Miksi ektrovertit pitävät itseään introverttiä parempana ihmisenä?

Sosiaaliset suhteet ovat yksi valuutan muoto. Introvertit eivät pääse tästä nauttimaan. Ja (tyhmät) ihmiset joilla muita pääomia ei ole, hehkuttavat sitten sitä ainutta asiaa jossa pärjäävät.

Introverttina käyn erittäin mielelläni yksin vaikkapa elokuvissa, uimassa ja museoissa. Nämä ovat myös paikkoja, joissa seurasta ei ole juurikaan iloa. Ei näissä voi hölöttää menemään. Ei sellaista paikkaa ole tullut vielä vastaan, mihin en voisi yksin mennä. Saa lähteä silloin kun tuntuu ja parhaiten sopii. Tätä eivät tosiaan ole kaikki ymmärtäneet. 

 

Minulla on myös kavereita, mutta en juurikaan mainosta jollekin muulle olemisistani heidän kanssaan. Tästä syystä on jopa luultu, että olen vain yksikseni. Ei kuulemma ole tervettä tehdä asioita aina yksin ja ihminen on sosiaalinen olento. Sosiaalisuutta saan töissä tarpeekseni ja osaan kyllä jaleutua ihmisten pariin muulloinkin, jos siltä tuntuu. 

 

Onneksi tällaiset henkilöt ovat taakse jäänyttä aikaa. En kaipaa elämääni sellaisia, jotka "tietävät" paremmin sosiaalisen elämäni tilan ja vaativat säännöllistä viihdykettä taholtani. En minäpään puutu muiden tekemisiin ja olemisiin, joten antakaa myös introverttien olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliset suhteet ovat yksi valuutan muoto. Introvertit eivät pääse tästä nauttimaan. Ja (tyhmät) ihmiset joilla muita pääomia ei ole, hehkuttavat sitten sitä ainutta asiaa jossa pärjäävät.

Kuka sanoo, että introvertit eivät pääse nauttimaan sosiaalisista suhteista. Olipa älytöntä taas. Pääsemme oikein hyvin, mutta valitsemme myös seuramme ehkä tarkemmin. Ja viihdymme hyvin itseksemme pääsääntöisesti.

Ihmiselle on tärkeää olla suosittu. Pitää osata käsitellä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Vihan kiinnijääminen katkeroittaa. Silloin viha vie energiaa ja psyykkistä liikkumatilaa sen sijaan, että auttaisi päösemään elämässä eteenpäin ja toisi energiaa, joka auttaa toimimaan ja muuttamaan asioita. 

Vaikka itsetunnon juuret ovat lapsuudessa, sitä voi kehittää myös aikuisuudessa esim pysähtyä huomaamaan hetket kun moittii itseään omissa ajatuksissaan ja pyrkii pysäyttämään nämä ajatukset siten, ettei uppoa niihin. Onkin hyvä kysyä itseltään, olenko todella näin huono, kun kerron itselleni. Mistä olo tulee? Miksi se tulee niin voimakkaana? Voisinko vain ajatella, että epäonnistuin tässä, mutta en ole kokonaan huono?

Nämä ekstrovertit varmaan kärsivät kovasti, jos tulee ero, ystävyys katkeaa, sairastuu, joutuu vuoteenomaksi, eläköityy jne., koska he elävät ihmissuhteista ja muusta ulospäin suuntautuvasta toiminnasta, eivätkä he varmaankaan koe elävänsä täysillä, jos he joutuvat eristyksiin muista ja kaiken maailman menoista.

Ap tässä jatkaa. Itseäni ärsyttää entiten se, että minua nähtävästi pidetään jonkunlaisena reppanana suppean tuttavapiirin takia.

Kun olen kyläilemässä ystävien luona, muhun suhtaudutaan ikään kuin heidän ystävyytensä mua kohtaan olisi jotain hyväntekeväisyyttä, josta mun pitäisi olla kiitollinen.

Mun puheenvuorot usein keskeytetään, vaikka en pidä mitään pitkiä monlogeja. Viimeksi laskin kolme peräkkäistä keskeytyskertaa, lopulta en sitten saanut sanottua sanottavaani ollenkaan, kun esiintymishaluiset ekstrovertit eivät vaan anna puheenvuoroa.

Mun ehdotukset yhteisestä tekemisestä yleensä ohitetaan. Jos joku toinen ehdottaa vähän ajan päästä samaa, niin siihen lähdetään innostuneesti mukaan.

Tuntuu, että ystäväni pitävät itsestäänselvänä, että olen sosiaaliselta statukseltani heitä alempana ja mun olisi vaan hyväksyttävä se. Mun roolina on nähtävästi olla vain yleisönä ja kuuntelijana muiden jutuille.





Viime aikoina olenkin tietoisesti ottanut etäisyyttä ystäviini ja kieltätynyt kutsuista jonkun tekosyyn nojalla. Nyt varmaan ystävät jo tajunneetkin tämän. Vaikea olisi ottaa tällaista asiaa puheeksikaan kun mut leimattaisiin vaan vielä enemmän oudoksi.

Myös ekstrovertit kaukoystävät ovat vähän haastavia. Itselleni on ihan jees ihan vaan pelkästään viestitellä, en kaipaa näkemistä oikeastaan ollenkaan. Silti nämä ihmiset ovat minulle tärkeitä, mietin heitä usein ja olen heistä kiinnostunut. Nuorempana vielä jaksoin ihan hyvin viettää viikonloppuja yhdessä (eli siis yökykäillen puolin ja toisin), mutta nykyään se tuntuu todella haastavalta. Monella on vielä lapset ja etenkin se lasten kanssa yökyläily on tosi raskasta. Yritän ehdotella, että tavattaisiin jossain kohteessa, missä vietetään päivä yhdessä ja illaksi omiin koteihin, mutta tämä ei oikein ole innostanut muita...

Itselleni ihan parhaita kohtaamisia on sellaiset yllättäen kaupassa tai muussa vastaavassa tilanteessa. Jutellaan se hetki siinä, vaihdetaan ne tärkeimmät kuulumiset ja toivotellaan hyvät jatkot ja toivotaan (ihan vilpittömästi) että törmäillään taas. Noista jää tosi hyvä mieli pitkäksi aikaa! Mulla on paljon tämän tyyppisiä tuttavia, vanhoja työkavereita tai muita ihmisiä elämänvarrelta. Koska heitä on useita, näitä kohtaamisiakin tapahtuu usein ja itse pidän sosiaalista elämääni tästä syystä varsinkin tyydyttävänä, omasta näkökulmastani siis.

Kun taas sellaiset tuntikausien kyläilyt ovat todella uuvuttavia. En jaksa itse olla niin pitkään sosiaalinen ja mikä johtaa siihen, että lopulta vain kuuntelen toisen juttuja, vaikka en niitäkään enää jaksaisi... En siis tunne pätkääkään kateutta, jos jollain on hirveä määrä ystäviä ja jotain rientoa joka viikonlopulle ja kaikki lomat menee kylästä toiseen luuhaten. 

Moni pitää virheellisesti introverttejä huonot sosiaaliset taidot omaavina. Moni menevämpi tapaus mainostaa olevansa sosiaalinen, mutta ei ymmärrä sen olevan eri asia kuin ne taidot.

Introilla ei ole yleensä ka jotenkin automaattisesti ole mitään vikaa niissä taidoissa, hän vain viihtyy itsekseen ja tarvitsee tilaa ja aikaa palautumiseen. Monella ekstrolla saattaa sen sijaan olla tilannetajun ja taitojen puutetta, vaikka eivät sitä itse huomaa tai ymmärrä.

Itsellä on myös sosiaalisempi työminä, tehdessäni erilaisten kohderyhmien kanssa töitä. En ole mikään hiljainen hissukka, mutta en myöskään jatkuvasti kälättävä. Kykenen työhöni oikein hyvin, mutta vastapainona olen myös hyvin sisäänpäin kääntyvä ja itsekseni viihtyvä. Siitä huolimatta kavereita ei ole koskaan puuttunut, en edes mitenkään aktiivisesti hakeudu ystävystymään muiden kanssa.

Olen kyllästynyt näihin keittiöpsykologeihin, jotka luulevat tietävänsä millaiset minun kykyni ovat toimia muiden ihmisten kanssa. Heitäkin on ollut ja ei ole voinut muuta kuin nauraa hijaa sisäänpäin. Ellet osaa olla yksin itsesi kanssa, et osaa olla muidenkaan seurassa.

Hassua onkin se miten ekstrovertit pitävät itsestäänselvänä, että heidän vilkasta seuraelämäänsä muut kadehtisivat. Itseäni uuvuttaa ajatuskin siitä, että pitäisi olla kalenteri koko ajan täynnä tapaamisia.

Ekstrovertit lataavat akkujaan toisten ihmisten seurasta ja introvertit taas yksinolosta. 

Mullakin näin vanhemmiten seurantarve tuntuu vain vähenevän. Ihan kiva vaihtaa muutama sana vaikka toisen koiranulkoiluttajan kanssa, mutta en vaan jaksa sellaista intensiivistä yleisönä oloa mitä ekstrovertit odottavat multa. 



Väittäisin, että tunnen omat ekstroverttiystäväni paljon paremmin kuin he tuntevat minut. Koska he eivät koskaan jaksa oikeasti kuunnella toista, vaan tärkeintä on päästä vaan kertomaan omia kuulumisia. Tosiasiassa monella ekstrovertilla on huonot sosiaaliset taidot. Esiintymishalu ei tarkoita samaa kuin hyvät sosiaaliset taidot.

Indentifikaatio. Oma ryhmä, oli se sitten mikä tahansa-vaikka vasenkätiset albiinot adhd-lesbovampyyrit, on parempi kuin muut ryhmät. Koska oma arvo lasketaan suhteessa muihin. Epätervettä ylpeyttä.

Joo. Kaverini on myös saanut jostain päähänsä ettenhän minä yksin voi loppuelämääni elää ja minun pitäisi mennä johonkin seurapiireihin. Puhuu siis vähän kuin itsestään ettei hän itse näin voisi elää ja tekisi itse niin.

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin, että tunnen omat ekstroverttiystäväni paljon paremmin kuin he tuntevat minut. Koska he eivät koskaan jaksa oikeasti kuunnella toista, vaan tärkeintä on päästä vaan kertomaan omia kuulumisia. Tosiasiassa monella ekstrovertilla on huonot sosiaaliset taidot. Esiintymishalu ei tarkoita samaa kuin hyvät sosiaaliset taidot.

Saattavat hokea samoja asioita ties kuin monetta kertaa, kun eivät edes muista kenelle ovat sanoneet mitäkin. Tästä tulee vähän sellainen dementikkokuva ihmisestä, että onko kaikki nyt kunnossa.

Introverttejä pidetään helposti tyhminä tai vähän yksinkertaisina. Yleisesti ottaen ihmiset pitävät älykkäinä ja pätevinä vain itsensä kaltaisia ihmisiä. Ekstrovertille on mahdotonta ymmärtää, että se hiljainen jamppa työpaikalla voi oikeasti osata mitään. Yritykset ovat aina ekstroverttien hallussa ja koko firman politiikka palvelee aina vain tientynlaisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Myös ekstrovertit kaukoystävät ovat vähän haastavia. Itselleni on ihan jees ihan vaan pelkästään viestitellä, en kaipaa näkemistä oikeastaan ollenkaan. Silti nämä ihmiset ovat minulle tärkeitä, mietin heitä usein ja olen heistä kiinnostunut. Nuorempana vielä jaksoin ihan hyvin viettää viikonloppuja yhdessä (eli siis yökykäillen puolin ja toisin), mutta nykyään se tuntuu todella haastavalta. Monella on vielä lapset ja etenkin se lasten kanssa yökyläily on tosi raskasta. Yritän ehdotella, että tavattaisiin jossain kohteessa, missä vietetään päivä yhdessä ja illaksi omiin koteihin, mutta tämä ei oikein ole innostanut muita...

Itselleni ihan parhaita kohtaamisia on sellaiset yllättäen kaupassa tai muussa vastaavassa tilanteessa. Jutellaan se hetki siinä, vaihdetaan ne tärkeimmät kuulumiset ja toivotellaan hyvät jatkot ja toivotaan (ihan vilpittömästi) että törmäillään taas. Noista jää tosi hyvä mieli pitkäksi aikaa! Mulla

Tämä. Itsellenikin riittää pitkälti lyhyet kohtaamiset. Ihmiset, jotka valittavat kun sinusta ei kuulu (vaikka itsekään eivät juuri pane tikkua ristiin) ovat haasteellisia. Mikäli tällaisille jotain ehdottaa, niin se ei sitten kelpaa. Olkoot. En aseta kavereilleni vaatimuksia siitä, kuinka usein pitäisi olla näkemässä ja onko nyt kenen vuoro olla yhteydessä. Enkä tällaista halua heidän taholtaankaan. Onneksi ne vaatijat ja kiukuttelijat ovat nykyään jääneet matkasta pois.

Nuorena jaksoi olla innokkaampi näkemään, oli toki enemmän aikaakin. Introvertti olin toki tuolloinkin ja liiallinen takertuminen häiritsi. Tosin tunsin syyllisyyttä siitä, että koin niiden kaverien seuran ja vaatimiset ajoittain raskaana. Pohdin että mikähän itsessäni on vialla. Vasta aikuisena eteeni tuli kirja introverteista ja tajusin, että tätähän se. Vanhemmiten piirre on vahvistunut entisestään. 

Jaaha, päivittäinen ekstrovertti-introvertti vänkäysketju. Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää kuin pelkkä vtutus.

Introvertit on parempia kuin ekstrovertit. Näin se vain on.

evt, kysy niiltä

Siksi, että elämme aikaa, jolloin työpaikkailmoituksissa haetaan ulospäin suuntautuneita henkilöitä. Ilmoittajat eivät tiedä, mitä siinä oikeasti hakevat ja mitä jättävät ulkopuolelle.

Tein kerran sen virheen, että työpaikkahaastattelussa kerroin olevani introvertti. Haastattelija käsitti sen tarkoittavan, että en kykene asiakaspalveluun. Ei siis tiennyt, mitä introversio oikeasti tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Introverttejä pidetään helposti tyhminä tai vähän yksinkertaisina. Yleisesti ottaen ihmiset pitävät älykkäinä ja pätevinä vain itsensä kaltaisia ihmisiä. Ekstrovertille on mahdotonta ymmärtää, että se hiljainen jamppa työpaikalla voi oikeasti osata mitään. Yritykset ovat aina ekstroverttien hallussa ja koko firman politiikka palvelee aina vain tientynlaisia ihmisiä.

Itse on vaikea pitää ketään papupataa älykkäänä. Näitä tyyppejä on töissä nähty ja osa lienee sillä puhumisella ja itsekehulla paikkansa ansainnut, mutta työn laatu todistaa jotain muuta. Mitään tulosta ei synny, vaan päivät menevät siihen puhumiseen. Tarvitaan myös tekoja ja näyttöä.

Toisaalta myös ne kovin hiljaiset hyssykät saattavat olla työelämässä aika haastavia. Tavallaan helppoja työntekijöinä, mutta kontaktia ei aina synny eikä tietoa siitä, mitä siellä päässä oikeasti ajatellaan.

Ekstrovertit janoavat huomiota, tarvitsevat sitä kokeakseen olevansa arvokkaita. Hakevat hyväksyntää. He ovat harvoin sisällisesti suuntautuneita ja syvällisiä. Heillä on paljon kavereita mutta vähän jos yhtään läheisiä ystäviä. Jätäpä ekstrovertti vaille huomiota seurassa niin huomaat kuinka hän kokee sen vääryytenä ja ärsyyntyy.