Uskokaa jo, Lidl on halvin
Oikein että otetaan laatu huomioon. Esimerkiksi Lidlin myyvä broileri on huomattavasti parempaa kuin muualla. Sama se on monissa muissakin tuotteissa. Joku xtra tai coop ei pärjää millään laadussa.
Lidl teki toisen kerran tämän vuoden aikana ostoskorien hintavertailun. Edellinen toteutettiin toukokuussa. Vertailu tehtiin heinäkuussa useammassa kaupungissa.
Vertailun lähtökohtana olivat tälläkin kertaa tuotteiden vertailukelpoisuus laadullisesti, pakkauskoot sekä alueellisuus.
Heinäkuun 2024 vertailussa Lidlin ostoskori osoittautui halvemmaksi kuin muissa ketjuissa.
Uusittu vertailu osoittaa, että ostoskorin sai meiltä keskimäärin 23 % halvemmalla kuin K-Supermarketista ja 20 % halvemmalla kuin K-Citymarketista, keskimäärin 15 % halvemmalla kuin S-Marketista ja keskimäärin yhdeksän prosenttia halvemmalla kuin Prismasta. Tälläkin kertaa olemme huolehtineet tuotteiden laadullisesta vertailukelpoisuudesta sekä vertailun läpinäkyvyydestä, kertoo johtaja Meri Aalto Lidlistä tiedotteessa.
Vertailussa oli viime kertaan verrattuna enemmän tuotteita, esimerkiksi maitotuotteita, kahvia, kasviksia ja wc-paperia. Ostoskorin sisältö koottiin vastaamaan mahdollisimman hyvin keskiverron suomalaiskuluttajan arkiostoksia.
Lidlin mukaan hintoja vertailtaessa ei riitä, että tuotteista huomioidaan vain hintalapussa lukeva hinta, vaan vertailussa tulee ottaa huomioon myös tuotteen laadulliset ominaisuudet.
Tuotteen tärkeimmät laatutekijät ovat sen niin kutsutut arvoa antavat ainesosat eli esimerkiksi jauhelihan lihapitoisuus tai hedelmäjogurtin hedelmäpitoisuus.
Laadun ja pakkauskokojen lisäksi Lidlin ostoskorivertailussa huomioitiin alueelliset erot. Vertailussa selvisi, että Lidlin ostoskori on halvin paikkakunnasta riippumatta.
Ostoskorien hintavertailu tehtiin heinäkuun aikana Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa, Tampereella, Vaasassa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Jokaisessa kaupungissa tehtiin samat ostokset Lidlistä, K-Citymarketista, K-Supermarketista, Prismasta ja S-Marketista.
Kommentit (22)
Lidlistä ei vain saa koko ostoskoria ja pitää kumminkin käydä cittarissa tai prismassa.
No tottakai kun se myy bulkkiruokaa, matoista tonnikalasäilykkeitä, myrkyllisiä pähkinöitä jne. Köyhille paskaa. Terveys on tärkeintä, siksi kierrän Lidlin kaukaa.
Jokainen käyköön missä haluaa. Olen kerran käynyt Lidlissä, ja minusta se oli sotkuinen kauppa, joten jäi käymiset siihen yhteen kertaan.
LIDLissä on myös eniten tuotteiden takaisinvetoja.
Lidlien pihoilla pyörii paljon pulsuja ja muita työttömiä hylkiöitä.
Yhdyn siihen, ettei Lidlistä saa kaikkea tarvitsemaansa. Meillä lapset tykkäävät kovin paljon mökkiruokana vedellä Italianpataa aina välillä, mutta Lidlin oma versio on mauton. Meidän kaupungin paikassa ei ollut ainakaan muuta merkkiä kuin tasan yhtä tarjolla. Voi olla, että suuremmissa kaupoissa on laajempi valikoima. Sama pätee moneen muuhun yleiseen tuotemerkkiin, jota ei saakaan Lidlistä eikä omat korvaavat ole yhtä hyviä. Sen sijaan kylläkin muu valikoima on sopivan edullista ja tulee aina välillä käytyä ostoksilla.
On varmasti. Ainoastaan R-kioskilla käynti tulee halvemmaksi, kun sieltä ostan pelkän kahvin. Lidlistä ostan Meetvursti paketin ja koiran herkkutikkuja.
Niillä tuotteilla mitä normaalisti ostan, Prisma on halvin.
Mikä tuote vedetään pois ensviikolla.
Vierailija kirjoitti:
Niillä tuotteilla mitä normaalisti ostan, Prisma on halvin.
Mulla Prisma + K-market
Vierailija kirjoitti:
No tottakai kun se myy bulkkiruokaa, matoista tonnikalasäilykkeitä, myrkyllisiä pähkinöitä jne. Köyhille paskaa. Terveys on tärkeintä, siksi kierrän Lidlin kaukaa.
Säilykkeet niitä samoja länsisaksalaisia bulkkituotteita, jotka olivat ennen EU:n tuloa niitä kaikista halvimpia. Laatu oli sen mukaista, muutaman kerran niitä rahapulassa ostin ennen kuin opin jättämään ne kauppaan, ennemmin olin ilman.
Henkilökunta on epäkohteliasta! Ei tervehdi, ei sano kiitos eikä näkemiin!
Iaoja paskakärpäsiä lentelee. Olen kolmessa Lidlissä täällä käynyt ja kaikissa nuo samat asiat.
EN mene enää ikinä.
Lidlissä on todella surkea valikoima. Jos haluaa syödä rasvaa, suolaa, einestä ja pakastepizzoja niin lidl on se kauppa. Eniten siellä pyörii pulsuja ja muita laitapuolen kulkijoita. Ei nappaa. Hoidan ostokseni pääosin Prismassa ja satunnaisesti K-kaupoissa.
Niin. Millä perusteella Lidl on halvempi kuin lähikylän kauppa kun niiden välillä on melkein 100km?
Litra Suomalaisia mustikoita Lidlissä 8,15€. Laitan niitä jugurttiin.
No jos kaikki kävisivät lidlissä ei se olisi kauaa halvin..
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuote vedetään pois ensviikolla.
Tieto löytyy ensin Saksan Lidlin sivuilta. Menee muutama päivä kun tieto valuu Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Litra Suomalaisia mustikoita Lidlissä 8,15€. Laitan niitä jugurttiin.
Litra kotimaisia mustikoita metsästä itse poimittuna molla euroa. Sitä en tiedä, mitä Karttuset ja Hirvoset maksavat missään.
Siksi sielä on niin surkea valikoima