Tunnen olevani poikkeus ja vääränlainen, kun tykkään parisuhteesta, jossa ollaan kuin paita ja peppu

Vierailija kirjoitti:

Niitä paitoja ja peppujakin on kahdenlaisia. Niitä jotka aidosti pitävät yhdessä tekemisestä ja toistensa seurasta sekä niitä jotka mustasukkaisuuksinaan kokevat kaiken erillään tapahtuvan uhkana. Vauva-palsta on täynnä tätä jälkimmäistä kastia. "Ei minun mieheni missään ryyppyreissuilla yksinään juokse!!"

Ja paljon riippuu siitä miten ihmiset näitä kommentteja lukee. Jos minä kirjoitan ettei mun mieheni käy ryyppyreissuilla koskaan, se on vaan fakta, toteamus. Yhtä lailla kuin olisi että mieheni ei koskaan syö perunaa aamupalaksi. Mutta jotkut, ehkä sinäkin? lukee tuon lauseen noin kärjistettynä. Ihan kuin miehet ei osaisi, saisi tai voisi itse päättää etteivät halua käydä ryyppäämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä paitoja ja peppujakin on kahdenlaisia. Niitä jotka aidosti pitävät yhdessä tekemisestä ja toistensa seurasta sekä niitä jotka mustasukkaisuuksinaan kokevat kaiken erillään tapahtuvan uhkana. Vauva-palsta on täynnä tätä jälkimmäistä kastia. "Ei minun mieheni missään ryyppyreissuilla yksinään juokse!!"

Minusta taas tässäkin keskustelussa on mukana paljon kaltaisiamme, pitkään yhdessä olleita pareja, jotka eivät ole mustasukkaisia, vaan aidosti viihtyvät yhdessä. Itselleni oli vähän outoa tuollainen mustasukkaisuuden ajatuskin, en onneksi ole törmännyt. Olen aikuisiällä joutunut asumaan välillä eri paikkakunnalla mieheni kanssa neljä vuotta, mies myös on työuransa yhdessä vaiheessa asunut viikot muualla. Kiireinen työ on edelleen, joten yhteistä aikaa puolison kanssa todella arvostaa. Jonninjoutaviin menoihin ei jaksa enää kumpikaan lähteä, pari viikkoa sitt

Juuri näin. Tottakai kumpikin saisi menoissaan mennä jos haluaisi, mutta kun ei vaan kiinnosta. Ja sama olisi sinkkunakin, ei todella huvita lähteä minnekään "viihteelle" tai illanviettoihin, mutta näin parisuhteessa olevana plussana on vielä sekin että kotona on ihan parasta seuraa 😊

Vierailija kirjoitti:

Kummasti nuo omien menojen ja itsenäisyyden tärkeyttä korostaneet parit vain ovat vuosien varrella eronneet ongelmien jälkeen. Ja sitten taas nämä parit, jotka alun alkaenkin ovat viihtyneet yhdessä paljon, ovat edelleen tyytyväisinä yhdessä. Se kertoo paljon viihtyykö puolison kanssa vai ei.

Tai sitten toisinpäin.  Suhteen täydellisyyttä hehkuttanut onkin ihan hukassa,  kin toinen löytää rajansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä paitoja ja peppujakin on kahdenlaisia. Niitä jotka aidosti pitävät yhdessä tekemisestä ja toistensa seurasta sekä niitä jotka mustasukkaisuuksinaan kokevat kaiken erillään tapahtuvan uhkana. Vauva-palsta on täynnä tätä jälkimmäistä kastia. "Ei minun mieheni missään ryyppyreissuilla yksinään juokse!!"

Ja paljon riippuu siitä miten ihmiset näitä kommentteja lukee. Jos minä kirjoitan ettei mun mieheni käy ryyppyreissuilla koskaan, se on vaan fakta, toteamus. Yhtä lailla kuin olisi että mieheni ei koskaan syö perunaa aamupalaksi. Mutta jotkut, ehkä sinäkin? lukee tuon lauseen noin kärjistettynä. Ihan kuin miehet ei osaisi, saisi tai voisi itse päättää etteivät halua käydä ryyppäämässä.

Jos keskustelu pyörii aiheessa "viettääkö miehesi vapaa-aikaa ilman sinua" ja vastaus on tuo ei käy ryyppyreissuilla, niin aika vahva vihjaus siinä on että vastaaja tulkitsee vapaa-ajan ilman puolisoa tarkoittavan ryyppäämistä.

^ Tässäkö ketjussa näin? Älä sekoita omia ketjujasi muiden keskusteluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Täytyy olla aika iso suihkutila, jotta sinne mahtuu mukavasti jonkun toisen kanssa. Tavallisessa kerrostaloasunnossa olisi mielestäni ihan liian ahdasta."

Ahtauduimme pieneen kylpyammeeseen aivan tavallisessa kerrostaloasunnossa. Suihkun alussa oli ihana seisoskella sylikkäin, sitten vaihdettiin paikkoja niin että toinen pääsi saippuoimaan itseään ammeen kuivaan päähän. En hetkeäkään kokenut tätä hankalaksi. Meillä oli aina todella hauskaa ja jotenkin lapsekas olo. Suihkun jälkeen mies kävi aina hakemassa minulle pyyhkeen ja laittoi sen hartioilleni.

Tällä hetkellä meillä on vähän erilaiset työaikataulut, joten aamusuihkuun ei ehditä yhdessä. Asuntokin on vaihtunut eikä enää tarvitse kiivetä ammeeseen. Saan silti edelleen pyyhkeen ympärilleni niillä kerroilla, kun aikataulut kohtaavat. Tunnen silloin oloni ihan prinsessaksi.

Seurustelun alkuaikoina meki

Mä pesen saunassa aina miehen hiukset ja selän ja ylävartalon. Näin mennyt jo 15 vuotta. Hän harvoin pesee minun selkääni, mut se johtuu siitä että sitä harvoin haluan. Moni on ollut kateellinen tästä. En ymmärrä miksi, sillä tuon tekeminen nyt ei vaadi keneltäkään juurikaan mitään, sen kuin pesee menemään.

Suhteesi kuulostaa tavoiteltavalta. Kaikkia vaan ei onnista näissä elämän suurissa kysymyksissä.

Mä tykkään olla nyrkki perseessä koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ainoa tapa olla parisuhteessa. En varmaan sopeutuisi suhteeseen jossa toisella olisi omia menoja ja harrastuksia jatkuvasti.

Tää on taas biasointia. Toisen jatkuvasti on toiselle silloin tällöin harvakseltaan. Ex-vaimon mielestä olin aina poissa kotoa jos oli 2-3 työmatkaa ja 2-3 viikonlopun poissaoloa vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin olen sellainen että tykkään viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Parisuhteessa olen kuitenkin huomannut että mitä enemmän kannustan toista menemään ja tekemään, sitä enemmän hän haluaa olla mun kanssa. Ehkä siinä on se vanha viisaus. Jos jahtaat perhosta, se menee karkuun. Jos annat sen lentää vapaasti, se laskeutuu kädellesi. 

Joo, ei toista voi väkisin pitää, joten jos osapuolilla ei ole samaa käsitystä mukavasta yhdessäolosta, niin itse ainakin lopettaisin suhteen. Kavereita mulla on muitakin, oman puolison kanssa haluan että mieltymykset vapaa-ajan suhteen on samanlaiset. Tehdään melkein kaikki yhdessä, käydään museoissa, lueskellaan, ollaan mökillä, katsotaan dokkareita, käydään leffassa, hoidetaan elämiä, rempataan taloa ja hoidetaan puutarhaa.

Jos puoliso haluaa mennä kavereineen ry

Minulla oli tuollainen paitajapepuksi muuttunut kaveri ja siihen se kaveruussuhde sitten päättyikin, kun koko ajan oli kaverin puoliso mukana kaikessa. Mistään ei voinut enää puhua kahden kesken,koska se puolisokin "halusi osallistua", koska "on niin sosiaalinen" ja "kun me muutenkin jaetaan kaikki". Jätin sitten ilolla heidät jakamaan toisensa ja tipautin hänet kaveripiiristä. Puolisoa vastaan ei llut mitään, mutta se vaan oli jotenkin liian outoa. On minulla pariskuntiakin kavereina eikä sinällään haittaa yhtään, että hengailee kolmestaan heidän kanssaan, mutta he ovat jotenkin normaaleja eikä mitään toisiinsa liimautuneita. Välillä voidaan olla kolmestaan, välillä kahdestaan, välillä on enemmäkin porukkaa mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni... Kun jotkut tuomitsee sen heti pahaksi läheisriippuvuudeksi, kun joku viihtyy puolisonsa kanssa.

Vastaavastihan voidaan ajatella, että ne joilla on paljon sitä "omaa aikaa", ovat todella pahasti sitoutumiskammoisia.

Eikö! 😉

Kyllä. Molemmilla mainitsemillasi ryhmillä psykopatologiaa tuossa mielessä. Toisaalta, jos ovat tyytyväisiä tilanteeseen, niin kaikkihan on silloin hyvin.

Itse en oikein pidä terveenä ja hyvänä sellaista, että parisuhde on koko elämä. En usko sen olevan edes suhteelle hyväksi. Moni kiinteässä symbioosissa elävä voi toki kokea, että suhde kukoistaa ja intohimoa on valtavasti, mutta normaalissa ja terveessä kuviossa sitä kukoistusta ja intohimoa olisi enemmän, jos ihmisillä olisi myös omaa elämää. Moni voi myös alkaa mieltää suhteen kukoistukseksi ja intohimoksi juuri sen, että kaikki pyörii suhteen ja kumppanin ympärillä, ja suhde ja kumppani luovat merkityksen koko elämälle, eikä elämässä ole enää mitään asioita ilman että siihen liittyisi suhde ja kumppani - paitsi ehkä työ ja mahdollisesti joku oma harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ainoa tapa olla parisuhteessa. En varmaan sopeutuisi suhteeseen jossa toisella olisi omia menoja ja harrastuksia jatkuvasti.

Tää on taas biasointia. Toisen jatkuvasti on toiselle silloin tällöin harvakseltaan. Ex-vaimon mielestä olin aina poissa kotoa jos oli 2-3 työmatkaa ja 2-3 viikonlopun poissaoloa vuodessa.

No mun mies on vuodessa 1 illan ja yön kavereiden kanssa ja 1-2 koulutuksessa. Eli käytännössä tuollaisten takia noin 3-5 päivää pois vuodessa Kyllä sun menot siihen nähden on paljon. Omalta kohdaltahan näitä katsotaan.

Olen ollut kahdessa paitajapeppu -suhteessa.

Toisessa mies oli paitajapeppu äitinsäkin kanssa, äiti siis kävi meillä pesemässä poikansa vaatteetkin ja kertomassa minulle miten poikansa tykkää, että vaatteet viikataan ja sänky pedataan ja miten ruoka laitetaan ja miten arki aikataulutetaan. Lähdin suhteesta, koska alkoi ahdistaa ihan stnasti.

Sen jälkeen olin ehdottomassa lat-suhteessa (livin apart together) ja toivuin tuosta edellisen suhteen tuomista traumoista. Se oli upea suhde. Oli kertakaikkien hienoa, että elettiin eri paikkakunnilla. Käytiin arkipäivät töissä ja tavattiin viikonloppuna, jolloin oltiin tiiviisti yhdessä ja parannettiin maailmaa. Suhde oli jo alusta alkaen suunniteltu lyhyeksi, koska mies tiesi, että muuttaa x vuoden päästä ulkomaille ja suhde olisi jatkunut vain, jos olisin muuttanut mukana. olisin voinut alkaa elää rouvaselämää siellä, mies olisi maksanut minulle vuosittaisen korvauksen (eläkkeiden takia) ja olisin voinut vaikka hakea sieltä töitä yms., mutta en vain saanut itseäni innostumaan ulkomaille muutosta. Mutta suhde oli upea.

Sitten olin taas paitajapeppu -suhteessa, mutta tuo suhde oli suhteelisen tervepohjainen. Ei ihan mikään 24/7 yhdessä suhde, eli molemmilla oli omia menoja ja harrastuksia, mutta kuitenkin aika tiivis ja elettiin saman katon alla. Suhde kaatui siihen, että mies alkoi yhtäkkiä haluta lasta, mutta minä sitten en innostunut ajatuksesta

nyt olen suhteessa, joka alkoi kaukosuhteena ja sovitiin, että ollaan vain kaksi aikuista eikä määritellä suhdetta mitenkään, mutta sovittiin myös, että on kuitenkin monogaminen suhde. Pikkuhiljaa sitten valuimme toistemme luo useammin ja useammin ja pidempään ja pidempään ja ostettiin sitten yhteinen asunto, päätös tehtiin vähän kuin vahingossa. molemmat meistä silti välillä lähtee omille lomille jonnekin ja se on molemmille ok. Ei olla riippuvaisia toisistamme ja otetaan aina ilo irti siitä, jos on joskus kämppä tyhjänä ja milloin mies saa elelellä hetken miesluolassa ja milloin minä sitten naisluolassa. Yhteenpaluu on aina myös railakasta, kun ollaan totuttu siihen, että seksiä on joka päivä, niin jos sitten on viikonkin lomalla, niin aika lailla sitten pitää ottaa seksittömät päivät takaisin korkojen kera.  Tämä sopii meille tosi hyvin, meidänlainen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Niitä paitoja ja peppujakin on kahdenlaisia. Niitä jotka aidosti pitävät yhdessä tekemisestä ja toistensa seurasta sekä niitä jotka mustasukkaisuuksinaan kokevat kaiken erillään tapahtuvan uhkana. Vauva-palsta on täynnä tätä jälkimmäistä kastia. "Ei minun mieheni missään ryyppyreissuilla yksinään juokse!!"

Mitä jos se mies on kuten miehenikin, eikä juokse missään ryyppyreissuilla yksinään? Eikä kenenkään kanssa kun ei harrasta ryyppyreissuja lainkaan?

Haluaisin naisen jonka kanssa tehdä kaikkea yhdessä.