Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia olla parisuhteessa ilman rakkautta?
20.07.2024 |
En usko, että rakastan miestäni. Olen vaan tottunut häneen ja rakastan perhettämme. En halua menettää kotiani enkä rikkoa lasten elämää. Flirttailen jatkuvasti muiden miesten kanssa, joskus jopa vähän pussailen ja toisinaan kirjoittelen työkaverini kanssa tuhmia viestejä, enkä tunne yhtään huonoa omaatuntoa. Ja pystyn salaamaan sen kaiken mieheltäni. Ja itseäni ei edes kiinnosta, vaikka hänellä olisi joku toinen.
Nuorimmatkin lapset lähestyvät teini-ikää ja olen ajatellut, että viimeistään kun lapset muuttavat pois, muutan omilleni. Sinne saakka vaan ajelehdin kaikessa tässä mukana. Onko kellään teistä samanlaista parisuhteessa? Onko tämä normaaliakin?
Kommentit (67)
Aika kamalia olette puolisoillenne!
Katsokaa peiliin ja miettikää miksi suhde on lattea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä taitaa olla yleistä. Joskus vaan tunteet lakastuu, mutta arki ja kulissit pysyy. Joskus suhde on niin kuollut, ettei ulkopuolisilla suhteillakaan ole merkitystä, ovat yhdentekeviä, kuten puolisokin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, joitakin yhdistää vain lapset tai pelko yksin jäämisestä.
Yksin jäämisen pelko on vaikea käsittää. Olisi oma elämä, vapaus ja mahdollisuus uuteen suhteeseen kun on sen aika.
Niin itsekin ajattelen. Jotkut kuitenkin ajattelevat, että ei löydä enää ketään toista jos on takana pitkä suhde.
Ihan kuin minä! Juuri samalla tavalla olin päättänyt, että kunhan lapset muuttaa omilleen, niin sitten lähden minäkin. No, en jaksanut odottaa ja luojan kiitos en odottanut. Elämäni paras päätös oli erota. Tietenkin se on harmittanutkin, että epäonnistuin ja että lapsilla on kaksi kotia, mutta aina kiittelen itseäni siitä, etten jäänyt odottamaan vaan tajusin erota jo nyt. Elämäni on niin paljon parempaa nyt. Ei tarvi esittää mitään, ei tarvi vangita itseään huonoon liittoon. Voi vaikka flirttailla ihan vapaasti hyvällä omallatunnolla. Olen iloisempi ja se on lapsillekin parempi. Mieskin sai eron myötä mahdollisuuden etsiä itselleen kumppanin, joka rakastaa häntä aidosti.
Mulla on just tollainen suhde nykyään. Mies oli niin ilkeä ja petti luottamuksen totaalisesti , että tunteeni lopulta kuolivat. En tiedä, mitkä hänen tunteensa ovat tällä hetkellä enkä onneksi enää oikein välitäkään. Elämä on nyt paljon helpompaa kun en enää rakasta häntä. Olen tässä tasan tarkkaan vain sen takia , että lapsemme selkeästi nauttivat perhe-elämästä enkä ole ainakaan vielä pystynyt sitä heiltä riistämään. Tykkään myös itse fasiliteeteista jotka liitto antaa, mutta tiedän ettei tämä mulle riitä. En ole onnellinen, mutta tällä hetkellä kohtalaisen tyytyväinen. Pienin lapsi on herkkä ja nepsy enkä tiedä, miten hän kestää eroa.
En tunne mitään miestä kohtaan. Jos mietin hänen aiempia sanojaan ja tekojaan tunnen lievää vihaa ja halveksuntaa. Seksiä ei ole enää. Olen tässä vielä myös sen takia, että en koe mitään kiinnostusta muitakaan miehiä kohtaan. Juuri mietin, että heräänköhän seksuaalisesti enää koskaan. Mulle elämä riittää nyt tällaisena , loppuhan tästä jossain vaiheessa vääjäämättä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aromanttinen, eli en koe sellaisia romanttisia tunteita, joita useimmat ihmiset kai parisuhteissaan kokevat. Tämä ei ole koskaanhan estänyt minua solmimasta tyydyttäviä ja antoisia suhteita, joissa on kiintymystä, ystävyyttä ja/tai intohimoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vaimoni kanssa enää kaverisuhteessa. Lapset meitä pitää yhdessä sillä ovat vielä pieniä eikä eroaminen ilman uutta rakkautta ole järkevää. Tiedän kuitenkin että lähtisin jos merkityksellinen nainen löytyisi. Seksiä satunnaisesti ja muutoin jaamme vain arkiset asiat keskenämme. Meidän lapset ovat 5v ja 7v eli huomattavasti nuorempia kuin ap:n. Pettäminen huvin vuoksi ei ole mielestäni vaihtoehto vaan eroaisimme.
Sitä voi erota ihan itsensä vuoksi. Uuden rakkauden kestosta ei ikinä tiedä.
Mutta sitten ko mies joutuisi olemaan yksin. Etenkään miehet ei lähde suhteesta ilman että on uusi seksipiika katsottuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, joitakin yhdistää vain lapset tai pelko yksin jäämisestä.
Yksin jäämisen pelko on vaikea käsittää. Olisi oma elämä, vapaus ja mahdollisuus uuteen suhteeseen kun on sen aika.
Niin itsekin ajattelen. Jotkut kuitenkin ajattelevat, että ei löydä enää ketään toista jos on takana pitkä suhde.
Ja oma elämä, vapaus= töiden jälkeen tyhjä ja hiljainen koti, kukaan ei kysy miten töissä meni tai mitä ruokaa laitettaisi tai katsotaanko uusin Täydellinen kesä-jakso jne. On vain tyhjyys.
Ei kaikki pitkät suhteet ole tuollaisia. Pitkän suhteen aikana sitä joko hitsaudutaan yhteen tai erkaannutaan. Meillä on ennemminkin tapahtunut se yhteen hitsautuminen. Meilläkin seksi on vähentynyt mutta kumpikaan ei siitä kärsi tai toivo siihen muutosta. Rakkautta, läheisyyttä ja lämpöä on vielä yllin kyllin eikä meillä ole mitään asiaa mistä emme voisi jutella. Me hoidetaan kotia tasapuolisesti ja on meillä yhteisiä harrastuksiakin. Mikä tärkeintä, me molemmat haluamme edelleen olla yhdessä nyt ja tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En aina ymmärrä näitä, jotka eroavat lasten ollessa pieniä. Siis eikö ennen lasten hankintaa mikään viitannut, ettei kuvio toimi vai oliko lapset vaan se itseistarkoitus, hällä väliä kuka kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vaimoni kanssa enää kaverisuhteessa. Lapset meitä pitää yhdessä sillä ovat vielä pieniä eikä eroaminen ilman uutta rakkautta ole järkevää. Tiedän kuitenkin että lähtisin jos merkityksellinen nainen löytyisi. Seksiä satunnaisesti ja muutoin jaamme vain arkiset asiat keskenämme. Meidän lapset ovat 5v ja 7v eli huomattavasti nuorempia kuin ap:n. Pettäminen huvin vuoksi ei ole mielestäni vaihtoehto vaan eroaisimme.
Oletteko koskaan vaimon kanssa asiasta keskustelleet? Itse olen miehelleni muutaman kerran maininnut, joskus jopa eroakin väläytellyt, mutta hän vain sanoo ettemme riko perhettämme piste. Meilläkin on seksiä satunnaisesti, mutta se lähinnä on tarpeiden tyydyttämistä. Meillä on aikanaan ollut todella paljon riitoja, nykyään emme pahemmin kommunikoi edes ,emme jaksa edes riidellä. Samaan aikaan olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta toisaalta mieti
Tietysti olemme puhuneet asiasta ja on ollut yhteinen päätöksemme että pysymme yhdessä. Arjen asiat saamme helposti hoidettua keskenämme ja riitoja hyvin harvoin. Olemme vuosien mittaan vain muuttuneet rakastavaisista siskoksiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikkoon vastaan, että ikävä kyllä on. Aina on joku koukku jonka takia sitten ollaan yhdessä. Lapset, asunto, taloudellinen tilanne tai jopa väkivallan uhka.
Ei se ole oikein sille toisellekkaan jos hänen kanssaan on ilman rakkautta.
m33
Suurin osa suhteista on nykyään. Mutta saisit kyllä osoittaa suurempaa itsehillintää, ja osoittaa kiinnostusta muita miehiä kohtaan vasta kun olette eronneet. Ne käytöstavat nimittäin🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vaimoni kanssa enää kaverisuhteessa. Lapset meitä pitää yhdessä sillä ovat vielä pieniä eikä eroaminen ilman uutta rakkautta ole järkevää. Tiedän kuitenkin että lähtisin jos merkityksellinen nainen löytyisi. Seksiä satunnaisesti ja muutoin jaamme vain arkiset asiat keskenämme. Meidän lapset ovat 5v ja 7v eli huomattavasti nuorempia kuin ap:n. Pettäminen huvin vuoksi ei ole mielestäni vaihtoehto vaan eroaisimme.
Onko suhde kaverillinen vain sun tunteiden osalta vai eikö sun vaimosikaan sua rakasta? Onko tilanne aina ollu tämä eli ei ole ikinä ollu sellaista jalat alta vievää rakkautta alussakaan?
Jos rakkautta ei ole ikinä ollutkaan sun puolelta, miten ihmeessä päädyit tähän suhteeseen ja vielä teit kaksi lasta siihen?
Rakastimme alussa toisiamme paljonkin mutta tunteet ovat vain hiipuneet. Emme olisi hankkineet nykyisen suhteeseen tietenkään yhtään lasta.
Varmaan iso osa parisuhteista on järkiliittoja. Alun hohto kun katoaa niin jää kaverisuhde missä vain yhdessä hengaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vaimoni kanssa enää kaverisuhteessa. Lapset meitä pitää yhdessä sillä ovat vielä pieniä eikä eroaminen ilman uutta rakkautta ole järkevää. Tiedän kuitenkin että lähtisin jos merkityksellinen nainen löytyisi. Seksiä satunnaisesti ja muutoin jaamme vain arkiset asiat keskenämme. Meidän lapset ovat 5v ja 7v eli huomattavasti nuorempia kuin ap:n. Pettäminen huvin vuoksi ei ole mielestäni vaihtoehto vaan eroaisimme.
Sitä voi erota ihan itsensä vuoksi. Uuden rakkauden kestosta ei ikinä tiedä.
Mutta sitten ko mies joutuisi olemaan yksin. Etenkään miehet ei lähde suhteesta ilman että on uusi seksipiika katsottuna.
Meidän liitosta ei miestä löydy vaan olemme molemmat naisia.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on just tollainen suhde nykyään. Mies oli niin ilkeä ja petti luottamuksen totaalisesti , että tunteeni lopulta kuolivat. En tiedä, mitkä hänen tunteensa ovat tällä hetkellä enkä onneksi enää oikein välitäkään. Elämä on nyt paljon helpompaa kun en enää rakasta häntä. Olen tässä tasan tarkkaan vain sen takia , että lapsemme selkeästi nauttivat perhe-elämästä enkä ole ainakaan vielä pystynyt sitä heiltä riistämään. Tykkään myös itse fasiliteeteista jotka liitto antaa, mutta tiedän ettei tämä mulle riitä. En ole onnellinen, mutta tällä hetkellä kohtalaisen tyytyväinen. Pienin lapsi on herkkä ja nepsy enkä tiedä, miten hän kestää eroa.
En tunne mitään miestä kohtaan. Jos mietin hänen aiempia sanojaan ja tekojaan tunnen lievää vihaa ja halveksuntaa. Seksiä ei ole enää. Olen tässä vielä myös sen takia, että en koe mitään kiinnostusta muitakaan miehiä kohtaan. Juuri mietin, että
Lapset kyllä aistii, jos vanhempien välit on kylmät tai huonot. Sä tavallaan kidutat nyt jo lapsiasi. Etenkin se nepsy luultavasti kärsii jo nyt tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan iso osa parisuhteista on järkiliittoja. Alun hohto kun katoaa niin jää kaverisuhde missä vain yhdessä hengaillaan.
T. Sarjaeroaja
Vierailija kirjoitti:
En aina ymmärrä näitä, jotka eroavat lasten ollessa pieniä. Siis eikö ennen lasten hankintaa mikään viitannut, ettei kuvio toimi vai oliko lapset vaan se itseistarkoitus, hällä väliä kuka kumppani.
Moni varmaan ajattelee että lapset pelastaa sen hiipuvan suhteen?
Yksin jäämisen pelko on vaikea käsittää. Olisi oma elämä, vapaus ja mahdollisuus uuteen suhteeseen kun on sen aika.