Sisareni ei ole kykeneväinen elämään itsenäisesti ja tarvitsee paljon ohjausta arjessa. Miten paljon minun tulisi auttaa? Hankala tilanne.

Oikea paikka olisi jo nyt, äidin eläessä, tuettu asumismuoto. En halua väheksyä vanhempien huolenpitoa, mutta heillä usein se objektiivisuus katoaa ja henkilöä ei ehkä kohdella niin aikuisena kuin pitäisi.

Tee hänestä huoli ilmoitus kunnan aikuissosiaalityöhön.

Hei ap! Täällä on kehitysvammaisen lapsen äiti, oma tyttöni on vielä pieni, mutta välillä tulevaisuutta tulee mietittyä. Itse ainakin kärsin jatkuvasta syyllisyydestä, kun sisarukset eivät saa aina tarpeeksi huomiota. Kuten täällä ovat muutkin sanoneet, omaishoitajaksi ei kannata ryhtyä ellei oikeasti sitä itse halua. Omaishoitajuus kuluttaa henkisesti ja jos omasta jaksamisestaan ei huolehdi, katkeroituu helposti.

Kannattaa olla yhteydessä oman paikkakunnan vammaispalveluihin hyvissä ajoin, koska kiireisiä tuntuvat olevan. Ja kannattaa netistä lukea mihin kaikkeen voisitte olla oikeutettuja. Esimerkiksi taksikyydit, tukihenkilö esim harrastuksiin. Näitä ei todellakaan tarjota automaattisesti, vaan pitää itse osata vaatia! 

Ja muista, että vaikka et alkaisi sisaresi omaishoitajaksi tai edunvalvojaksi, ei tarkoita että hylkäisit hänet. En tiedä hänen toimintakykyään, mutta jos käyt häntä välillä katsomassa, soittelet, käytte yhdessä vaikka kävelyillä välillä, niin sekin on hyvä ja tärkeä asia.

Jos minulle nyt kävisi jotain, etten kykenisi elämään itsenäisesti, en todellakaan haluaisi, että siskoni jättäisi elämänsä, ja ryhtyisi omaishoitajakseni. En myöskään moista haluaisi ystäviltäni, enkä edes miesystäviltäni. Kukaan ei näe elämänsä kortteja etukäteen, mutta oletuksena meillä jokaisella on 1 elämä, ja sinulla on omasi elettävänä. Hae keskusteluapua, käsittele asiaa. Pidä omista rajoistasi kiinni. Sisarrakkaus ei katoa sillä, että otat suunnan omassa elämässäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Ilman muuta laitos on oikea paikka. On myös itsenäisen asumisen yksiköitä, joissa saa tukea. Nuori pääsee itsenäistymään ja oppii omatoimisemmaksi. Vanhempasi tekevät karhunpalveluksen siskollesi pitämällä hänet kotona. Sinun ei tietenkään tarvitse olla tukena millään tavalla, tuo on vanhempiesi ongelma jonka ovat itse luoneet.

 

Sisar on ollut laitoksissa ja tuetussa asumisessa. Ongelmia on ilmennyt. Lopettaa tyystin puhumasta ja syömästä. Se on liikaa hänelle. Hän ei ole sosiaalinen lainkaan ja kaikenlaista ongelmaa on toiminnanohjauksessa. Hän vaatii aikansa ja kärsivällisyyttä, jotta tottuu muutoksiin. Paras paikka on ollut asia vanhemman luona. Sisar on minua vanhempi siis ja aikuinen ihminen. Ap 

Eli olette opettaneet, jos et vi

Vammaisuus ja sairaus ei ole yhtäkuin laiskuus. Aplle sanoisin, että otat liian suuren taakan oman terveytesi. kustannuksella, jos alat omaishoitajaksi. Sisaresi sairaus ja tilanne on hirveä ja vammaisten ja mt-potilaiden omaishoidossa on kaunista vain kiittelyt juhlapuheissa omaishoitajien arvokkaasta (ilmaisesta) työstä. Se, että alkaisit itse jo valmiiksi masennuksesta kärsivänä hoitamaan noin raskasta taakkaa, tekee vain yhden laitoshoidettavan sijasta kaksi. Sinun on asetettava oma jaksamisesi etusijalle. 

Vierailija kirjoitti:

Voisin antaa paremmin vinkkejä, jos tietäisin mikä diagnoosi sisarellasi on. On olemassa monenlaisia tukitoimenpiteitä, joita voisi hakea, vaikka saa omaishoidontukea. Ilman tarkempaa tietoa on vaikeaa neuvoa.

Monimutkaista. Skitsofrenia ja autismi varmaan ne painavammat sairaudet/diagnoosit. Ei ole kuitenkaan mitenkään helppoa lokeroon työntää häntä(kään) koska esim skitsofrenia on lääkkeillä hoidossa mutta pääasiallinen haitta on se yhteydettömyys ihmisiin ja elämään. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin antaa paremmin vinkkejä, jos tietäisin mikä diagnoosi sisarellasi on. On olemassa monenlaisia tukitoimenpiteitä, joita voisi hakea, vaikka saa omaishoidontukea. Ilman tarkempaa tietoa on vaikeaa neuvoa.

 

Monimutkaista. Skitsofrenia ja autismi varmaan ne painavammat sairaudet/diagnoosit. Ei ole kuitenkaan mitenkään helppoa lokeroon työntää häntä(kään) koska esim skitsofrenia on lääkkeillä hoidossa mutta pääasiallinen haitta on se yhteydettömyys ihmisiin ja elämään. Ap 

Tämän vuoksi sisarellesi olisi varmasti hyväksi muuttaa johonkin asumisyksikköön. Siinä vahvistuisi yhteys muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Siskollasi voisi olla myös samalla mahdollisuus osallistua esimerkiksi johonkin päivätoimintaan. Kotona pelkän omaishoitajan kanssa kökkiessään se hänen erillisyytensä muusta maailmasta vain vahvistuu ja hänen yhteytensä muihin ihmisiin pysyy katki. Se taas ruokkii ahdistuneisuutta ja pelkoa vieraita ihmisiä kohtaan. Äitinne saattaa myös tajuamattaan heijastaa omaa ahdistustaan siskoon ja sisko on omaksunut sen osaksi itseään.

Kyllä laitoksessa pyritään pitämään yllä ihmisten omaa toimintakykyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko olla edunvalvoja jo nyt? Näin saisit aikaa järjestää asiat _siskosi_ edun mukaisesti.

Tämä. Kuulostaa että nyt asiat järjestellään äidin toiveiden mukaan, ei sen mukaan mikä siskolle olisi paras. Siskon paras ei ole se että asuu äidin kanssa napanuorassa ja äidin kuollessa joutuu heitteille täysin tuntemattomaan paikkaan - kaksi shokkia kerralla. Siskon paras olisi se, että sisko siirtyy jo ennen äidin kuolemaa paikkaan missä opettelee elämään muidenkin ihmisten kanssa. Äidin kuollessa uutinen viedään siskolle ja hän voi prosessoida sitä tutussa paikassa hoitajien kanssa.

 Aika moni sinne laitokseen tulee juuri näin ja sopeutuu siltikin. Nää "leijonaemot" yleensä kun on aika kaukana siitä mikä oikeasti olisi lapsen parhaaksi...