Kuinka vanhaksi vanhemmat maksavat kulujanne?

Niin kauan kun rahan antaja tekee sen omasta tahdostaan ja ei itse joudu rahaongelmiin toisten laskujen maksamisen takia, niin mielestäni on ok. Mielestäni on myös tärkeää, että huomioidaan kaikki lapset tasaveroisesti.

On todella surullista luettavaa, että on vanhempia ja isovanhempia, jotka ottavat lainaa ja kiristävät omaa vyötään kustantaakseen lapsille ja lastenlapsille asioita.

Mutta jos olisi omaa rahaa, voisi päästä tarvittaessa vaikka yksityiselle puolelle lääkärille ja hoitoihin. Jos sitä ei ole säästössä esim. siksi, että on annettu kaikki lapsille, on tyydyttävä julkisen puolen palveluun. Vai tulevatko ne lapset tässä tilanteessa vuorostaan auttamaan? Ainakin meidän sisarusparvesta osa ottaa vanhalta äidiltä maksun pienimmistäkin tavaroista, mitä hänelle hänen pyynnöstään vie. Ja ne jotka ovat eniten saaneet apua isovanhemmilta lasten hoitoon, ovat kaikista vähiten auttamassa vanhusta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että uusperheen vaimo kadehtii sitä, että mies tukee omia lapsiaan. Hyi.

Kysyikö AP tätä? Ei, vaan sitä, mihin ikään olette saaneet apua tai annatte apua lapsille. Moralistin piti tulla tänne paheksumaan.

Loppui siinä 16-vuotiaana kaikki avustus. 22-vuotiaalle veljelle maksaa puhelinlaskut, netin ja vielä vuokrastakin osan.

Ei ole mitään ikärajaa olemassa muiden auttamiseen. Jos joku haluaa auttaa tai on pakko. Nykyään ihmisiltä on leikattu kaikki pois ja nuorikin voi olla sairauksia omaava. Ei ole mitään erityisiä sääntöjä. Ainoastaan jos vanhemmalla on pienet tulot tai ei ole halunnut auttaa, toinen juttu. Osalla vanhemmat eivät autakaan. Joku auttaa vanhempia taas jos on rahaa. -Jos kukaan ei auta ketään, voi käydä huonosti, ellei tämä maailmantilanne parane. Moni sairastelee usein.

Nyxällä herneenpalko otsaontelossa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan hirveän häpeällisen asian: olen 62v ja kun käymme vanhempieni kanssa syömässä ravintolassa tai vaikka vain kahvilla ABC:lla, niin isä maksaa. Hänelle se on kunniakysymys: hän on isäni, hän haluaa tarjota. Ja tämä myös silloin, kun puolisoni ja lapset ovat mukana. Ja kyllä, isä maksoi minun ja tyttäreni liput kesäteatteriin ja taidenäyttelyssä kakkukahvit eli lienen siis jonkinlainen palstaloinen, kun en ymmärrä kieltää.

Isä pysyy isänä elämäni loppuun asti ja hänelle isyyteen liittyy tämäkin, että tarjoaa kahvit tms.

Entä jos hän ei kehtaa sanoa, että maksakaa nyt hemmetti itse tekin välillä jotain? Isäni haluaa myös maksaa, mutta minä sanon siihen että "isä, olen parempituloinen työssäkäyvä, minä maksan". Ja maksankin, kun on hienoa että voin antaa vanhemmilleni jotain takaisin (aikaa, apua, maksaa ravintolassa jne). Aika aikaansa. 

Sanon jo autossa, että tällä kertaa on minun vuoroni maksaa. Ja minä menen ensimmäisenä siihen ABC:n kassalle ja sanon, että maksan nuo 3 muutakin. Mutta isä on pankkikortti kädessä ja sanoo, että niin kauan kun hän on elossa, niin hän maksaa, kun kerran kahvittelua ehdotti/tälle reissulle halusi/teidän bensojannekin kuluttaa tms.

En halua itkettää isääni jonkun kahvikupillisen takia, joten annan hänen maksaa. Saattaa olla, että se on tuossa iässä niitä harvoja asioita, joita lapsensa puolesta enää pystyy tekemään eikä minulla ole sydäntä häneltä sitä kieltää.

Muutin 17v pois kotikotoa, en ole sen jälkeen saanut mitään almuja, en rahallisia, aineellisia enkä henkisiä. Jos kävin kylässä, ostin itse omat ruokani (ja junalippuni, kovin usein ei ollut varaa käydä). Todella vieras ajatus että joku vielä aikuisena saisi jotain vanhemmiltaan, suoraan sanottuna kateeksi käy kun itse piti selvitä yksin kaikesta todella nuoresta lähtien. Toivottavasti tiedätte kuinka onnekkaita olette. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään ikärajaa olemassa muiden auttamiseen. Jos joku haluaa auttaa tai on pakko. Nykyään ihmisiltä on leikattu kaikki pois ja nuorikin voi olla sairauksia omaava. Ei ole mitään erityisiä sääntöjä. Ainoastaan jos vanhemmalla on pienet tulot tai ei ole halunnut auttaa, toinen juttu. Osalla vanhemmat eivät autakaan. Joku auttaa vanhempia taas jos on rahaa. -Jos kukaan ei auta ketään, voi käydä huonosti, ellei tämä maailmantilanne parane. Moni sairastelee usein.

Mitä ihmettä ihmisiltä on leikattu? Ei ainakaan minulta keskituloiselta mitään muuta kuin yksi prosenttiyksikkö tuloveroista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään ikärajaa olemassa muiden auttamiseen. Jos joku haluaa auttaa tai on pakko. Nykyään ihmisiltä on leikattu kaikki pois ja nuorikin voi olla sairauksia omaava. Ei ole mitään erityisiä sääntöjä. Ainoastaan jos vanhemmalla on pienet tulot tai ei ole halunnut auttaa, toinen juttu. Osalla vanhemmat eivät autakaan. Joku auttaa vanhempia taas jos on rahaa. -Jos kukaan ei auta ketään, voi käydä huonosti, ellei tämä maailmantilanne parane. Moni sairastelee usein.

Mitä ihmettä ihmisiltä on leikattu? Ei ainakaan minulta keskituloiselta mitään muuta kuin yksi prosenttiyksikkö tuloveroista.

Meiltä leikattiin 200 euroa asumistuesta.

T. Työssäkäyvä yh

Vierailija kirjoitti:

Kun itse muutin 17-vuotiaana Ruotsiin niin äitini antoi lippurahan junaan. Siinä se apu jota sain eikä olisi kantti kestänyt kysellä apurahaa elämiseen missään myöhemmässä vaiheessa. Pikkusiskollani ei taas ollut mitään vaikeuksia pyytää/vaatia apua ja voin sanoa että vanhempamme pitivät hänen perheensä taloutta pystyssä vuosikausia, niin ruuasta lämmitykseen ja lasten harrastuksiin ja vaatteisiin. Molempia lapsiani olen opettanut elämään varojensa rajoissa. Vanhempi kyllä toisinaan tarvii vähän apua mutta ottaa sen aina lainana, kirjoittaa ylös ja maksaa takaisin kun on mahdollisuus. Nuorempi tytär kun tulee käymään perheensä kanssa niin tarjoaa aina ruuan ja kysyy aina etukäteen että mitä tarvitsen, hän ostaa. Ainut minkä kumpikin hyväksyy on että annan pienen summan aina syntymäpäivänä ja Jouluna. Sen minkä haluan antaa lapsenlapsille, koska vain. hyväksytään aina. Omasta mielestäni on vain hyvä että olen opettanut lapseni olemaa

Sepä se. Jos aina on tottunut saamaan helpolla rahaa, ei ehkä opi ymmärtämään, paljonko tarvitse hankkia kustantaakseen elintasonsa. Olen tämän huomannut ystäväni neljääkymppiä lähentelevästä pojasta. Äiti törsäsi itse perintörahojaan ja antoi pojalleenkin niin kauan kuin rahaa riitti. Sitten loppuivat äidin rahat, edessä ulosotto. Pojan pitää vieläkin näyttää, kuinka hyvin hänelle menee, mutta todellisuudessa hän on jo ongelmissa velkojensa kanssa, mutta eihän sitä voi ulospäin näyttää, miten huonosti menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin 19-vuotiaana 80-luvulla 700 km päähän omilleni ja aloitin työt. Isoisä osti vanhan autonrämän, jolla ajelimme vanhempieni kanssa paikkakuntaan, jossa edelleen asun. 500 markkaa sain heiltä ja siitä asti olen omillani pärjännyt. Tämä lienee nykyajan ihmisille vierasta, pitäisikö vanhempien hyysätä lapsiaan ikuisuuksiin.

Mä ihmettelen miksi herättää niin suurta vihaa toi että jonkun vanhemmat haluaa auttaa, onhan se hullua jos vanhemmilla on kaikki itsellään aineellisesti hyvin ja jälkikasvu joutuu kärvistelemään makaronilla ja -50% leivällä. Olen samaa ikäluokkaa kuin sinä ja ikuisesti kiitollinen vanhemmille polville jotka auttoi taloudellisesti. En tykkää kauheasti kateuskortin heiluttelusta mutta... 

Olen eri, mutta uskoisin monia tässä hiertävän se, että kun tämän meidän yhteiskunnan pitäisi perustua meritokratiaan, jonka vuoksi myös onnistumiset sekä epäonnistumiset katsotaan yleisesti yksilön omaksi ansioksi tai syyksi, niin sitten kaikki tällainen kilpailua vääristävä apu jota jotkut saa ja jotkut ei, niin se estää meritokratian toteutumisen.

Eli lahjakkain ja ahkerin ei välttämättä menestykään parhaiten, vaan saattaa hävitä sellaiselle jolle on asunnot maksettu ja käyttörahat annettu ja siksi pystyy panostamaan opiskeluun enemmän. Sitten kun tämä autettu on johtaja ja tämä lahjakas mutta köyhä kenties nujertunut uupumuksen alle niin sanotaan, että elämä on valintoja ja olisit sitä ja olisit tätä. Eli ei nähdä sitä, että lähtökohdat oli erilaiset ja se vaikutti lopputulemaan, ei mitkään valinnat tai laiskuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun itse muutin 17-vuotiaana Ruotsiin niin äitini antoi lippurahan junaan. Siinä se apu jota sain eikä olisi kantti kestänyt kysellä apurahaa elämiseen missään myöhemmässä vaiheessa. Pikkusiskollani ei taas ollut mitään vaikeuksia pyytää/vaatia apua ja voin sanoa että vanhempamme pitivät hänen perheensä taloutta pystyssä vuosikausia, niin ruuasta lämmitykseen ja lasten harrastuksiin ja vaatteisiin. Molempia lapsiani olen opettanut elämään varojensa rajoissa. Vanhempi kyllä toisinaan tarvii vähän apua mutta ottaa sen aina lainana, kirjoittaa ylös ja maksaa takaisin kun on mahdollisuus. Nuorempi tytär kun tulee käymään perheensä kanssa niin tarjoaa aina ruuan ja kysyy aina etukäteen että mitä tarvitsen, hän ostaa. Ainut minkä kumpikin hyväksyy on että annan pienen summan aina syntymäpäivänä ja Jouluna. Sen minkä haluan antaa lapsenlapsille, koska vain. hyväksytään aina. Omasta mielestä

Ja meillä täysin päinvastoin. Opiskeleville lapsille maksettiin kaikki asunnosta ja lomamatkoista lähtien ja annoin äitini kuoltua perinnön suoraa lapsille. Nyt näillä kolmekymppisillä on jokaisella reilusti yli 500 000 euron omaisuus, opinnot opiskeltuna ja hyvä työpaikka. Ehkä vanhempien esimerkki ahkeruudesta antaa hyvän pohjan mukavalle elämälle.

Vierailija kirjoitti:

Rakastavat ja huolehtivat vanhemmat tukevat aikuisia lapsiaan kuukausittain kuolemaansa saakka.

Rahallako sitä vanhempien rakkautta mitataan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään ikärajaa olemassa muiden auttamiseen. Jos joku haluaa auttaa tai on pakko. Nykyään ihmisiltä on leikattu kaikki pois ja nuorikin voi olla sairauksia omaava. Ei ole mitään erityisiä sääntöjä. Ainoastaan jos vanhemmalla on pienet tulot tai ei ole halunnut auttaa, toinen juttu. Osalla vanhemmat eivät autakaan. Joku auttaa vanhempia taas jos on rahaa. -Jos kukaan ei auta ketään, voi käydä huonosti, ellei tämä maailmantilanne parane. Moni sairastelee usein.

Mitä ihmettä ihmisiltä on leikattu? Ei ainakaan minulta keskituloiselta mitään muuta kuin yksi prosenttiyksikkö tuloveroista.

Meiltä leikattiin 200 euroa asumistuesta.

T. Työssäkäyvä yh

Minulta ei voinut leikata tuosta, koska en ole ko. tukea saanut. On se niin väärin, kun muille maksetaan tukia, joista sitten voidaan vähentää, mutta ei meille 3800 e/kk tienaaville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan hirveän häpeällisen asian: olen 62v ja kun käymme vanhempieni kanssa syömässä ravintolassa tai vaikka vain kahvilla ABC:lla, niin isä maksaa. Hänelle se on kunniakysymys: hän on isäni, hän haluaa tarjota. Ja tämä myös silloin, kun puolisoni ja lapset ovat mukana. Ja kyllä, isä maksoi minun ja tyttäreni liput kesäteatteriin ja taidenäyttelyssä kakkukahvit eli lienen siis jonkinlainen palstaloinen, kun en ymmärrä kieltää.

Isä pysyy isänä elämäni loppuun asti ja hänelle isyyteen liittyy tämäkin, että tarjoaa kahvit tms.

Entä jos hän ei kehtaa sanoa, että maksakaa nyt hemmetti itse tekin välillä jotain? Isäni haluaa myös maksaa, mutta minä sanon siihen että "isä, olen parempituloinen työssäkäyvä, minä maksan". Ja maksankin, kun on hienoa että voin antaa vanhemmilleni jotain takaisin (aikaa,

Tuollaisessa tilanteessa ok. Jos pyytää lähtemään jonnekin, voi pyytäjä myös maksaa, tai voidaan sopia muu järjestely. 

"Ja meillä täysin päinvastoin. Opiskeleville lapsille maksettiin kaikki asunnosta ja lomamatkoista lähtien ja annoin äitini kuoltua perinnön suoraa lapsille. Nyt näillä kolmekymppisillä on jokaisella reilusti yli 500 000 euron omaisuus, opinnot opiskeltuna ja hyvä työpaikka. Ehkä vanhempien esimerkki ahkeruudesta antaa hyvän pohjan mukavalle elämälle."

Ennemminkin käyttäisin samaa etumatka. Helppo se on menestyä, kun pääsee aloittamaan kierroksen muita edeltä. Sen tiedostaminen ja myöntäminen olisi rehellistä, ja ehkä lapsesi tekevätkin niin? Jotkut eivät näe etuoikeuksiaan ja päinvastoin haukkuvat vähemmän onnekkaita ja ottavat kaiken kunnian omasta tilanteestaan itselleen.

En tiedä mihin asti, mutta itse olen viisikymppinen ja edelleen äiti antaa rahaa. Toki tiedän että hänellä on myös mistä antaa, eli siksi hyvillä mielin otan rahaa vastaankin. En tiedä miksen ottaisi, koska perintönähän ne tulisi joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään ikärajaa olemassa muiden auttamiseen. Jos joku haluaa auttaa tai on pakko. Nykyään ihmisiltä on leikattu kaikki pois ja nuorikin voi olla sairauksia omaava. Ei ole mitään erityisiä sääntöjä. Ainoastaan jos vanhemmalla on pienet tulot tai ei ole halunnut auttaa, toinen juttu. Osalla vanhemmat eivät autakaan. Joku auttaa vanhempia taas jos on rahaa. -Jos kukaan ei auta ketään, voi käydä huonosti, ellei tämä maailmantilanne parane. Moni sairastelee usein.

Mitä ihmettä ihmisiltä on leikattu? Ei ainakaan minulta keskituloiselta mitään muuta kuin yksi prosenttiyksikkö tuloveroista.

Meiltä leikattiin 200 euroa asumistuesta.

T. Työssäkäyvä yh

Minulta ei voinut leikata tuosta, koska en ole ko. tukea saanut. On  se niin väärin, kun muille maksetaan tukia, joista sitten voidaan vähentää, mutta ei meille 3800 e/kk tienaaville

Vaihda työpaikkaa sellaiseen mistä saa huonompaa palkkaa tai jättäydy kokonaan työttömäksi niin ei tarvitse kadehtia.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat sai aikanaan matkarahat pienillä eläkkeillä olevilta isovanhemmilta isovanhempien kuolemaan saakka. Vanhemmat oli hyvätuloisia. Se oli sitä perinnönsiirtoa niiltä. Ei vanhemmat niitä pennosia olisi tarvinneet. Tulot oli siihen aikaan luokkaa isovanhemmat sai eläkettä yhteensä 7000 markkaa nettona ja vanhemmat palkkaa 35 000.

Itse ole nyt 52-vuotias ja olen koko elämäni saanut vanhemmilta rahaa. Ajoittain en säännöllisesti, mutta ovat maksaneet pari autoa, keittiörempan yms. Tällä hetkellä isä laittaa joka kuukausi mulle ja siskolle useamman satasen tilille tai antaa käteisenä. Lisäksi säästävät lapsenlapsille rahastoon, vaikka vanhin lapsenlapsi on jo aikuinen. Miksi? Koska rahaa jää heillä niin paljon säästöön, on varallisuutta riittävästi ja mitäpä niitä rahoja vielä kasikymppisenä hautoa tilille koko ajan lisää. antamisesta huolimatta heidän tilinsä paisuvat koko ajan. Mitä minä taas teen rahalla? Se mahdolli

Voihan tuota kutsua verosuunnitteluksi, mutta jos saatte tuollaisia summia, kuuluisi niistä jo maksaa lahjaverokin. Eiköhän se raja ole 5000 euroa per antaja kolmen vuoden aikana.

Tässä muuten näkee myös sen yhteiskunnallisen ilmiön. Rikkaiden lapset ovat rikkaita, köyhien lapset pysyvät usein köyhinä. Ei heidän vanhemmillaan ole rahaa lahjoitella aikuisille lapsilleen, hyvä jos itse toimeen tulevat.