13 kk yrittää lyödä suuttuessaan?

Tuo lyöminen kuuluu ikään. Meilläkään ei ole koskaan lyöty, mutta kyllä neiti vaan senkin oppi. Itse olen alusta asti ollut tiukka lyömisen, potkimisen ym. väkivallan suhteen. Eli olen tiukasti kieltänyt, jos mahdollista estänyt lyömisen pitämällä lapsen käsistä tiukasti kiinni (kuitenkin niin ettei lasta satuta). Lisäksi olen sanallisesti sanonut, ettei saa lyödä.

Meillä tyttö yritti pari kertaa lyödä koiraa. Se kiellettiin heti ja kerrottiin ja näytettiin, että silittää saa, muttei lyödä. Tuon ainakin on oppinut kiitettävän hyvin. Tyttö on nyt 3v., vieläkin kokeilee meihin vanhempiin lyömistä, mutta nykyään joutuu nurkkaan miettimään ja sitten pyytämään anteeksi. Tämä on neidille niin kova pala (etenkin tuo anteeksi pyytäminen), että usein lopettaa lyömisen jo ensimmäiseen kertaan. Tuo nurkkajuttu ei ehkä vielä yksivuotiaaseen tehoa, en usko ymmärtävän sitä vielä.



Toivottavasti tästä oli apua

Kiitos vinkistä, täytyy yrittää. Olen kyllä sanonut, että ei. Meillä neiti silittää koiraa, jouduttii opettamaa jo ajoissa, kun pyrki vetämään karvoista. Innostuttuaan alkaa taputtamaan liiakseen koiraa, muttei selvästikkään tarkoita sillä lyömistä vaan yrittää pitää oikeesti koiraa hyvänä.



Tytikkä

meillä on ihan sama tilanne, poika päivälleen sen 13kk!!

Kimmastuu yhtäkkiä asioista, ja suutuspäissään yrittää lyödä ja nipistää kaikin voimin siitä kohtaa, minkä käsiinsä saa, esim. kaulasta. On kyllä myös oppinut, että on kiellettyä, koska heti itse pudistaa päätään ja sanoo " ei saa" . Mutta kokeilee rajojaan, ajattelen näin :)

Jo jonkin aikaa tyttö on toiminut samoin eli suuttuessaan yrittää lyödä, yleensä kasvoihin. Meillä siis nämä tilanteet tulevat usein niin että tyttö on sylissä ja jostain syystä siinä alkaa hermoilemaan (yleensä hakee huomiota jos äiti vaikka juttelee hänen mielestään liian pitkään jonkun kanssa tai jotain muuta protestointia / kokeilua). Mallia hänkään ei tosiaan ole tähän käytökseen mistään saanut ja olen pistänyt sen kanssa kehitysvaiheen piikkiin. Me ollaan kokeiltu tähän vaihdellen kahta eri taktiikkaa - useimmiten kielletään tiukasti (mä otan tällöin kanssa tytön kädet napakasti käsiini), välillä taas en ole ollut huomaavinani ja olen vain siirtänyt tytön huomion johonkin. Usein kun tyttöä läpsimisestä, raapimisesta tai silmälasien kiskomisesta komennetaan tiukasti hän alkaa alahuuli väpättäen itkemään kovasti, välillä taas katsoo vain tuimasti ja yrittää uudelleen. Olen tehnyt niin että vaikka alkaa itkemään niin hetken saa huutaakin ja napakasti selitän miksi ei saa lyödä. Sitten tehdään aina sovinto, kerron että halataan ennemmin - otan tytön syliin ja halataan kovasti. Nykyään tyttö tekeekin (kuten tänäänkin muutaman kerran) että kun hän lyö ja minä kiellän tiukasti, hän alkaa itkemään ja heti perään itse tulee halaamaan ja antamaan pusua :). Tämän perään saatta kokeilla lyömistä uudelleen ja taas sama toistuu. Varsinaista rajojen kokeilua jo näin pienellä!

Meillä tyttö myöskin löi tuossa vuoden iän jälkeen suuttuessaan tai huomiota hakiessaan. Lasta aina kiellettiin tiukasti ja nyt 1,5 vuoden ikäisenä olenkin huomannut lyömisen loppuneen. En edes muista, koska olisi viimeksi lyönyt ketään.



Joskus olen kuullut jonkun sanoneen, että kotoaan lapsi näkee mallin, mutta eihän tuo voi pitää alkuunkaan paikkaansa. Lapsilla on paljon näitä luontaisia juttuja, kuten sängyssä möyrimisen ihanuus tai pelkän voin syöminen leivän päältä..:) Lyöminen on vaan sieltä ikävämmästä päästä.

Meillä tosiaan sanottiin lyömistilanteessa heti tiukasti ei. Selitin myös aina, ettei saa lyödä, koska se sattuu. Jos tilanne jatkui, niin otin käsistä kiinni ja toistin kiellon ja selityksen. Monesti myös näytin tytölle kädestä pitäen, miten voi nätisti silittää toista.



Sillä hetkellä tuntui toivottomalta kieltää ja selittää aina vaan uudestaan asia, mutta näköjään se on tuottanut tulosta. Huomaamatta loppunut moinen käytös.



Mun mielestä on tärkeää selittää jo pienestä pitäen, miksi jotakin ei saa tehdä. Pienikin lapsi ymmärtää. Ja sitten taas pitäisi muistaa kehua, kun lapsi tekee oikein. Esim. lyömisen sijaan silittää nätisti.



Kyllä se siitä! :)

epänormaalimpaa olisi - jos kysyi aina kauniisti: anteeksi, saisinko....

Jotenkin tuntuu, että äidit on vieraatuneet lapsena olemisesta, kun näitä keskusteluja kauhean väkivaltaisista yksi-kaksi-vuotiaista on jatkuvasti. Ihan oikeasti ei tuon ikäinen ole mitenkään agressiivinen tai väkivaltainen. Hän vaan kommunkoi vielä ikätasonsa mukaan fyysisesti, kun ei sanallinen kommunikointi vielä suju. Ja jos lapsi on vaan vähän tempperamenttisempi ja voimakastahtoisempi, tulee se voimakkaammin esiin. Mutta ei sillä ole tuossa vaihessa mitään tekemistä kasvatuksen kanssa. Siitä se sitten vaan tosiaan vähitellen alkaa väärien kommunikaatiotapojen karsiminen ja oikeiden harjoittelu.