Lue keskustelun säännöt.
Miten pelastaa lapsi yksinäiseltä elämältä?
12.07.2024 |
Olen itse ollut aina ulkopuolinen kaikessa, introvertti ja vähän ujo, minut on savustettu helposti ulos porukoista. Nuorena ajauduin jotenkin lopulta materialistien seuraan, vaikka en oikeastaan arvosta yhtään sellaista merkkivaatteilla ja -autoilla brassailua (eli pankin maksamaa kulissielämää), jota moni heistä viettää. He varmaan pitivät minut piireissä siksi, että mulle oli helppo tulla kehuskelemaan oman elämän upeutta, ja koska mulla oli työni puolesta mahdollisuus tavata julkkiksia juhlissa. Lähtivät aina mielellään seuraksi.
Muuta sosiaalista elämää tai miesystäviä mulla ei ole juuri ollut. Se ei oikeestaan ole haitannut, viihdyn itsekseni ja onhan minulla sisaruksia. Mieskin löytyi, ja vieläpä sosiaalinen tapaus. Saatiin lapsi, ainokainen, ja hartain toiveeni oli, että hän perisi isänsä sosiaalisuuden. Näyttää siltä, että kävi just toisin. Lapsikin savustettiin varhain ulos porukoista ja menetti parhaan kaverinsa, jonka perään vielä vuosia myöhemminkin haikailee.
Nyt hän on 12 ja viettänyt käytännössä kesän yksin. On yrittänyt luokkakavereita kyllä kysellä melkein joka päivä, mutta ei tunnu ketään seura kiinnostavan. Onneksi hän ei yksinäisyydestä kärsi, mutta mun sydän särkyy kun hänellä ei ole sisaruksia eikä serkkuja. Nyt haluaa lopettaa vielä ainoan harrastuksen, jossa olisi paljon mahdollisia kavereita, kokee itsensä siellä ulkopuoliseksi. Asumme pienellä paikkakunnalla ja lapsi on kiinnostunut eri asioista kuin muut ikäisensä. Ei tunnu olevan edes halua etsiä uusia kavereita.
Pelottaa, ettei hän löydä paikkaansa ollenkaan ja jää ihan yksin. Mitä voin äitinä tehdä?
Kommentit (63)
Itselläni on samanikäinen erityislapsi, ja hän kyllä kärsii yksinäisyydestään. En tiedä enää, miten voisin auttaa, kun kaikki toteutettavissa olevat keinot on jo kokeiltu. Kaverit ovat aina saaneet tulla kylään, olen ruokkinut ym. ja joskus viety myös sisäleikkipuistoon tms. Yökyläilyt loppuivat kolmannella luokalla, sitten synttäreille kutsuminen. Lopulta kylään ei tullut enää juuri kukaan, edes lähellä asuvat luokkalaiset.
Lapsen erityisyys -ja etenkin siihen liittyvä omapäisyys, ehdottomuus- on tässä varmasti se suurin tekijä. Muut lapset sietivät tätä nuorempina, mutta kasvaessa myös mielenkiinnonkohteet muuttuivat, eikä heillä ollut enää sitäkään vähää yhteistä omani kanssa. Olen neuvonut lasta sos.tilanteissa, mutta ei auta- ei vaan halua muuttaa käytöstään.
Lapsi on sanonut olevansa masentunut, enkä ihmettele. Kukaan ei häntä kiusaa tai jätä ulkopuolelle ilkeyttään koulussakaan, mutta ei toisaalta myöskään kaipaa seuraansa. Torjuu kaikki ehdotukset harrastuksista (väsyy jo pelkästä koulunkäynnistä), ei ole kiinnostunut juttelemaan netin kauttakaan pelikavereiden kanssa (eikä mene mukaan jos näiltä tulee pyyntö liittyä x peliin). Mitä tässä enää voi tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen vika se onkin jos sitä kiusataan. Ei niitä kiusata joista pidetään.