kurjaa...=(
Kylläpä on kurjaa kuunnella pojan äiti-huutelua ja välillä kovaa itkuakin, kun opetellaan yksin nukahtamista. Pakko kun toinen lapsi tulossa, ja välillä varmasti tulee tilanteita etten voi olla tuntia lapsen kanssa sängyllä pötköttämässä ja unta odottamassa. Tää on 4 ilta, ja tänään meni enää puoli tuntia tohon itkeskelyyn ja huuteluun ja kävin siinä välissä kahteen kertaan rauhottamassa. Mieskin oli treeneissä joten yksin oli pakko kuunnella tai oikeastaan sulkea korvia huutelulta. koville ottaa, mutta pitää olla realistinen; eihän sielä mikään hätä ole. Mitään dramaattista ei ole edes käynyt; poika nukkuu edelleen ihan sänkymme vieressä omassa pinniksessä (mistä pitäisikin seuraavaksi siirtää sänky malliin) ja lueskelen hänelle iltasatuja puolisen tuntia meidän sängyssä ennen kun siirrän omaan entiseen malliin. Harmittaa vaan silti kun toinen itkee ja meinaa uskoa että hätä täytyy olla...Se on vaikeeta, aina. Kun ei haluaisi tuottaa tuskaa eikä ainakaan mitään vahinkoa... voi plaah... kiitos kun sain purkaa ahdistusta tähän tekstiin.
Kommentit (2)
Tiedän tuon tunteen, mutta yritä jaksaa, sillä uskon, että lopussa kiitos seisoo. Meillä on molemmat lapset " unikoulutettu" vähän yli vuoden vanhoina. Itse asiassa esikoisen kohdalla mies päätti vaan yksi ilta toimia ohjeiden mukaan, kun häntä rupesi harmittamaan jokailtainen nukuttaminen, hyssyttely ja huoneessa ravaaminen. Ei mennyt kuin vajaa viikko ja poika oppi nukahtamaan itse.
Vähän yli vuosi sitten esikoispojalle syntyi pikkusisko ja viime vuoden lopulla unikoulutin häntä itse. Tyttö osoitti mieltään tosi paljon muutaman viikon, mutta sitten helpotti kuin seinään. Unikoulutin samaan tapaan kuin miehenikin pari vuotta sitten:
-rauhallisten iltatoimien jälkeen viedään omaan sänkyyn omaan huoneeseen ja toivotetaan hyvät yöt
- jos rupeaa itkemään, annetaan huutaa muutaman minuutin
- meillä tyttö nousee aina pinnistä vasten seisomaan, joten laitan hänet takaisin makuulle, peittelen ja taputan hetken ja toivotan hyvät yöt
- jos itku jatkuu, teen samanlailla vielä toisen kerran
- sen jälkeen aina muutamien minuuttien huudon jälkeen käyn kaatamassa tytön makuulle ja peittelen, en kuitenkaan puhu mitään
Ensimmäisinä iltoina tuo homma piti tehdä n. 20 kertaa, mutta ilta illalta helpotti. Nyt muutaman kuukauden jälkeen ei tarvitse pahemmin enää mennä huoneeseen ekan peittelyn jälkeen. Ei tyttö heti nukahda, vaan jutustelee huoneessaan hetken aikaa itsekseen ja sitten nukahtaa. Tämä on ihan ehdoton juttu niille illoille, kun on vain toinen vanhempi nukuttamassa. Teen yleensä silloin lasten kanssa kolmistaan iltatoimet ja sen jälkeen annan esikoisen (3v3kk) leikkiä hetken omassa huoneessaan. Käyn sillä välin viemeässä tytön nukkumaan ja sitten olenkin jo vapaana esikoisen iltasadulle. Välillä tytsi toki menettää huoneessaan hermonsa ja silloin joudun ravaamaan lastenhuoneiden väliä, mutta onnistuu jo nykyään hyvin, kun esikoinen ymmärtää tilanteen ja osaa odottaa vuoroaan.
Olipa selvitys, mutta tosiaan tsemppiä projektiisi! Vaikka jotkut eivät tuota unikoulutusta ymmärräkään ja sitä kritisoivat, itse olen ainakin todennut sen hyväksi. Tiedän vanhempia, jotka vielä viisivuotiastakin nukuttavat vieressä istuen ja se on aika rankkaa puuhaa tehdä vuositolkulla, kun ainakin itselläni iltojen oma aika on se tärkeä henkireikä, minkä avulla jaksan tätä sirkusta pyörittää ;-).
Ja olen edelleenkin samassa huoneessa kunnes hän nukahtaa. Nyt on mennyt jo monta kuukautta, ehkä lähemmäs vuosikin, että on nukahtanut n. viidessä minuutissa, joten eipä siitä hirveästi ole " vaivaa" .
Syy miksi en ole häntä vielä alkanut opettaa nukahtamaan yksin on pikkusisko (pian 1v) joka nukkuu samassa huoneessa. Lisäksi esikoinen on siis hyvin herkkä, ja hänen kanssaan täytyy siirtyä hyyyyyvin pikkuhiljaa uusiin nukutustapoihin. Ihan alussa piti pitää kädestä, laulaa, jutella, silitellä jne ja aikaa meni joskus yli tuntikin, mutta näistä ollaan luovuttu kuin huomaamatta ja nykyään ei tarttee kun löhötä lastenhuoneen sohvalla tekemättä mitään ja odottaa 5 minuuttia ihanassa hiljaisuudessa että tyttö nukahtaa.
Mun pointtini on siis siinä, että minusta on hyvä, jos lapsi nukahtaa yksin. Koska meillä esikoinen huutelee aamusella (n. klo 5-6 tienoilla) hakemaan viereen. Jossain vaiheessa hipsi itse meidän väliin, mutta nykyään tämä hieno neiti täytyy hakea. Eli koska nukahtaa mun läsnäollessa, ei enää havahduttuaan saa yksin unta.
Olemme muuttamassa parin kuukauden sisällä, joten siirrän tämän " unikoulun" ainakin kesään, että tottuu omaan uuteen huoneeseen sekä siihen, ettei pikkusisko nuku samassa huoneessa.
Hänen kohdallaan mä en PYSTY " huudattamaan" . Hän on niin herkkä, että tuntee muuten olonsa tosi pelokkaaksi ja turvattomaksi. Lisäksi " huudattamista" estää myös pikkusisko, jonka en tohdi heräävän tämän asian takia. Mutta jokainen äiti tietää parhaiten, minkälainen " unikoulu" omalle lapselle sopii parhaiten, ja toimii niin, ettei lapsi tästä järkyty.
Voimia siis sinulle, toivotaan, että oppii pian nukahtamaan itsekseen. Mä olen varmaan niin herkistynyt esikoiseni luonteeseen, että sydän ei kestä kuunnella hänen itkuaan, ei yhtään. Kiukkuamisia kyllä, muttei sitä lohdutonta itkua..