Tunnen olevani poikkeus ja vääränlainen, kun tykkään parisuhteesta, jossa ollaan kuin paita ja peppu

Vierailija kirjoitti:

Eksälläni oli selkeästi välttelevä kiintymyssuhde. Nykyinen on turvallisesti kiintynyt ja me kyllä vietetään paljon aikaa yhdessä. Itsellä taitaa olla joku turvaton kiintymyssuhde, mutta parantunut paljon tässä hyvän ihmisen kanssa.

Juuri näin eli turvattomassa kiintymyssuhteessa on tarve pysyä tunnetasolla ja useimmiten myös käytännön tasolla etäällä. Läheisyys on uhka, jos kiintymyssuhde on välttelevä, ristiriitainen tai kaaottinen. Munia ei ikään kuin koskaan laiteta samaan koriin, ei sitouduta täysillä, koska katastrofi vaanii aina tunnetasolla nurkan takana. Kumppaniin on pidettävä etäisyyttä myös siksi, että omat rajat ovat epäselvät. 

Olet aivan oikeassa siinä, että turvallisesti kiintynyt voi auttaa turvatonta luottamaan. Kyse on peloista, joita tässä kirjoitelleet ovat itse kertoneet. Esimerkiksi valmistaudutaan eron varalle tai puolison kuoleman varalle (ikään kuin siihen voisi tunnetasolla valmistautua). Katastrofi on kulman takana niillä, jotka ovat turvattomasti kiintyneet. Myös mustasukkaisuus ja pettämisskenaariot ovat merkkejä turvattomasta kiintymyssuhteesta, niitä skenaarioitahan palstalla on valtavasti. Kaikki pettävät, kenekään ei voi luottaa, vaikka tosiasiallisesti valtaosa ei petä parisuhteessaan.

Sitoutuminen edellyttää turvallisuudentunnetta ja tunnetta siitä, että pärjää, vaikka tapahtuisi mitä. Kun toisen lähellä oleminen ja viihtyminen siinä leimataan riippuvaisuudeksi, on valitettavasti paljon pelkoja ja turvattomuutta. Ihminen jää hyvin yksinäiseksi, jos ei uskalla olla riippuvainen kenestäkään. Kokemus on tuolloin ollut se, ettei ole vauvana ja lapsena saanut olla turvallisesti riippuvainen, vaan on jätetty yksin selviämään. Luottamusta siihen, että elämä ja oma psyyke kantaa, ei ole olemassa.

Ei se ole mitään läheisriippuvuutta kun kumppanin kanssa aidosti viihtyy aivan hurjan hyvin ja tykkää samankaltaisista vapaa-ajanviettotavoista. Aivan älytöntähän se olisi nähdä toisiaan mahdollisimman vähän (ettei vaan olisi millään tavalla kiinni kumppanissaan) ja harrastaa edelleen niitä samoja asioita yksin mitä sinkkunakin vaikka rinnalle on jo löytynyt kumppani joka harrastaa just samanlaisia asioita. Kivempihan se yhdessä on ja etenkin kun toisen seurassa viihtyy.

Sitten taas jos toisen seurassa ei viihdy "pakollista" enempää niin mikä järki siinä koko parisuhteessa on?

"Tuollaista parisuhdetta halveksii ainoastaan kateellinen ihminen, joka ei kykene rakkauteen, eikä ole antanut koskaan sydäntään kenellekään."

Kykenemättömyys rakkauteen on aika yleistä, samoin kateus, joten kyllä, mielestäni tässä ketjussa on näkyvissä kumpaakin. Valtaosalla on turvaton kiintymyssuhde. 

Kateuden tunne on kuitenkin hankalampi sietää kuin se, että on luopunut kokonaan hyvän parisuhteen toivomisesta ja haluaa säilyä "itsenäisenä" eli antaa peloilleen vallan, koska on kokemus, ettei ole selvinnyt. Tuota vakaumusta pitää kunnioittaa, jos siihen ei sisälly muiden mitätöintiä. 

Jos ei ole kokemusta siitä miten rakkaus kantaa ja rakentaa (nimenomaan toisen ihmisen antamat asiat), niin miten siihen voisikaan uskoa.

Ap, minulla oli tuollainen parisuhde ikävuosina 20-50. Nyt se on päättynyt, enkä enää halua paluuta samaan. Miksikö?

Paituus ja peppuus kuihduttivat vähitellen kaiken oman elämän, kaverit, ystävyydet ja harrastukset. Sitten kun parisuhde alkoi mennä alamäkeä, niin tunsin olevani vangin paidassa ja se peppu oli vanginvartijani. Lopulta ei ollut edes minkäänlaista elämäniloa jäljellä ja töissä oloni oli paljon parempi ja vapautuneempi kuin kotona.

Valitettavan harva (mies) priorisoi parinvalinnassa kovinkaan korkealle sellaista "pikkuseikkaa" että toisen kanssa on oikeasti sillä samalla taajuudella eli ajatus- ja arvomaailmat on riittävän samankaltaiset jotta ne on mahdollista yhdistää eikä tule jatkuvaa kahnausta ja vääntöä joka ikisestä asiasta.

Ja sitten kun toisen kanssa on hankalaa niin eihän sitä oikein tee mieli aikaa yhdessä viettää. Tuntuu että moni (mies) on valmis muuttamaan jopa yhteen vaikka naisen kanssa ajatukset osuu yksiin yhtä huonosti kuin superrasittavan ja oudon duunikaverin kanssa. Liki jokainen tietää sen ihmistyypin jonka kanssa ei halua osua edes kahvitauolle samaan aikaan koska se ei tajua mitään ja juo kahvinsakin ihan väärin. Moni on silti valmis lyömään hynttyyt yhteen yhtä epäsopivan ihmisen kanssa kunhan vaan saa seksiä. Mikä voisikaan mennä pieleen?

Vierailija kirjoitti:

Tuo on nimenomaan sitä läheisriippuvuutta. Tuollainen henkilöö saa toisen tuntemaan olonsa, kuin olisi kuristettu. Aina pitäisi olla vaan yhdessä eikä saisi olla oma itsensä ja tehdä omia juttuja enää. 

Ei yksinkertaisesti suhteet toimi, jos ei kykene olemaan myös itsenäinen ja yksikseen. 

Näinhän esim. palstamammat menettelee. Kaikki oma on alkoholismia tai pettämistä. 

"Tuollaista parisuhdetta halveksii ainoastaan kateellinen ihminen, joka ei kykene rakkauteen, eikä ole antanut koskaan sydäntään kenellekään."

Ylläolevan kaltaista sanoo vain ihminen, joka luulee että kaikki ovat tismalleen samanlaisia kuin hän. Ihminen, joka ei ymmärrä että toisilla voi olla aivan erilaisia tarpeita kuin hänellä itsellään.

Esimerkiksi tarve yksinoloon, tarve viettää laatuaikaa itsensä kanssa. Meikäläisen sosiaalisten suhteiden kiintiö täyttyy kokonaan jo työtovereiden kanssa toimimisesta työpäivän  aikana ja arki-iltaisini täytyy saada olla ihan itsekseen, omassa seurassaan.

Koko yli 50 vuoden elämäni ajan olen parisuhteeni hoitanut ns. erillissuhteina (englanniksi LAT, living-apart-together), eli ollaan sitoutuneessa yksiavioisessa suhteessa niin, että kummallakin on  oma kämppä ja nähdään vain viikonloppuisin. Homma on toiminut loistavasti ja on niitä parisuhteitakin löytynyt riittävästi. Ne pari kertaa, kun muutaman kuukauden olen jonkun kanssa asunut, ovat olleet täyttä helvettiä hermoilleni, hetkeäkään ei saa olla yksinään...

Olen  ollut tällainen koko ikäni, jo lapsena halusin runsaasti yksinoloa. Mutta en minä silti halveksi paita-ja-peppu suhteita, sillä  ymmärrän että ihmisiä  on tosi monenlaisia tässä suhteessa. En todellakaan olisi kateellinen p&p suhteesta, sillä  minulle se olisi helvettiä, eikä minulla silti ole ollut ongelmia rakastaa ja antaa sydäntäni toiselle - toiselle samanlaiselle kuin itse olen.

Onneksi ihmisiä on niin monenlaisia, luulen että aloittaja ja minä edustamme tässä asiassa niitä molempia ääripäitä.

Käyttäjä6094 kirjoitti:

Nythän juuri uutisoitiin taas yhdestä naisen taposta. Naapurit kertoivat , että aina kulkivat käsi kädessä. Justiinsa. Tuossa voi olla kyse myös sairaasta kontrollin halusta kun ei uskalla päästäää toisesta irti lainkaan. Aikuista tervettä ihmistä ei tarvitse talutella, jos itse pysyy pystyssä. Näin se nyt vaan on.

Ja sun mielestä ketju kertoo nyt vaan sairaalloisesta kontrollinhalusta? 😂

"Vähän ohiksena mutta milloin ja miten te vietätte aikaa niiden kavereiden kanssa joita teillä siis on? Jos kaiken teette yhdessä. 

Me tehdään paljon yhdessä mutta tehdään paljon myös erikseen. En tiedä mistä tää ajatus että "meneminen ja tekeminen" olisi synonyymi "ryyppäämiselle ja kalastamiselle". Meillä meneminen ja tekeminen tarkoittaa yleensä erilaisia liikuntajuttuja kaveriporukassa tai joskus leffaa ja syömistä. Molempia tehdään MYÖS pariskuntana. "

Ryyppäämiseen vetoaminen on ihan peruskontrollin muoto. Miehen kaikki oma toiminta voidaan määrittää ryyppäämiseksi, riippumatta käytetäänkö menossa alkoholia vai ei. 

Sinänsä hauskaa on myö se, miten sinäkin suhtaudut kalastamiseen. Miksi ihmeessä se on harrastuksena jotain kauheaa? Sitä ei sitten voi tehdä yhdessä eikä mies saa tehdä ilman kumppaniakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaista parisuhdetta halveksii ainoastaan kateellinen ihminen, joka ei kykene rakkauteen, eikä ole antanut koskaan sydäntään kenellekään.

Ehkä. Mutta silti aikuiset ihmiset, jotka haluaa roikkua kaiken aikaa toisessa aikuisessa ihmisessä ovat ahdistavia. Mitä he pakenevat, kun eivät kestä olla oman itsensä kanssa?

Miksi sun mielestä se että viihtyy rakkaan ihmisen seurassa = ei kestä olls itsensä kanssa? Kyllä mä olen ihan itse mukana yhdessä miehen kanssa ollessakin. Eikä kumpikaan "roiku" vaan ihan täysillä yhdessä ollaan 😊

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla oli tuollainen parisuhde ikävuosina 20-50. Nyt se on päättynyt, enkä enää halua paluuta samaan. Miksikö?

Paituus ja peppuus kuihduttivat vähitellen kaiken oman elämän, kaverit, ystävyydet ja harrastukset. Sitten kun parisuhde alkoi mennä alamäkeä, niin tunsin olevani vangin paidassa ja se peppu oli vanginvartijani. Lopulta ei ollut edes minkäänlaista elämäniloa jäljellä ja töissä oloni oli paljon parempi ja vapautuneempi kuin kotona.

No tuo on oma moka jos menettää ns oman elämän ja ystävät parisuhteen takia! 

Olen tuntenut aina oloni vapaaksi ja helpoksi parisuhteessa jossa omat menot ja ystävät on olleet ok vaikka olemme todella paljon yhdessä. Jo työkin ollut sellaista ettei kontrollointi olisi siihen kuvioon mahtunut, molemmilla paljon työmatkoja ja edustamista. 

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan harva (mies) priorisoi parinvalinnassa kovinkaan korkealle sellaista "pikkuseikkaa" että toisen kanssa on oikeasti sillä samalla taajuudella eli ajatus- ja arvomaailmat on riittävän samankaltaiset jotta ne on mahdollista yhdistää eikä tule jatkuvaa kahnausta ja vääntöä joka ikisestä asiasta.

Ja sitten kun toisen kanssa on hankalaa niin eihän sitä oikein tee mieli aikaa yhdessä viettää. Tuntuu että moni (mies) on valmis muuttamaan jopa yhteen vaikka naisen kanssa ajatukset osuu yksiin yhtä huonosti kuin superrasittavan ja oudon duunikaverin kanssa. Liki jokainen tietää sen ihmistyypin jonka kanssa ei halua osua edes kahvitauolle samaan aikaan koska se ei tajua mitään ja juo kahvinsakin ihan väärin. Moni on silti valmis lyömään hynttyyt yhteen yhtä epäsopivan ihmisen kanssa kunhan vaan saa seksiä. Mikä voisikaan mennä pieleen?

Ja sitten kun on tosiaan valittu se kumppani, jonka kanssa ei ole toivoakaan päästä samalle taajuudelle, se epäsopivuus pistetään kumppanin sukupuolen syyksi. Miehet on Marsista, naiset ne aina nalkuttaa, hehhehhee, kysytäänpä hallitukselta lupa, ei tuota miestä/naista voi tajuta mutta eihän miehiä/naisia voi. 

"Kyse on peloista, joita tässä kirjoitelleet ovat itse kertoneet. Esimerkiksi valmistaudutaan eron varalle tai puolison kuoleman varalle (ikään kuin siihen voisi tunnetasolla valmistautua). Katastrofi on kulman takana niillä, jotka ovat turvattomasti kiintyneet. Myös mustasukkaisuus ja pettämisskenaariot ovat merkkejä turvattomasta kiintymyssuhteesta, niitä skenaarioitahan palstalla on valtavasti. Kaikki pettävät, kenekään ei voi luottaa, vaikka tosiasiallisesti valtaosa ei petä parisuhteessaan."

Tätä mä olen usein tälläkin palstalla ihmetellyt, että jotkut ihmiset tuntuvat ihan oikeasti ajattelevan että ero tulee kaikille, puoliso jättää. Ei kommentoida että "jos joskus eroatte", vaan KUN. Kuin se olisi vääjäämätöntä, koska kaikki eroaa, mies jättää. Mitä ihmettä... Osa on varmasti provoja, mutta osa takuulla tosissaan ja se on tosi surullista.

Vierailija kirjoitti:

Eikö läheisriippuvuus viittaa esim alkoholistin tai vastaavan puolisoon, joka ei lähde suhteesta koska on haitallisen mekanismin myötä riippuvainen puolisostaan? Ei se viittaa siihen miten paljon pariskunta viihtyy yhdessä. 

Tarkemmin, läheinen alkaa käyttäytyä kuin olisi itsekin riippuvainen eli päihderiippuvuuden oireet (esim. salailu) alkaa siirtyä läheisiin, jotka voivat myös huonosti. Tämä on sitten ymmärretty niin, että on riippuvainen siitä läheisestä. 

Et ole poikkeus tai vääränlainen. Siitä huolimatta että yhteiskunta on koko aika vapaamielisempi mitä tulee erilaisiin elämäntapoihin ja parisuhteisiin, ihmiset liian usein yleistävät omat mieltymyksensä yleismaailmallisiksi kaikille sopiviksi malleiksi. Olet perusluonteeltasi vain selkeästi perhekeskeisempi ihminen, kuin he keihin itseäsi vertaat tai ketkä vertaavat itseään sinuun.

Toivottavasti löydät vielä saman henkisen, sinulle sopivan puolison. :)

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla oli tuollainen parisuhde ikävuosina 20-50. Nyt se on päättynyt, enkä enää halua paluuta samaan. Miksikö?

Paituus ja peppuus kuihduttivat vähitellen kaiken oman elämän, kaverit, ystävyydet ja harrastukset. Sitten kun parisuhde alkoi mennä alamäkeä, niin tunsin olevani vangin paidassa ja se peppu oli vanginvartijani. Lopulta ei ollut edes minkäänlaista elämäniloa jäljellä ja töissä oloni oli paljon parempi ja vapautuneempi kuin kotona.

Eihän yhdessä puolison kanssa viihtyminen sitä tarkoita, että ystävyydet ja harrastukset kuolee. Kuten sanottua, moni harrastaa yhdessä puolison kanssa, kaveripiiri vaan laajenee kun tutustuu toisenkin ystäviin, ja näitä ystäviä tavataan edelleen. Me esimerkiksi olemme lähdössä reissuun ja sen aikana tavataan useita sukulaisiani ja lisäksi hyvää ystävääni, josta puolisoineen on tullut myös miehelle hyviä ystäviä. Miehen lapsuuskavereita kävi meillä juuri kylässä, työkavereita poikkeaa kahvilla jne. Mistään ei ole luovuttu, vaan lisää ollaan saatu.

Niitä paitoja ja peppujakin on kahdenlaisia. Niitä jotka aidosti pitävät yhdessä tekemisestä ja toistensa seurasta sekä niitä jotka mustasukkaisuuksinaan kokevat kaiken erillään tapahtuvan uhkana. Vauva-palsta on täynnä tätä jälkimmäistä kastia. "Ei minun mieheni missään ryyppyreissuilla yksinään juokse!!"

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi tarve yksinoloon, tarve viettää laatuaikaa itsensä kanssa. Meikäläisen sosiaalisten suhteiden kiintiö täyttyy kokonaan jo työtovereiden kanssa toimimisesta työpäivän  aikana ja arki-iltaisini täytyy saada olla ihan itsekseen, omassa seurassaan.

Kirjoitat asiaa, ketjuhan osoittaa hyvin miten erilaisia ihmiset on. Kopioin tämän kohdan koska se osuu minuunkin. Teen työtä erilaisten ihmisten kanssa ja monesti sosiaalinen kiintiöni on työpäivän jälkeen aivan täysi ja ylikin, en vilkuile kaupassa ympärilleni koska en halua puhua kenenkään kanssa, en mene postilaatikolle jos näen siellä naapurin vaan siirrän postinhakuni seuraavaan päivään, en jaksa vastata kun sisko soittaa.

Mutta mies on niin "osa minua" ja niin iso osa elämääni että hänen näkemisensä ei ärsytä koskaan, päinvastoin on ihana tulla raskaan työpäivän jälkeen kotiin miehen kainaloon, käydä yhdessä lenkillä ja saunassa ja loikoilla kainalossa katsomassa leffaa. Vaikka olisin kuinka väsynyt, ärtynyt ja tekee mieli olla vaan hiljaa, niin sen hiljaisuuden vietän mieluummin miehen kanssa 😄 Välillä tuntuu etten halua nähdä YHTÄKÄÄN ihmistä, mutta miestä en laske ilmeisesti ihmisiin koska häntä jaksan aina. Hän vaan kuuluu siihen. Vaikea selittää mutta kyllä, erilaisia me ollaan ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi tarve yksinoloon, tarve viettää laatuaikaa itsensä kanssa. Meikäläisen sosiaalisten suhteiden kiintiö täyttyy kokonaan jo työtovereiden kanssa toimimisesta työpäivän  aikana ja arki-iltaisini täytyy saada olla ihan itsekseen, omassa seurassaan.

 

Kirjoitat asiaa, ketjuhan osoittaa hyvin miten erilaisia ihmiset on. Kopioin tämän kohdan koska se osuu minuunkin. Teen työtä erilaisten ihmisten kanssa ja monesti sosiaalinen kiintiöni on työpäivän jälkeen aivan täysi ja ylikin, en vilkuile kaupassa ympärilleni koska en halua puhua kenenkään kanssa, en mene postilaatikolle jos näen siellä naapurin vaan siirrän postinhakuni seuraavaan päivään, en jaksa vastata kun sisko soittaa.

Mutta mies on niin "osa minua" ja niin iso osa elämääni että hänen näkemisensä ei ärsytä koskaan, päinvastoin on ihana tulla raskaan työpäivän jälkeen ko

Tämä voisi olla minun kirjoittamani. Teen töitä ihmisten kanssa ja introverttinä kiintiö täytyy siinä niin ettei melkein jaksaisi niitä parhaimpiakaan ystäviä enää vapaa-aikana. Nuorena jaksoin ihmisiä enemmän, nyt oma puoliso riittää. Ja yksin viihdyn myös erinomaisesti, olen aina viihtynyt.

Vierailija kirjoitti:

Niitä paitoja ja peppujakin on kahdenlaisia. Niitä jotka aidosti pitävät yhdessä tekemisestä ja toistensa seurasta sekä niitä jotka mustasukkaisuuksinaan kokevat kaiken erillään tapahtuvan uhkana. Vauva-palsta on täynnä tätä jälkimmäistä kastia. "Ei minun mieheni missään ryyppyreissuilla yksinään juokse!!"

Minusta taas tässäkin keskustelussa on mukana paljon kaltaisiamme, pitkään yhdessä olleita pareja, jotka eivät ole mustasukkaisia, vaan aidosti viihtyvät yhdessä. Itselleni oli vähän outoa tuollainen mustasukkaisuuden ajatuskin, en onneksi ole törmännyt. Olen aikuisiällä joutunut asumaan välillä eri paikkakunnalla mieheni kanssa neljä vuotta, mies myös on työuransa yhdessä vaiheessa asunut viikot muualla. Kiireinen työ on edelleen, joten yhteistä aikaa puolison kanssa todella arvostaa. Jonninjoutaviin menoihin ei jaksa enää kumpikaan lähteä, pari viikkoa sitten oli juuri jo ostettu lippu konserttiin, mutta ei jaksettu lähteä työpäivän jälkeen. Sauna ja seksiä, se vei voiton.