" Saako" neuvolatäti painostaa, että esikoinen otettava päiväkodista pois, kun vauva syntyy..?
Kommentit (53)
Vierailija:
muutamana päivänä kuukaudessa, minä & vauva kotona. Hyvin on toiminut! Esikoinen nyt 3-vuotias, täynnä energiaa ja halua touhuta koko ajan jotain: päiväkodista saa mukavasti virikkeitä ikäistensä seurassa. Ja hoitopäivinä saan itse hoitaa vauvaa, käydä asioilla (vastasyntyneen kanssa " joutuu" yllättävän paljon asioimaan esim. neuvolassa jne.) ja tietenkin tarvittaessa levähtää.Aluksi päiväkotiin vienti aiheutti kyllä melkoisia omantunnon tuskia (osasyynä siihen omat ja appivanhemmat, jotka eivät halunneet sulattaa asiaa), mutta olemme todenneet päiväkotipäivien virkistävän meidän kaikkien arkea ja elämää.
AP, tehkää siis teidän perheen kannalta paras ratkaisu, älkää välittäkö muiden mielipiteistä (heillä on tietenkin oikeus se sanoa). Voittehan vaikka pitää esikoista vauvan synnyttyä jonkin aikaa päiväkodissa ja mikäli vauva osottautuu " helpoksi" vauvaksi, ottakaa esikoinen sitten kotiin.
vielä tuosta esikoisen suhtautumisesta: kyllä meidän lapsi toki ymmärtää, että äiti ja vauva ovat kotona, mutta hoitoon ei ole kertaakaan tarvinnut lähteä itku silmässä. Esikoinen tuntuu ymmärtävän, että hoitopäiviä on vain silloin tällöin, ja että päiväkodissa odottavat mukavat tutut hoitajat sekä kaverit, jotka alkavat merkitä tuon ikäiselle jo melko paljon.
Siksi päiväkotihoito vanhemmille lapsille voi olla ok. Pitää siis ajatella perhettä kokonaisuutena.
lapsesi odottaa että saa jäädä kotiin. arki voi olla sitten ihan muuta. varsinkin jos rupeat laistamaan kerhoilusta tai ulkoilusta. toivottavasti sitä et tee. nimittäin lapsesi taatusti kaipaa kaveri seuraa.
Jos lapsi on hoidossa osa-aikaisesti esim. osan päivästä parina tai kolmena päivänä viikossa, voitteko väittää ettei hän hoida lapsiaan itse? Siitä huolimattahan lapsi on suurimmaksi osaksi ajastaan kotona.
Onko sitten sallittua hoidattaa lapsiaan ilmaiseksi sukulaisilla yms.? Onko tämäkin lapsen hylkäämistä? Musta tuntuu että ne naiset, jotka eivät itse ole halunneet/ raaskineet viedä lapsiaan osittaiseen hoitoon ovat kateellisia muille ja siksi tuomitsevat isompien lasten hoitoonviemisen kokonaan.
Esim. täällä missä minä asun, on vain yksi srk:n perhekerho viikossa, eikä muita paikkoja/ kerhoja, joissa tavata muita lapsia.
Ajattelen sekä lapseni että itseni parasta viemällä hänet puolipäiväiseen hoitoon kahdesti viikossa. Enköhän tästä huolimatta ehdi olemaan esikoiseni kanssa ihan tarpeeksi.
(joka on muuten välillä yllättävän suuri tuloihin nähden) nin on varaa sitten olla lasten kanssa kotona. Kerhot täälläpäin eivät maksa kuin satunnaisista retkipäivinä bussimaksun verran,joten säästö päiväkodin puolipäiväiseen maksuun (70e/kk) plus jollainhan se lapsi täytyy sinne kuljettaa on aika suuri.
en ottais pois tarhasta ja muille sanoisin jos lapsi on kohtuudella päiväkodissa, niin miten hän on tieltä pois, mutta jos ois kerhossa niin sittenkö ei ois tieltä pois. en ymmärrä eroa. eli siitähän tässä on kysymys, että halutaan saada sun lapsesi tarhapaikka vapaaksi.
olisin itsekäs ja en vapauttais tarhapaikkaa, koska olen huomannut että kaikki muutkin äidit ovat todella itsekkäitä. ajattelin aina ennen muita kunnes huomasin että muut sitä ei tee koskaan.
Koulussa viimeistään huomataan ketkä lapset ovat olleet kotona äidin kanssa kun on ollut useampia pienempiä sisaruksia. Joskus olisi parempi päästää isommat lapset muiden samanikäisten seuraan. Ei äidiltä voi edes odottaa, että ehtii/jaksaa/osaa järjestää kaikille sisarrusparvessa oman kehitystason juttuja tarpeeksi.
Kyllä tosiaankin aion ottaa pois päiväkodista nuorimman(vanhin menee kouluun).Jos minä olen lapsia hankkinut niin minä ne myös hoidan!!! Muita syitä ovat: raha(ei tule maksuja), taudit (huomattavasti vähemmän tauteja ja lääkärissäkäyntejä), päiväkerho on keksitty, jossa lapseni saa ikäistänsä seuraa!!
Rakkaudella hankitut lapset.
Vierailija:
rasittava ja huono äiti??
Vierailija:
Vierailija:
rasittava ja huono äiti??
itse tekee, on kammotus ja säälin sellaisen naisen lapsia.
Vierailija:
Muita syitä ovat: raha(ei tule maksuja), taudit (huomattavasti vähemmän tauteja ja lääkärissäkäyntejä), päiväkerho on keksitty, jossa lapseni saa ikäistänsä seuraa!!Rakkaudella hankitut lapset.
Tikahdu " hyvyyteesi" ...
muutamana päivänä kuukaudessa, minä & vauva kotona. Hyvin on toiminut! Esikoinen nyt 3-vuotias, täynnä energiaa ja halua touhuta koko ajan jotain: päiväkodista saa mukavasti virikkeitä ikäistensä seurassa. Ja hoitopäivinä saan itse hoitaa vauvaa, käydä asioilla (vastasyntyneen kanssa " joutuu" yllättävän paljon asioimaan esim. neuvolassa jne.) ja tietenkin tarvittaessa levähtää.
Aluksi päiväkotiin vienti aiheutti kyllä melkoisia omantunnon tuskia (osasyynä siihen omat ja appivanhemmat, jotka eivät halunneet sulattaa asiaa), mutta olemme todenneet päiväkotipäivien virkistävän meidän kaikkien arkea ja elämää.
AP, tehkää siis teidän perheen kannalta paras ratkaisu, älkää välittäkö muiden mielipiteistä (heillä on tietenkin oikeus se sanoa). Voittehan vaikka pitää esikoista vauvan synnyttyä jonkin aikaa päiväkodissa ja mikäli vauva osottautuu " helpoksi" vauvaksi, ottakaa esikoinen sitten kotiin.