Mounjaro laihdutuslääke kokemuksia
Olen aiemmin kokenut laihdutuslääkkeet ja muut painon hallinnan poppakonstit hieman säälittäviksi, mutta mieli on muuttunut, kun aiemmin hyväksi koetut tavat painonhallinnassa eivät tunnu enää tepsivän. Eli olen päättänyt testata lääkkeiden apua painonpudotuksen tukena. Lääke on Mounjaro. Tässä ketjussa tulen kertomaan kokemuksia ja tuntemuksia lääkkeen toimivuudesta ja sopivuudesta minulle. Olen myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia laihdutuslääkkeistä.
Ensimmäisen pistokseni sain viikko sitten torstaina. Olin varustautunut pahoinvointiin ja ummetuksen riskikin hieman mietitytti, mutta kummankin osalta epäilys oli turha. Ei pahoinvointia ja vatsakin on toiminut hyvin. Ainoa miinuspuoli on turvotus. Vatsa tuntui ensimmäiset päivät pistoksen jälkeen todella täydeltä - pallolta.
Toisen pistoksen laitoin tänään aamulla. Vatsa ei ole ainakaan vielä turvonnut, mutta katsotaan päivän mittaan miten tämä etenee.
Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden kokemuksia laihdutuslääkkeiden toimivuudesta sekä hoidon lopttamiseen liittyvistä kokemuksista. Eli miten lopetus onnistui?
Kommentit (1322)
Upeaa tulosta CL! Se 10kg on paljon, kun et ole ollut edes lihava valmiiksi. Ylipainoinen toki, mutta kaltaisellani isolihavalla paino tipahtelee ihan toista tahtia alussa. On, mistä ottaa... :D
Mardu, mietin ihan samaa itse jossain vaiheessa noista haitoista vuosien päähän. Toisaalta oma paino oli niin järkyttävä ja BMI selvästi yli 40, joten se nyt on selviö, että tuo paino tulee niitä aiheuttamaan. Lääke voi aiheuttaa haittoja, paino aiheuttaa varmasti. Nyt kun olen jo niin hemmetin laihtunut omasta mielestäni (BMI 33), niin oikein pysähdyn välillä miettimään, että kuinka valtavan lihava olinkaan. Totuus on kuitenkin, että ylipainoa on tasan 22kg jäljellä ja silloin BMI on 24.9. Olen miettinyt, että olen onnekas. Olen noin viisikymppinen ja minulla ei ole mitään perussairautta. Ei verenpainetta, ei sokeria, ei kolesterolia, sydän pumppaa tasaisesti ja nivelvaivojakaan ei pahemmin. Selkä on kunnossa. Tämä oli siis lähtötilanne tähän lääkkeeseen, että mitään vaivaa ei ollut näkyvillä mittauksilla tai tuntemuksia sellaisesta.
Joku muu noilla kiloilla olisi kerännyt jo yhtä ja toista vaivaa itselleen, joten voin kiittää geenejä ja hyvää tuuria, kun näin pitkälle pääsin kilojeni kanssa. Mutta olihan tämä viimeinen hetki tehdä tälle asialle jotain. Tn. jotain kulumaa jossain on jo normaalia enemmän, mutta kipuja ei ole ja kävelen reippaita, pitkiä lenkkejä nykyään.
Tonnikeiju
No niin, huomenna olen niin liikkeellä, etten varmaan ehdi päivittelemään kuulumisia, joten tässä ollaan. Huomenna tulee 38 viikkoa tavoitepainossa ja lääkkeen alasajosta. Edelleen paino on pysynyt hyvin siinä missä toivonkin ja punnitsen itseni joka aamu sanotaan siitä mitä sanotaan. Haasteena on taas juuri nyt se, että tekisi mieli tiristää kilo tai kaksi, koska paino on laski muutoinkin kesälomakauden jälkeen pikkaisen. Silti tiedän, että se ei oikeasti ole järkevää, koska en ole enää mikään teinityttö enkä edes nuori aikuinen. Lisäksi minulla on taas päällä jonkinlainen kehonkuvan vääristymäkausi. Tietoisesti tiedän etten ole ylipainoinen, vaan ihan tavallinen. Ja tietoisesti tiedän, ettei tästä alhaisempi paino ole minulle eduksi, mutta sitten taas välillä iskee ajatus, että mitä jos kuitenkin..... Oikeasti tämä on melkoista jumppaamista itsensä kanssa, jotta homma pysyy kasassa ja ymmärtää mukavuusalueen todelliset rajat.
Peilikuva on kaksijakoinen. Vaatteista riippuen näen itseni joko täysin ylipainoisena, sitten taas kun peilikuvassa vilahtaa samaan aikaan joku muu, näen itseni normaalipainoisena ja varmasti realistisemmin kuin itsekseni. Joka tapauksessa uutta on se, että olen hankkinut pari kolme sopivan kokoista vaatetta. Tähän saakka olen jostain syystä hankkinut aina hieman isomman. Tähän liittynee se, että olen tavallaan halunnut peitellä vartaloani ja toisaalta taas alitajuinen pelko/odotus siitä, että mahtaako se paino nyt oikeasti pysyä alhaalla. Vaikka toisaalta en epäile sitä, niin toisaalta taas se voi alitajuisesti vaikuttaa omaan toimintaan ihan tiedostamattakin.
Sitten teille kaikille, on tosi mukava lukea kuulumisianne. Tonnikeiju on vauhdissa, CL etenee normaalipainossa ja Mardu on jännittävässä vaiheessa.
Tsemppiä kaikille,
-AP
2,5mg annoksella menty 4 viikkoa. Paino pudonnut 3,4 kg. Nyt olen nostanut annoksen 5mg ja jännityksellä odotan että tuleeko jotain sivuoireita.
2,5 mg annoksella en ole huomannyt yhtään mitään sivuvaikutuksia, enkä kyllä sitäkään että olisin mounjaron vaikutuksesta laihtunut. Ruokahäly ja makeanhimo on ennallaan, samoin kuin näläntunne. Eikä minulle ole tullut vielä kertaakaan sellaita tunnetta että täyttyisin nopeammin kuin aikaisemmin.
Paino on kyllä tippunut vain ruokavaliomuutoksella ja kalorimäärän tiputtamisella.
Toivottavasti 5mg alkaa tehoamaan ja pääsin ruokahälystä ja makeanhimosta eroon.
Peukut pystyyn :)
MM
Vierailija kirjoitti:
2,5mg annoksella menty 4 viikkoa. Paino pudonnut 3,4 kg. Nyt olen nostanut annoksen 5mg ja jännityksellä odotan että tuleeko jotain sivuoireita.
2,5 mg annoksella en ole huomannyt yhtään mitään sivuvaikutuksia, enkä kyllä sitäkään että olisin mounjaron vaikutuksesta laihtunut. Ruokahäly ja makeanhimo on ennallaan, samoin kuin näläntunne. Eikä minulle ole tullut vielä kertaakaan sellaita tunnetta että täyttyisin nopeammin kuin aikaisemmin.
Paino on kyllä tippunut vain ruokavaliomuutoksella ja kalorimäärän tiputtamisella.
Toivottavasti 5mg alkaa tehoamaan ja pääsin ruokahälystä ja makeanhimosta eroon.
Peukut pystyyn :)
MM
Tsemppiä MM. Koin samoin, että painon pudotus tapahtui ennen kaikkea omilla valinnoilla, ruokailutapoihin huomiota kiinnittämällä ja kalorimäärän rajaamisella. Nälän tunteen sietäminen oli yksi asia, jonka halusin sisäistää. En tiedä johtuiko se vatsalaukun pienenemisestä vai lääkkeen vaikutuksesta, mutta huomasin jossain vaiheessa syödessäni enemmän, että tuli täysinäinen olo eri tavalla kuin aiemmin. Pääsääntöisesti kuitenkin rajasin syömistä siten, etten kokenut varsinaista täysinäistä oloa, mutta kuitenkin kykenin rajaamaan syömisen siihen määrään mihin olin valmistautunut.Ekan piikin jälkeen tuli turvonnut olo, sen jälkeen ei mitään.
Peukkuja MM,
-AP
MM, onhan se niin, että valintoja tarvitsee tehdä. En tarkkaan osaa edes sanoa, mikä lääkkeen vaikutus on tällä hetkellä. Syön vähän, liian vähän. Olen tarkka ruuistani ja kieltäydyn monesti päivässä jostain. Se tuntuu helpolta, kun ei ole kovin isoja mielitekoja ja nälkä lähtee pienellä ruokamäärällä. Toisaalta olen pian 6kk syönyt vähänlaisesti, joten en tiedä, paljonko tässä on jo tottumusta ja paljonko sitä, että lääke tukee niin vahvasti tätä tilannetta. Psykologinen vaikutus on myös yksi. Maksat itsesi kipeäksi, piikität, punnitset jne. Vähän kuin takavuosina Painonvartijoissa, kun oli se ryhmä, jossa piti käydä ja siellä punnittiin viikoittain.
Niin tai näin, lääke toimii minulle. On se sitten 100% tai 10% fyysistä ja 90% korvien välissä, niin lopputulos on joka tapauksessa hyvä ja olen koukussa Mounjaroon.
Tonnikeiju
Vierailija kirjoitti:
MM, onhan se niin, että valintoja tarvitsee tehdä. En tarkkaan osaa edes sanoa, mikä lääkkeen vaikutus on tällä hetkellä. Syön vähän, liian vähän. Olen tarkka ruuistani ja kieltäydyn monesti päivässä jostain. Se tuntuu helpolta, kun ei ole kovin isoja mielitekoja ja nälkä lähtee pienellä ruokamäärällä. Toisaalta olen pian 6kk syönyt vähänlaisesti, joten en tiedä, paljonko tässä on jo tottumusta ja paljonko sitä, että lääke tukee niin vahvasti tätä tilannetta. Psykologinen vaikutus on myös yksi. Maksat itsesi kipeäksi, piikität, punnitset jne. Vähän kuin takavuosina Painonvartijoissa, kun oli se ryhmä, jossa piti käydä ja siellä punnittiin viikoittain.
Niin tai näin, lääke toimii minulle. On se sitten 100% tai 10% fyysistä ja 90% korvien välissä, niin lopputulos on joka tapauksessa hyvä ja olen koukussa Mounjaroon.
Tonnikeiju
Olisin voinut kirjoittaa tuon saman Tonnikeiju. Lopulta en tiedä mikä kaikki on kliinisesti lääkkeen ansiota ja mikä vaikutus on psykologisesti sekä sillä, että on halunnut tehdä kaikkensa ko lääkkeen korkean hinnan takia. Aloitin lääkkeen viime vuoden elokuun alussa, siitä on nyt 1 v ja n. 1,5 kk. Tavoitteeseen pääsin vajaa 9 kk sitten ja aloin lääkkeen alas. En tietenkään ollut varma lähteekö paino nousemaan vai ei, mutta minulla oli voimakas ennakkoasenne siihen, että paino säilyy eikä ruokahälyä tule, ja niin on käynyt. Uskon, että se osaltaan liittyy tuohon mainitsemaasi tottumukseen hillitä syömistä ja annoskokoja. Samalla myös mielitekoni ovat väistyneet ja se tuntuu ihan ihmeelliseltä. Tämä on jotain ihan uutta minulle. Jos joku psykologi analysoisi asiaa niin hän löytäisi varmaan joitain juurisyitä, mutta pääasia , että homma toimii.
Sitten tuo koukussa oleminen. Kerrot olevasi koukussa Mounjaroon. Niin minäkin koin silloin, kun käytin lääkettä. Ei tullut mieleenkään, että pistospäivä pitäisi merkitä johonkin ylös ettei unohda. En todellakaan unohtanut. Tavoitteen saavutettuani on seuraavana päivänä pistoksen yhden päivän viiveellä. Se jo jännitti, että pistosväli onkin 8pv ja sitten vielä kaksi pistosta ensin muistaakseni 9 ja sitten 10 päivän pistosvälillä. Jännitti mitä tapahtuu - loppujen lopuksi ei mitään. Mutta sitten taas tämä kirjoittaminen ja muiden seuraaminen. Tähän olen koukussa. Tämä on samalla kuin päiväkirja, joka sitouttaa minua muutoksen ylläpitämiseen eli koen tilivelvollisuutta, mikä taas vastaa jotain samaa kuin aikanaan varmaankin on ollut niissä Painonvartijoissa. Loppujen lopuksi ihan sama, mikä lääkkeen osuus on ollut, mutta sen tiedän, etten olisi jaksanut sinnitellä 1,5-2 kk kauempaa ellei takaraivossa olisi ollut se, että lääkkeeseen on laittanut niin paljon rahaa eikä ole mitään järkeä, jos se valuu hukkaan. Parasta on varmasti juuri se aikajänne, jolloin uudet toimintatavat muuttuu rutiiniksi ja tottumuksesi. Oikeasti, nyt 50+ vuotiaana kun vertaan aktiivi aikoihini sit' mitä syön, niin tarve on todellakin ihan minimaalinen siihen verrattuna. Sopivat annoskoot ovat oikeasti yllättävän pieniä. No, nyt olen oppinut niihin ja tasapainottelemaan iison kuvan kanssa.
Tsemppiä kaikille.
-AP
Ensimmäinen 5mg pistos tiistaina. Mitään oireita ei ole vieläkään. Paino tänä aamuna -4,2 kg mutta olen pienentänyt ruokamäärää entisestään, eli edelleenkään en tiedä että tehoaako lääke vai ei.
Nälän tunnetta on mutta voi olla että se on ehkä vähän pienentynyt, samoin mielitekoja on mutta nekin voivat olla hieman vähentyneet.
Mene ja tiedä että mikä tässä tehoaa, pääasia että tehoaa :)
-MM-
Onko joku joutunut lopettamaan Mounjaron käyttöä sivuvaikutusten takia?
Kuudes pistos tänä aamuna. Viisi viikkoa siis takana. Paino tippunut tasan 7 kg. Sain 5 mg kynän, mutta jatkoin 2,5 mg annoksilla. Kiitos ketjun seuraajille neuvoista!
Painon lasku on hieman hidastunut, mutta on silti nopeaa. Osasin odottaa hidastumista, koska meneellä viikolla tunsin itseni aikaisempaa nälkäisemmäksi. Punnitsen itseni kerran viikossa aina samaan aikaan, koska päivittäinen painon vaihtelu esimerkiksi suolaisen ruoan takia aiheuttaa ihan turhaa stressiä.
Valitsin alun perin pistospäiväksi torstain, koska halusin rajoittaa ennen kaikkea viikonloppusyömistä. Tämä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Mitään sivuoireita ei ole edelleenkään ilmaantunut.
Pystyn edelleen ongelmitta tunnin-parin liikuntasuoritukseen (lenkki, kuntosali, tennis) ilman mitään huippauksia tai tankkaustarvetta. Osoittanee, ettei dieetti ole liian tiukka.
Ruokavaliota en ole nähnyt tarpeelliseksi muuttaa. Tonnikalaa, proteiinirahkoja, kananmunaa. Hiilihydraatti pääosin täysjyväruisleivästä, joskus pari keitettyä perunaa. Runsaasti kasviksia. Rasvaa muikuista, lohesta ja sienikastikkeista (kerran viikossa). Nälkää pidän loitolla oman puun omenoilla. Kaikkea vain puolet aikaisemmasta.
Olen jo normipainoissa (painoindeksi alle 25), mutta tavoitteeni on pudottaa vielä 5 kg.
Reseptin minulle kirjoitti tuttu lääkäri. En olisi 10 kg ylipainolla sitä saanut julkiselta tai työterveydestä. En oikein ymmärrä, miksi suositukset ovat niin tiukat. Kyllähän anorektikko kykenee laihduttamaan lääkkeellä itsensä kuoliaaksi, mutta ainakin minun kohdallani lievä ylipaino näyttäisi lähtevän parissa kuukaudessa. Olisi eri asia jos lääkkeen saatavuudessa olisi ongelmia tai se olisi kaikille Kela-korvattava.
Hankin lääkkeen koska koin, että kymmenen kilon ylipaino haittasi esimerkiksi liikuntasuorituksia. Paidat alkoivat myös kiristää ikävästi vatsan seudulta. Mitään haittaa ei valinnastani ole itselleni toistaiseksi ollut.
Onpa kiva lukea onnistumisia, onnea kaikille - ja tsemppiä!
Minulla on takana 11 viikkoa ja n. 10 kg on lähtenyt, ja 2.5 mg:llä koko matka. En ole ihan varma mikä on täsmällinen tulos, koska on ollut reissuja ja puntariin ei ole päässyt. Vähän aikaa varmaan menee nyt uusimman reissun vaikutusten toteamiseen. Yleisesti ottaen reissut ovat menneet hyvin; piikin on voinut pitää hotellin minibaarikaapissa, eikä lentokentillä olla valitettu lääkkeestä. Mutta reissuihin liittyy todella paljon enemmän suunnittelua kuin aiemmin. Ravintolat pitää scoutata ja niiden annoskoot pitää tsekata etukäteen. Eilen olin Lontoossa kollegoiden kanssa yhdessä pubissa enkä ollut muistanut tsekata annoskokoja. Aivan järkyttävät keot, ja teki todella tiukkaa syödä kollegoiden tarjoama dinner. Sosiaalinen syöminen on yksi kompatuskiveni. En jotenkaan osaa kieltäytyä etenkään tilanteessa, missä on vieraanvaraisuuden kohteena, porukka on pieni ja kaikki istuvat samassa pöydässä. Sitten siinä syö oksun partaalla, kun maha ei vedä.
Tuosta että miksi lääke tehoaa: Minusta mekanismi on se, että lääke sekä hillitsee (ei tapa) nälkää, ja emuloi kylläisyyden tunnetta. Vaikka on nälkä, niin tietää, että tällä ruokamäärällä ilman lääkettä hyppisi seinille. Eli nälän kestää; se ei tunnu oikein miltään. Se on vain tunne, joka ei vaadi toimenpiteitä. Ja sitten kylläisyys tulee helposti pienestä annoksesta. Päätin heti alkuun, että heti kun tulee mikä tahansa viesti mahasta niin syöminen loppuu siihen - ja noin siis yleensä teen paitsi eilen en siellä pubissa. Tavallaan tavoitteena mennä vain seuraavat 3-4 tuntia eteenpäin niin pienellä annoksella kuin mahdollista. Ilman lääkettä repisi peliverkkarinsa säännöllisin väliajoin. Sen verran on kokemusta laihdutuksesta, että tietää, että näillä annoskoilla ei tulisi yhtään mitään, vaan elimistön nälkäkuoleman estomekanismi lähtisi heti käyntiin ja varmistaisi, että elimistön vastainen pelleily loppuu. Minulle on aina tarttunut aivan kaikki ruoka - myös muuten hivenaineet jne, eli olen täysin terve eikä ole ikinä ollut mitään puutoksia. Eli elimistöni on nälkävuosien sankari, eloonjäännin mestari.
Nilkkamurtuma on nyt parantumaan päin ja olen myös päässyt kävelemään ilman keppejä, vaihtelua kuntopyörään ja punttikseen. Se on ihanaa. Ehkä kohta saan taas juosta. Alkuun oli todella vaikea niellä, ettei pääse mihinkään ja pitää vain odottaa. Erittäin tylsää ja masentavaa.
mm
Nyt sitten alkoikin tulla vauhtia painon tippumiseen. Tiistaina paino oli tippunut -3,4 kg ja 3 päivää myöhemmin -4,5 kg!
Edelleenkään en tunne mitään sivuoireita. Nälän tunne on vähentynyt entisestään. Mutta ruokahäly on kyllä edelleen olemassa.
-MM-
Vierailija kirjoitti:
Nyt sitten alkoikin tulla vauhtia painon tippumiseen. Tiistaina paino oli tippunut -3,4 kg ja 3 päivää myöhemmin -4,5 kg!
Edelleenkään en tunne mitään sivuoireita. Nälän tunne on vähentynyt entisestään. Mutta ruokahäly on kyllä edelleen olemassa.
-MM-
Hienoa MM, 5 mg toimii siis sinulla hyvin. On varmasti motivoivaa nähdä tuloksia. Minua kiinnostaa tuo, kun kerrot että nälän tunne on vähentynyt, mutta ruokahäly on edelleen olemassa. Mitä tarkoitat tuossa ruokahälyllä? Tietysti on luontaista, että ajatuksiin tulee kaikkia ruokahommia, kun painonpudotus väistämättä liittyy tavalla tai toisella ruokaan, mutta mitä tarkoitat ruokahälyllä? Onko sille tapahtunut mitään koko aikana ja oliko sama juttu jo ennen Mounjaroa?
Tsemppiä sinulle
-AP
No käytännössä sitä että ruoka on mielessä melkein jatkuvasti :(
Minulle on aina ollut ruoka "rakas harrastus" ja voisi sanoa että melkein kun on ruokailun lopettanut niin miettii jo että mitä valmistaa seuraavaksi. Haluaisin joskus päästä siihen moodiin että se ruoka ei ole kaikki kaikessa.
Kun olen lukenut käyttäjäkokemuksia mounjarosta, monet ovat todenneet että on saanut pois ajatuksensa ruoasta.
-MM-
Vierailija kirjoitti:
Moi. Onko sinulla siis 5mg kynä käytössäsi?
Minä hain apteekista tänään ensimmäisen kynäni. Lääkäri määräs tehokkaimman 15mg kynän, mutta ohjeisti että aloitan 1/6 annoksella. Ja siitä nostan pikkuhiljaa. Arveli että tuo yksi kynä kestäisi mulla 2,5 kk.
Apteekista ei löytynyt kynään sopivia neuloja vaan lupasivat niitä selvittää ja soittaa.
No he soittivat parin tunnin päästä että kynä säilyy aloituksesta 30vrk jääkaapissa käyttökelpoisena.
Nyt vähän v*tuttaa jos joudun käyttämään tuon kynän 30vrk aikana. Eli joutuisin aloittaa maximiannoksella!!
Ei mitään järkeä. Onko muut ottaneet ns puolikkaita annoksia?
Säilyykö pidempään kuin 30vrk?
Mitä neuloja käytätte kynässä?
Vanha viesti, mutta vastaan silti. Käytin samaa neulaa useamman kerran. Kynällä kuuluisi pistää xx kertaa ja mukana tulee xx neulaa. Otin 1/4 annoksen 4 krt samalla neulalla ja sitten vasta vaihdoin neulan. Säilytin jääkaapissa. Ei tullut tulehduksia.
Tuleeko jollakin paketin mukana neuloja? Minulla ei ole koskaan ollut.
S1988
Nyt on jonkin erityinen painon laskupyrähdys menossa. Tänä aamuna punnituksessa paino oli tippunut 700gr eilisestä. Eli nyt on mennyt 5,7 kg.
Mahtavaa että tämä todellakin toimii!
-MM-
Hei, miten määrittelet 5 mg kynästä 1/4 annoksen? Eli montako naksausta on 1.25 mg.
Hei taas pitkästä aikaa. Takana nyt 4,5kk ja painoa pudonnut reilu 10kg. Tahti on ollut suht tasainen, noin 0,6kg viikossa, välillä toki isompia ja pienempiä pudotuksia. Olen nyt pitkästä aikaa painoindeksin mukaan normaalipainoinen (24,4). (Aloituspaino 81kg, BMI 28, nyt 70,6 kg). Pudotettavaa on kuitenkin vielä yli 8kg. Olen onnistunut lisäämään lihasmassaa 67,5 % (+4,5%) ja tiputtamaan rasvan 28,9% (-4,8%), viskeraalisen rasvan osuuskin on pudonnut 2,9 -> 2.4.
Olen päätynyt ottamaan annoksen insuliiniruiskulla, jotta saan säädeltyä annoskokoa tarkemmin. 5mg ei ollut selvästikään riittävä, mutta 7.5mg olikin sitten jo liikaa, joten olen nyt pysytellyt 6.25-6.75 mg haarukassa, joka tuntuu toimivan. Olen huomannnut, että lääkkeen kumulatiivinen vaikutus aiheuttaa minulle sivuoireita. Vaikka aluksi siedin 7.5mg ihan hyvin (2x) niin kolmas kerta aiheuttikin kunnon oiremyrskyn. Ruiskulla voin tiputtaa annosta aina vähän, jos oirepiikki on saavutettu. Sain nyt lääkäriltä 10mg kynään reseptin, ja ruiskun avulla 10mg kynä riitttää kahdeksi kuukaudeksi, joten sain puolitettua kuukausikustannuksen. T. CL