Mitä on "suomalainen häpeäkasvatus"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tuohon aina viitataan, mutta en oikein tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Annatteko esimerkkejä. Onko muissa maissa kasvatus sitten toisenlaista?"

Neljan maan kokemuksella vastaan: ON, varsinkin Yhdysvalloissa opetetaan tapoja jo ennenkuin lapsi kunnolla puhuu. Itseluottamusta saa kun on vanhemmat jotka jatkuvasti kannustavat, ovat kiinnostuneita kaikesta lasta koskevasta.

Tama nakyy yhteiskunnassa saavutuksilla joihin harva muu kansa on ylettanyt.

No jaa. Vertaa toisen maailmansodan jälkeistä kehitystä esimerkiksi Saksaan tai Japaniin, niin Yhdysvallat on suoriutunut varsin heikosti, kun ottaa huomioon heidän etumatkan pelkästään siitä, että sota/sodat ei heitä koskettanut isossa kuvassa kuin positiivisesti. 

Reagan pilasi yhdysvallat ja Thatcher pilasi UK:n. Rooseveltin New Deal teki yhdysvall

Neuvostoliiton kaatuminen pilasi Yhdysvallat ja siinä ohella seurasi sitten loputkin lännestä. 

Vierailija kirjoitti:

Yhden ison puutteen suomalaisessa kasvatuksessa olen huomannut ja se on, ettei lapsia opeteta kotona eikä koulussakaan puhumaan, keskustelemaan ja esiintymään. Olen hämmestellyt monia eri maista tulevia lapsia kuinka jo hyvin nuorilla on tosi hyvät vuorovaikutustaidot. Olen ymmärtänyt, että monessa maassa koulussakin jo varhain opetetaan vuorovaikutusta ja esitelmien pitämistä.

Monet suomalaiset nuoret kasvaa ilman kunnollista käytöstapojen ja vuorovaikutuksen opetusta ja lopputuloksena on paljon ujoja ja maahan katselevia lapsia.

Kyllä meillä keskustellaan, lapsi on rohkea kotona, mutta ujous on luonteenpiirre eikä kasvatusasia. Osa ihmisistä ahdistuu väkijoukoissa. Et voi laittaa sellaista lasta esiintymään, ja mihin ihmeeseen edes veisi ja miksi? 

Vierailija kirjoitti:

Yhden ison puutteen suomalaisessa kasvatuksessa olen huomannut ja se on, ettei lapsia opeteta kotona eikä koulussakaan puhumaan, keskustelemaan ja esiintymään. Olen hämmestellyt monia eri maista tulevia lapsia kuinka jo hyvin nuorilla on tosi hyvät vuorovaikutustaidot. Olen ymmärtänyt, että monessa maassa koulussakin jo varhain opetetaan vuorovaikutusta ja esitelmien pitämistä.

Monet suomalaiset nuoret kasvaa ilman kunnollista käytöstapojen ja vuorovaikutuksen opetusta ja lopputuloksena on paljon ujoja ja maahan katselevia lapsia.

Tuo lähtee suomalaisessa kasvatuksessa siitä, että kiltin lapsen ihanne on vaivaton, vaivaamaton ja puhumaton. Aikuinen saattaa rähätää vihaisena pikkulapselle, joka näyttää ulos kun siellä on lintu pihalla tai jotain muuta yhtä viatonta.

Tunnistan itsekin ilmiön, että kasvatus mielletään vain huonojen tapojen kitkemiseksi, eli mitä ei saa tehdä ja miten "ei olla liikaa olemassa". Ei siis aktiivisesti ohjata toimimaan ja menemään tilanteisiin ja tuomaan itseään esille myönteisellä tavalla. Toki sitten yllättäen jostain pitäisi se mystinen reippaus löytyä, kun aikuiset sitä odottavat, ettei taas tarvitse hävetä, vaikka millään tavalla sen kehittymistä ei ole tuettu.

Sanan suomalainen voisi poistaa. Yleismaailmallinen kasvatusmalli. 

Oon miettinyt että tämän kasvatuksen on romuttanut joku suomalainen traumatisoitunut ja syyttää nyt muita vanhempia. Liika ymmärtäminen on pahasta. Lapset hyppii silmille, puukkoa tulee kylkeen. 

Muualla maailmassa vielä aikuisella on aikuisen auktoriteetti. Aatelkaapa minkälaista olis esim. ns. 'rä,t.tipäitten' maassa, jos siellä puolivillit kersat sinko kainalossa ei uskoisi isompiaan? 

Täällä ei laiteta rajoja ja nämä 'masat' sitten alistaa kaikki niin miehet kuin naiset pelkoon. 

Se on esimerkiksi kasvatusta, jossa lapsen annetaan ymmärtää, että pahin mahdollinen tilanne on se, jos joku pitää häntä nolona, ylimielisenä, heikkona, kyvyttömänä tai nauraa hänelle. Et saa mokata tai pelätä ja tunteet pitää piilottaa, koska muuten muut pitävät sinua huonona. Nolaat itsesi ja aiheutat häpeää perheellesi. 

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä että häpäistään lapsi jos

-sillä on minkäänlaisia tunteita, etenkin jos se näyttää niitä 

-jos se kertoo omista asioistaan vaikka mummolle (luuletko että muita kiinnostaa sun asiat, noloa puhua itsestä). Tähän liittyy se että ne kerrotaan sen vanhemman toimesta, väärin.

-lapsi leikkii liian kovaäänisesti

-lapsi leikkii liian hiljaa

-lapsi kertoo mitä tahansa kotiin liittyvää yhtään kenellekään

-lapsi onnistuu

-lapsi epäonnistuu

-vieraita on tullut kylään ja niille pitää kertoa hauskoja kaskuja (eli ne noloimmat lapsuusjutut kaivetaan esille) mitä nolompi muisto sitä todennäköisemmin kylässä on lapsen kaveri

-lapsi ottaa päähän syystä tai toisesta

-jokin muu ottaa päähän syystä tai toisesta

Yleisesti ottaen ohjenuora on nolata ja haukkua lapsi kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa ja sen jälkeen kutsua tätä toi

Tässä on kyllä kiteytetty häpeällä kasvatus täydellisesti.

Mun vanhemmat varmaan olivat saaneet käsiinsä vastaavat ohjeet ollessani lapsi ja toteuttivat sitten niitä pilkun tarkasti. 

Mikään mitä tein tai sanoin tai olin tekemättä tai sanomatta ei ollut oikein. Ei ikinä. 

Olin kaikessa huono, ruma ja tyhmä. Kaikki olisi tietenkin pitänyt osata ja tietää ilman mitään neuvoja tai ohjausta. Tietenkään en tiennyt tai osannut, olin entistäkin huonompi, tyhmempi ja rumempikin vielä.

Huh, ihan sama ahdistuksen tunne tulee nyt kuin lapsena kun luin viestejä ja kirjoitun itsekin. Sama ahdistus myös, että kerron asioista ulkopuolisille. 

No, eiväthän vanhemmat tietenkään halunneet, että kukaan saa tietää väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Häpeämään piti oppia, että hiljaa nielisin osani. Aikuinen minussa tajuaa tämän, mutta lapsi ei tietenkään ymmärrä. Lapselle ei ollut muuta todellisuutta kuin häpeäminen, itsensä häpeäminen ja itsensä syyttäminen. 

Häpeästä en varmaan pääse koskaan täysin eroon, minusta, kuten niin monista saman kokeneista, kasvoi täydellisyyteen pyrkivä suorittaja. Se on vain niin äärimmäisen kuluttava tapa elää ja olla, että burn out on vain lähettyvillä. 

Vierailija kirjoitti:

"Saisit hävetä!" sain kuulla koko lapsuuteni 

Aina sua saa hävetä. Kaiken huipuksi eka poikaystävä oli samanlainen häpeilijä eli hänen suustaan tuli monesti tuo sama lause kuinka mua saa aina hävetä. Joko olin liian hiljainen ja sitten kun yritin olla seuraavalla kerralla puheliaampi niin taas sai hävetä. Joko hymyilin liikaa tai liian vähän mutta yhtä kaikki, aina sai hävetä. Tuon ääneen torumisen lisäksi hän saattoi puristaa mua reidestä ns merkiksi, että nyt saa taas hävetä. Välillä myös tallasi jalallaan mun varpaille tai saattoi nipistää niskasta.

Tuosta on aikaa vuosikymmeniä, mutta aivan käsittämätöntä p@skaaaa sitä on saanutkin kestää ja tuon kaiken vielä meni sietämään jotenkin normaalina koska uskoi ja ajatteli että ehkä minussa tosiaan vaan on paljon hävettävää. Toisaalta nykyään sitä häpeää jo itsekin itseään niin, ettei oikein kehtaisi ulkonakaan liikkua.

Tää on ihan mielenkiintoinen aihe. Mikä se logiikka lopulta on tälläisessa. Lapsethan on rasittavia toisinaan, ehkä se on helppo tie vaientaa. Sitten ihmetellään ku ei kotona juttu luista ja tulee nuorena mt ongelmia, joille naureskellaan vielä ja ihmetellään, kuin se sillain sekasin on ja perinyt jostakin sukulaiselta luonteen 🤣

Vierailija kirjoitti:

Huudetaan  ja raivotaan tuntikausia että kuinka surkea lapsi on ja  kerrotaan että aina muut on paljon parempia. 

Tuota  sitte jatketaan lähes joka ikinen päivä lapsuudesta siihen asti kunnes lapsi muuttaa pois.

 

Lopputulosta voi pohtia .

Meillä todella oli juuri tällaista. No ei nyt joka päivä.

Eikö se toisaalta ole rehellisyyttä, jos lapselle sanoo, että havettää sen puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se toisaalta ole rehellisyyttä, jos lapselle sanoo, että havettää sen puolesta.

Ja monien lasten käytös on niin hirveää, että ei ihme jos hävettää.

Vierailija kirjoitti:

Sanan suomalainen voisi poistaa. Yleismaailmallinen kasvatusmalli. 

Ei ole. Olen itse asunut 3:ssa maassa Suomen lisäksi: Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Italiassa, eikä tällainen häpeäkasvatus joka itselleni 1970-luvulla syntyneenä on valitettavasti omakohtaisesti tuttua, ole ollut tyypillistä muualla. Esim. ranskalainen tai tulinen italiatar saattaa kyllä impulsiivisesti rangaista huonosti käyttäytyvää lastaan jopa fyysisesti, mutta ei siihen liity mitään häpeän käsitettä eikä lasta opeteta sillä, että sun täytyy käyttäytyä hyvin koska muuten äiti saa taas hävetä. Ei, vaan se on vaan että tämmöiset säännöt on opetettu ja jos et niitä noudata, niin siitä tulee seuraamus. Ei sillä mitään tekemistä minkään häpeämisten kanssa ole. 

Kun taas esim. omassa lapsuudessani se päämenetelmä oli juuri se henkinen painostus äidin ja isän tunteiden satuttamisesta, että he joutuvat TAAS häpeämään. Se ikävin puoli siinä oli, että tässä oppi itsestään sellaisen kuvan, että olen kaikin puolin epänormaali ja huono ihminen, koska jos olisin normaali lapsi, ei kai mua sitten tarvitsisi niin jatkuvasti hävetä. Minä tosiaan tunsin itseni äärimmäisen häpeäkasvatuksen myötä aina kaikin tavoin huonoksi, ja vasta nelikymppisenä kun menin ahdistuksen takia terapiaan, aloin tajuta kuinka vääristynyttä mun ajattelu oli. Siinä vaiheessa moni asia oli jo myöhäistä, esim. lapsen saanti -minä olin olettanut, että olen niin hirvittävän ruma, tyhmä ja nolo että kukaan mies ei todellakaan voisi olla kanssani joten en edes ollut etsinyt ketään koskaan ja torjunut ne, jotka oma-aloitteisesti lähestyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se toisaalta ole rehellisyyttä, jos lapselle sanoo, että havettää sen puolesta.

Ja monien lasten käytös on niin hirveää, että ei ihme jos hävettää.

Aikuisen pitäisi tässä tilanteessa käsitellä omassa päässään oleva häpeän tunne itsekseen, eikä kaataa sitä lapsen päälle. Lapsi on tosiaan vain lapsi, ja lapset ei aina osaa/jaksa/pysty kaikissa mielentiloissa ja vireystiloissa toimimaan kuten aikuinen toivoisi. Aikuisen pitäisi kuitenkin ymmärtää, että lapsihan se vasta on, ja pysyä rauhallisena ja kärsivällisenä. Sille ei voi välttämättä mitään, jos sitä häpeäntunnetta tulee, mutta lapsen ei tarvi sitä koskaan tietää. Se ei kerta kaikkiaan ole lapselle hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanan suomalainen voisi poistaa. Yleismaailmallinen kasvatusmalli. 

 

Ei ole. Olen itse asunut 3:ssa maassa Suomen lisäksi: Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Italiassa, eikä tällainen häpeäkasvatus joka itselleni 1970-luvulla syntyneenä on valitettavasti omakohtaisesti tuttua, ole ollut tyypillistä muualla. Esim. ranskalainen tai tulinen italiatar saattaa kyllä impulsiivisesti rangaista huonosti käyttäytyvää lastaan jopa fyysisesti, mutta ei siihen liity mitään häpeän käsitettä eikä lasta opeteta sillä, että sun täytyy käyttäytyä hyvin koska muuten äiti saa taas hävetä. Ei, vaan se on vaan että tämmöiset säännöt on opetettu ja jos et niitä noudata, niin siitä tulee seuraamus. Ei sillä mitään tekemistä minkään häpeämisten kanssa ole. 

Kun taas esim. omassa lapsuudessani se päämenetelmä oli juuri se henkinen painostus äidin ja isän

Psykologisesti sairaat ihmiset harrastavat lapsen lyttäämistä maanrakoon, useimmiten vielä hänen "omaksi parhaakseen".. Kansallisuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se toisaalta ole rehellisyyttä, jos lapselle sanoo, että havettää sen puolesta.

Ei se ole mikään ihailtava asia, jos aikuinen "rehellisesti" oksentaa kaikki tunteesa lapsen kannettavaksi. Tunteita tulee ja menee, ja joskus vaikka oikein raskaan ja pitkän työpäivän jälkeen ainakin mun päässä voi liikkua ihan painokelvottomia ajatuksia, jos lapsetkin vielä on päiväkodin jälkeen ylikierroksilla ja meluaa. En toki mene rehellisesti sanomaan niille, että äidistä tuntuu nyt, että äidin tekisi mieli ottaa jeesusteippiä ja teipata ärsyttävien kiljukaulojen turvat umpeen, että saisi hetken rauhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanan suomalainen voisi poistaa. Yleismaailmallinen kasvatusmalli. 

 

Psykologisesti sairaat ihmiset harrastavat lapsen lyttäämistä maanrakoon, useimmiten vielä hänen "omaksi parhaakseen".. Kansallisuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

 

Ehkä tuossa totuuttakin on, mutta Suomessa on kyllä ollut jotenkin kovin vallitseva tämä häpeäkasvatus ns. boomer-sukupolven jälkeläisten kasvatuksessa. Sitä on pidetty täysin normaalina, ja sitä on tehneet muutkin kuin psyykkisesti sairaat ihmiset. Voi hyvin olla jotain tekemistä sen kanssa, että tämän sukupolven vanhemmat kasvoi sodan aikana ja jälkeen. Sota on jättänyt jälkensä vanhempiin, samoin kaupungistuminen.

Esim. mun boomer-vanhemmat oli maaseudulta ääriköyhistä oloista. Heidän lapsuudessaan oli selvä hierarkia, että on "parempia ihmisiä" = rikkaat, ja sitten huonompia ihmisiä eli köyhät kuten heidän perheet. Jokaisen tuli tietää paikkansa ja köyhän olla nöyrä. No sitten nämä vanhempani esimerkiksi nousivat keskiluokkaan, kun kävivät kouluja ja muuttivat kaupunkiin. Silti oli jäänyt päälle se 1940-luvun köyhän häpeä: me olemme huonompia ihmisiä, ja mitä me täällä parempien ihmisten joukossa ollaan, hävettää. He yrittivät kaikin tavoin kelvata, pukeutua keskiluokkaisesti, opetella hienompia tapoja, asua keskiluokkaisesti, mutta lapset usein eivät onnistuneet spontaaniudessaan olemaan sellaisia hyvatapaisia hillittyjä kullannuppuja kun he olisivat toimineet, ja se sitten aktivoi koko "huonommat ihmiset"-häpeän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanan suomalainen voisi poistaa. Yleismaailmallinen kasvatusmalli. 

 

Psykologisesti sairaat ihmiset harrastavat lapsen lyttäämistä maanrakoon, useimmiten vielä hänen "omaksi parhaakseen".. Kansallisuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

 

Ehkä tuossa totuuttakin on, mutta Suomessa on kyllä ollut jotenkin kovin vallitseva tämä häpeäkasvatus ns. boomer-sukupolven jälkeläisten kasvatuksessa. Sitä on pidetty täysin normaalina, ja sitä on tehneet muutkin kuin psyykkisesti sairaat ihmiset. Voi hyvin olla jotain tekemistä sen kanssa, että tämän sukupolven vanhemmat kasvoi sodan aikana ja jälkeen. Sota on jättänyt jälkensä vanhempiin, samoin kaupungistuminen.

Esim. mun boomer-vanhemmat oli maas

Niin se on ollut kaikkialla. Sinulle vain on suomalainen kulttuuri ylivoimaisesti tutuin. Sen sijaan aika useissa elämänkerroissa ja elämänkerrallisissa elokuvissa merkkihenkilöistä voi todistaa samaa häpeään perustuvaa kasvatustyyliä. Voisi jopa väittää sillä on vahva kristillinen tausta raamatun ja kirkon kautta. Minua ei ole kasvatettu häpeään perustuen, muttei myöskään kuritta.