Lue keskustelun säännöt.
Miten pelastaa lapsi yksinäiseltä elämältä?
12.07.2024 |
Olen itse ollut aina ulkopuolinen kaikessa, introvertti ja vähän ujo, minut on savustettu helposti ulos porukoista. Nuorena ajauduin jotenkin lopulta materialistien seuraan, vaikka en oikeastaan arvosta yhtään sellaista merkkivaatteilla ja -autoilla brassailua (eli pankin maksamaa kulissielämää), jota moni heistä viettää. He varmaan pitivät minut piireissä siksi, että mulle oli helppo tulla kehuskelemaan oman elämän upeutta, ja koska mulla oli työni puolesta mahdollisuus tavata julkkiksia juhlissa. Lähtivät aina mielellään seuraksi.
Muuta sosiaalista elämää tai miesystäviä mulla ei ole juuri ollut. Se ei oikeestaan ole haitannut, viihdyn itsekseni ja onhan minulla sisaruksia. Mieskin löytyi, ja vieläpä sosiaalinen tapaus. Saatiin lapsi, ainokainen, ja hartain toiveeni oli, että hän perisi isänsä sosiaalisuuden. Näyttää siltä, että kävi just toisin. Lapsikin savustettiin varhain ulos porukoista ja menetti parhaan kaverinsa, jonka perään vielä vuosia myöhemminkin haikailee.
Nyt hän on 12 ja viettänyt käytännössä kesän yksin. On yrittänyt luokkakavereita kyllä kysellä melkein joka päivä, mutta ei tunnu ketään seura kiinnostavan. Onneksi hän ei yksinäisyydestä kärsi, mutta mun sydän särkyy kun hänellä ei ole sisaruksia eikä serkkuja. Nyt haluaa lopettaa vielä ainoan harrastuksen, jossa olisi paljon mahdollisia kavereita, kokee itsensä siellä ulkopuoliseksi. Asumme pienellä paikkakunnalla ja lapsi on kiinnostunut eri asioista kuin muut ikäisensä. Ei tunnu olevan edes halua etsiä uusia kavereita.
Pelottaa, ettei hän löydä paikkaansa ollenkaan ja jää ihan yksin. Mitä voin äitinä tehdä?
Kommentit (63)
Älä pakota tai tee muutenkaan numeroa lapsen kavereista. Ihminen on sosiaalinen eläin ja ystävystyy, kun sopivia tulee vastaan. Ystäviä ja kavereita ollaan, koska on mm. samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja samoja arvoja. Jos on erilainen, niin sitten on.
Mulla ei ollut kummoisia kavereita, mutta äitini pakotti minua hankkimaan kavereita. Koin huonommuutta ja ulkopuolisuutta tämän vuoksi. Oli myös kova paikka, kun jopa oma äiti hylki. Itsetunto oli nollassa ja jouduin hyväksikäytetyksi ja työnsi itseäni kaikenlaisten tyyppien tossun alle, kun vaan olisi "kavereita".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ajattelet että lapsi ei kärsi yksinäisyydestä? Minusta kuulostaa nimenomaan siltä että kärsii, jos haluaa lopettaa aiemmin kivan harrastuksenkin siksi ettei kuulu porukkaan, ikävöi vieläkin vanhaa kaveria eikä halua enää tutustua uusiin ihmisiin koska luultavasti pelkää sitä savustamista ja pettymystä. Lapset ei aina osaa sanoittaa tunteitaan kunnolla tai edes tunnistaa varsinkin jos ulkopuolelta tulee vihjettä tai painostusta mihin suuntaan pitää tuntea. Minäkään en olisi lapsena sanonut kärsiväni yksinäisyydestä, vaikka aikuisena tunnistan kärsineeni, koska en osannut silloin tunnistaa sitä tunnetta ja vanhempien mielestä kavereilla ei ollut mitään väliä vaan piti olla yksin pärjäävä.
Jatkan: mitä sitten pitäisi tehdä? Varmista ensinnäkin että lapselle kehittyy riittävät sosiaaliset taidot ja varmista että itse osaat ja pystyt näyttämään mallia. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja kavereiden hankkiminen on vaikeaa aikuisellekin, joten se on sitä lapselle joka ei vielä tiedä mitä tehdä. Varmista että lapsella on mahdollisuus toimia eri ympäristöissä ja tilanteissa ettekä jää jumiin oleilemaan sinne missä lapsesi on jo torjuttu. Lapsuus ja nuoruus on todella tärkeää aikaa juuri siksi että silloin harjoitellaan ihmisten kanssa toimimista. Jos sitä ei saa harjoitella, on aikuisena sitten kun opiskelut, työt ja parisuhdekuviot alkavat todella hukassa, jäljessä ja ulkopuolinen. Silloin ulkopuolisuudesta tulee kehä joka ruokkii itseään. Usko minua, olen sen kokenut ja ollut siinä kehässä syvällä. Vähän on jo helpottanut, mutta voin sanoa että kaikkea ei voi aikuisena enää korjata ja elämätön elämä on yksi mitä ei saa takaisin korjattavaksi. Pahimmillaan lapsuuden kokemukset todella johtavat esim siihen, ettei saa perhettä aikuisena, koska on kokemusmaailmassa niin myöhässä ja itsetunto heikko. Sama koskee työmahdollisuuksia, joissa on ensisijaisen tärkeää pystyä heti opiskeluajoista alkaen verkostoitumaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ajattelet että lapsi ei kärsi yksinäisyydestä? Minusta kuulostaa nimenomaan siltä että kärsii, jos haluaa lopettaa aiemmin kivan harrastuksenkin siksi ettei kuulu porukkaan, ikävöi vieläkin vanhaa kaveria eikä halua enää tutustua uusiin ihmisiin koska luultavasti pelkää sitä savustamista ja pettymystä. Lapset ei aina osaa sanoittaa tunteitaan kunnolla tai edes tunnistaa varsinkin jos ulkopuolelta tulee vihjettä tai painostusta mihin suuntaan pitää tuntea. Minäkään en olisi lapsena sanonut kärsiväni yksinäisyydestä, vaikka aikuisena tunnistan kärsineeni, koska en osannut silloin tunnistaa sitä tunnetta ja vanhempien mielestä kavereilla ei ollut mitään väliä vaan piti olla yksin pärjäävä.
Hyvin kirjoitettu! Samoin mulla
n. 38 v.
Partio on hyvä harrastus, jossa oppii sosiaalisia taitoja ja ystävystyy "väkisinkin". Iso suositus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna lapsen olla oma introvertti itsensä. Sinulla on omat kokemuksesi, mutta ne eivät määritä lapsesi kokemuksia. Ei kaikilla tarvitse olla jotain valtavaa kaverilössiä. Eihän siellä koulun ummehtuneissa piireissä edes ole juurikaan valinnan varaa.
Älä stressaa turhasta, ja koita käsitellä oma traumasi pois.
Kyllä lapsen on tärkeä oppia sosiaalisia taitoja, ja siinä kaverit tai muut lapset/nuoret on tärkeitä. Muuten käy helposti niin, ettei lapsi osaa aikuisenakaan olla muiden kanssa eikä saa töitäkään koska sosiaaliset taidot ei riitä. Pieni patistelu muiden seuraan on siis paikallaan, vaikkei lapsi vaikuttaisi kärsivän yksinäisyydestä lainkaan.
Työelämä on siinä suhteessa reilumpi paikka, että siellä riittää että osaa työssä vaadittavat asiat ja on lisäksi peruskohtelias ja perusmukava toisia kohtaan.
Lasten ja nuorten sosiaaliset kuviot ovat sen sijaan paljon monimutkaisempia. Siellä voi joutua paarialuokkaan esimerkiksi siksi että on muita herkempi tai muita älykkäämpi. Lapset haistavat erilaisuuden ja osaavat olla melkoisen pikkumaisia myös. Erityisherkälle introvertille on kylmää kyytiä katsella, kuinka kaveriporukan stara pyörittää toisia pikkusormensa ympäri norsun herkkyydellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista että sinulla on poikkeava lapsi joka on perinyt sinun huonot geenisi. Se että sentään yritit parantaa sukusi geeniperimää valitsemalla terveen miehen on tässä se lohdullinen tekijä. Harmi, että epäonnistuit ja kävi näin, mutta ehkäpä lapsesi jälkeläisillä sitten jo lopulta helpottaa kun heissä on enää vain 1/4 sinun sukusi huonoja geenejä. Otan osaa suruusi. 😟
Tästä syystä ei kaikkien naisten tulisi lisääntyä lainkaan. Naisilla on aivan tuhottoman paljon mielenhäiriöitä. Masennuksesta aleksitymiaan ja adhd stä autismiin saakka. Miehissä ei niin paljoa nuppivikaisuuksia olekkaan vaan ovat mieleltään stabiilempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutto muualle?
Niin. Terveempi kasvuympäristö voisi olla lapselle hyväksi ja toisenlaisen kasvattajan kanssa hän voisi vielä tervehtyä.
He molemmat tarvitsevat eheytymistä, niin äiti kuin lapsikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista että sinulla on poikkeava lapsi joka on perinyt sinun huonot geenisi. Se että sentään yritit parantaa sukusi geeniperimää valitsemalla terveen miehen on tässä se lohdullinen tekijä. Harmi, että epäonnistuit ja kävi näin, mutta ehkäpä lapsesi jälkeläisillä sitten jo lopulta helpottaa kun heissä on enää vain 1/4 sinun sukusi huonoja geenejä. Otan osaa suruusi. 😟
Tästä syystä ei kaikkien naisten tulisi lisääntyä lainkaan. Naisilla on aivan tuhottoman paljon mielenhäiriöitä. Masennuksesta aleksitymiaan ja adhd stä autismiin saakka. Miehissä ei niin paljoa nuppivikaisuuksia olekkaan vaan ovat mieleltään stabiilempia.
Varmaan tulisi priimaa, jos saataisiin yhdistettyä kahden miehen sukusolut, mutta toistaiseksi joudut vain haaveilemaan siitä.
-ohis.
Kannattaa miettiä sen harrastuksen jatkamista vielä. Koita selvittää tarkemmin miksi lapsi ei halua harrastusta jatkaa ja jos käy ilmi että häntä ei siellä kiusata tai syrjitä niin kannusta jatkamaan.
Meillä inttovertti lapsi halusi lopettaa harrastuksensa 6-7 luokkalaisena. Saimme hänet aina ylipuhuttua jatkamaan aina "yhden kauden vielä". Yläkoulun viimeisillä luokilla harrastusporukasta tulikin voimavara joka kantoi osin yksinäisen yläkoulun yli ja harrastus jatkuu yhä. Lapselle/nuorelle on hyvä olla useampi viiteryhmä siltä varalta että koulussa omaa porukkaa ei löydy.
Ja tosiaan ei kannata peilata omaa menneisyyttä lapseen ja hänen tulevaisuuteen. Itse yritän suhtautua uteliaisuudella ja tietyllä kunnioituksellakin siihen millainen tyyppi meillä on perheessä kasvamassa ja minkälainen hänestä lopulta tuleekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastuksilla on murrosikäiselle ja teinillekin iso merkitys. Varsinkin jos koulusta ei oikein löydy kavereita.
Partiota joku ehdottikin ja se on kyllä kiva harrastus. Tai entäs kuvataide, soittaminen...
Onko lahjakas jossain asiassa ? Yläkouluun voi hakea esim. kuvataide-, liikunta-, tai musiikkipainotteiselle luokalle.
Muutto toiselle paikkakunnallekin voisi olla ok. Ja varmaan ajankohtaistakin jos teidän pikkupaikkakunnalla ei ole jatko-opintomahdollisuuksia.
Joukkuehartastus. Niissä yleensä yritetään ryhmäyttää ja että kaikki olisi mukana. Tai joku .issä on ulkopuolisia ja yksinäisiä. Netti on hyvä (ja huono) kanava myös. Juuri yksinäisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka kylässä saisi olla yksinäisten lasten leiri. Siellä ammattitaitoiset ohjaajat, että lapset saisivat kavereita.
Kannattaa tuossa vaiheessa nyt tehdä kaikki, minkä äitinä voi. Ja kannustaa paljon. Mites lemmikki? koiran kanssa voi löytää samanhenkisiä ystäviä mm. koiraharrastuksista tai ratsastus tai joku muu harrastus, johon vanhempana panostat kaikkesi, olet valmis kuskaamaan tarvitaessa lastasi harrastuksiin, Mistä vain lapsesi on kiinnostunut. Erilaisissa facebook-ryhmissä voi löytää samanhenkisiä, Tai mennä leireille. Nuorena vielä löytää suht helposti ystäviä koulusta, kerhosta, tapahtumista. Vanhempana, kun monella on perheet ym. omat piirit, ystävien löytäminen on vaikeampaa. Oma kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista että sinulla on poikkeava lapsi joka on perinyt sinun huonot geenisi. Se että sentään yritit parantaa sukusi geeniperimää valitsemalla terveen miehen on tässä se lohdullinen tekijä. Harmi, että epäonnistuit ja kävi näin, mutta ehkäpä lapsesi jälkeläisillä sitten jo lopulta helpottaa kun heissä on enää vain 1/4 sinun sukusi huonoja geenejä. Otan osaa suruusi. 😟
Surullista kun jollain on huonot geenit, mutta aloittamalla ei vaikuta olevan. Eräillä muilla kyllä
Oletko itse onnellinen nyt. Kerro lapselle oma tarinani. Myös onnellinen osuus. Hän saa viiteryhmän ja toivoa tulevaisuuteen.
Toisaalta elämässä voi tapahtua mitä vain, vaikka tekisi asiat miten hyvin tahansa. Saatat löytää parisuhteen ja puoliso voi vaikka erota tai kuolla ja jäät yksin. Ja ehkä pitkäksi aikaakin, kuka tietää? Aina ei kemiat natsaa kaikkien kanssa, mutta sosiaalisia taitoja voi kehittää.
Kärsin lapsena ja nuorena nolla minuuttia yksinäisyydestä, ja nyt kolmikymppisenä en edes halua asua kumppanini kanssa ja harkitsen vakavasti alan vaihtoa pois ihmistyöstä.
Vasta opiskelemaan lähdettyäni ja yksiöön muutettuani tajusin, että todellisuudessa iso lapsuuden perhe, suku ja kaveripiiri ei ollut minua. Sen tajuaminen vaati sen, että sain kerrankin olla yksin vähän pidempään. Kumppanini voi allekirjoittaa, että koko olemukseni muuttuu yhä, kun lähden kotiovesta ulos. Tosin nykyään sillä erotuksella, että tiedän sen olevan vain se rooli, jota vedin yksinomaan parikymmentä vuotta. Alan olla kyllästynyt siihen, mutta en oikein tiedä, miten lopettaa menemättä toiseen ääripäähän. Tärkein askel tulee olemaan ihmistyöstä poistuminen. En voi ruveta epäsosiaalisemmaksi tällä alalla ollessani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna lapsen olla oma introvertti itsensä. Sinulla on omat kokemuksesi, mutta ne eivät määritä lapsesi kokemuksia. Ei kaikilla tarvitse olla jotain valtavaa kaverilössiä. Eihän siellä koulun ummehtuneissa piireissä edes ole juurikaan valinnan varaa.
Älä stressaa turhasta, ja koita käsitellä oma traumasi pois.
Kyllä lapsen on tärkeä oppia sosiaalisia taitoja, ja siinä kaverit tai muut lapset/nuoret on tärkeitä. Muuten käy helposti niin, ettei lapsi osaa aikuisenakaan olla muiden kanssa eikä saa töitäkään koska sosiaaliset taidot ei riitä. Pieni patistelu muiden seuraan on siis paikallaan, vaikkei lapsi vaikuttaisi kärsivän yksinäisyydestä lainkaan.
Työelämä on siinä suhteessa reilumpi paikka, että siellä riittää että osaa työssä vaadittavat asiat ja on lisäksi peruskohtelias
Kyllä aikuisena tarvitsee muutakin, ainakin jos haluaa edetä työelämässä. Jos on monta tyyppiä jotka osaa asiat ja ovat peruskohteliaita, niin vahvoilla on se sosiaalisesti taitavin joka osaa myös verkostoitua, jää mieleen ja josta pidetään, jo opiskeluajoista lähtien missä niitä verkostoja aletaan luoda kanssaopiskelijoiden, harjoittelupaikkojen yms kautta. Valitettavasti. Kivahan se olisi ajatella että työelämän voi pitää erillään ja pelkällä ammattitaidolla pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Joka kylässä saisi olla yksinäisten lasten leiri. Siellä ammattitaitoiset ohjaajat, että lapset saisivat kavereita.
Leirille tuollaiset lapset tulisikin laittaa. Olisi yhteiset suihkuhetket, lämpöä ja huolenpitoa.
Miksi ajattelet että lapsi ei kärsi yksinäisyydestä? Minusta kuulostaa nimenomaan siltä että kärsii, jos haluaa lopettaa aiemmin kivan harrastuksenkin siksi ettei kuulu porukkaan, ikävöi vieläkin vanhaa kaveria eikä halua enää tutustua uusiin ihmisiin koska luultavasti pelkää sitä savustamista ja pettymystä. Lapset ei aina osaa sanoittaa tunteitaan kunnolla tai edes tunnistaa varsinkin jos ulkopuolelta tulee vihjettä tai painostusta mihin suuntaan pitää tuntea. Minäkään en olisi lapsena sanonut kärsiväni yksinäisyydestä, vaikka aikuisena tunnistan kärsineeni, koska en osannut silloin tunnistaa sitä tunnetta ja vanhempien mielestä kavereilla ei ollut mitään väliä vaan piti olla yksin pärjäävä.