Uskokaa jo, Lidl on halvin
Oikein että otetaan laatu huomioon. Esimerkiksi Lidlin myyvä broileri on huomattavasti parempaa kuin muualla. Sama se on monissa muissakin tuotteissa. Joku xtra tai coop ei pärjää millään laadussa.
Lidl teki toisen kerran tämän vuoden aikana ostoskorien hintavertailun. Edellinen toteutettiin toukokuussa. Vertailu tehtiin heinäkuussa useammassa kaupungissa.
Vertailun lähtökohtana olivat tälläkin kertaa tuotteiden vertailukelpoisuus laadullisesti, pakkauskoot sekä alueellisuus.
Heinäkuun 2024 vertailussa Lidlin ostoskori osoittautui halvemmaksi kuin muissa ketjuissa.
Uusittu vertailu osoittaa, että ostoskorin sai meiltä keskimäärin 23 % halvemmalla kuin K-Supermarketista ja 20 % halvemmalla kuin K-Citymarketista, keskimäärin 15 % halvemmalla kuin S-Marketista ja keskimäärin yhdeksän prosenttia halvemmalla kuin Prismasta. Tälläkin kertaa olemme huolehtineet tuotteiden laadullisesta vertailukelpoisuudesta sekä vertailun läpinäkyvyydestä, kertoo johtaja Meri Aalto Lidlistä tiedotteessa.
Vertailussa oli viime kertaan verrattuna enemmän tuotteita, esimerkiksi maitotuotteita, kahvia, kasviksia ja wc-paperia. Ostoskorin sisältö koottiin vastaamaan mahdollisimman hyvin keskiverron suomalaiskuluttajan arkiostoksia.
Lidlin mukaan hintoja vertailtaessa ei riitä, että tuotteista huomioidaan vain hintalapussa lukeva hinta, vaan vertailussa tulee ottaa huomioon myös tuotteen laadulliset ominaisuudet.
Tuotteen tärkeimmät laatutekijät ovat sen niin kutsutut arvoa antavat ainesosat eli esimerkiksi jauhelihan lihapitoisuus tai hedelmäjogurtin hedelmäpitoisuus.
Laadun ja pakkauskokojen lisäksi Lidlin ostoskorivertailussa huomioitiin alueelliset erot. Vertailussa selvisi, että Lidlin ostoskori on halvin paikkakunnasta riippumatta.
Ostoskorien hintavertailu tehtiin heinäkuun aikana Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa, Tampereella, Vaasassa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Jokaisessa kaupungissa tehtiin samat ostokset Lidlistä, K-Citymarketista, K-Supermarketista, Prismasta ja S-Marketista.
Kommentit (22)
Lidlistä loppuu heti tarjoustuotteet, välillä niitä ei edes tule meidän kauppaan. Jos haluat yhden omenan, pitää ostaa kilo tai kaksi. Ei kiitos.
Musta Lidlin heviosasto on paras, parempi ja monipuolisempi kuin missään muussa marketissa. Jos perusruokaa ostaa, niin aivan varmasti saa kaikki tarvittavat, joskus joitain tuotteita voi joutua hakemaan muualta. Kyllä mä säästän huomattavan summan kun ostan Lidlistä pääsääntöisesti perheen ruuat.