Miksi ektrovertit pitävät itseään introverttiä parempana ihmisenä?

Vierailija kirjoitti:

"Vaikka olisin kokonaisen kuukauden täysin yksin, tapaamatta ainoatakaan ihmistä, en tuntisi oloani yksinäiseksi. Minulla ja minulla on pääni sisällä niin paljon asioita keskusteltavana ja maailmaa ihmeteltävänä, että tylsää ei ehdi tulla koskaan."

 

-Introvertti

Sairastuin kroonisesti ja uskon, että introverttiyteni vuoksi olen selvinnyt tilanteesta helpommin. Kun muutenkin viihdyn itsekseni, on helpompi hyväksyä se, ettei fyysisestikään jaksa lähteä pois kotoa.

Kiitos tästä ketjusta ja vertaistuesta. Itse välillä introna harmittaa, etten ole mikään ystävämagneetti. Vapaa-ajan kavereita voisi olla enemmänkin. Toisille niitä kavereita vaan kertyy. Itse olen saanut olla vähän liiankin rauhassa. Syytä tälle en tiedä. Muiden ihmisten jatkuva tarve korostaa sosiaalista elämäänsä vaan satuttaa. Itse en toki edes jaksaisi jatkuvaa sosiaalisuutta mutta hyviä ystäviä, joiden kanssa käydä kävelyllä tai kahvilla rupattelemassa asioista, voisi olla enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä jatkaa. Itseäni ärsyttää entiten se, että minua nähtävästi pidetään jonkunlaisena reppanana suppean tuttavapiirin takia.

Kun olen kyläilemässä ystävien luona, muhun suhtaudutaan ikään kuin heidän ystävyytensä mua kohtaan olisi jotain hyväntekeväisyyttä, josta mun pitäisi olla kiitollinen.

Mun puheenvuorot usein keskeytetään, vaikka en pidä mitään pitkiä monlogeja. Viimeksi laskin kolme peräkkäistä keskeytyskertaa, lopulta en sitten saanut sanottua sanottavaani ollenkaan, kun esiintymishaluiset ekstrovertit eivät vaan anna puheenvuoroa.

Mun ehdotukset yhteisestä tekemisestä yleensä ohitetaan. Jos joku toinen ehdottaa vähän ajan päästä samaa, niin siihen lähdetään innostuneesti mukaan.

Tuntuu, että ystäväni pitävät itsestäänselvänä, että olen sosiaaliselta statukseltani heitä alempana ja mun olisi vaan hyväksyttävä se. Mun roolina on nähtävästi olla vain yleisönä ja kuunte

Eivät tuolla tavalla toimivat ole ystäviä. Hyvä että jätät heidät taaksesi ja teet tilaa oikeille sinua arvostaville ja kunnioittaville ystävyyssuhteille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliset suhteet ovat yksi valuutan muoto. Introvertit eivät pääse tästä nauttimaan. Ja (tyhmät) ihmiset joilla muita pääomia ei ole, hehkuttavat sitten sitä ainutta asiaa jossa pärjäävät.

Kuka sanoo, että introvertit eivät pääse nauttimaan sosiaalisista suhteista. Olipa älytöntä taas. Pääsemme oikein hyvin, mutta valitsemme myös seuramme ehkä tarkemmin. Ja viihdymme hyvin itseksemme pääsääntöisesti.

Jos ekstrovertti ui kuin kala vedessä kaltaistensa seurassa, niin eivät introvertin viisi hyvää ystävää ole siinä rinnalla kovin kovaa valuuttaa kun sitä mitataan esimerkiksi suhdeverkoston tarjoamien työtilaisuuksina määränä. Toki ne viisi ystävää voivat olla ns. parempia ystäviä, mutta ne eivät valuuttana vakuuta nykyaikaisessa ekstroverttiutta palvovassa yhteiskunnassa.

Tulipa mieleen yksi hölppäsuu kaverini joka juuri tuota tyyppiä että lavertelee muiden intiimiasioista ja eikä mitään tahdikkuutta tai rajoja ole vaan änkeää milloin mihinkin. Saa aina hävetä mitä se suustaan päästää.

Hän on meistä se joka tarvitsee seuraa ihan vaikka kauppakeskusreissullekin ja sitten odottaa että siellä toinen seuraa kun hän päättää minne mennään, mitä syödään, millaisia ostoksia on mielessään.

Tämä toinen - joka laitettiin johonkin ihme lakeijan rooliin - hoitaa itsenäisesti omat kauppareissunsa eikä tarvitse sinne ketään mukaansa niin miksi tämä kauppareissu on ns. tuollainen hyväntekeväisyyskohde juurikin mistä tässä ketjussa on ollut puhetta että ikään kuin se ekstrovertimpi tekisi jonkin hyvän työn raahamalla sen introvertimmän ihmisten ilmoille, jossa tämä siis todellisuudessa käy yksin jatkuvasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliset suhteet ovat yksi valuutan muoto. Introvertit eivät pääse tästä nauttimaan. Ja (tyhmät) ihmiset joilla muita pääomia ei ole, hehkuttavat sitten sitä ainutta asiaa jossa pärjäävät.

Kuka sanoo, että introvertit eivät pääse nauttimaan sosiaalisista suhteista. Olipa älytöntä taas. Pääsemme oikein hyvin, mutta valitsemme myös seuramme ehkä tarkemmin. Ja viihdymme hyvin itseksemme pääsääntöisesti.

Jos ekstrovertti ui kuin kala vedessä kaltaistensa seurassa, niin eivät introvertin viisi hyvää ystävää ole siinä rinnalla kovin kovaa valuuttaa kun sitä mitataan esimerkiksi suhdeverkoston tarjoamien työtilaisuuksina määränä. Toki ne viisi ystävää voivat olla ns. parempia ystäviä, mutta ne eivät valuuttana vakuuta nykyaikaisessa ekstroverttiutta palvovassa yhteiskunnassa.

Pinnallisten suhteiden merkitystä yliarvioidaan rajusti. Ne ovat kuin tinder matseja, todella helppo swaipata vasemmalle, ellei lottovoiton todennäköisyydellä satu olemaan oikeassa paikassa täsmälleen oikeaan aikaan. Kukaan ei edes muista sinua viikon päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä jatkaa. Itseäni ärsyttää entiten se, että minua nähtävästi pidetään jonkunlaisena reppanana suppean tuttavapiirin takia.

Kun olen kyläilemässä ystävien luona, muhun suhtaudutaan ikään kuin heidän ystävyytensä mua kohtaan olisi jotain hyväntekeväisyyttä, josta mun pitäisi olla kiitollinen.

Mun puheenvuorot usein keskeytetään, vaikka en pidä mitään pitkiä monlogeja. Viimeksi laskin kolme peräkkäistä keskeytyskertaa, lopulta en sitten saanut sanottua sanottavaani ollenkaan, kun esiintymishaluiset ekstrovertit eivät vaan anna puheenvuoroa.

Mun ehdotukset yhteisestä tekemisestä yleensä ohitetaan. Jos joku toinen ehdottaa vähän ajan päästä samaa, niin siihen lähdetään innostuneesti mukaan.

Tuntuu, että ystäväni pitävät itsestäänselvänä, että olen sosiaaliselta statukseltani heitä alempana ja mun olisi vaan hyväksyttävä se. Mun roo

Ap tässä. Tottahan tuo mitä sanot. Olen huomannut, että ystävyyssuhteeni usein noudattaneet jonkunlaista kaavaa. Alussa ehkä ollaan enemmän tasa-arvoisia, mutta vähitellen alkaa mun pomottaminen, käskyttäminen ja mun puheenvuorojen keskeyttäminen.



Yhden 10 vuotta kestäneen ystävyyden jouduin itse lopettamaan kun alkoi jo oma mielenterveys horjua. Olin pelkkä kuuntelija, terapeutti ja kamarineito, joka vastavuoroisesti itse sai osakseen tiuskimista ja ylenkatsetta. Jälkeenpäin ajatellut, että ystävälläni oli todella vahvat narsistipiirteet. Hän ei meinannut millään päästää minusta irti ja jouduin oikeasti käyttämään aikaa ja energiaa, että sain taottua hänen päähänsä, että tämä ystävyys on nyt ohi. Sen jälkeen hän tietysti haukkui minut kaikille yhteisille tutuille.



Osoittain tuon kokemuksen jälkeen olen ollut arempi tutustumaan ihmisiin kun tuntuu, että vedän puoleeni huomiohakuisia narsisteja. En jotenkin alussa osaa pitää rajoistani riittävän jämäkästi kiinni ja vasta viime hädässä mun suuttumus herää ja pyristelen irti. Tosi kuluttavaa tuollainen.

Jotenkin mutkat suoriksi aloitusviesti. Ehdottoman törkeää käytöstä aloittajan kaverilta nollata toista tämän sosiaalisen elämän määrästä. Mutta toisaalta mietin olisiko tässä jokin dynaamisuus-ongelma. Se ap:n ystävä ei saa riittävästi virikkeitä ap:n kanssa olemisesta mikä johtuu juuri siitä kun ap:lla on liian vähän kerrottavaa muusta sosiaalisesta elämästään.

Kirjoitan tämän syvällä kokemuksella koska olen itsekin introvertti joka on oppinut olemaan sosiaalisempi, sillä mitä vähemmän on sosiaalinen niin sitä enemmän ihmisiä vaan häviää ympäriltä. Muutkin kuin tuollaiset tökeröt kaverit. Niin lopulta kannattaa miettiä omaa toimintaa, koska itse en halua olla erakko vaikka introvertti olenkin.

Jotenkin mutkat suoriksi aloitusviesti. Ehdottoman törkeää käytöstä aloittajan kaverilta nollata toista tämän sosiaalisen elämän määrästä. Mutta toisaalta mietin olisiko tässä jokin dynaamisuus-ongelma. Se ap:n ystävä ei saa riittävästi virikkeitä ap:n kanssa olemisesta mikä johtuu juuri siitä kun ap:lla on liian vähän kerrottavaa muusta sosiaalisesta elämästään.

Kirjoitan tämän syvällä kokemuksella koska olen itsekin introvertti joka on oppinut olemaan sosiaalisempi, sillä mitä vähemmän on sosiaalinen niin sitä enemmän ihmisiä vaan häviää ympäriltä. Muutkin kuin tuollaiset tökeröt kaverit. Niin lopulta kannattaa miettiä omaa toimintaa, koska itse en halua olla erakko vaikka introvertti olenkin.

Ap tässä taas:

Onko niiden puheenaiheiden siis pakko olla omasta sosiaalisesta elämästä? Olisiko mahdollista keskustella esim. maailmantapahtumista, uutisista, luetuista kirjoista, taidenäyttelyistä, matkoista jne.?



Jotenkin outo ajatus, että oikeita puheenaiheita olisi vain jutteleminen tai  juoruaminen toisista tuntemistaan ihmisistä. Joo, tiedän kyllä, että tällaisia ihmisiä on paljon, jotka jaksavat esim. töissä loputtomasti jaaritella tuntemiensa ihmisten yksityisasioista, vaikka puhekumppani ei olis koskaan edes tavannut näitä. Itselläkin ollut tällaisia työkavereita. 



Itse taas mieluiten puhuisin yleisemmistä aiheista esim. maailmatapahtumista. Näihin keskusteluihin kaikki voivat ottaa osaa, enkä vain puhua tuntemistani ihmisistä ja heidän asioistaan.

Pervertit on parhaita.

Mulla uudehko kaveri, jonka kanssa ollaan pikkuhiljaa tutustuttu. Puolisomme ovat ystäviä keskenään ja meillä on lähes samanikäiset lapset. Alusta asti kiinnitin huomiota tuohon, miten hän aina vaivihkaa ujutti keskusteluun miten kiireinen sosiaalinen elämä hänellä on. Ihmetteli kyläillessämme kuinka tänään on niin ääni käheänä, ai niin johtuu varmaan siitä kun on eilen puhunut niin paljon, oli taas kaverinsa grillijuhlissa jossa oli niin paljon porukkaa paikalla. Aina puheenaiheena on ystäviensä tulevat tai menneet juhlat, miten kiireinen on taas ollut suunnitellessaan niitä ja mihin vielä pitäisi ehtiä. Kyllä se ihan varmasti on niin että hänellä on paljon enemmän ystäviä kuin minulla, mutta ei minulla ole mitään tarvetta ollut puhua niistä vähäisistäkään ystävistäni ja meidän tekemisistämme. Itse keskityn siihen seuraan missä kulloinkin olen ja haluan puhua meitä yhdistävistä tekijöistä, en muista ihmisistä. Tiedän kyllä oikeasti hyvin sosiaalisia ja mukavia ihmisiä joilla on valtavasti ystäviä koska ovat aidosti niin ihania ihmisiä. En ole huomannut heillä tällaista käytöstä, enemmänkin osaavat olla tilanteessa läsnä juuri heille joiden kanssa juttelee. Mulle tulee tuosta ystävien määrän korostamisesta enemmänkin fiilis, että henkilö on jotenkin epävarma. 

Nro 88 täällä taas ja vastaan aloittajalle:

Millään muotoa en tarkoittanut sitä että kavereille pitää juoruta muista kavereista. Mulla on ystävä joka puhuu aina tauotta ihmisistä ketä minä en tunne, enkä pääsisi heidän lähelle vaikka haluaisin, enkä edes haluaisi mennä vaikka pääsisinkin. Alan olla ihan loppu niihin juttuihin.

Pointti on siinä, että itse yritin asennoitua vuosikausia tuolla "miksei voida vaan puhua yleisesti maailmankaikkeudesta", niin ongelmaksi muodostuu se että valtaosalla ei ole kykyä puhua monestakaan aiheesta kovinkaan syvällisesti ja sitten keskustelu lässähtää small-talkiksi ja herkästi muodostuu tunnelma kuin juttelisit sukulaiselle pakon edessä juhlissa niitä näitä.

Ihmiset tarvitsevat tarttumapintoja, jotain mielenkiintoista tai jotain syvästi yhdistävää. Tai sen että osaat saada heidät nauramaan tai hyvälle tuulelle.

Mutta vastauksena sille mitä pohdit, niin ei tarvitse puhua muista, mutta olisi hyvä olla jotain annettavaa, jotain uutta, oli se mitä tahansa. Ettei ole sellainen kuin isoäitini viettäessään aikaa aina kotonaan ja kuulumiset joka kerta täysin samat kuin viimeksikin. Ja sen vaan itse olen oppinut että ihmisille ei riitä se miten maailmalla tapahtuu asioita koko ajan joista voi puhua. Vaan mielellään myös sinulle. Tiedän ettei ole yksioikoinen asia jos on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla uudehko kaveri, jonka kanssa ollaan pikkuhiljaa tutustuttu. Puolisomme ovat ystäviä keskenään ja meillä on lähes samanikäiset lapset. Alusta asti kiinnitin huomiota tuohon, miten hän aina vaivihkaa ujutti keskusteluun miten kiireinen sosiaalinen elämä hänellä on. Ihmetteli kyläillessämme kuinka tänään on niin ääni käheänä, ai niin johtuu varmaan siitä kun on eilen puhunut niin paljon, oli taas kaverinsa grillijuhlissa jossa oli niin paljon porukkaa paikalla. Aina puheenaiheena on ystäviensä tulevat tai menneet juhlat, miten kiireinen on taas ollut suunnitellessaan niitä ja mihin vielä pitäisi ehtiä. Kyllä se ihan varmasti on niin että hänellä on paljon enemmän ystäviä kuin minulla, mutta ei minulla ole mitään tarvetta ollut puhua niistä vähäisistäkään ystävistäni ja meidän tekemisistämme. Itse keskityn siihen seuraan missä kulloinkin olen ja haluan puhua meitä yhdistävistä tekijöistä, en muista ihmisistä. Tiedän kyllä oi

Joo, mulla myös samat fiilikset tuosta ystävämäärän ylenmääräisestä korostamisesta, jota myös oma ystäväni teki.

Entinen ystäväni, jolla vahvoja narsistipiirteitä, sanoi eroriitamme aikana, että hänelläpä on paljon enemmän ystäviä kuin mulla. Sanoi jopa, ette emme voi erota, kun mulle ei kuulemma jää ketään ystävää, jos hänet jätän. Ei kyllä pitänyt paikkansa, kyllä mulle nyt jotain ystäviä jäi, vaikka hänellä toki ainakin tuttuja paljon enemmän. Mutta mikä ihmeen kriteeri tuollainen ylipäänsä on? 



Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän kaipaankaan ystäviä. Toki olisi mukavaa, jos olisi jotain todella samanhenkistä seuraa, mutta ainakin itsellä huomattavasti parempi olo vaikka yksin kuin seurassa, jossa sua selvästi väheksytään.

Pakko sanoa että en ymmärrä suomalaisia tuppisuita.

On kyllä uskomatonta, mitä nyt niin häiritsee toisia.

Itsellänikin introverttina pienet piirit, en minä ns. hamstraa kavereita ympärilleni ja asenne ratkaisee enemmän kuin määrä. Enkä minä menemisiä laske muiden varaan esim. voin mennä yksin elokuviinkin, syömään sekä risteilemään ja konsertteihin jne. En siis jätä väliin, jos en saa kaveria mukaan.

En ymmärrä, kun kaverisi siis halusi itse tulla mukaan ja sitten parin päivän päästä peruutta vedoten siihen, kun vieraita tulossa? Taisi olla tietoinen vieraista, mutta halusi vaan kuittailla korostamalla itseään, että miten kiireinen hän on ja paljon tavattavia ihmisiä sekä menoja, joten teille ei ole aikaa.

Te olette ylimääräisiä ilmeisesti hänen elämässään?. Varakavereita.

Olisi riittänyt vain ilmoitta, että vieraita tulossa ja hön ei valitettavasti voi tulla. Turhaan alkaa alentaa teitä. Ei tuollainen ole kaveri, en olisi missään tekemisissä tuollaisen kanssa, kun kuittailee muulloinkin milloin mistäkin.

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsyttää, kun jotkut "kehuvat" itseään sillä, että ovat äänekkäitä/eivät ole hiljaisia. En ole koskaan kuullut hiljaisen sanovan, että mä en ole ainakaan mikään turhan pälättäjä.

Miksi sinä koet, että jos kerron olevani puhelias, se on kehumista? Minusta se on faktan toteamista. Puheliaisuus on minusta aika neutraali asia, siitä on joskus hyötyä, mutta monesti olen lörpöttelyäni joutunut katumaankin.. Ja toisaalta jos joku kokee ulospäinsuuntautuneisuuden positiivisena asiana, niin suomalaiseen kulttuuriin kuuluu myös paljon sitä, että arvostetaan vähäpuheisuutta (mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjännaurajasta)

Olen ekstrovertti ja minulla on aika paljon kavereita. Kesä on ollut täynnä menoja, koska tykkään tavata ihmisiä. Menoja tuli jotenkin vähän vahingossa pikkuisen liikakin ja lisäksi on ollut töitä aika paljon. Ja kun näen kavereita, niin usein tulee juteltua mitä kuuluu, eli mitä olen tehnyt viime aikoina. Ja siinä samassa varmaan tulee kerrottua, että mukana oli muitakin.. Mutta siis en tarkoita tuota kehuna..



Ihan yhtä hienoa minusta on, että joku puutarhan hoidosta pitänyt on saanut ihanan puutarhan. Tai vaikka koiraihminen touhunnut koiransa kanssa.. Tai vaikka vaan ottanut rennosti ja lepäillyt. Tuon minun kovan touhuamisen ja reissaamisen kääntöpuolena on se, että koko ajan on jotain pyykkivuorta tms. selvitettävänä, eikä kunnon lepäämiselle ole ollut hirveästi aikaa..



Tuo on totta, että kuulumisten sijaan voisi jutella vaikka maailman tapahtumista tms. Tietysti, jos ei ystävän kanssa löydy oikein muuta juteltavaa kuin kalentereiden vertailu, niin ehkä ette ole ihan samalla aaltopituudella..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä jatkaa. Itseäni ärsyttää entiten se, että minua nähtävästi pidetään jonkunlaisena reppanana suppean tuttavapiirin takia.

Kun olen kyläilemässä ystävien luona, muhun suhtaudutaan ikään kuin heidän ystävyytensä mua kohtaan olisi jotain hyväntekeväisyyttä, josta mun pitäisi olla kiitollinen.

Mun puheenvuorot usein keskeytetään, vaikka en pidä mitään pitkiä monlogeja. Viimeksi laskin kolme peräkkäistä keskeytyskertaa, lopulta en sitten saanut sanottua sanottavaani ollenkaan, kun esiintymishaluiset ekstrovertit eivät vaan anna puheenvuoroa.

Mun ehdotukset yhteisestä tekemisestä yleensä ohitetaan. Jos joku toinen ehdottaa vähän ajan päästä samaa, niin siihen lähdetään innostuneesti mukaan.

Tuntuu, että ystäväni pitävät itsestäänselvänä, että olen sosiaaliselta statukseltani heitä alempana ja mun olisi vaan hyväksyttävä se. Mun roo...

Ap tässä. Tottahan tuo mitä sanot. Olen huomannut, että ystävyyssuhteeni usein noudattaneet jonkunlaista kaavaa. Alussa ehkä ollaan enemmän tasa-arvoisia, mutta vähitellen alkaa mun pomottaminen, käskyttäminen ja mun puheenvuorojen keskeyttäminen.







Yhden 10 vuotta kestäneen ystävyyden jouduin itse lopettamaan kun alkoi jo oma mielenterveys horjua. Olin pelkkä kuuntelija, terapeutti ja kamarineito, joka vastavuoroisesti itse sai osakseen tiuskimista ja ylenkatsetta. Jälkeenpäin ajatellut, että ystävälläni oli todella vahvat narsistipiirteet. Hän ei meinannut millään päästää minusta irti ja jouduin oikeasti käyttämään aikaa ja energiaa, että sain taottua hänen päähänsä, että tämä ystävyys on nyt ohi. Sen jälkeen hän tietysti haukkui minut kaikille yhteisille tutuille.







Osoittain tuon kokemuksen jälkeen olen ollut arempi tutustumaan ihmisiin kun tuntuu, että vedän puoleeni huomiohakuisia narsisteja. En jotenkin alussa osaa pitää rajoistani riittävän jämäkästi kiinni ja vasta viime hädässä mun suuttumus herää ja pyristelen irti. Tosi kuluttavaa tuollainen.

Hetkinen nyt. Siis useampi sivu ekstroverttien haukkumista ja introverttien ryhmäytymismenoja sen takia, että olet tärvellyt mielenterveyttäsi narsistipiirteisen ystävän kanssa? Älähän nyt laita pahaa kiertämään. Introvertti voi olla mulkerontti siinä missä muutkin, vaikka saisikin vähemmän tilaisuuksia sen harrastamiseen.

Minullakin oli itsekeskeinen ystävä lapsena ja nuorena. En koskaan sanoutunut hänestä irti virallisesti, ja kaikki ne ikävyydet mitä hänen taustastaan tiedän saa minut arvostamaan hänen tiettyjä ominaisuuksiaan entistä enemmän, vaikka kanssakäyminen on liian raskasta molemmille. Ihmisvihaaja ei ole lähtökohtaisesti introvertti vaan joku, joka odottaa muilta liikaa ja vääriä asioita. Eli keskenkasvuinen. Voi toki olla introverttikin, mutta molemmat käsitteet pitäisi ymmärtää moraalisesti kantaaottamattomiksi. Kaikki hyötyisivät siitä, ettei toiseen ryhmään laskettuja rutiininomaisesti piestä kuin vierasta sikaa. Sellainen kun on yksinomaan tyhmää, ja sitä hassumpaa kun toista ryhmää syytetään tyhmyydestä.

Se on kyllä aina toisinpäin. Introvertit ovat jotenkin ärsyttävän ylimielisä ja itsekkäitä ja sen huomaa aina näissä introvertti vs extrovertti keskusteluissa.

Ihmettelen introverttien logiikkaa. Miten ihmeessä jaksatte negailla toisillenne päivästä toiseen jollain vauva-palstalla ekstroverteista? Eikö teillä ole itsetuntoa? Ei ole sosiaalisia tarpeita mutta täällä jaksetaan itkeä anonyyminä :D

Olen itsekin vähän enemmän introvertti kuin ekstrovertti, mutta monen introvertin negatiivinen asenne on niin saakelin uuvuttava. Ei sillä että jaksaisin puheripuliakaan kuunnella, mutta se ei ainakaan ole pelkkää negailua.

Puheripuli ja tuppisuisuus ovat molemmat sosiaalisten taitojen puutetta. Internetin syövereissä elämänsä tuhlaavat ihmiset ovat vain menettäneet elämänhallinnan, mikä ilmenee just tällaisena puutteellisena kykynä kommunikoida luontevasti.