Eräs vainajan puolituttu vollotti hautajaisissa tehden muiden olon kiusaantuneeksi

Vierailija kirjoitti:

Ei meidän kulttuurissamme ole semmoista keskustelua tarvetta herättää, ettei hautajaisissa saisi itkeä.

Kukaan siellä ei varmasti häiritsevän suurella volyymilla itke. Ihmiset ehkä liikaakin ajattekevat että pitää pitää itsensä kasassa, käytetään rauhoittavia lääkkeitäkin.

Oikeasti ei tarvitse!

Muita suku- yms jännitteitä voi olla. Juuri kuten ap kertoo itsestään, joku ihminen voi joskus harvoin erottua oudolla, esim vihamielisellä käytöksellään toisia kohtaan.

Yleisesti myös riitaisatkin suvut ja perheet osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja keskittyvät suremaan ja hyvästelemään. Se suru yhdistää hetkeksi.

Hautajaiset ovat kulttuurissamme sellainen viimeinen arvokkaan käyttäytymisen linnake.

Mutta eihän suru ole arvotonta käytöstä kuoleman vierailtua vaan erittäinkin asianmukalsta ja inhimillistä.

Saa itkeä!

 

Valitettavasti edellä kirjoitettu ei pidä paikkaansa. Hautajaisissa ei saa itkeä. Ainakaan Suomessa. Syystä että: Kaikilla on kiire ja tieteellisesti todistettu että ei ole kuolemaan jälkeen mitään. Kuolema on luonnollinen asia , kuin aamupuuron syönti, joten miksi itkeä. Kaikki kuolevat joskus. Kuolevankaan ei saa surra kuolemaansa vaan pitää ottaa kuolema luonnollisena vastaan. Jos kuoleva itkee niin tätä "vääristymää" koitetaan viran puolesta hoitamaan pois.

Pitää kuolla tehokkaasti ja hautajaisissa mennä suunnitellun koreokrafian mukaan, että elävät pääsevät omiin juttuihinsa. Pappi pääsee kalaan, ongelle tai pilkille.

Hautajaisissa saa itkeä jos itkettää. Se on surutilaisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Oletko ihan pahvi? Kyllä kai hautajaisissa saa edes itkeä. Muuallahan sitä kummastellaan.

Oli vaan vainajan puolituttu? Mistä sinä tiedät kunkin ihmisen tunteiden syvyydestä toista ihmistä kohtaan?

Vai olitte te muut vaivautuneita toisen surusta, kylmäsydämistä porukkaa todella!

Jos joku tekee surustaan teatteriesityksen hautajaisissa, niin kyllä siinä tulee vaivautunut olo.

niin outo aloitus

Minä itkin kerran nuorena vahingossa liikaa, anteeksi siitä.

Ensin kuoli oma läheinen ja kohta perään tuli toiset hautajaiset. En tuntenut vainajaa kunnolla, mutta siinä vaiheessa alkoi itkettää nekin edelliset hautajaiset. Olihan se noloa. Vieläkin muistaa ne katseet, vaikka aikaa tästä yli 30v. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin ymmärsi edes hävetä.

Täysin olivat hänet estot kadonneet. Käännyin katsomaan ja videoin häntä, niin teatraalista se oli. Uskomatonta röyhkeyttä.

AP

 

Huono trolli. 0/5

Trollihan ap tietysti on, mutta kuten joku totesikin, niin omat tunteet voivat joskus hautajaisissa yllättää. Itse alan itkeä joka kerta, kun Bachin Air alkaa soida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin ymmärsi edes hävetä.

 

'Ymmärtäkää hävetä tunnereaktioitanne ' ei nyt varmaan ole ihan se neuvo jota psykologit suosittelisivat... 

 

Älä nyt, kerran yksi psykologi sanoi minulle että "se on vaan tunne, ei kannata ottaa niin tosissaan". En käynyt uudelleen hänen vastaanotollaan.

Tunteisiin voi jäädä kiinni. Sillä tavalla, että ne menisivät ohi, jos niiden vain antaisi mennä ohi. Mutta moni takertuu tunteisiin kiinni ja tavallaan luo ne uudestaan (mennyt rakkaus jne.). Psykologi tarkoitti varmaan tätä. Tämä ei tietenkään päde hautajaisiin eikä kriisitilanteisiin sillä tavalla, ettei saisi surra. Saa ja pitää surra!

Trollihan tämä on, mutta olen itsekin itkenyt silmät päästäni vieraan hautajaisissa. Vieras minulle, mutta lapseni ystävä ja siksi olin kutsuttuna. Kun arkussa makaa lapsi niin kyllä siellä muutkin itki. Ihan sitä tilannetta, omaisten surua, tilanteen epäreiluutta. Samoin kävi ystäväni vauvan hautajaisissa. Enhän minä vauvaa ehtinyt edes nähdä, märisin silti.