Sanon ei ja älä koske, mutta se ei mene perille Nuori naistoimittaja lähti punaisessa mekossa yksin Helsingin yöhön
Sekä minuun että valokuvaaja Valliin koskettiin vähän väliä, usein vielä kieltojen jälkeenkin, yhteensä ainakin parikymmentä kertaa. Ensimmäinen ei tai älä koske meni perille vain harvoin. Kun se lopulta meni, jotkut miehet suuttuivat.
Kommentit (2882)
Että harmittaa kun niputetaan kaikki naisoletettu-kirjoittajat samaksi tai yhdeksi ryhmäksi. Ihan jokainen naiskirjoittaja on eri ihminen. Meillä EI ole mitään yhteistä salaista sopimusta siitä, mitä tulee ajatella mistäkin eri sanasta, kuten nyt vaikka, et onko mekko normaali asu ylipäätään, tai normaali baariasu, tai onko siinä jotain signaalia ja jos niin minkälaista.
Luulen että yhtä mieltä olemme vain siitä, että ketään ei saa koskea häiritsevästi. Toivon että myös kaikki miehet olette samaa mieltä tästä perusasiasta. Nyanssit sit kaikesta muusta eroaa ihan kirjoittajan mukaan.
Ei tulisi mieleenkään väittää, että kaikki miehet täällä olisi tismalleen samaa mieltä kaikesta tähän aiheeseen liittyvästä. Eikä tarvitse ollakaan, saadaan olla eri mieltä.
Pidetään nyt järki päässä ja tässä keskustelussa, eikä heittäydytä yleistäviksi tai tahallaan väärinymmärtäviksi idareiksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei erota ulkomaailmaa omista kuvitelmistaan.
Todellisuus: nainen menee baariin.
Kuvitelmat: nainen on alasti (oikeesti vaatteet päällä), naista on oikeus koskea (oikeesti häirintää, joka on rikos).
Sitten vielä jengi puolustaa täällä näitä kuvitelmia, ihan kuin olisivat todellisuutta.
No tämäpä. Mies vetää ykköset päälle ja menee baariin kaljalle. Nainen vetää päälle ykköset mutta ei mene baariin kaljalle vaan tekemään ihan mitä tahansa kukin pöljäke naisvihassaan haluaa ajatella hänen tekevän. Jotain moraalitonta ja lutkahtavaa joka tapauksessa. Voitaisiinko jo tulla 1970-luvulta tähän päivään?
Ihan turha väittää, että jokainen mutta mulla on oikeus-ilmiöstä toisella tavalla ajatteleva olisi naisvihamielinen pöljäke.
Rohkenen epäillä tätä, että asiasta olisi muka puhuttu vasta 1970-luvun jälkeen. Rohkenen väittää, että suurin osa naisista ei ole koskaan ikinä milloinkaan pitänyt siitä, että tuntemattomat miehet katsovat oikeudekseen kähmiä ohikulkevaa naista. Siis ihan ihmiskunnan alkuajoista asti.
Mikään (tietynlaisten) miesten käytöksessä ei ole muuttunut. Naisten käytös on muuttunut. Itsesuojeluvaisto puuttuu. On ihan turha kuvitella, että kohdeyleisön (sic) (huonot miehet) asenne muuttuisi.
Ei ole naisvihaa todeta, että on hölmöä mennä ehdoin tahdoin tilanteisiin, joissa tietää tulevansa käpälöidyksi vaikka ei halua. Niitä tilanteita tulee eteen tarpeeksi, vaikka ei provosoisi.
Turha väittää, että näiden yksilöiden tekemisiä kukaan puolustelisi, kun kysytään mikä pakko on tunkea itsensä tahallaan sellaiseen tilanteeseen. Jokaisella naisella _pitäisi_ olla oikeus kulkea turvallisesti missä vain, pukeutuneena miten vain TAI vaikka alasti. Ei näytä siltä, että taktiikka toimisi.
En osaa pitää näitä hömelöitä kenenkään oikeuksien puolustajana. Pukeutuminen perunasäkkiin ei tietenkään auta, jos tulee väärä tyyppi vastaan.
Ratkaisu ei silti ole se, että silloin mennään "normaaleissa vaatteissa", ts. seksikkäiksi kokemissaan hepenissä kännisen miesjoukon keskelle, ihmettelemään miksi ne ei usko sanoja ei, älä koske, tissit ja pyrstö ei ole sukupuolielin.
Ratkaisu ei ole sekään, että vaahtoaa netissä "puolustelijoista". Normaali ihminen ei puolustele sellaista, vaikka toteaisi miksi menet provosoivasti pukeutuneena paikkaan, jossa TIETÄÄ käyvän aina samalla tavalla.
Toki on oikeus huolehtia oikeudestaan hölmöillä noin, eihän sitä kukaan kiellä. Kohdeyleisö, eli käpälöivät miehet jopa tykkäävät toimintatavasta. Ehkä siinä on joku syvällinen salattu ajatus mukana, enkä vain tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten siis pitäisi puuttua tuohon käytökseen.
Jotain Odin-, tai liivijengiläisiä pätkimään turpaan kybällä? Tuollaista omankäden oikeutta lisää.
Sopii ainakin mulle, kun ei muuten ole menny perille.
Voisitte alottaa ainakin nettikirjoitteluistanne. Jos naureskelette uhreille ja önisette, että saa mennä koskemaan tai että naisen ei tarkoittaa oikeasti kyllä, te olette itse iso osa ongelmaa.
Missä tälläistä on sanottu?
On ennemmin sanottu että pieni osa väestöstä törkeilee kännissä baarissa ja tätä käytöstä tuskin koskaan saadaan loppumaan. On myös aika puuduttavaa syyllistää heitä jotka eivät asiaan mitenkään liity. Siis että jonkun olisi velvollisuus estää toisen perseily. Siis sännätä pelastajaksi ja saada tyypillisesti vain itse jätteitä pääl
Tässä ketjussa. Kerta olet päässyt mun kommenttiin asti, sun olisi pitänyt lukea noikin kommentit.
Vierailija kirjoitti:
Monesti tuollaiset ahdistelijamiehet myös saavat jostain syystä paljon naisseuraa. Tiedän eräänkin miehen, joka ei kunnioittanut naisia millään tavalla. Kouri muita aina kun pystyi. Usein heitti kommentin, että nainen sopii vain panopuuksi ja nainen on parhaimmillaan, kun se ei hengitä. Silti hänellä riitti jatkuvasti irtosuhteita ja naiset lähestyivät ihan omatoimisestikin häntä. Mies oli myös tunnetusti väkivaltainen, mutta sekään ei estänyt naisia ihastumasta häneen. Naiset siis osaltaan myös ruokkivat tällaista iljettävää ilmiötä.
Kuten sanottu, myös naisissa riittää kaikenlaista vipeltäjää ja vilistäjää. Sehän olisi häpeä jäädä miehille tässäkään lajissa jälkeen, siitä toisesta (pimeästä) puolesta ei tehdä vain pöyristelyartikkeleita. Menisi ihan liian monimutkaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän jutun voi kirjoittaa uudelleen 20 vuoden päästä ellei Suomi ole muuttunut siihen mennessä fundamentalistiseksi kalifaatiksi.
Elukat on arvaamattomia, vaikka niitä kouluttaa. Moni peto on syönyt kouluttajansa. Ja elukoita miehissä riittää.
Ja naisissako ei????
Voi stana tätä äärimmäistä kaksinaamaisuutta.
Sivuutatte täysin sen että känniset naisetkin voivat olla inhottavia.
Alapeukutin tuota edellistä, sillä en suvaitse että ketään ihmistä haukutaan elukaksi.
Olen itsekin todistanut kännisen naisen nolon lähentelyn, kamalaa katsottavaa. Ja kyllä, koitin puuttuakin. En siis sivuuta, enkä usko että suurin osa naisista sivuuttaa seikkaa, että känniset naisetkin voivat olla inhottavia.
Älä siis hauku meitä kaikkia naisia kaksinaamaisiksi tai väitä, että sivuutamme miesten kokemat vääryydet, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei erota ulkomaailmaa omista kuvitelmistaan.
Todellisuus: nainen menee baariin.
Kuvitelmat: nainen on alasti (oikeesti vaatteet päällä), naista on oikeus koskea (oikeesti häirintää, joka on rikos).
Sitten vielä jengi puolustaa täällä näitä kuvitelmia, ihan kuin olisivat todellisuutta.
No tämäpä. Mies vetää ykköset päälle ja menee baariin kaljalle. Nainen vetää päälle ykköset mutta ei mene baariin kaljalle vaan tekemään ihan mitä tahansa kukin pöljäke naisvihassaan haluaa ajatella hänen tekevän. Jotain moraalitonta ja lutkahtavaa joka tapauksessa. Voitaisiinko jo tulla 1970-luvulta tähän päivään?
Ihan turha väittää, että jokainen mutta mulla on oikeus-ilmiöstä toisella tavalla ajatteleva olisi naisvihamielinen pöljäke.
Rohk
Hohhoijakkaa. On ihan ok mennä yksin baariin bilemekossa. Siinä ei ole mitään paheksuttavaa, moraalitonta, mitään mikä antaisi luvan rikolliseen käytökseen eikä mitään mitä naisen ei tulisi tehdä. Jos baarit ovat paikkoja, joihin nainen ei voi mekossa mennä turvallisesti, niin ne on syytä sulkea ihan kaikilta.
Uskomatonta keskustelua junttilassa taas.
Huomiohuorrraajia suurin osa naisista muutenkin joten tämä "testi" ei yllätä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten siis pitäisi puuttua tuohon käytökseen.
Jotain Odin-, tai liivijengiläisiä pätkimään turpaan kybällä? Tuollaista omankäden oikeutta lisää.
Sopii ainakin mulle, kun ei muuten ole menny perille.
Voisitte alottaa ainakin nettikirjoitteluistanne. Jos naureskelette uhreille ja önisette, että saa mennä koskemaan tai että naisen ei tarkoittaa oikeasti kyllä, te olette itse iso osa ongelmaa.
Missä tälläistä on sanottu?
On ennemmin sanottu että pieni osa väestöstä törkeilee kännissä baarissa ja tätä käytöstä tuskin koskaan saadaan loppumaan. On myös aika puuduttavaa syyllistää heitä jotka eivät asiaan mitenkään liity. Siis että jonkun olisi velvollisuus estää toisen perseily. Siis sännätä pelastajaks
Tässä ketjussa. Kerta olet päässyt mun kommenttiin asti, sun olisi pitänyt lukea noikin kommentit.
Mäkin luin tuon "naisen ei tarkoittaa kyllä". Ehkä se on poistettu, jos tuo lukija ei sitä ole nähnyt. Muutenkin ketjussa miehet tuntuvat puoltavan käpälöintiä, koska naisella oli punainen minimekko päällä. Se jotenkin mukamas oikeuttaa lähentelyn. Eli nuo miehet hyväksyvät sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän jutun voi kirjoittaa uudelleen 20 vuoden päästä ellei Suomi ole muuttunut siihen mennessä fundamentalistiseksi kalifaatiksi.
Elukat on arvaamattomia, vaikka niitä kouluttaa. Moni peto on syönyt kouluttajansa. Ja elukoita miehissä riittää.
Jep, ja naiset ovat puhtoisia enkeleitä.
Tämänhän me joudumme kuulemaan aina uudelleen ja uudelleen. Tottahan se varmasti on.
No minua ei ole yksikään nainen ahdistellut, joten sitä ei voi tapahtua. Faktaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä todella arveluttaisi, jos tyttäreni lähtisi tosi paljastavassa asussa kaupungin yöhön. Voihan sitä toivoa ja vaatiakin, ettei kukaan koskisi tai käyttäytyisi epäasiallisesti, jopa uhkaavasti. Se on ymmärrettävä ja aiheellinen toive. Mutta realisti pitää olla, ei unelmoija tai idealisti, että pärjää.
Ei auta. Oma parikymppinen tyttäreni pukeutuu aina pitkiin housuihin ja paitoihin, ja kaikki vaatteensa ovat löysää mallia. Hän on myös hyvin hoikka. Ei käytä meikkiä eikä tällää itseään, ei hae kontaktia katseella eikä muutenkaan.
Avainsana on nuori nainen. Jos olet nuori nainen, niin sinua häiriköidään. Minuakin häirittiin nuorena, loppui joskus siinä kun täytin 38. Enää ei häriköi kukaan, miehet katsovat vain ohi kuin en olisi olemassakaan, ja hyvä niin. Ehkäpä tähyilevät ohitse
Tässä voi ainakin minun kohdallani olla kyse myös siitä että en käy ravintoloissa enää juuri koskaan, enkä muutenkaan kulje ihmisten ilmoilla niin usein kuin ennen. Suurin syy on kuitenkin se etten ole enää ns kohderyhmää.
Vierailija kirjoitti:
Monesti tuollaiset ahdistelijamiehet myös saavat jostain syystä paljon naisseuraa. Tiedän eräänkin miehen, joka ei kunnioittanut naisia millään tavalla. Kouri muita aina kun pystyi. Usein heitti kommentin, että nainen sopii vain panopuuksi ja nainen on parhaimmillaan, kun se ei hengitä. Silti hänellä riitti jatkuvasti irtosuhteita ja naiset lähestyivät ihan omatoimisestikin häntä. Mies oli myös tunnetusti väkivaltainen, mutta sekään ei estänyt naisia ihastumasta häneen. Naiset siis osaltaan myös ruokkivat tällaista iljettävää ilmiötä.
Kyllä, sairaita naisiakin löytyy. Eikö pitäisi olla itsestään selvää, että kaikki eivät ole terveitä tai vaikkapa korkeamoraalisia? Koskee niin miehiä kuin naisiakin. Tämä ei tee ikävistä asioista normaaleja tai suositeltavia, vaan jokaisen aikuisen tulee seistä omien tekemistensä takana. Eikä tehdä typerästi, koska joku muukin teki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei erota ulkomaailmaa omista kuvitelmistaan.
Todellisuus: nainen menee baariin.
Kuvitelmat: nainen on alasti (oikeesti vaatteet päällä), naista on oikeus koskea (oikeesti häirintää, joka on rikos).
Sitten vielä jengi puolustaa täällä näitä kuvitelmia, ihan kuin olisivat todellisuutta.
No tämäpä. Mies vetää ykköset päälle ja menee baariin kaljalle. Nainen vetää päälle ykköset mutta ei mene baariin kaljalle vaan tekemään ihan mitä tahansa kukin pöljäke naisvihassaan haluaa ajatella hänen tekevän. Jotain moraalitonta ja lutkahtavaa joka tapauksessa. Voitaisiinko jo tulla 1970-luvulta tähän päivään?
Ihan turha väittää, että jokainen mutta mulla on oikeus-ilmiöstä toisella tavalla ajattel
Voisi pysyä naiset ihan kotona jos on noin vaikeaa
"Ja taas siirsit maaleja kun puhe oli just siitä että hetki sitten väititte että ihan tavallinen asu se oli eikä antanut mitään signaalia. Eli rautalangasta vääntäen ei se ollut tavallinen (esim. työ) asu vaan asu joka antoi ravintolassa tietyn signaalin.
Ja toki tuo signalointi oli toimittajan tarkoituskin kun toimittaja halusi saada riittävästi häiritntäkokemuksia voidakseen kirjoittaa jutun siitä miten paljon kaikki miehet helsingin yökerhoissa häiritsee. "
Punainen mekko on tavallinen asu. Etenkin yökerhoon.
Se että punainen väri antaa jonkun mielestä signaalin, ei tarkoita sitä, että pukija olisi tarkoituksella etsimässä itse seuraa tai jokainen punaista väriä käyttävä haluaisi antaa signaalia. Jotkut nyt vaan pitää punaisesta väristä niin mekoissa kuin kukissa kuin vaikka vuodevaatteissa.
Vierailija kirjoitti:
Monesti tuollaiset ahdistelijamiehet myös saavat jostain syystä paljon naisseuraa. Tiedän eräänkin miehen, joka ei kunnioittanut naisia millään tavalla. Kouri muita aina kun pystyi. Usein heitti kommentin, että nainen sopii vain panopuuksi ja nainen on parhaimmillaan, kun se ei hengitä. Silti hänellä riitti jatkuvasti irtosuhteita ja naiset lähestyivät ihan omatoimisestikin häntä. Mies oli myös tunnetusti väkivaltainen, mutta sekään ei estänyt naisia ihastumasta häneen. Naiset siis osaltaan myös ruokkivat tällaista iljettävää ilmiötä.
Kysehän oli vaan siitä että väärä mies tässä tuli kourimaan. Jos ei kouri niin ei köyrikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten siis pitäisi puuttua tuohon käytökseen.
Jotain Odin-, tai liivijengiläisiä pätkimään turpaan kybällä? Tuollaista omankäden oikeutta lisää.
Sopii ainakin mulle, kun ei muuten ole menny perille.
Voisitte alottaa ainakin nettikirjoitteluistanne. Jos naureskelette uhreille ja önisette, että saa mennä koskemaan tai että naisen ei tarkoittaa oikeasti kyllä, te olette itse iso osa ongelmaa.
Missä tälläistä on sanottu?
On ennemmin sanottu että pieni osa väestöstä törkeilee kännissä baarissa ja tätä käytöstä tuskin koskaan saadaan loppumaan. On myös aika puuduttavaa syyllistää heitä jotka eivät asiaan mitenkään liity. Siis että jonkun olisi velvollisuus estää toisen perseily. Siis sännätä pelastajaksi ja saada tyypillisesti vain itse jätteitä pääl
Ainakin viestissä 1548 sanottiin, että naisen ei tarkoittaa usein kyllä :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei erota ulkomaailmaa omista kuvitelmistaan.
Todellisuus: nainen menee baariin.
Kuvitelmat: nainen on alasti (oikeesti vaatteet päällä), naista on oikeus koskea (oikeesti häirintää, joka on rikos).
Sitten vielä jengi puolustaa täällä näitä kuvitelmia, ihan kuin olisivat todellisuutta.
No tämäpä. Mies vetää ykköset päälle ja menee baariin kaljalle. Nainen vetää päälle ykköset mutta ei mene baariin kaljalle vaan tekemään ihan mitä tahansa kukin pöljäke naisvihassaan haluaa ajatella hänen tekevän. Jotain moraalitonta ja lutkahtavaa joka tapauksessa. Voitaisiinko jo tulla 1970-luvulta tähän päivään?
Ihan turha väittää, että jokainen mutta mulla on oikeus-ilmiöstä toisella tavalla ajatteleva olisi naisvihamielinen pöljäke.
Rohk
1970-luvulle asti naisia ei päästetty yksin ravintolaan, koska yksinäistä naista siellä pidettiin prostituoituna. Ilmeisesti kovin pitkälle ei ajattelu naisten vapautumisesta ole kaikkien päässä kehittynyt.
Vierailija kirjoitti:
1552 lisää, että luvaton käpälöinti ei tietenkään huvita.
Nämä kännisiin miesporukoihin hakeutuvat, käpälöinnistä pöyristyvät vähäpukeiset naiset huvittavat.
Asia on vähän sama kuin inhoaisi koiranpaskaa, ja astuisi tahallaan paljain jaloin jokaiseen edessä olevaan läjään.
Onko baariin meneminen känniseen miesporukkaan hakeutumista? Mistä lähtien näin on ollut? Eikö baarit olekaan kaikkia varten, vain kännisiä miesporukoita varten?
1970-luvulle asti naisia ei päästetty yksin ravintolaan, koska yksinäistä naista siellä pidettiin prostituoituna. Ilmeisesti kovin pitkälle ei ajattelu naisten vapautumisesta ole kaikkien päässä kehittynyt.
Vai olisiko ihan niin ettei miesten mielessä käynyt että kyseessä on 'journalisti' tekemässä miesvihamielistä juttua ihan tarkoituksella. Yrittivät siis lähestyä normaalisti kuten tapana on.
Mäkin luin tuon "naisen ei tarkoittaa kyllä". Ehkä se on poistettu, jos tuo lukija ei sitä ole nähnyt. Muutenkin ketjussa miehet tuntuvat puoltavan käpälöintiä, koska naisella oli punainen minimekko päällä. Se jotenkin mukamas oikeuttaa lähentelyn. Eli nuo miehet hyväksyvät sen.
Käpälöinti on aika yleistä kun baarissa haetaan seuraa. Mitä sitten?
Signaali ja lupa on kaksi eri asiaa, kuten tiedätkin. Signaali on, että huomatkaa minut. Lupa on lähestyä mutta kohteliaasti ja vastausta kunnioittaen. Koskea ei saa.
- eri