Lapsiperhe-elämä on aivan hirveää!!!

Kyllähän noi äärijärjestöt, talibanit ja muut valtakunnan luojat, tehtailee tarkotuksella vauvoja, että olisi taistelijoita. Aina on ryöstetty naisia ja lapsia, raiskattu siittämismielessä joukoittain valloitettuja naisia ja "uudelleenkoulutettu" napattuja lapsia omiin tarpeisiin. Niinhän vaikkapa  putininvenäjällä tehdään ihan just tällä hetkellä, kun istut siinä juomassa sunnuntain aamukahviasi, tehdään vielä huomennakin, kun viet itse omia lapsiasi päiväkotiin koulutettavaksi tai kasvatat (aktiivisesti tai passiivisesti) omiasi kotonasi lomalla. Ei tämä maailma ole mikään nukkekoti, jossa yhdellä leikkijällä olisi homma niin sanotusti hanskassa ja seinät pystyssä, ruusukupit vaikka onkin pöydässä.

Tämä on arvaamaton tila, fyysisesti ja henkisesti. Niin ääretön määrä muuttuvia tekijöitä, että ei kokonaisuutta kukaan hallitse. Siksi on mestoja kuten pohjoiskorealaisuus -- kielletään laikki ja pysytään paikallaan, ollaan vaan ja pelätään, ihan liikkumatta, syömättä, ajattelematta kuin jänöt metsästäjän piipun alla.

Muistaako joku, mikä oli se leffa, jossa valtio X strategioi maailman valloituksen tehtailemalla kloonatun väestön. Alkioiden munasolut oli kaikki keinohedelmöitetty hitlerinspermalla ja niitä istutettiin naaraiden kohtuihin kasvamaan, että voitiin tuottaa näitä klooneja.

Enpä ihmettelisi, vaikka näin jossain päin toimittaisiin jo nyt. Mitä ja kenen sukusoluja sitten käytettäisiin, siitä ja niiden lasten kasvatusohjelmasta ei ainakaan vielä ole tiedotettu.

Eikös Suomessakin voi naiset tehdä ns. yksinään lapsen, valitsee katalogista luovuttajan niillä tiedoilla, mitä sinne joku on päättänyt kirjauttaa, ja eikun menoksi! Jos tulos on pettymys, päseehän siitä, on lastensuojelut ja muut systeemit. Pois silmistä, pois mielestä (muttei pois maailmasta...).

Sieltä ne tulevat täysi-ikäisinä vaatimaan vanhempiaan tilille... eikä kyse ole välttämättä "saanko pyyhkiä peppusi" tyyppisistä avauksista.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen päälle nelikymppinen mies ja lapsia on useampi, heistä vanhimmat jo teinejä, nuorin vasta vauva. En ole vieläkään kyllästynyt perhe-elämään. Pidämme puolison kanssa huolen että kumpikin pääsee nukkumaan ja harrastamaan. Lapset on osallistettu perheen askareisiin ihan pienestä asti.Kaksivuotiaina he ovat olleet jo remonteissa mukana ojentelemassa nauloja. Ei olla täytetty vapaa-aikaa kalliilla harrastuksilla ja suuri osa tarvikkeista on käytettyä.

Tässä vaikuttaa ehkä sekin että tykkään olla kotona, puuhailla kotiaskareita ja pidän kotiruoasta. En saa kiksejä matkustamisesta tai kuluttamisesta. Iltaisin lasten mentyä maate katselen luontofilmejä tai dokumentteja kaukaisista maista tuntien kiitollisuutta kuvausryhmiä kohtaan, kun ei tarvitse matkustaa itse hankkimaan turistiripulia, denguekuumetta, ebolaa tai malariaa.

Teillä on todella rauhalliset lapset, jos 2-vuotiaan voi ottaa mukaan remonttiin. Ei ilmeisesti tule mieleen, että moni 2-vuotias laittaa naulat suuhun, menee laittamaan sormet väliin, kun lyödään vasaralla, kiskaisee laudat päällensä, juoksentelee ympäriinsä, kaataa maalipurkit, vähintäänkin juo maalipurkista jne. Yleensä 2-vuotiasta ei voi sekuntiakaan päästää silmistään, eikä siinä samalla voi mitään nauloilla, kun lapsi on samassa huoneessa.

Arki on aivan erilaista rauhallisen tai vilkkaan lapsen kanssa ja tytöt ovat pääasiassa helppoja verrattuna poikiin.

Vierailija kirjoitti:

Monetkaan työnantajat eivät ota pienten lasten vanhempia töihin mielellään joten lapsettomille tämä on hyvä nyt tietää.

Kyllä ottaa, kaikilla normaaleilla ihmisillä on lapsia ja johtajamiehillä on yleensä 3-5 lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan järkkyä kuinka lapsettomat puhuu rumasti , jos kukaan lapsellinen ikinä kehtaa valittaa, että väsyttää tai on rankkaa . On se oma valinta joo mutta ei ihmiset ole mitään koneita. Kyllä lapsettomatkin kuitenkin haluaa että täällä on jatkossakin veronmaksajia ja perseenpyyhkijöitä vanhainkodeissa . Vois vähän arvostaa heitä jotka jaksaa tehdä jotain sen eteen et yhteiskunta pyörii jatkossakin .

Väitän, että Suomessa ei rupea yhtään kukaan lapsentekopuuhiin siitä syystä, että "yhteiskunta pyörisi jatkossakin", "jatkossakin olisi veronmaksajia ja perseenpyyhkijöitä vanhainkodeissa".

Ei ole varmuutta, että koko tätä yhteiskuntaa on tulevaisuudessa, mutta se on varma, että vanhainkoteja nykymuodossa ei tule olemaan. Kuka kenenkin perseen pyyhkii vuonna 2050 on täysi mysteeri, halukkaita siihen hommaan ei ole ed

Minun kohdallani kysymys ei ollut jaksamisesta tai etten pitäisi lapsista, etteikö olisi turvallista aikuista parisuhdetta tai vakaata toimeentuloa. Kyse oli tarkkaan mietitystä valinnasta, vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, yhdessä puolisoni kanssa. Tein vuosikymmenien mittaisen työurani lastentarhanopettajana ja päiväkodin johtajana. 

Maailmassa on lapsia ja tulee aina olemaan lapsia. Ilmastonmuutos, sodat, taudit, vaino ja hätä ajavat ihmiset globaalista etelästä pohjoiseen elinolojen ja turvan perässä jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla ja volyymilla. Kotimaassamme maaseudun kylistä kaupunkeihin työn ja toimeentulon perässä.

Vaikka olen itse jo eläkeiässä, koen osallistuneeni maailman lasten kasvatukseen antaumuksella ja työtunteja laskematta, pikkuruisella palkalla ja suurella inhimillisyydellä. Toivottavasti kukin oppilaani ja kasvattamani lapsi on löytänyt oman tiensä ja keinot selvitä myös hankalissa tilanteissa, yhdessä muiden kanssa.

Vanhemmille toivon voimaa ja rakkautta jaksaa ja uskoa perheeseensä. Lapsen ja vanhemman liitto on pyhä, vaikkei tuonkaan sanan varsinaista syvää merkitystä enää tässä ajassa moni tiedä. On olemassa asioita, joita ihminen ei aina ymmärrä -- ainakaan siinä hetkessä.

Lapsiperheen elämä on kultaista aikaa. Pian se on takana. Lapset kasvaa. 

Kuinka vaikeaa vanhemmista on, kun heidän kullannuppu lähtee aikuiseksi tultuaan 

elämään omaa elämäänsä,

jättää  lapsuuskotinsa taakseen, se on vanhemmille silloin itkun paikka. 

Yritä kestää! Tiedän tilanteesi, kävin tuon saman helvetin läpi. Kun lapset selviää murrosiästä ja menee lukioon tai minne meneekään peruskoulun jälkeen, alkaa kummasti helpottaa. Paitsi rahaa kuluu edelleen. Muutama vuosi siitä ja ne on jo omillaan. Sitten heidän kanssa voikin jo olla ilman että pitää koko ajan olla ohjaamassa tai auttamassa. Mitä nyt pitää käydä lamppuja asentelemassa tai lainata autoa. 

Meille tulikin ero heti kun lapset lähti kotoa. Se oli molemmilla tiedossa varmaan jo vuosia, mutta odoteltiin että lapset on aikuisia ja otettiin sitten puheeksi. Kummallakaan ei ollut katkeruutta, oli kuin yhteistyöprojekti olisi päättynyt. Mitään tunteita siinä hommassa ei enää ollut vuosiin eikä siinä mitään. Lapsetkin ymmärsi asian. 

Nyt onkin mukava kun lapset on opiskelemassa ja heillä kaikki hyvin. Ex-vaimon kanssa ollaan asiallisissa väleissä, talon myynnistä tuli mukava osuus ja pankkitilillä on plussaa. Annan toki lapsille siitä aina vähän ettei heidän tarvitse lainaa ottaa, mutta nyt pääsee reissaamaan itsekin aika mukavasti. Töissäkin on helpompaa kun ei väsytä ja vituta koko ajan. Voisi 5-kymppisen elämä huonomminkin olla. Kukaan ei enää muista niitä hirveitä vuosia jolloin lapset kirkui, pää oli ihan sekaisin väsymyksestä ja elämä tuntui tuomitulta. 

Mulla on kaksi autismikirjolla olevaa lasta, eikä työ ole loppunut vieläkään, vaikka he ovat aikuisia. Koko ajan jotain säätämistä, jankkaamista, asioiden hoitamista ja tukemista kaikin tavoin. Lisäksi syyllistävät kaikesta mitä olen tehnyt tai tekemättä jättänyt heidän lapsuudessaan ja näitä syyllistämiskeskusteluja on usein, koska "en saa muuten ikinä asioita käsiteltyä". Minä en enää jaksaisi tätä, mutta terapia on ehdoton ei, lääkkeitään eivät syö ja mun pitäisi heitä kannatella, koska minähän ole siis aivan kaikkeen syyllinen, koska lapsuus. Sanottakoon nyt vielä, että heillä oli ihan tavallinen lapsuus, meillä ei käytetty päihteitä tai sekoiltu.  En jaksa enää!

Viimeistään sitten, kun tulevat teini-ikään. Nukkuvat klo 14 asti ja pysyvät mielummin omassa huoneessaan, vaihtaen vanhempien kanssa pari sanaa viikossa. Silloinkin tosin miettii itse, että mitä tein kasvatuksessa väärin. 😂

Itselläni on jo lapset yli kaksikymppisiä, mutta kauhulla muistelen ruuhkavuosia. Silloin tuntui juuri siltä, että muuttuuko tämä koskaan. Nyt sitä omaa aikaa on liiaksikin. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö teillä ole ovea makuuhuoneessa? Lapsille lastenohjelmat pyörimään, sanot, että äiti ja iskä nukkuu vielä hetken ja sitten seksiä

 Miten se voi olla noin vaikeaa? 

Heh, siinä sitten tunnelma nousee eroottisiin korkeuksiin, kun oven takana kuuluu "Puuha-Pete, kaiken korjaa, Puuha-Pete, tie-ten-kin!" 

Tai "maa, ma, ma, maa-ma, paa, pa, pa, paa-pa, käy muumilaaksooooon..."

Yks hyvä suosikki voisi olla Ryhmä Hau ja varsinkin sen Vainu-koira...! 😂

Kyllä se taustalla soiva lastenohjelma on valittava huolella, vaikka ovi onkin kiinni...

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi autismikirjolla olevaa lasta, eikä työ ole loppunut vieläkään, vaikka he ovat aikuisia. Koko ajan jotain säätämistä, jankkaamista, asioiden hoitamista ja tukemista kaikin tavoin. Lisäksi syyllistävät kaikesta mitä olen tehnyt tai tekemättä jättänyt heidän lapsuudessaan ja näitä syyllistämiskeskusteluja on usein, koska "en saa muuten ikinä asioita käsiteltyä". Minä en enää jaksaisi tätä, mutta terapia on ehdoton ei, lääkkeitään eivät syö ja mun pitäisi heitä kannatella, koska minähän ole siis aivan kaikkeen syyllinen, koska lapsuus. Sanottakoon nyt vielä, että heillä oli ihan tavallinen lapsuus, meillä ei käytetty päihteitä tai sekoiltu.  En jaksa enää!

Aikuisille lapsille on aika asettaa rajat, olivat nepsyja tai ei.

Kyllä nuo nykyajan naiset on laiskoja, kaikesta valittavat. 

Muutama vuosikymmen sitten perheessä oli paljon lapsia, saattoi olla peräti kymmenenkin.

Oli karjaa hoidettavana, oli kantovesi, joka oli kaivosta noudettava ja kannettava pyykin pesuun astioitten pesuun ruuanlaittoon, ruuanlaitosta vielä, hellaan oli tietysti sytytettävä tuli, kun ensin kantoi sisälle puut, joita piti kantaa myös huoneitten lämmitykseen, monet asuivat suuretkin perheet aika ahtaasti, sänkyjä tilanpuutteen takia vähän, lapset nukkuivatkin yleensä kylki kyljessä sängyssään.

Mutta ihmiset olivat tyytyväisiä elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi autismikirjolla olevaa lasta, eikä työ ole loppunut vieläkään, vaikka he ovat aikuisia. Koko ajan jotain säätämistä, jankkaamista, asioiden hoitamista ja tukemista kaikin tavoin. Lisäksi syyllistävät kaikesta mitä olen tehnyt tai tekemättä jättänyt heidän lapsuudessaan ja näitä syyllistämiskeskusteluja on usein, koska "en saa muuten ikinä asioita käsiteltyä". Minä en enää jaksaisi tätä, mutta terapia on ehdoton ei, lääkkeitään eivät syö ja mun pitäisi heitä kannatella, koska minähän ole siis aivan kaikkeen syyllinen, koska lapsuus. Sanottakoon nyt vielä, että heillä oli ihan tavallinen lapsuus, meillä ei käytetty päihteitä tai sekoiltu.  En jaksa enää!

Aikuisille lapsille on aika asettaa rajat, olivat nepsyja tai ei.

Jep, ulos pesästä. Isot lokinpoikasetkin kiljuvat viikkokausia pihoilla ja toreilla ruokkijaa, vaikka ovat jo vanhempiaan suurempia. Ärsyttäviä ja saamattomia lellipentuja.

Kyllä maailma opettaa, siihen voi jäädä  kuralätäkköönsä huutamaan tai harjoitella lentämään ja etsiä safkaa itselleen. Oksennuksia ja jätöksiä nokit maasta siihen saakka, että opit.

Kautta aikojen on hienostoperheiden silkkisukkalapset kasvatettu pilalle, luulotautisiksi marisijoiksi, kun eivät ole oppineet itse pitämään itsestään huolta. Suomessa tämäkin on uusi ilmiö, koska ensimmäistä kertaa historiassa joillakin suomalaisillakin on rahaa niin paljon, että sillä voi pilata elämänsä.

törppö ap 😂😂🤣

Iloitkaa lapsistanne, jotka olette saaneet. Kun lasten kanssa touhuaa ja antaa aikaa rakkaimmalle 

ihmiselle, mitä vanhemmilla on, sitä lapselleen annettua korvaamatonta aikaa ei koskaan kadu.

Lapsuus aika on kuitenkin lyhyt. 

Lapsilta myös oppii paljon ja hän heidän lapsi voi olla tuki ja turva silloin joskus,

kun vanhemmat ikääntyy ja he vuorostaan tarvitsevat elämässään apua.

Vierailija kirjoitti:

Saispa ensin perkele niiitä kakaroita, mutta ei mulle saatana niitä suoda.

No manailef lapsia täysin väärältä henkilöltä, lapset on lahja Isä Jumalalta joka on Jeesus Kristus, sillä Pyhä Kolminaisuus on yksi, saatanalta et lapsia saa. Ja vaikuttaa siltä että hyvä niin. 

 

Ap saisi katua puheitaan, sillä tuollaiset puheet toimii itsetouteutettuna sanakirouksena ja ne kääntyy itseä vastaan. Ja kirjoittelu minne tahansa = puhe sillä Herra näkee ja kuulee KAIKEN. 

 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen päälle nelikymppinen mies ja lapsia on useampi, heistä vanhimmat jo teinejä, nuorin vasta vauva. En ole vieläkään kyllästynyt perhe-elämään. Pidämme puolison kanssa huolen että kumpikin pääsee nukkumaan ja harrastamaan. Lapset on osallistettu perheen askareisiin ihan pienestä asti.Kaksivuotiaina he ovat olleet jo remonteissa mukana ojentelemassa nauloja. Ei olla täytetty vapaa-aikaa kalliilla harrastuksilla ja suuri osa tarvikkeista on käytettyä.

Tässä vaikuttaa ehkä sekin että tykkään olla kotona, puuhailla kotiaskareita ja pidän kotiruoasta. En saa kiksejä matkustamisesta tai kuluttamisesta. Iltaisin lasten mentyä maate katselen luontofilmejä tai dokumentteja kaukaisista maista tuntien kiitollisuutta kuvausryhmiä kohtaan, kun ei tarvitse matkustaa itse hankkimaan turistiripulia, denguekuumetta, ebolaa tai malariaa.

Olet harvinainen aarre! <3

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuo nykyajan naiset on laiskoja, kaikesta valittavat. 

Muutama vuosikymmen sitten perheessä oli paljon lapsia, saattoi olla peräti kymmenenkin.

Oli karjaa hoidettavana, oli kantovesi, joka oli kaivosta noudettava ja kannettava pyykin pesuun astioitten pesuun ruuanlaittoon, ruuanlaitosta vielä, hellaan oli tietysti sytytettävä tuli, kun ensin kantoi sisälle puut, joita piti kantaa myös huoneitten lämmitykseen, monet asuivat suuretkin perheet aika ahtaasti, sänkyjä tilanpuutteen takia vähän, lapset nukkuivatkin yleensä kylki kyljessä sängyssään.

Mutta ihmiset olivat tyytyväisiä elämäänsä.

Joo...ja rintamalta tulleista miehistä moni oli väkivaltainen juoppo. Silloin ei ollut tapana levitellä perheen murheita somessa. Kärsimystä oli.

Ei kuitenkaan ikuista..

Lapsiperhe arki voi ajoittain tuntua pelkältä puurtamiselta. Jatkuvasti lasten (ja usein puolison tarpeet) menevät omien tarpeiden edelle. Sitten tyytymättömyys omaan elämään heijastuu koko perheeseen. Aikuisuus on kuitenkin sitä, että omien negatiivisten tunteiden kanssa pitää oppia elämään.

Yhden lapsen syntymän jälkeen tajusimme puolisoni kanssa, että yksi riittää, meistä ei ole suurperheen vanhemmiksi. Pikkulapsi arki oli raskasta ja puuduttavaa, ei kunnon yöunia, omien ja puolison työasioiden yhteen sovittaminen, kodinpyöritys, oma aika jne Vaihdoimme sitten molemmat työpaikkoja, jotta arki sujuu. Nyt meillä on aikaa parisuhteelle ja lapsen kanssa olemiseen. Pystymme keskittymään täysillä vanhemmuuteen, viemään lasta harrastuksiin, pelaamaan lautapelejä ja retkeilemään luonnossa. Teen vähemmän työ tunteja, jotta ehdin panostamaan asioihin jotka  minulle on todella tärkeitä. En tosin omista asuntoa tai harrasta sijoittamista. Elämä on valintoja, sinä valitset millainen vanhempi sinä haluat olla. Tsemppiä!