Lue keskustelun säännöt.
Epäilen vahvasti, että minulla on ADHD mutta en viitsi hakea apua koska tästä on tullut "muotisairaus" ja epäilen, että saan vähättelyä.
12.07.2024 |
Olen aina ollut hajamielinen ja reaktiivinen. Minä opin ja olen kyllä ihan potentiaalinen mutta unohdan helposti ja siirryn jo seuraavaan asiaan ennen kuin olen aivan kunnolla jaksanut perehtyä mihinkään. En jaksa oikeasti mitään turhia juttuja ja lomakkeita.
Sen sijaan jos on jotain erittäin mielenkiintoista niin uppoudun siihen täysillä. Suunnilleen koko elämäni laitan asiaan x. Kunnes kyllästyin ja taas seuraavaan. Nykyään ei kyllä ole oikein mitään mielenkiintoa mihinkään.
Aina väsyttää - paitsi iltaisin virkistyn. Kirjoja en saa loppuun vaikka aihe kiinnostaa, liikaa kaikkea epäoleellista. Unohtelen jatkuvasti asioita. Kun teen niin hypin asiasta toiseen.
Yritän välillä vain pakottaa itseni keskittymään mutta kohta teenkin jotain muuta.
Onneksi olen ahkera ja tunnollinen tyyppi. Olen oppinut keinoja peittelemään ominaisuuksiani, jotka eivät oikein ole hyödyksi työelämässä.
Usein on hetkiä kun en saa mitään vain tehdyksi. Asiat ovat mielessä viikkotolkulla mutta en saa aikaiseksi. Sitten jonain päivänä saatan tehdä asian loppuun kerralla tai sitten sitä päivää ei ikinä tule vaikka pitäisi.
Esimerkkejä on lukuisia.
En kuitenkaan viitsisi mennä testeihin vaikka olen jo vuosia sitä miettinyt. En vain tiedä kannattaako se ja jos tämä kaikki johtuukin esim traumoista vain. Että minun hermosto on vain ylivirittynyt tietyistä jutuista.
En oikein tiedä mitä tehdä. Annanko olla ja yritän pärjätä vai teenkö asialle jotain.
Kommentit (59)
Vai kuulostaako tuo normaalilta?
Olen myös helposti riippuvuuksiin taipuvainen. On myös vaikeita masennuskausia valitettavasti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanon tämän ihan ystävyydellä, ja myös asiantuntemuksella. En näe välttämättä syytä testeille. Ainoa mitä aikuisille diagnoosinkaan jälkeen voi olla tarjoilla on lääkkeet. Ja jos kuitenkin pärjäät tunnollisuudella ihan hyvin elämässä niin et niitä tarvitse. Ne on niille joilla on oikeasti isoja ongelmia elämänhallinnassa ja muu ei auta.
Voinet tyytyä siihen että sinulla on ADHD piirteitä ja niin. Hakea siihen lukemista ja vertaistukea vaikka netistä. Mutta testeillä hukkaan vaan omaa sekä muiden aikaa. Et tee virallisella diagnoosilla tämän perusteella yhtään mitään, jos sen edes saisit, koska oireet ja haitta ei vaikuta niin suurelta kuitenkaan. Huom silti piirteitä voi hyvinkin olla.
Tätäkin olen miettinyt. Olen pohtinut, että vaikka minulla on ongelmia niin silti on paljon ihmisiä, joilla on paljon pahempia ongelmia noiden ADHD-piirteiden kanssa. Selviän kuitenkin elämästä ihan ok ja pystyn pitämään käsissäni langan pääpiirtein arjessani. Eli sinällään ehkä se olisi kyllä turhaa. Voisin sanoa, että olet oikeassa minun mielestäni. Ap
Olen samanlainen mutta en ole saanut aikaiseksi mitään asian eteen. Se on pitkä prosessi ja yhdenkin nelikymppisen ystäväni piti raahata vanhempansa lääkärille keskustelemaan asiasta.
Et tee diagnoosilla yhtään mitään.
Ei, adhd on nykyään ihanan wokea, saat osaksesi ylistystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihda älypuhelimesta kapulapuhelimeen, ruutuaikaa kaiken tavoin minimiin ym. Ymmärrän että diagnoosi toisi selitystä ja ehkä oikeutusta tunnetiloillesi ja ehkä elämänhallintaan liittyvästä ahdistuksesta. Komppaan 1/4, oli ADHD tai ei, itsensä kanssa tulee oppia elämään.
Mutta Eihän tuo nyt ole vielä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Netissä on apuvälineitä, miten tulla toimeen keskittymisvaikeuksien kanssa. Itselläni auttaa listat. Kirjaan aamulla ylös kaiken, mikä on päivän aikana tehtävä. Sitten vain pakotan itseni aloittamaan asiat ajatuksella, että tee edes 10 minuuttia, enempää ei tarvitse. Lopulta ne tulee tehtyä, kun saa aloitettua.
Jos jaksaa keskittyä lukemaan tämän:
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/keskittymisvaikeuksien-oma…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanko oikeasti ap on sitä mieltä että jotkut hankkii diagnooseja vaan sen takia että joku sairaus on enemmän pinnalla kuin toinen? Kuinka typerä pitää olla... Tuleeko syövästäkin muotisairaus jos siitä puhutaan paljon?
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti ap on sitä mieltä että jotkut hankkii diagnooseja vaan sen takia että joku sairaus on enemmän pinnalla kuin toinen? Kuinka typerä pitää olla... Tuleeko syövästäkin muotisairaus jos siitä puhutaan paljon?
No en tietenkään mutta siitä on tehty sen kaltainen, että kovin vähätellään nykyisin keskustelukulttuurissa. Siksi mietin, että kuinka tosissaan oireilu edes otetaan nykyään.
Minkä takia aina joku pahoittaa mielensä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele ennemmin tulemaan toimeen ominaisuuksiesi kanssa. Kevennä sieltä, mistä pystyt, että saat tarpeeksi lepoa. Opettele myös hyväksymään itsesi ja hiljennä ennen uupumusta, niin masennuskaudet helpottaa. T: toinen hassujen piirteiden kanssa elävä
Onhan tuossa kuvailussasi joitain niitä piirteitä, mutta päältäpäin kuulostaa, että elämäsi on kunnossa. Ehkä kognitiivinen käyttäytymisterapia voisi auttaa tai se lääkitys, mutta onko tilanne niin paha, että haluat käydä diagnosointi prosessin, lääkityksen kokeilut ym. läpi? Ei ole ainakaan julkisella sektorilla mikään läpijuoksu homma ja hyväkin niin. Lääkityksistä myös tulee lähes aina jotain sivuvaikutuksia ja niiden kanssa joutuu vain elämään, koska ilman toimintakyky pohjamudissa.
Itsellä aikuisena diagnosoitu, mutta ilmiselvä tapaus joka olisi pitänyt jo lapsuudessa diagnosoida. Kävin peruskoulun 80- ja 90-luvuilla eikä käsittääkseni ADHD ollut vielä niin pinnalla silloin, vaikka itsekin ns. tarkkisluokalla. Osasyy myös varmaan vanhempieni välinpitämättömyys oireiluni suhteen. Tuli oltua virkavallan kanssa tekemisissä, päihdeongelma myös kuvioihin.
Aikuisena tosiaan vihdoin diagnoosi ja lääkitys sekä terapiassa ramppaus "pelastanut" elämäni. Raittiina mennään nykyään, paljon liikuntaa harrastan. Suoritin AMK-tutkinnon ja todella hyvin on mennyt työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon tämän ihan ystävyydellä, ja myös asiantuntemuksella. En näe välttämättä syytä testeille. Ainoa mitä aikuisille diagnoosinkaan jälkeen voi olla tarjoilla on lääkkeet. Ja jos kuitenkin pärjäät tunnollisuudella ihan hyvin elämässä niin et niitä tarvitse. Ne on niille joilla on oikeasti isoja ongelmia elämänhallinnassa ja muu ei auta.
Voinet tyytyä siihen että sinulla on ADHD piirteitä ja niin. Hakea siihen lukemista ja vertaistukea vaikka netistä. Mutta testeillä hukkaan vaan omaa sekä muiden aikaa. Et tee virallisella diagnoosilla tämän perusteella yhtään mitään, jos sen edes saisit, koska oireet ja haitta ei vaikuta niin suurelta kuitenkaan. Huom silti piirteitä voi hyvinkin olla.
Tätäkin olen miettinyt. Olen pohtinut, että vaikka minulla on ongelmia niin silti on paljon ihmisiä, joilla on paljon pahempia ongelmia noiden AD
Jos sinulla on toistuvia masennusjaksoja eikä lääkitys tunnu purevan, kannattaa tarkistaa ADHD. Joskus myös kaksisuuntainen häiriö voi sekoittua ADHD:n kanssa.
Kiitos vastauksista.
Minulla on sellaisia ongelmia, että toistuvat masennuskaudet saavat minut aina todella huonoon kuntoon. Talousongelmiin, lopetan työt, nukun vain, en pysty mihinkään. Yksinkertaisesti haluan vain kuolla. Se on ihan helvettiä jokainen kerta eikä lääkkeistä ole ollut isoa apua.
Sitten toivun hiljalleen ja kokoan niitä asioita kuntoon, jotka masennuksen aikana menee huonolle uralle.
Elämä on ollut yhtä poukkoilua. Useita työpaikkoja, eri kaupunkeja, eri parisuhteita, yleensä hyvin myrkyllisiä, päihteitä jne. Ihan viiden vuoden sisälläkin olen asunut kai neljässä eri kaupungissa. En ole pysynyt aloillani ja toisaalta tuntuu, että elämäni on pysähtynyt eikä siinä tapahdu mitään. Oikeasti asia ei ole niin. Paljon on tapahtunut mutta ei mielestäni tarpeeksi.
Tiedä oikein mistä tämä levottomuus ja tarve löytää jotain mille en löydä sanoja oikein kumpuaa. Joskus tekisi mieli revetä ja huutaa. Sen sijaan yritän kestää ja elää mahdollisimman normaalia arkea.
En kuitenkaan jaksa paljoa tavata ihmisiä vapaa-ajalla. Riittää, että käyn töissä ja yritän pitää mahdollisimman rauhallisen ja toimivan arjen vaikka tuntuu, että jotain oleellista puuttuu.
Onneksi olen iän myötä rauhoittunut. Kaksisuuntaista ei ole diagnosoitu, tutkittu kyllä enkä koskaan ole sitä diagnoosia saanut vaikka lääkäreillä rampannut joka vuosi mt-syiden vuoksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Et tee diagnoosilla yhtään mitään.
Toisinaan diagnoosi tuo helpotuksen kun alkaa ymmärtää itseään ja käytöstään. Ja muut alakavat ymmärtää. ADHD:n kanssa eläminen voi olla erittäin tuskallista jos ei ymmärrä mitä se on.
Ilman diagnoosia ei voida myöskään hoitaa, lääkitys yms.
Jos taas tuntee tulevansa toimeen asian kanssa, jos se ei vaikeuta kohtuuttomasti arkielämää niin kyllähän ilman diagnoosia voi elää. Diagnoosihan ei ketään miksikään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
Minulla on sellaisia ongelmia, että toistuvat masennuskaudet saavat minut aina todella huonoon kuntoon. Talousongelmiin, lopetan työt, nukun vain, en pysty mihinkään. Yksinkertaisesti haluan vain kuolla. Se on ihan helvettiä jokainen kerta eikä lääkkeistä ole ollut isoa apua.
Sitten toivun hiljalleen ja kokoan niitä asioita kuntoon, jotka masennuksen aikana menee huonolle uralle.
Elämä on ollut yhtä poukkoilua. Useita työpaikkoja, eri kaupunkeja, eri parisuhteita, yleensä hyvin myrkyllisiä, päihteitä jne. Ihan viiden vuoden sisälläkin olen asunut kai neljässä eri kaupungissa. En ole pysynyt aloillani ja toisaalta tuntuu, että elämäni on pysähtynyt eikä siinä tapahdu mitään. Oikeasti asia ei ole niin. Paljon on tapahtunut mutta ei mielestäni tarpeeksi.
Tiedä oikein mistä tämä levottomuus ja tarve löytää jotain mille en löydä sanoja oikein kumpu
Aloituksesi oli näköjään hieman sokeroitu versio todellisuudesta. Onko ADHD tutkimuksia ikinä ehdotettu, muistatko millainen olit lapsuudessa (ennen teini-ikää)? ADHD oireet alkavat jo varhaislapsuudessa.
Entäpä persoonallisuushäiriöt, onko niitä kartoitettu? Epävakaa persoonallisuushäiriö kuulemani mukaan saatetaan joskus sekoittaa ADHD ja myös saattavat esiintyä samanaikaisesti.
http://images.squarespace-cdn.com/content/60d2550de332b22f60eec9f4/efa2…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
Minulla on sellaisia ongelmia, että toistuvat masennuskaudet saavat minut aina todella huonoon kuntoon. Talousongelmiin, lopetan työt, nukun vain, en pysty mihinkään. Yksinkertaisesti haluan vain kuolla. Se on ihan helvettiä jokainen kerta eikä lääkkeistä ole ollut isoa apua.
Sitten toivun hiljalleen ja kokoan niitä asioita kuntoon, jotka masennuksen aikana menee huonolle uralle.
Elämä on ollut yhtä poukkoilua. Useita työpaikkoja, eri kaupunkeja, eri parisuhteita, yleensä hyvin myrkyllisiä, päihteitä jne. Ihan viiden vuoden sisälläkin olen asunut kai neljässä eri kaupungissa. En ole pysynyt aloillani ja toisaalta tuntuu, että elämäni on pysähtynyt eikä siinä tapahdu mitään. Oikeasti asia ei ole niin. Paljon on tapahtunut mutta ei mielestäni tarpeeksi.
Tiedä oikein mistä tämä levottomuus ja tarve l
Olen aina ollut todella vauhdikas ja temmeltävä. Myös kärsinyt keskittymisvaikeuksista. Kuitenkin ujo ja hiljainen esim koulun tunneilla, joten en juuri erottunut massasta. Olen oikeastaan kärsinyt itsekseni yrittäen keksiä eri selvitysmismoodeja eri tilanteissa. On hävettänyt olla minä niin paljon, etten ole oikein tuonut ilmi oikeita piirteitä vaan osaan vetää hyviä roolisuorituksia. Kai meistä moni niin oppii toimimaan.
Välillä kuitenkin mietin että jos olen vain traumatisoitunut vakavasti perheemme alkoholismista, riidoista, väkivallasta, epävakaudesta ja sellaisesta, että se on jotenkin osa minun hermostonia. Minulla on tuntosarvet jatkuvasti toiminnassa ja olen hyvä aistimaan tilan tunteita. Olen vähän kuin sellainen jatkuvaan varuilla oleva ihminen ja omassa elämässä arjessani jotenkin niin väsynyt, hajamielinen ja helposti passivoituva vaikka ulkoisesti olen yrittänyt vaikka mitä tehdä oikein. Kun jään yksin niin lamaannun (pidän yksin olosta) ja otan rauhallisesti. Mutta ohjaudun ulkoisista ärsykkeistä ja ne ovat joskus liikaa. Ylivirittäydyn myös helposti.
Ristiriitaista, tiedän mutta jokin minua vaivaa vaikka selviän kyllä. En kuitenkaan jaksaisi aina vain selviytyä. Terapia minulla alkaa ensi kuussa, se on psykoterapiaa. Ap
Sanon tämän ihan ystävyydellä, ja myös asiantuntemuksella. En näe välttämättä syytä testeille. Ainoa mitä aikuisille diagnoosinkaan jälkeen voi olla tarjoilla on lääkkeet. Ja jos kuitenkin pärjäät tunnollisuudella ihan hyvin elämässä niin et niitä tarvitse. Ne on niille joilla on oikeasti isoja ongelmia elämänhallinnassa ja muu ei auta.
Voinet tyytyä siihen että sinulla on ADHD piirteitä ja niin. Hakea siihen lukemista ja vertaistukea vaikka netistä. Mutta testeillä hukkaan vaan omaa sekä muiden aikaa. Et tee virallisella diagnoosilla tämän perusteella yhtään mitään, jos sen edes saisit, koska oireet ja haitta ei vaikuta niin suurelta kuitenkaan. Huom silti piirteitä voi hyvinkin olla.