasta, se kannattaa toteuttaa. Sitä ei monesti nähdä, mitä kaikkea osaavat kaverit voisivat toteuttaa. Tuotanto on monesti lukkiutunut omaan ajatteluun, eivät näe omia pullonkauloja. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi seitsemän