Mounjaro laihdutuslääke kokemuksia
Olen aiemmin kokenut laihdutuslääkkeet ja muut painon hallinnan poppakonstit hieman säälittäviksi, mutta mieli on muuttunut, kun aiemmin hyväksi koetut tavat painonhallinnassa eivät tunnu enää tepsivän. Eli olen päättänyt testata lääkkeiden apua painonpudotuksen tukena. Lääke on Mounjaro. Tässä ketjussa tulen kertomaan kokemuksia ja tuntemuksia lääkkeen toimivuudesta ja sopivuudesta minulle. Olen myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia laihdutuslääkkeistä.
Ensimmäisen pistokseni sain viikko sitten torstaina. Olin varustautunut pahoinvointiin ja ummetuksen riskikin hieman mietitytti, mutta kummankin osalta epäilys oli turha. Ei pahoinvointia ja vatsakin on toiminut hyvin. Ainoa miinuspuoli on turvotus. Vatsa tuntui ensimmäiset päivät pistoksen jälkeen todella täydeltä - pallolta.
Toisen pistoksen laitoin tänään aamulla. Vatsa ei ole ainakaan vielä turvonnut, mutta katsotaan päivän mittaan miten tämä etenee.
Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden kokemuksia laihdutuslääkkeiden toimivuudesta sekä hoidon lopttamiseen liittyvistä kokemuksista. Eli miten lopetus onnistui?
Kiitos AP taas tsempeistä. Olet kyllä niin kannustava ja tämän ryhmän sielu edelleen.
Upea aloitus Maija! Mehän menemme ihan samoilla tavoitteilla. Itse aloitin 28.3.2025 ja lähtö oli 114,5kg eli 5kg vähemmän kuin sinulla, mutta tavoite 65,5kg eli noin 5kg vähemmän taas sieltä päästä. Eli meillä on kummallakin se vajaat 50kg matkaa. Itselläni takana jo 45kg ja tosiaan tässä on junnattu keväästä pitkälti samoissa lukemissa. Lähtö oli minullakin reipas ja ihan tarkastin tuon starttini ja se oli 7,5kg/kk. Tosin en ollut festaripöhössä valmiiksi. Ja ensimmäinen 6kk oli -29,2kg eli todella haipakkaan lähti erityisesti ensimmäiset puoli vuotta. Jumitus alkoi vasta tuolla 13-14kk:n jälkeen ja tietysti sitä ylipainoa on enää niin vähän ja kroppa ihan säästöliekillä. Mutta yritän vielä puristaa ne viimeiset kilot.
Nahka-asioita varmaan sinäkin mietit kuten me kaikki reippaasti ylipainoiset. Ehkä olet minua nuorempi, minähän olen jo 49! Mutta yllätykseksi olen suht siedettävä edelleen jopa bikineissä. Alamaha roikkuu, mutta roikko ei ole kasvanut vaan se koko ajan vetäytyy toisesta päästä ja oikeastaan ainoa ikävä on ihopoimun sisään jäänyt napa, joka vaatii jo huomiota tai alkaa punottaa. Se pitää muistaa aina kuivata kunnolla suihkun jälkeen föönillä ja/tai pyyhkeellä. Joskus olen sipaissut vauvojen sinkkivoidetta, jos oikein punottaa, mutta on pysynyt taas kesästä hyvässä kunnossa kuivaamisella. Takapuolen alla on ryppyistä nahkaa ja käsivarsissa, kun oikein lepakkoilen, mutta jos kädet on alhaalla vaikka hihattomassa, niin käsivarret on ihan siistinnäköiset. Kaiken kaikkiaan pelkäsin näyttäväni pahemmalta kuin näytän ja minullahan on tuota ikääkin on jo.
Huomioi muuten se, että kun käytät 15mg:n kynää, niin monet (minä myös) kokee, että pitkään käytettynä se kynä alkaa jotenkin laimentua eli teho ei välttämättä säily loppuun asti niin hyvänä. Tästä kai ei mitään virallista tietoa ole, mutta moni muukin on kokenut sen, että pitkä kynän jakaminen heikentää tehoa ja kun aloittaa uuden kynän, niin se oikein puraisee heti kunnolla taas. Mutta annosta ei kannata nostaa kuin vasta, kun kokee aidosti tarvitsevansa noston. Itse olin suunnilleen 2kk tuolla 2,5mg ja ihan turhaan rynnin nostamaan. Siitä mentiinkin seuraavat 4kk 5mg jne. Nyt on ollut jokusen kerran 12,5mg ja olen miettinyt, että ehkä pitäisi taas laskea takaisin 10mg. Ei tällä ollut mitään vaikutusta ja turhaan maksan isommasta annoksesta.
Kymppikeiju