En jaksa ylläpitää ystävyyssuhteita

Vierailija kirjoitti:

Mietin voisiko liittyä introverttiyteen tai autismin kirjoon että ihmiset ei oikein kiinnosta. 

Tai masennukseen/uupumukseen. 

Kyllä varmasti, olen pohtinut samaa omalla kohdallani että uupumus on ollut, ja nepsyyttä lienee on, autismin se yksi muoto PDA? vissiin aiheuttaa sitä että lähes kaikki tuntuu helposti vaatimuksilta ja velvotteelta, niin siis ystävyyksien ylläpitokin, tunnistan tämän itsessäni, mutta onnekkaasti mulla on aikalailla samat, vähät kaverit pysynyt aina joten he on jo tottuneet tähän, eivätkä ihmettele etten ole kauhean aktiivinen, enkä lupaile mitään viikkojen päähän, ja heissä itsessäänkin on ainakin ripaus tätä samaa ominaisuutta niin homma onneksi toimii! :)

Kaverien määrä vaan vähenee. Osaa en jaksa itse tai kommentit harmittaa tapaamisen jälkeen 2 viikkoa. Osa ei ilmeisesti jaksa minua. Työkin on etätyötä. Konttorillakin saisi käydä, mutta siellä on vain ventovieraita.

Olen kohta kuuskymppinen ja minulla on 35vuotta kestänyt parisuhde.

Olen saanut kohdata vain kerran elämässäni sellaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan jonka kanssa on ihan heti kemiat kohtasivat heti kun ensimmäisenä päivänä tavattiin ja katseemme kohdistuivat toisiimme niin tiesimme tulevamme toimeen täydellisesti keskenämme. Meillä oli heti samanlaisia mielenkiinnon aiheita joista aloimme juttelemaan. Siis se oli se kummankinpuolinen kemia mikä pelitti.

Ystävälläni oli samanpituinen ja elinikäinen parisuhde ja lapsia, minulla taas ei ollut lapsia mutta meillä synkkasi heti vaikka ei ihan samanlainen elämäntilanne. Ystäväni on sellainen että siitä haluaa monet muutkin ystävän mutta minusta hän tykkäsi kaikkein eniten eikä ole hylännyt vaikka hänellä montaa ystävän pyydystelijä yrittäjää on tullut nähtyä sillä hän on tosi suosittu ja minä taas en ole suosittu enkä helposti vedä ketään puoleeni.

Se vaan on se kemia joka ratkaisee vaikkei olisi mitään samoja elämäntilanteita. Sama mulla puolisonkin valinnassa jos ei olisi ollut mitään kemiaa niin en väkisin olisi alkanut valkkaamaan ketä tahansa kuten muut tekivät kun tuli pakko mielle perheen perustamiseen. En olisi jonain yhoona alkanut vasta katselemaan jospa jonkun kanssa kemiat synkkaa.

Mulla ongelmana etten aiemmin jaksanut pitää yhteyttä ja oli kiire omassa elämässä ( perhe, työ, sivusuhteet). Hormonit vei ja kohtelin monia ihmisiä huonosti. Nyt vanhana olen yksinäinen ja kaipaisin seuraa, vapaa-aikaa on tuhoton määrä ja käyn yksin konserteissa, näyttelyissä jne, kaipaisin jonkun jakamaan kokemukset. Surettaa ja vähän hävettää kun olen sössinyt omat kaverisuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ongelmana etten aiemmin jaksanut pitää yhteyttä ja oli kiire omassa elämässä ( perhe, työ, sivusuhteet). Hormonit vei ja kohtelin monia ihmisiä huonosti. Nyt vanhana olen yksinäinen ja kaipaisin seuraa, vapaa-aikaa on tuhoton määrä ja käyn yksin konserteissa, näyttelyissä jne, kaipaisin jonkun jakamaan kokemukset. Surettaa ja vähän hävettää kun olen sössinyt omat kaverisuhteet.

Tärkeä näkökulma on myös tämä. Kiitos siitä.

ap

Ihmisten erkaantuminen toisistaan on fakta. Se on yleistynyt käsikynkässä netissä vietetyn ajan kanssa. Ystävyys ei yksinkertaisesti kestä pelkän ruudun välityksellä. Ihminen on kuitenkin loppujen lopuksi eläin, joka tarvitsee myös fyysisen ja konkreettisen kohtaamisen lajitoveriensa kanssa.

Minullekin kävi taas noin että kuulumisten vaihdon jälkeen alustavasti sovitut tapaamiset peruuntui. En muista monesko kerta tämä on. Kyllä tämä motivaatiota syö, olen muuttunut paljon välinpitämättömämmäksi näitä ihmissuhteita kohtaan kun se on aina tällaista. Ymmärrän että monella on ruuhkavuodet eikä heitä varmaan kauheasti kiinnosta nähdä vähän toisarvoisempaa kaveria. Lähimpiin ystäviinsä ovat varmasti paljon yhteydessä, minulla vain ei ole sellaisia.