Epäilen vahvasti, että minulla on ADHD mutta en viitsi hakea apua koska tästä on tullut "muotisairaus" ja epäilen, että saan vähättelyä.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. 

 

Minulla on sellaisia ongelmia, että toistuvat masennuskaudet saavat minut aina todella huonoon kuntoon. Talousongelmiin, lopetan työt, nukun vain, en pysty mihinkään. Yksinkertaisesti haluan vain kuolla. Se on ihan helvettiä jokainen kerta eikä lääkkeistä ole ollut isoa apua. 

Sitten toivun hiljalleen ja kokoan niitä asioita kuntoon, jotka masennuksen aikana menee huonolle uralle. 

Elämä on ollut yhtä poukkoilua. Useita työpaikkoja, eri kaupunkeja, eri parisuhteita, yleensä hyvin myrkyllisiä, päihteitä jne. Ihan viiden vuoden sisälläkin olen asunut kai neljässä eri kaupungissa. En ole pysynyt aloillani ja toisaalta tuntuu, että elämäni on pysähtynyt eikä siinä tapahdu mitään. Oikeasti asia ei ole niin. Paljon on tapahtunut mutta ei mielestäni tarpeeksi. 

Tiedä oikein mistä tämä levottomuus ja tarve löytää jotain mille en löydä sanoja oikein kumpu

Kuulostaa bipolle. Hakeudu lääkäriin! Adhd oireisiin ei kuulu mania eikä masennus, vauhtia on liikaa mutta mieliala ei laske. Lääkitystä se ei kaipaa, siihen ei kuole eikä se satu.

Mulla on todennäköisesti ADD. Mutta kun olen pärjännyt sen kanssa 60 vuotta, miksi enää hakea diagnoosia. Lapsena pidettiin vain huolimattomana, kömpelönä, arkana ja hajamielisenä. Ihan hyvä ettei siihen aikaan haettu diagnooseja joka asiaan.  Työelämässä en pärjäisi missään missä pitää olla tarkka ja huolellinen, mutta suunnitteluala on mun juttu. Keskityn täysillä ja ärähdän jos häiritään. 

Noh. Mulle on asetettu ADD-diagnoosi kun olin 19-vuotias ja tosiaan prosessi oli max kk kestävä kun olin kuulemma selvä tapaus. ADD on siis ADHD ilman hyperaktiivisuutta. Ihan perus arkiasiat oli retuperällä ja lääkityksen saatua arki rullaa normaalisti, jos tosiaan muistan lääkkeet ottaa. Opiskelen ja käyn töissä ja eron kyllä huomaa jos en lääkkeitä ole ottanut. Ja mulla siis sama oirekuva kun sulla. 

ADHD oli ennen lapsuusiässä esiintyvä kehityksellinen poikkeama, joka katosi suurimmalla osalla tai ainakin voimakkaasti lieveni lapsen kasvaessa. Se annetaan edelleen tilastollisesti todennäköisemmin lapsille, jotka ovat syntyneet vuoden lopulla, koska vuotta nuoremmat ovat vuoden jäljessä koulujärjestelmän vaatimaa normatiivista kehitystä. En tiedä, missä vaiheessa siitä on tullut jokin krooninen neurobiologinen ominaisuus, jota ei voi tosin aivoista mitenkään diagnosoida eikä tunnistaa (koska neurobiologisia biomarkkereita ei massiivisesta tutkimuspanostuksesta ole löytynyt vuoskymmenienkään jälkeen) mutta joka voidaan todeta "luotettavasti" seulontalomakkeiden rasti ruutuun -menetelmällä, psykiatrin kanssa jutustelemalla ja vanhoilla koulutodistuksilla. Keskittymishaasteet ja hajamielisyys ovat aivan tavanomaisia piirteitä myös aiheuttaessaan haittaa, eivätkä niiden pitkäkestoisuuskaan ole todiste niiden synnynnäisyydestä.

Etenkin aikuisille on olemassa valtava määrä erinäisiä diagnooseja ja häiriöitä, joille on tyypillistä samat haasteet kuin ADHD:ssa, eikä niitä oikeasti voi mitenkään enää aikuisiässä erottaa toisistaan.  Aivot ovat plastinen elin ja sen takia myös vakavia aivovammoja kuntoutetaan toiminnallisesti niin, että syntyy uusia yhteyksiä. Ihminen voi oppia kävelemään uudestaan kävelemällä, en ymmärrä miten keskittymishaasteista kärsivät ihmiset olettavat, että heidän aivonsa eivät voi harjaantumisen johdosta mukautua keskittymään tai että toiminnanohjausta, muistia ja motivaatiota ei voi tietoisesti muokata ja harjaannuttaa, vaan että siellä on jotain synnynnäisiä tekijöitä, jotka estävät tällaisten taitojen harjoittelun. Sitä varten ei tarvitse mitään diagnoosia, vaan käyttäytymisen muuttumista, harjoittelua, toistoa toiston perään. Jos ymmärtää mitään ihmisen neurobiologiasta niin ainakin tämän tajuaa. Ihminenhän syntyy poikkeuksellisen kehittymättömänä aivoiltaan, vauva ei osaa edes kävellä, hallita suoltaan saati sitten puhua. Ympäristötekijöillä ja sillä miten aivoja käyttää on valtava merkitys siihen, millaisia taitoja lapsi oppii ja millaisia ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. 

 

Minulla on sellaisia ongelmia, että toistuvat masennuskaudet saavat minut aina todella huonoon kuntoon. Talousongelmiin, lopetan työt, nukun vain, en pysty mihinkään. Yksinkertaisesti haluan vain kuolla. Se on ihan helvettiä jokainen kerta eikä lääkkeistä ole ollut isoa apua. 

Sitten toivun hiljalleen ja kokoan niitä asioita kuntoon, jotka masennuksen aikana menee huonolle uralle. 

Elämä on ollut yhtä poukkoilua. Useita työpaikkoja, eri kaupunkeja, eri parisuhteita, yleensä hyvin myrkyllisiä, päihteitä jne. Ihan viiden vuoden sisälläkin olen asunut kai neljässä eri kaupungissa. En ole pysynyt aloillani ja toisaalta tuntuu, että elämäni on pysähtynyt eikä siinä tapahdu mitään. Oikeasti asia ei ole niin. Paljon on tapahtunut mutta ei mielestäni tarpeeksi. 

Tiedä oikein mistä tämä levottomuus ja tarve l

Ei todellakaan kuulosta bipolle. Kaksisuuntaisen diagnosointi on oikeasti aika hankalaa, eikä sitä prosessia voi millään verrata adhd piirteiden diagnosointiin. Bipolaari, epävakaus ja erilaiset masennusoireistot ovat niin samanlaisia, että luotettavaan bipolaari diagnosointiin vaaditaan oikeasti pitkä, noin 2-3 vuoden tutkimusjakso. Adhd diagnosointi onnistuu suhteellisen lyhyellä neuropsykiatrian tutkimusjaksolla (2-4kk).

Bipolaari oli aikoinaan todellinen muotidiagnoosi jota lätkäistiin pillerit kouraan periaatteella. Näin pilleriruletilla ilman hoitovastetta saatettiin vuosikymmenien aikana tuhansia suomalaisia työkyvyttömyyseläkkeelle. 

Vierailija kirjoitti:

ADHD oli ennen lapsuusiässä esiintyvä kehityksellinen poikkeama, joka katosi suurimmalla osalla tai ainakin voimakkaasti lieveni lapsen kasvaessa. Se annetaan edelleen tilastollisesti todennäköisemmin lapsille, jotka ovat syntyneet vuoden lopulla, koska vuotta nuoremmat ovat vuoden jäljessä koulujärjestelmän vaatimaa normatiivista kehitystä. En tiedä, missä vaiheessa siitä on tullut jokin krooninen neurobiologinen ominaisuus, jota ei voi tosin aivoista mitenkään diagnosoida eikä tunnistaa (koska neurobiologisia biomarkkereita ei massiivisesta tutkimuspanostuksesta ole löytynyt vuoskymmenienkään jälkeen) mutta joka voidaan todeta "luotettavasti" seulontalomakkeiden rasti ruutuun -menetelmällä, psykiatrin kanssa jutustelemalla ja vanhoilla koulutodistuksilla. Keskittymishaasteet ja hajamielisyys ovat aivan tavanomaisia piirteitä myös aiheuttaessaan haittaa, eivätkä niiden pitkäkestoisuuskaan ole todiste niiden synnynnäisyydestä.

Etenkin aikuisill

Aivan täyttä Paskapuhetta tuo sepustamasi diagnoosin historia, sekä kaikki muukin. Adhd pystytään kuvantamaan laitteilla. Adhd biomarkkerit ollaan tunnistettu. 

Oot joku pseudologia fantastica vauvapalstauli joka varmaan maitokaupassakin koittaa näyttää tärkeältä kaljaa ostaessaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. 

 

Minulla on sellaisia ongelmia, että toistuvat masennuskaudet saavat minut aina todella huonoon kuntoon. Talousongelmiin, lopetan työt, nukun vain, en pysty mihinkään. Yksinkertaisesti haluan vain kuolla. Se on ihan helvettiä jokainen kerta eikä lääkkeistä ole ollut isoa apua. 

Sitten toivun hiljalleen ja kokoan niitä asioita kuntoon, jotka masennuksen aikana menee huonolle uralle. 

Elämä on ollut yhtä poukkoilua. Useita työpaikkoja, eri kaupunkeja, eri parisuhteita, yleensä hyvin myrkyllisiä, päihteitä jne. Ihan viiden vuoden sisälläkin olen asunut kai neljässä eri kaupungissa. En ole pysynyt aloillani ja toisaalta tuntuu, että elämäni on pysähtynyt eikä siinä tapahdu mitään. Oikeasti asia ei ole niin. Paljon on tapahtunut mutta ei mielestäni tarpeeksi. 

<

Tämä on totta. 

Minullekin muutaman käynnin jälkeen psykologilla psykiatri määräsi minulla kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön lääkityksen! Olin hei 16-vuotias! 

Ihan sairasta. Olin kyllä masentunut ja kaikkea oli tapahtunut omassa elämässä mutta että noin vaan tehtiin väliaikainen diagnoosi. Onneksi olin sen verran fiksu, etten niitä alkanut syömään enkä ole tarvinnut niitä jälkeenpäinkään. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. 

 

Minulla on sellaisia ongelmia, että toistuvat masennuskaudet saavat minut aina todella huonoon kuntoon. Talousongelmiin, lopetan työt, nukun vain, en pysty mihinkään. Yksinkertaisesti haluan vain kuolla. Se on ihan helvettiä jokainen kerta eikä lääkkeistä ole ollut isoa apua. 

Sitten toivun hiljalleen ja kokoan niitä asioita kuntoon, jotka masennuksen aikana menee huonolle uralle. 

Elämä on ollut yhtä poukkoilua. Useita työpaikkoja, eri kaupunkeja, eri parisuhteita, yleensä hyvin myrkyllisiä, päihteitä jne. Ihan viiden vuoden sisälläkin olen asunut kai neljässä eri kaupungissa. En ole pysynyt aloillani ja toisaalta tuntuu, että elämäni on pysähtynyt eikä siinä tapahdu mitään. Oikeasti asia ei ole niin. Paljon on tapahtunut mutta ei mielestäni tarpeeksi. 

Tiedä oikein mistä tämä levottomuus ja tarve löytää jotain mille en löydä sanoja oikein kumpu

Kuvasit tasan mun bipo-ystäväni toimintaa. Jatkuvat muutot ja välillä vaikeat masennukset. Mene ihmeessä kunnin tutkimuksiin. Kaikkea hyvää sulle!

Vierailija kirjoitti:

Itsellä aikuisena diagnosoitu, mutta ilmiselvä tapaus joka olisi pitänyt jo lapsuudessa diagnosoida. Kävin peruskoulun 80- ja 90-luvuilla eikä käsittääkseni ADHD ollut vielä niin pinnalla silloin, vaikka itsekin ns. tarkkisluokalla. Osasyy myös varmaan vanhempieni välinpitämättömyys oireiluni suhteen. Tuli oltua virkavallan kanssa tekemisissä, päihdeongelma myös kuvioihin. 

Aikuisena tosiaan vihdoin diagnoosi ja lääkitys sekä terapiassa ramppaus "pelastanut" elämäni. Raittiina mennään nykyään, paljon liikuntaa harrastan. Suoritin AMK-tutkinnon ja todella hyvin on mennyt työelämässä. 

Olisi hienoa jos voisit kertoa miten lääkitys ja terapia sai muutoksen aikaan. Millaisesta tilanteesta ja miten muutos lähti liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vai kuulostaako tuo normaalilta? 

Olen myös helposti riippuvuuksiin taipuvainen. On myös vaikeita masennuskausia valitettavasti. Ap 

Traumat ja epävakaus sinua vaivaavat. 

Kuulostat ihan normaalilta ihmiseltä. Suunnilleen sellaiselta kuin minäkin. Nykyään kuvitellaan, että jos ei ole täydellinen, on varman joku sairaus. 

Mä tiedän että mulla on tuo, mutta elelen sen kanssa siinä missä minkä muun ominaisuuden kanssa. Testit selvitin hienosti, ei ne nelikymppiselle mitään vaikeita ole, kun on älykkyys kuitenkin normaalia korkeampi, ja on opetellut jo näin kauan sekä oppimaan että muistamaan. Omissa oloissani olen sitten niin huithapeli sekoilija kuin suinkin osaan olla. Eli tarvitsen paljon aikaa itsekseni jotta saan palautua normaalin esittämisestä 💪

Voithan mennä testiin jos koet hyötyväsi siitä jotenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Sanon tämän ihan ystävyydellä, ja myös asiantuntemuksella. En näe välttämättä syytä testeille. Ainoa mitä aikuisille diagnoosinkaan jälkeen voi olla tarjoilla on lääkkeet. Ja jos kuitenkin pärjäät tunnollisuudella ihan hyvin elämässä niin et niitä tarvitse. Ne on niille joilla on oikeasti isoja ongelmia elämänhallinnassa ja muu ei auta. 

Voinet tyytyä siihen että sinulla on ADHD piirteitä ja niin. Hakea siihen lukemista ja vertaistukea vaikka netistä. Mutta testeillä hukkaan vaan omaa sekä muiden aikaa. Et tee virallisella diagnoosilla tämän perusteella yhtään mitään, jos sen edes saisit, koska oireet ja haitta ei vaikuta niin suurelta kuitenkaan. Huom silti piirteitä voi hyvinkin olla. 

Kyllähän lääkkeet voi paljon auttaa, jos diagnoosi kuitenkin löytyisi. Jos ei saa asioita tehtyä viikkokausiin, niin se on merkittävä haitta etenkin silloin jos uralla pitäisi edetä tai tulee myös lapsia jolloin niidenkin asiat pitäisi hoitaa. Jotain voi olla vialla ja se voi olla toki muutakin, kuten masennus tai ahdistus, joihin niihinkin on olemassa apua. Elämässä ei ole tarkoitus pärjätä vain mitenkuten, vaan niin, että saa kaiken potentiaalinsa hyvin käyttöön, jotta voi olla hyödyksi ja iĺoksi itselleen ja muulle maailmalle.

Minulla on samaa. Tosin olen ollut elämän aikana useita vuosia työtön, kuten nytkin. Opiskellut parikin ammattia, koulut sujuu ok, mutta potentiaalia olisi paljon enemmän. Olen älykäs, mutta opiskelu takkuaa kun ei osaa keskittyä. Kuitenkin kurssit saan läpi. Kun nämä on ollut ihan amistason kouluja. Haluaisin AMK:hon, mutta tiedän että se vaatisi enemmän omaa panosta. Ja tämä on ollut ihan lapsesta asti. Eli ei mitään somen aikaan saamaa keskittymiskyvyn puutetta. Mutta silti tuntuu että ei mua otettaisi tosissaan. Haluaisin kokeilla lääkitystä, että olisiko siitä apua. Koska jos ei ole, niin jotenkin turha olisi tuo pelkkä diagnoosi. 

Adhd/add/skitsoidismin hoito on Suomessa lastenkengissä. Vaikea saada apua vaikka henkilö istuu 20v kotona. Lääkkeeksi määrätään concertaa joka on myrkyllistä. Moni täällä ei ymmärrä että näillä sairauksilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa että tekee jotain listoja tai välttää ruutuaikaa kun aivot eivät yksinkertaisesti tee tarpeeksi dopamiinia joka aiheuttaa sen ettei henkilö yksinkertaisesti pysty toimimaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samaa. Tosin olen ollut elämän aikana useita vuosia työtön, kuten nytkin. Opiskellut parikin ammattia, koulut sujuu ok, mutta potentiaalia olisi paljon enemmän. Olen älykäs, mutta opiskelu takkuaa kun ei osaa keskittyä. Kuitenkin kurssit saan läpi. Kun nämä on ollut ihan amistason kouluja. Haluaisin AMK:hon, mutta tiedän että se vaatisi enemmän omaa panosta. Ja tämä on ollut ihan lapsesta asti. Eli ei mitään somen aikaan saamaa keskittymiskyvyn puutetta. Mutta silti tuntuu että ei mua otettaisi tosissaan. Haluaisin kokeilla lääkitystä, että olisiko siitä apua. Koska jos ei ole, niin jotenkin turha olisi tuo pelkkä diagnoosi. 

eli kaikki sujuu ihan hyvin? on ammatit ja töissäkin oltu, mutta kyllä lääkepiri kelpaisi? ei ihme ettei teitä oteta tosissaan ja tästä on tullut tuollainen muoti-ilmiö. ja tämmöiset sitten ruuhkauttaa palvelut oikeasti elämässä kärsiviltä

Jättäisin diagnoosin tekemisen asiantuntijoille. Sillä siitä arvailusta pääset eroon. Jos et juuri nyt halua mennä tulee päivä, jolloin olet valmis siihen. Lopputulos voi olla ihan muuta, joten älä tee omatoimisia diagnooseja. Sillä tavoin huijaat myös  aivojasi ja voit ajaa itseäsi käytökseen, joka ei sinua aidoimmillaan olisikaan.

Olen AH/HD ja sitä ei kukaan uskoisi, kun minut tapaa. Kävin loistavaa terapiaa kolmisen vuotta ja sain siten adhd:n hallintaani. Lääkkeitä ei sen jälkeen enää harkittu. Opin terapiassa, ettei minun tarvitse taipua maailman mukaan, vaan voin luovia ja ratkaista asiat omaksi edukseni. Ehkä elämäni on monien mielestä erikoista, mutta nyt myös teen sitä missä olen hyvä.

IKinä ei saa verrata itseään siihen, mitä muut ovat. Niin kauan kuin ei ole vahingoksi muille on ok. 

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän että mulla on tuo, mutta elelen sen kanssa siinä missä minkä muun ominaisuuden kanssa. Testit selvitin hienosti, ei ne nelikymppiselle mitään vaikeita ole, kun on älykkyys kuitenkin normaalia korkeampi, ja on opetellut jo näin kauan sekä oppimaan että muistamaan. Omissa oloissani olen sitten niin huithapeli sekoilija kuin suinkin osaan olla. Eli tarvitsen paljon aikaa itsekseni jotta saan palautua normaalin esittämisestä 💪

Voithan mennä testiin jos koet hyötyväsi siitä jotenkin. 

Siis mitkä testit selvitit? Ellei adhd vaikuta merkittävästi elämääsi haittaavasti, et saisi diagnoosia. Näin se nykyään menee. Et itse asiassa pääsisi edes julkiselle tutkimuksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän että mulla on tuo, mutta elelen sen kanssa siinä missä minkä muun ominaisuuden kanssa. Testit selvitin hienosti, ei ne nelikymppiselle mitään vaikeita ole, kun on älykkyys kuitenkin normaalia korkeampi, ja on opetellut jo näin kauan sekä oppimaan että muistamaan. Omissa oloissani olen sitten niin huithapeli sekoilija kuin suinkin osaan olla. Eli tarvitsen paljon aikaa itsekseni jotta saan palautua normaalin esittämisestä 💪

Voithan mennä testiin jos koet hyötyväsi siitä jotenkin. 

Siis mitkä testit selvitit? Ellei adhd vaikuta merkittävästi elämääsi haittaavasti, et saisi diagnoosia. Näin se nykyään menee. Et itse asiassa pääsisi edes julkiselle tutkimuksiin. 

ilmeisesti kuvittelee että adhd-tutkimukset on jotakin palikkatestejä tai vastaavia, jotka pitää saada läpi? ei tuolle "keskivertoa älykkäämmän" selitykselle mitään loogisempaa selitystä keksi

Pitäisi olla selkeä aivokuvasta luettava diagnoosi.