Mounjaro laihdutuslääke kokemuksia
Olen aiemmin kokenut laihdutuslääkkeet ja muut painon hallinnan poppakonstit hieman säälittäviksi, mutta mieli on muuttunut, kun aiemmin hyväksi koetut tavat painonhallinnassa eivät tunnu enää tepsivän. Eli olen päättänyt testata lääkkeiden apua painonpudotuksen tukena. Lääke on Mounjaro. Tässä ketjussa tulen kertomaan kokemuksia ja tuntemuksia lääkkeen toimivuudesta ja sopivuudesta minulle. Olen myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia laihdutuslääkkeistä.
Ensimmäisen pistokseni sain viikko sitten torstaina. Olin varustautunut pahoinvointiin ja ummetuksen riskikin hieman mietitytti, mutta kummankin osalta epäilys oli turha. Ei pahoinvointia ja vatsakin on toiminut hyvin. Ainoa miinuspuoli on turvotus. Vatsa tuntui ensimmäiset päivät pistoksen jälkeen todella täydeltä - pallolta.
Toisen pistoksen laitoin tänään aamulla. Vatsa ei ole ainakaan vielä turvonnut, mutta katsotaan päivän mittaan miten tämä etenee.
Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden kokemuksia laihdutuslääkkeiden toimivuudesta sekä hoidon lopttamiseen liittyvistä kokemuksista. Eli miten lopetus onnistui?
Kommentit (2457)
Muutama viikko takana ns normaalipainossa, kävin tänään inbodymittauksessa ja kieltämättä olen aika tyytyväinen Paino 91-->69 Lihasmassa 35,6-33,1 (tämä nyt ei ole hyvä juttu) Rasvamassa 25,3-10,0kg Rasva%28,6-14,4 Viskeraalirasva 111,4-44,8
Lääkärin kanssa oli juttua miten tästä eteenpäin. Annos nyt 2,5mg jota pienennän naksun kerrallaan aina vähintään neljän viikon välein aina viimeiseen naksuun asti. Näin elimistön pitäisi ehtiä tottua uuteen minään ilman noiden kilojen takaisin paluuta. Mikäli paino lähtee nousuun paluu edelliseen toimivaan annokseen. Kynän säilyvyydestä hänen kanta, oikein jääkaapissa säilytettynä ei tule vanhenemaan pienelläkään käytöllä. Jatkan 15mg kynällä etenpäin. -64 (M)
Vierailija kirjoitti:

Mahtavaa -64!!!
Aloitatko nyt uuden 15 mg kynän alasajoon?
Kiitos vinkeistä ruiskujen suhteen! Tilasin ruiskun ja sain hyvin napattua vanhasta kynästä ja pistettyä sen avulla.
Tuntuu, että on kuitenkin pakko vielä varmistaa. Minulla on 15mg kynä (se, jossa 4 x 15mg) annos. Olen pistänyt siitä 2,5mg kerrallaan eli 10 naksausta. Laskin, että kun otan ainetta ruiskuun, sitä pitää ottaa 0,1ml jotta se vastaa 2,5mg.
Olenko laskenut oikein?
Vielä noin kuukauden annokset vanhasta kynästä. Sitten uusi 15mg, sillä varmaan pääsee pitkälle alasajon aikana jos paino pysyy aisoissa. -64
Vierailija kirjoitti:
Vielä noin kuukauden annokset vanhasta kynästä. Sitten uusi 15mg, sillä varmaan pääsee pitkälle alasajon aikana jos paino pysyy aisoissa. -64
-64
Mieti mikä terveysteko itsellesi tämä matka on ollut. Tuo viskeraalimassan lasku, wau.
Voi kun itsekin olisi jo tuossa vaiheessa :-)
Kevät27

-kevät27 Jo se että on lähtenyt tähän mukaan on meille kaikille iso askel parempaan. Matka voi olla toisilla pidempi ja kivikkosempi. Eilen tosiaan vaihdettiin viestejä lääkärin kanssa ja hänen ehdottama naksu/6 viikkoa alasajo kuulostaa minulle sopivalta. Voi olla ettei lopuista pienistä annoksista ole varsinaisesti lääkinnällistä merkitystä mutta oman pään sisällä kylläkin.
Näillä mietteillä -64 Kevyempää loppukesää meille kaikille
Huikeaa -64!!! Voit kyllä olla itsestäsi niin valtavan ylpeä!
Asian sivusta mutta kuitenkin, nyt M68, käyttänyt Ozempicia muutaman vuoden ilman minkäänlaisia haittoja tai sivuoireita. Diabeteshoita kehui että ollut mahtava responssi. Kun olin insuliinipiikittäjä niin kirjanpitoni osoitti pikkuhiljaa että sain jättää insuliinipiikin pois. Voisin kuvitella että eri lääkkeillä on ominais- ja erityispiirteensä, minulla lääkitys natsasi hyvin. Tsemppiä kaikille!
Vuosi takana, koko ajan 2,5 mg annoksella. Paino vakiintunut 15 kiloa aloitusta alemmas, enemmän ei ole tarpeenkaan pudottaa. BMI nyt 23.
Salitreeni on ollut heinäkuun alusta kesätauolla, huomenna pitäisi taas aloittaa. Pidän sitä tärkeänä lihasmassan säilyttämiseksi.
Piikitän 10 mg kynästä. Yksi kynä siis riittää 16 viikoksi. Reseptissä ei ole mitään ylärajaa, mutta se on voimassa vuoden loppuun. Voisin halutessani ostaa kyniä vaikka pariksi vuodeksi varastoon. Ajattelin kuitenkin lopettaa nyt menossa olevan kynän jälkeen, mutta palata käyttäjäksi heti jos paino uhkaa lähteä nousuun.
Vuoden kuluessa olen oppinut melko tarkkaan, minkälaiset annoskoot ja ateriarytmi laihduttavat, ja millä ruokamäärillä paino pysyy samana. Ero on ällistyttävän pieni. Eikä sitä ruokamäärää tarvinne paljoa nostaa, niin ollaan taas nousevalla käyrällä.
Olen noin kuukauden syönyt sisäisesti otettavaa sienilääkettä (terbinafiili). Eräs sen tunnetuista sivuvaikutuksista ovat makuaistin häiriöt. On aika absurdi tunne, kun kaikki ruoka maistuu suunnilleen samalta pahvilta. En suosittele, vaikka varmasti vähentää entisestään ruokahalua!
a&a
Kymppikeiju -> tuo on kyllä fiksua muistuttaa itseään siitä, että sinulta on oikeasti laskenut painoa tosi paljon. Samoin tuo MJ annoksen nosto on ihan aiheellista tässä vaiheessa, jotta saa taas pienen buustin eikä turhaudu painon tasaantumiseen. Tosin uskon, että kropalle on hyvä, että paino tasaantuu välillä, kun olet pudottanut painoa jo niin pitkään. Sitten painon alenema taas jatkuu, kun kroppa on siihen valmis.
2419 -> Nälästä kärsiminen/ nälän tunteen sietämisen opetteleminen on oikeastaan asia, jonka koen olevan yksi asia, mikä on mahdollistanut tavoitepainossa pysymisen myös MJ:n jälkeen. Myös minä pudotin painoa todella pienillä kaloreilla. On hyvä tunnistaa se, että jatkossakin sopiva energiamäärä on huomattavasti pienempi kuin ikänsä normaalipainoisella.
Kliinisissä kokeissa MJ:n lopettamisen jälkeen paino pysyy 18-20%:lla, mutta sitten taas kun seurataan elävässä elämässä käyttäjäkokemuksia, niin paino on pysynyt tai laskenut edelleen noin puolella tai jopa yli puolella lääkkeen lopettamisen jälkeen. Miksi ero on näin suuri? Kliinisissä kokeissa ihmiset eivät tiedä eivätkä ole valmistautuneet lääkkeen lopettamiseen. Sitten taas käyttäjäkokemuksissa ihmiset ovat paremmin valmistautuneet ja vaikuttaneet itse siihen, koska on se hetki, jolloin he irrottautuvat lääkkeestä, jos päättävät niin tehdä. Oikeassa elämässä voimme myös ottaa ylläpitolääkityksen käyttöön tarvittavaksi ajaksi jos sille on tarve, kun taas kliinisissä kokeissa niin ei tehdä.
Lääkkeen lopettamisesta ja tavoitepainon saavuttamisesta on nyt vuosi ja 8 kk. Pidin ennakkoon ensimmäistä vuotta kriittisimpänä ja reagoin nopeasti kaikkeen. Lopulta se ei ollut vaikeaa ja olen jotenkin todella helpottunut, että tasapainossa pysyminen on nykyään hyvinkin luontaista. On myös mukava saada positiivisia kommentteja siitä, että painoni on laskenut ja olen pysynyt painossa. Oikeastaan se laski vaiheittain vielä sen 6-7 kg, mutta olen tehnyt tietoisia valitoja myös sen suhteen ettei paino laskisi enää jatkossa.
Tsemppiä meille kaikille,
AP
Hei, tässä on Rose,
Urakoin koko ketjun läpi, lukemiseen kului aikaa reilu kuukausi. Olen aloittanut painonpudotuksen lääkkeen avulla 1/2026. Speksit olivat silloin 91,72 kg (painoindeksi 33,7). Aloitin työterveyslääkärin kirjoittamalla Ozempicilla, jota käytin toukokuun loppuun asti. Painoa putosi 18 viikossa reilu 8 kg.
Nostin Ozempicin annostusta ohjeen mukaan, mutta suurimmalle annostukselle nostettuani tulin todella pahoinvoivaksi ja olin kalpea ja minua heikotti isosti. Lääkärin käskystä palasin 0,5 annostukseen (eli puolet suurimmasta 1,0 annoksesta). Tällä mentiin n. 1,5kk ja oli kontrollin aika, ja ilmaisin huoleni loppua kohden hidastuneesta pudotuksesta ja jopa parin viikon lisääntyneistä painoista. Lääkäri ehdotti vaihtoa Mounjeroon.
Aloitin Mounjeron toukokuun lopussa (29.5.2026) ensin 2,5mg ja ensimmäisen kynän jälkeen annoksen nosto 5mg. Aloittaessa speksit olivat kutakuinkin 83,5 kg (painoindeksi 30,7). Tänään paino 12 pistoksen jälkeen 78,72 (painoindeksi 28,9), eli keskimäärin painoa on pudonnut Mounjerolla 5kg/12 viikossa, eli reilu 400g/vko. Olen ihan tyytyväinen pudotusvauhtiin, ainakin se on terveellinen tahti, ja pääasia, että se putoaa, vaikka sitten hitaastikin.
Eilen kävin kontrollissa, ja tästä ketjusta rohkaistuneena ehdotin lääkärille, josko kirjoittaisi minulle 10mg kyniä, joista ottaisin aina puolikkaita annoksia (5mg) – tarkoituksena siis ihan tietoisesti kustannussäästö. Koskapa tavallinen yleislääkäri kyseessä, niin hänellä ei ollut tästä tietoa tai kokemusta, ja sanoi, ettei voi luvata lääkkeen säilyvyyttä (ja tehoa), mutta suostui kuitenkin kirjoittamaan 10mg kyniä. Kirjoitti kuitenkin varmuuden vuoksi myös 5mg kyniä.
Ensimmäinen painotavoite on terveyteni kannalta lääkärin kanssa sovittu 75kg. Hänen mielestään ei olisi edes tarpeellista tavoitella alle 70kg painoa, mikä on mielestäni aika erikoista, koska normaalin painoindeksin yläraja tulisi kohdalleni vasta kiloissa 67,9. Sanoin, että olisin kiinnostunut jatkamaan projektia kuitenkin vielä kuutosella alkavaan painoon ihan siitä syystä, että aikanaan kuopuksen syntymän jälkeen olin painossa 65, ja silloin liikkuminen oli helppoa ja kevyempää, ja että haluaisin tavoitella sitä olotilaa. Sovittiin, että edetään askel kerrallaan.
Lääkäri painotti lihaskuntoharjoittelun merkitystä ja sanoi sen olevan aivan kriittisen tärkeää lääkkeen kanssa laihduttaessa. En todellakaan ole salipirkkoja, mutta lupasin pyytää omalta fysioterapeutilta minulle sovelletun, riittävän lyhyen, yksinkertaisen mutta tehokkaan kotiohjelman. Kannusti käymään esim. Puhdin kehonkoostumusmittauksessa nyt, ja 2-3kk uudelleen.
Rose
Sisar Rosella on homma hanskassa! Hyvä!
Nyt vasta huomasin nämä loputkin kirjoitukset (sivu 122). Mahtavia tuloksia ja ennen kaikkea arvostan kaikkien analyysejä ja kuvauksia oman matkan etenemisestä. On myös äärettömän mielenkiintoista lukea tavoitepainon saavuttaneiden strategioista. Me kaikki tiedämme, että prosessit ovat yksilöllisiä, ja ehkä juuri siksi on todella mielenkiintoista lukea miten kunkin prosessi etenee sekä siitä, miten kukin ajattelee toimia tavoitteen saavutettuaan. Todella kiva, että saa lukea mieltä erilaisemmista poluista, se tuo hyvin esiin sen, että yhdelle sopii toinen ja toiselle toinen.
Kiitos kaikille mukana olijoille.
AP
Vink:
Löysin alennuskoodin Puhdin kehonkoostumusmittauksen vuosijäsenyys-tilaukselle. Eli kertaostos 49eur, jäsenyys voimassa 12kk ostopäivästä, rajattomat mittauskäynnit. Alennuskoodi: KEHO49 - en tiedä kuinka kauan on voimassa.
-Rose
Pikkasen mainoksen makua tuossa Puhti-nostossa. (Vaikka onhan täällä mainittu muidenkin yritysten nimiä...)
En ole. Nään peilistäkin, että olen vakavasti ylipainoinen. Ja en ole trolli, olen oikeasti menossa Viroon laihdutusleikkaukseen syyskuussa.
Vierailija kirjoitti:
Pikkasen mainoksen makua tuossa Puhti-nostossa. (Vaikka onhan täällä mainittu muidenkin yritysten nimiä...)
Ihan sama mainos tuli minullekin Instagramissa vastaan, että ihan hyvää hyvyttään sitä Rose täällä jakoi.
Vierailija kirjoitti:
Vuosi takana, koko ajan 2,5 mg annoksella. Paino vakiintunut 15 kiloa aloitusta alemmas, enemmän ei ole tarpeenkaan pudottaa. BMI nyt 23.
Salitreeni on ollut heinäkuun alusta kesätauolla, huomenna pitäisi taas aloittaa. Pidän sitä tärkeänä lihasmassan säilyttämiseksi.
Piikitän 10 mg kynästä. Yksi kynä siis riittää 16 viikoksi. Reseptissä ei ole mitään ylärajaa, mutta se on voimassa vuoden loppuun. Voisin halutessani ostaa kyniä vaikka pariksi vuodeksi varastoon. Ajattelin kuitenkin lopettaa nyt menossa olevan kynän jälkeen, mutta palata käyttäjäksi heti jos paino uhkaa lähteä nousuun.
Vuoden kuluessa olen oppinut melko tarkkaan, minkälaiset annoskoot ja ateriarytmi laihduttavat, ja millä ruokamäärillä paino pysyy samana. Ero on ällistyttävän pieni. Eikä sitä ruokamäärää tarvinne paljoa nostaa, niin ollaan taas nousevalla käyrällä.
Olen noin kuukauden syönyt sisäisesti otettavaa sienilääkettä (terbinafiili). Eräs sen tunnetuista sivuvaikutuksista ovat makuaistin häiriöt. On aika absurdi tunne, kun kaikki ruoka maistuu suunnilleen samalta pahvilta. En suosittele, vaikka varmasti vähentää entisestään ruokahalua!
a&a
Onnittelut tavoitteesta -64. Melkoinen muutos kaikilla mittareilla. Tuo alasajovaihe kuulostaa myös suunnitelmalliselta ja sellaiselta, että lääkärisikin
a&a: - "Vuoden kuluessa olen oppinut melko tarkkaan, minkälaiset annoskoot ja ateriarytmi laihduttavat, ja millä ruokamäärillä paino pysyy samana. Ero on ällistyttävän pieni. Eikä sitä ruokamäärää tarvinne paljoa nostaa, niin ollaan taas nousevalla käyrällä."
Hyvin kirjoitettu a&a. Ero painon pudotuksen ja painonhallinnan energiamäärissä on todellakin yllättävän pieni. Se alleviivaa sitä elämäntapamuutoksen ylläpidon merkitystä ja sitä, ettei projekti pääty johonkin tiettyyn pisteeseen. Helpottavaa on se, että kun painonpudotus kuitenkin vie aikansa, niin sitä oppii samalla uudet annoskoot ja valinnat tulevat luontaiseksi. Ainakin omalta kohdalta huomaan, että vatsa on jotenkin pienentynyt, eikä vaan tee mieli syödä kuin vähän kerrallaan, mutten tulee huono olo.
On jotenkin uskomatonta, että tällainen olotila jäi vallitsevaksi pikku hiljaa ensimmäisten kuukausien aikana lääkkeen lopettamisen jälkeen.
Sitten Rose -> tervetuloa mukaan keskusteluun ja kiitos alekoodista tuon Puhdin osalta. Olen niin huono seuraamaan mitään varsinaisia somenalustoja, että tuo olisi mennyt kyllä ohi. Mukava lukea ajatuksiasi ja hatunnosto siitä, että olet jaksanut lukea koko ketjun läpi. Melkoinen suoritus, vaikkakin silloin muodostuu kokonaiskuva erilaisista kokemuksista. Tuon kuukauden luku-urakan aikana sinulla onkin melkoinen kokemuspaketti mielessäsi.
Minusta on mukavaa, että täällä on niin monenlaisia tarinoita ja kokemuksia, hyviä vinkkejä, hyviä päiviä ja turhautumisen hetkiäkin. Hosuleita ja sitten enemmän ajatuksella eteneviä. Mutta ollaan me kukin millaisia tahansa, niin päämäärä meillä on kuitenkin sama ja se on lohdullista. Arvostan kovasti kokemusten jakamista ja tällaisella vertaisryhmällä on ollut minulle ihan keskeinen merkitys, jotta en ensinnäkään lyönyt hanskoja tiskiin silloin kun paino tuntui jumittavan (oikeasti ei jumittanut, vaikka silloin tuntui siltä) ja sitten jatkossa, kun on ollut tasaamis- ja ylläpitovaiheessa.
Tsemppiä meille kaikille,
AP
Ps. Rose - sinulla on tosi kaunis ja herkkä nimimerkki
Kai tuon on pakko olla joku trolli tai kirjoitusvirhe? Eihän kukaan lääkäri suostu mihinkään leikkaukseen noilla tiedoilla… Mutta jos luvut totta, niin syöt tosiaan aivan liian vähän, että keho kyllä varmasti pitää kiinni joka ikisestä kilosta kun ei saa energiaa edes perus elintoimintoihin.