Miksi muuttaa kaupungin keskustaan?
Olen aina halunnut asua kaupungin keskustassa, mutta olen tähän asti joutunut tyytymään edullisempaan asuntoon keskustan ulkopuolella. Nyt minulle olisi taloudellisesti mahdollista muuttaa keskustaan.
Olen kuitenkin alkanut miettimään asiaa järjellä, että miksi muuttaisin? Asun nyt ison ostoskeskuksen ja hyvien julkisten yhteyksien lähellä. Keskustassa tulee käytyä ehkä kerran 2-3 kuukaudessa, koska kaikki arjen jutut löytyvät läheltä. Työpaikka sijaitsee nykyisen asuinpaikan ja keskustan puolivälissä.
Millä perusteella itse valitset asutko keskustassa vai sen ulkopuolella? Koetko saavasi keskustassa asumisesta sen verran hyötyä elämääsi, että siitä kannattaa maksaa extraa?
Kommentit (55)
En keksi yhtään syytä. Toki tällä hetkellä asun pikkukylän keskustassa, mutta esim. Oulussa asuessani asuin noin 2 km keskustasta, eikä minulla oikeastaan ollut koskaan mitään asiaa keskustaan. Kaikki palvelut sai muualtakin.
Olen asunut vuosikymmeniä Helsingin keskustassa. Täällä on kaikki tarvitsemani palvelut kävelymatkan päässä.
Vierailija kirjoitti:
En keksi yhtään syytä. Toki tällä hetkellä asun pikkukylän keskustassa, mutta esim. Oulussa asuessani asuin noin 2 km keskustasta, eikä minulla oikeastaan ollut koskaan mitään asiaa keskustaan. Kaikki palvelut sai muualtakin.
Et saa kaikkia palveluita muualtakin. Esim. yliopistosairaaloita ei ole pikkukylien keskustassa.
Vain suomalainen voi ajatella näin - toinen jalka edelleen vahvasti agraariyhteiskunnassa

ap puhui kaupungin keskustoista, mutta aika harvoin ne sairaalat ovat kaupungin keskustassa
Me muutettiin lähelle keskustaa, koska miehen työpaikka oli siellä. Asuminen kävelymatkan päässä työpaikasta on Helsingissä arjen luksusta. Ja olihan se kätevää, kun pystyi menemään ravintolaan ja elokuviin noin vain raitiovaunulla.
Kyllä me koettiin, että siitä sijainnista kannatti maksaa. Mutta sitten tuli korona ja etätyöt ja alettiin olla mökillä enemmän ja huomattiin, että metsä on kiva juttu. Niinpä sitten muutettiin sieltä keskustan liepeiltä metsän keskelle ja on viihdytty hienosti, vaikka lähimpään kauppaan on yli 5 km matka aiemman 50 metrin sijaan.
Joskus menee niin, että kun joku asia tulee mahdolliseksi, niin vasta sitten alkaa miettiä, haluaako sitä kuitenkaan. Usein se saavuttamattomuus on osa viehätystä.
Vierailija kirjoitti:
Vain suomalainen voi ajatella näin - toinen jalka edelleen vahvasti agraariyhteiskunnassa
En täysin ymmärrä kommenttiasi, perusteletko paremmin? Tässä ei ole kyse maaseutu vs kaupunki -asetelmasta, vaan kaupungin keskusta vs kaupungin lähiö -asetelmasta. Onko kaupungin lähiö osa agraariyhteiskuntaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi yhtään syytä. Toki tällä hetkellä asun pikkukylän keskustassa, mutta esim. Oulussa asuessani asuin noin 2 km keskustasta, eikä minulla oikeastaan ollut koskaan mitään asiaa keskustaan. Kaikki palvelut sai muualtakin.
Et saa kaikkia palveluita muualtakin. Esim. yliopistosairaaloita ei ole pikkukylien keskustassa.
ap puhui kaupungin keskustoista, mutta aika harvoin ne sairaalat ovat kaupungin keskustassa
Ai Tays ei ole keskustassa?

Hyvinkin moni lähiö on agraariyhteiskuntaa. Etenkin pienemmissä kaupungeissa.
t. eri
Asun Jyväskylässä ja täällä keskusta on niin kuollut ettei tulisi mieleenkään muuttaa sinne. Tässä Seppälän nurkilla (alle 3km keskustaan) on oikein hyvä asustella.
En keksi yhtään syytä miksi asuisin keskustassa. Ei toisi mitään lisää nykypaikkaan verrattuna. Sairaalaan tulisi sama matka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi yhtään syytä. Toki tällä hetkellä asun pikkukylän keskustassa, mutta esim. Oulussa asuessani asuin noin 2 km keskustasta, eikä minulla oikeastaan ollut koskaan mitään asiaa keskustaan. Kaikki palvelut sai muualtakin.
Et saa kaikkia palveluita muualtakin. Esim. yliopistosairaaloita ei ole pikkukylien keskustassa.
ap puhui kaupungin keskustoista, mutta aika harvoin ne sairaalat ovat kaupungin keskustassa
Ai Tays ei ole keskustassa?
"aika harvoin" = useimmiten ei, mutta poikkeuksia löytyy. Jos siinä olisi lukenut "ei koskaan" niin sitten kommenttisi olisi validi.
Ainakin Kuopion keskustassa on ihan asua. Kävellen pääsee niin torille kuin veneelle. Mitään ei puutu, kun mökillekin pääsee sekä veneellä että autolla ja autolle on paikka hallissa kellarikerroksessa.
Asun Hgin kantakaupungissa, olen asunut 30 vuotta. Keskustassa käyn max kerran kuussa ja tässä omalla "kylälläkin" on näin kesällä aivan liikaa ihmisiä. Olen alkanut kaivata jonnekin pikkukaupunkiin ja aionkin kokeilla tätä nyt syksyllä etätyön avulla. Olen alkanut kaivata rauhaa ja tosi yksinkertaista elämää. Ennen rakastin leffassa ja näyttelyissä käymistä, nyt en koe sitä niin tärkeäksi enää.
Kuinka usein käytte sairaalassa kävellen, jos sairaalan on tärkeää olla todella lähellä? Maksatteko asuinpaikasta todellakin enemmän sairaalan läheisyyden takia? Silloin harvoin kun itse siellä käyn (viimeksi 4-5 vuotta sitten), niin ihan hyvin voin maksaa taksin edestakaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi yhtään syytä. Toki tällä hetkellä asun pikkukylän keskustassa, mutta esim. Oulussa asuessani asuin noin 2 km keskustasta, eikä minulla oikeastaan ollut koskaan mitään asiaa keskustaan. Kaikki palvelut sai muualtakin.
Et saa kaikkia palveluita muualtakin. Esim. yliopistosairaaloita ei ole pikkukylien keskustassa.
ap puhui kaupungin keskustoista, mutta aika harvoin ne sairaalat ovat kaupungin keskustassa
Ai Tays ei ole keskustassa?
"aika harvoin" = useimmiten ei, mutta poikkeuksia löytyy. Jos siinä olisi lukenut "ei koskaan" niin sitten kommenttisi olisi validi.
Eipä ne yo-sairaalat Kuopiossa, Turussa ja Helsingissäkään ole kuin noin 2km kekustasta eli käytännössä keskustaa.
Vilkas katukin voi kuolla, jos PIIP-aatteen edustaja päättää tehdä kadulle "kaupunkilaisten olohuoneen". Kuitenkin Suomessa on usein kylmä/sateinen sää. Liikenne kuihtuu ja kylmässä "olohuoneessa" ei viihdy kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein käytte sairaalassa kävellen, jos sairaalan on tärkeää olla todella lähellä? Maksatteko asuinpaikasta todellakin enemmän sairaalan läheisyyden takia? Silloin harvoin kun itse siellä käyn (viimeksi 4-5 vuotta sitten), niin ihan hyvin voin maksaa taksin edestakaisin.
Itse käyn kerran kuukaudessa. Joskus useamminkin. Täällä sairaalassa on myös tk-vastaanotto.
Nopeasti totut siihen keskustaan. Ei sekään aina ole niin tähdellistä.