Kokemuksia/tietoa traumataustaisesta henkilöstä parisuhteessa

Riippuu ihan siitä millainen tausta on. Lähtökohtaisesti parisuhde ei voi olla hoitosuhde sillä tavalla että toisen traumat hallitsee koko elämää.

Traumoja ja taustoja voi olla niin monenlaisia. Entinen puolisoni koki olevansa traumaattisen lapsuuden elänyt koska hänen äitinsä kuoli hänen ollessa 12v. Tämä näkyi parisuhteessa ja muutenkin siten, että hyvin helposti hänellä lähti jutut aina siihen suuntaan että ai sulla on vielä molemmat vanhemmat, niinpä tietysti kun olet tuollainen onnekas ja onnellisen lapsuuden elänyt joka ei ole koskaan joutunut kokemaan vaikeuksia.

Hän oli tällainen sekä kavereilleen että minulle. Esimerkiksi kun ystäväpariskuntamme kärsi lapsettomuudesta alkoi hän kertoa miten hänen äitinsä kuoli. Sama homma kun toisen ystävämme isä kuoli äkillisesti, hän vertaili sitä äitinsä kuolemaan ja sanoi ihan ääneenkin, että eihän vanhemman menettäminen melkein kolmekymppisenä enää ole mitään, hän menetti äitinsä 12-vuotiaana. Tuntui, että se oli hänen elämänsä kiintopiste minkä kautta hän eli ja koki kaiken. Kaikkien muiden ongelmat tai traumat oli hänestä vähäpätöisiä verrattuna hänen kokemuksiinsa.

Itse traumaattisesta taustasta ponnistavat:

Kuinka te arvioisitte tilanteen, jossa seuranhakupalvelussa tavattu henkilö kertoo vielä vieraalle ihmiselle ensimmäisenä itsestään lapsuuden traumaattiset tapahtumat (vanhemman kuolema jne) ja kertoo, että on sen vuoksi herkkä ihminen?

Varoitus, että karkea tai hyväksikäyttävä ihminen jatkaisi matkaa hänen kohdallaan. Vai pohjatöitä tulevalle henkiselle manipulaatiolle?

Tee palvelus hänelle ja etsi joku muu kiusattava.

Vierailija kirjoitti:

Itse traumaattisesta taustasta ponnistavat:

Kuinka te arvioisitte tilanteen, jossa seuranhakupalvelussa tavattu henkilö kertoo vielä vieraalle ihmiselle ensimmäisenä itsestään lapsuuden traumaattiset tapahtumat (vanhemman kuolema jne) ja kertoo, että on sen vuoksi herkkä ihminen?

Varoitus, että karkea tai hyväksikäyttävä ihminen jatkaisi matkaa hänen kohdallaan. Vai pohjatöitä tulevalle henkiselle manipulaatiolle?

Ei välttämättä kumpaakaan vaan traumatisoitumisen takia rajattomaksi jäänyt ihminen, jolla ei ole käsitystä siitä, millaiset asiat on parempi ottaa puheeksi vasta hieman myöhemmin. Ennemmin veikkaan tuossa käyvän niin päin, että asiasta avautuminen houkuttelee sekä karkeita hyväksikäyttäjiä että manipuloivia tapauksia hänen kimppuunsa. Tasapainoiset ja traumansa käsitelleet jättävät todennäköisesti tutustumisen sikseen. 

Minä olen se traumataustainen. Ja kun luen muiden kokemuksia traumataustaisista ihmisistä tunnistan osittain itseni, mutta myös ymmärrän miten onnekas olen, kun olen päässyt niiden traumojen yli ja elän suht normaalia elämää nykyisin.

Suurin syy siihen, että elämäni on hyvää, on mieheni. Hän ei hätkähtänyt sitä, miten epävakaa olin ensimmäiset yhteiset vuotemme. Hän on aina ollut kallioni ja tukipilarini. Olen silti myös vähän sitä mieltä, että traumoista selviytyminen on myös oma valinta. Jos jää rypemään, elää jokaisen kokemuksen traumojen kautta eikä edes yritä nähdä elämää traumojen ulkopuolella, ei voi koskaan päästä niistä eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Keräiletkö siis dataa, miten saisit jostain toisesta ihmisestä henkisen yliotteen? En ikävä kyllä aio auttaa.

Tämä! Onko aloittaja jokin sosionomi-oppilas,joka etsii materiaalia,kuinka alistaa ja kiusata traumatiosoituituneita lapsia/perheitä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse traumaattisesta taustasta ponnistavat:

Kuinka te arvioisitte tilanteen, jossa seuranhakupalvelussa tavattu henkilö kertoo vielä vieraalle ihmiselle ensimmäisenä itsestään lapsuuden traumaattiset tapahtumat (vanhemman kuolema jne) ja kertoo, että on sen vuoksi herkkä ihminen?

Varoitus, että karkea tai hyväksikäyttävä ihminen jatkaisi matkaa hänen kohdallaan. Vai pohjatöitä tulevalle henkiselle manipulaatiolle?

Ei välttämättä kumpaakaan vaan traumatisoitumisen takia rajattomaksi jäänyt ihminen, jolla ei ole käsitystä siitä, millaiset asiat on parempi ottaa puheeksi vasta hieman myöhemmin. Ennemmin veikkaan tuossa käyvän niin päin, että asiasta avautuminen houkuttelee sekä karkeita hyväksikäyttäjiä että manipuloivia tapauksia hänen kimppuunsa. Tasapainoiset ja traumansa käsitelleet jättävät todennäköisesti tutustumisen sikseen. 

Joo, ja moni lapsuuden traumaa yhä akuuttina kantava menee jokaiseen tilanteeseen se trauma edellä, koska se on ihan oikeasti se identiteetin määrittelevä asia. Eli päättelisin tuosta, että henkilö kuljettaa traumaansa mukana kuin jotain uniriepua jonka alle voi piilottaa kaikki mikä ei hetkessä tunnu hyvälle. Tai että on rakentanut traumasta itselleen identiteetin eli ei niin, että 'Olen Pekka, olen yhden pojan isä ja insinööri' vaan että 'Olen Pekka, olen lapsena äitini menettänyt ja siksi nyt maailman omistautunein iskä'.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keräiletkö siis dataa, miten saisit jostain toisesta ihmisestä henkisen yliotteen? En ikävä kyllä aio auttaa.

Tämä! Onko aloittaja jokin sosionomi-oppilas,joka etsii materiaalia,kuinka alistaa ja kiusata traumatiosoituituneita lapsia/perheitä? 

Tuskin. Enemmänkin tällä palstalla pyörii joitaikin häiriintyneitä jotka tekevät aihepiiriä koskevia avauksia saadakseen itselleen pohjadataa ns työlleen.

Viitaten viestiin 188: on hyvin yleistä, että käsittelemättömästä traumasta tulee kantajalleen identiteetti tai "turvariepu". Luultavasti siinä mieli yrittää kieroutuneella tavalla kääntää kokemusta voitoksi, kun terveempiä käsittelytapoja ei ole. Ikävä kyllä se kääntyy ennen pitkää itseään vastaan etenkin vuorovaikutussuhteissa muiden kanssa mutta ei traumaidentiteetin omaksuminen ole hyvä ihmisen itsensäkään kannalta.

Huomenta ja kiitos taas kaikille vastanneille!

Perehdyn nyt näihin uusiin vastauksiin, mutta ihan yleisesti sanon, että tarkoitukseni ei ole alkaa kumppanilleni terapeutuksi, enkä kuvittele korjaavani häntä rakkaudellani. Toki tiedän, että tämmöiseen tilanteeseen voi ajautua vahingossa, mutta sentään tiedostan tämän. Tiedostan myös sen, että minulle ei ole pienintäkään osaamista toimia yhtään kenenkään terapeuttina ja sellaiseen rooliin asettuminen olisi haitallista ja eettisestikin väärin.

Tarkoituksenani oli tosiaan kuulla muiden kokemuksista ja saada tähän asiaan myös perspektiiviä. En ole korvaamassa ammttiosaamista tällä palstalla. Näistä vastuksista on kuitenkin ollut iso apu itselleni ja tämä on auttanut omien ajatusteni jäsentelyä. Olen kiitollinen kaikista asiallisista vastauksista ja siitä, että ketju on ylipäätään pysynyt näin siistinä.

Ap

Jostain syystä vedän puoleeni traumataustaisia naisia ja voin sanoa, ettei siitä pidemmän päälle tule mitään. Alussa on ihanaa, mutta jossain kohti se traumatausta alkaa puskea esiin ja lyö kapulaa rattaisiin. Turha kuvitella että ihminen voisi jotenkin korjata toisen, ei se onnistu eikä sen niin kuulu mennäkään. Itse on tehtävä se työ itsensä kanssa, jotta on valmis parisuhteeseen joskus.

Riippuu niin traumasta ja miten sitä hoitaa. Jos henkilö on tietoinen traumastaan, eikä hae siihen aktiivisesti apua tai pyri muuttamaan toimintaansa, en sitoutuisi. Minulla on kokemusta vain traumataustaisena seurustelemisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen traumataustainen ja täytyy sanoa, että tämä ketju on ilahduttavan näkemyksellinen. Paljon hyviä, ajatuksia herättäviä viestejä, joista suuren osan voin allekirjoittaa itsekin. Ylänuoli on ollut ahkerassa käytössä tätä keskustelua lukiessa :)

Olen työstänyt traumojani vuosia eikä luultavasti ole sellaista hoitomuotoa, jota en olisi kokeillut. Nyt alan olla omilla jaloillani ja perusturvallisuuden tunteeni on vahvistunut sen verran, että parisuhde tuntuu realistiselta ajatukselta tässä kohtaa. Olen oikeastaan onnellinen siitä, että olen ollut pitkään sinkkuna, koska minulla on ollut aikaa paneutua toipumiseen sekä itseeni tutustumiseen. Traumahan usein pysäyttää itsetuntemuksen normaalin kehittymisen ja kuva itsestä jää vajavaiseksi, jopa paikkansapitämättömäksi. Olisin mitä todennäköisimmin harhautunut suhteeseen täysin vääränlaisen ihmisen kanssa, jos olisin hakenut parisuhdetta ollessani heikoimmillani. Vedin puoleeni myös

Tämä oli kaunis ja elämänviisautta huokuva viesti. Antaa uskoa lukea näitä kertomuksia missä traumatisoitunut ihminen on onnistunut työstämään menneisyyttään niin, että hyvä ja tasapainonen elämä on mahdollista. Kiitosta tästä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ollut tuo traumataustainen ihminen parisuhteessa. Ensimmäiset vuodet vaati varmasti mieheltäni aika pitkää pinnaa ja empatiaa. Lapsuuden traumojen lisäksi taustalla oli parisuhde, jossa oli ollut henkistä väkivaltaa.

No, elettiin päivä, viikko, kuukausi ja vuosi kerrallaan. Jossain kohtaa tajuttiin, että olen ns. normaalien kirjoissa eikä traumat enää vaikuta. Nyt ollaan oltu yhdessä 14v. Sanoisin, että on mieheni ansiota, että elämäni on näin normaalia nykyisin. En tiedä olisinko noussut traumoiatani ilman häntä. 

Kiitos myös tästä positiivisesta kokemuksesta.

Tämmöisestä haaveilen itsekin, että jossain kohtaa kumppanini havahtuisi siihen, että traumat eivät enää vaikuta ainakaan niin paljoa. Toki se vaatii paljon aikaa ja varmasti ammattiapua, mutta parempi elämä voi olla silti mahdollista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tod näk tulee kaatumaan siihen että sulla ei ole mitään kokemusta eikä samaistumispohjaa asioihin. Ei ole mitään raivostuttavampaa kuin ihminen jolle ei vaan asiat mene kaaliin vaikka kuinka yrittää selittää, vain kuullakseen "no mutta ei niillä enää ole mitään väliä".  

Empatia ei tarvitse omakohtaisia kokemuksia.

 

Empaattinen ei välttämättä jaksa olla oikeasti toiselle psykiatri ja tuki vaikka itse niin luulisi.

Joo, ja hassua miten läheltä ei näe sitä minkä kaukaa huomaa selvästi. Kumppanini on lapsuudessaan seurannut vanhemman patologista, sairaalahoitoon johtanutta masennusta. Hänellä on yhä itsesyytöksiä siitä, ettei 13-17 vuotiaana osannut vanhempaansa auttaa, vaan oli tavallinen nuori. Hä

Tunnistan tuosta syyllisyyden kantamisesta paljon kumppaniani. Tuntuu, että tuo syyllisyys tulee hänellä ihan jostain selkäytimestä ja hän ottaa kyseenalaistamatta niskoilleen mitä ihmeellisempiä asioita. Olemme käyteet esim kaupassa ja kotona totean äänen, että hitto kun unohdin ostaa meikinpudistusainetta joka on ihan loppu ja kumppanini pyytää tätä minulta anteeksi. Aivan kuin hänen olisi jollain mystisellä tavalla pitänyt tietää, että joku vain minun käyttämäni tuote on loppu ja sitä olisi pitänyt vielä mystisemmällä tavalla tajuta ostaa, vaikka minä en ole asiasta sanonut mitään saati kauppalistaan kirjoittanut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Hänen voi kannattaa mennä traumaterapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Traumoja ja taustoja voi olla niin monenlaisia. Entinen puolisoni koki olevansa traumaattisen lapsuuden elänyt koska hänen äitinsä kuoli hänen ollessa 12v. Tämä näkyi parisuhteessa ja muutenkin siten, että hyvin helposti hänellä lähti jutut aina siihen suuntaan että ai sulla on vielä molemmat vanhemmat, niinpä tietysti kun olet tuollainen onnekas ja onnellisen lapsuuden elänyt joka ei ole koskaan joutunut kokemaan vaikeuksia.

Hän oli tällainen sekä kavereilleen että minulle. Esimerkiksi kun ystäväpariskuntamme kärsi lapsettomuudesta alkoi hän kertoa miten hänen äitinsä kuoli. Sama homma kun toisen ystävämme isä kuoli äkillisesti, hän vertaili sitä äitinsä kuolemaan ja sanoi ihan ääneenkin, että eihän vanhemman menettäminen melkein kolmekymppisenä enää ole mitään, hän menetti äitinsä 12-vuotiaana. Tuntui, että se oli hänen elämänsä kiintopiste minkä kautta hän eli ja koki kaiken. Kaikkien muiden ongelmat tai traumat oli

Äidin menettäminen lapsena on tragedia jota ulkopuoliset ei osaa edes kuvitella, en käsitä miten voit olla noin ilkeä puolisoa kohtaan. Sinulta puuttuu kaikki se elämänkokemus mitä puolisollasi on.

180. Minulle on tehty myös tuonkaltaista. Eli muka ok-perheen aikuinen mies on asettunut yläpuolelleni "tietämään", että en luota häneen, koska mulla on taustalla joku huono suhde. No, siitä huonosta suhteesta oli yli 20 vuotta ja käsitelty terapiassa, mutta näin hän hyökkäsi, kun toin esiin joitain asioita, jotka hän halusi väistää. Ja oikeasti hän itse paljastui todella epäluotettavaksi manipuloijaksi. Kun on tuollaista kohdannut, niin osaa havaita yhä selkeämmin ja nopeammin tuollaisen väistämis-hyökkäyksen.

No, minä olen näitä traumatisoituneita.

Olen menettänyt toisen vanhempani lapsena ja minua on myöhemmin hyväksikäytetty, seurauksena masennusta ja ahdistusta ja im yritystä ja sen semmoista hauskaa.

Ohjeeksi traumatisoituneen puolisolle:

- Tärkeintä on, että traumatisoitunut hakee apua.

- Toiseksi tärkeintä on, että puolison traumatisoituminen ei syö sen toisen puolison energiaa kokonaan/liikaa.

Jos nämä ovat kunnossa, voi suhde toimia.

Henk koht en olisi enkä ole pystynyt kunnollisiin suhteisiin ilman terapiaa. Oleellista on kommunikaatio ja asioiden sevittäminen jotta tiedetään puolin ja toisin missä mennään. Jos ei yhteiselo onnistu, se on vain hyväksyttävä.