Miten olette tehneet, jos toinen (esim. sinä) on halunnut lemmikin mutta puoliso ei?

Mies halusi koiran, minä en - pidän koirista, mutta en siitä vaivasta, joka niistä seuraa. Mies otti koiran ja kaksi viikkoa myöhemmin alkoi kysely, että voisinko minä huolehtia siitä aamuisin, kun hän joutuu heräämään aivain liian aikaisian ehtiäkseen töihin klo 7 ja sitä ennen olisi koiranpissitys jne. Vastasin, että en, minä en aio huolehtia eläimestä, jonka sinä taloon halusit. Sitten mies alkoi laistaa koiranhoidosta ja minun oli pakko se käyttää ulkona ja ruokkia, koska eihän eläintä voi hoidotta jättää.

Seuraavana viikonloppuna muutin pois. Mies myi koiran muutaman kuukauden kuluttua pitovaikeuksien takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei halunnut koiraa. Yhdessä hoidetaan ja jos koira vinkuu yöllä ulos niin mies vie ihan käytännön syistä.

 

Aivan kuin meillä. Ei kuulemma tarvitse hoitaa ja taluttajaa on jonoksi asti. Eipä ole vielä näkynyt,

Teillä siis vissiin vähän eri tilanne.

Se jolle kommentoit

Mies halusi koiran, hankittiin kompromissina kissoja. Minä en mitään eläimiä asuntooni olisi halunnut, mutta en jaksanut loputtomiin kuunnella jankuttamista asiasta. Koiraan en olisi missään nimessä suostunut, mies on töiden takia pitkiä pätkiä pois kotoa ja vastuu eläimestä olisi kaatunut minun niskaani.

Meille ei extempore-reissut ym ole ollenkaan estyneet koirien takia. Koirat tulee mukana. Tai jos mennään vaikka bändikeikalle niin koirat on parkkiksella asuntoautossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lemmikin haluava saa ottaa lemmikin, kamalaa, jos ei voi puolison kieltämisen takia ottaa. 

Ehtona on, että hän huolehtii siitä ihan itse. 

 

 

Ei se ihan niin mene. Ehtona myös ettei siitä.tule.karvaa, se ei ole sohvilla ja pöydillä, eikä varsinkaan sängyssä. Lomamatkat voidaan tehdä siitä.huolmatta ja kumppanin koko aika ja huomio ei mene siihen. Ja ettei se eläin häiritse keräämällä rapstusta tai leikkimistä tms. Tai haise. 

Ja olen kyllä eläinrakas. En vain tajua valtavaa lemmikkien määrää ja omistamishalua. Jos käy töissä, lemmikki jää vajaalle seuralle. 

Lemmikit on itsekkäiden ihmisten asia. 

Et sinä ole eläinrakas, jos eläin sinua häiritsee, kun se haluaa rapsutuksia. Siitä ei myöskään saisi t

Sivusta. Eläinrakkauttakin taitaa olla monenlaista. Itse en ottaisin sisälle eläimiä jo pelkästään koska haluan että kotini on siisti mahdollisimman pienellä vaivalla (olen lisäksi allerginen). Esimerkiksi hevosia, joista pidän valtavasti, ottaisin vain jos minulla olisi varaa hankkia niille mm. ammattilaiset hoitajiksi jne. Edes siinä tapauksessa, että voisin tarjota ruhtinaalliset olot, jota pidän minimivaatimuksena eläimille omalla kohdallani, en välttämättä hankkisi koska en pitäisi sitä "oikeutenani". Lahjoitan toisaalta jatkuvasti rahaa villieläinten elinympäristöjen parantamiseen ym. Jonkun toisen mielestä eläinrakkautta ehkä on hankkia mahdollisimman monta lemmikkiä ja rapsutella niitä välittämättä karvoista sohvalla.

Eläin, elävä olento, on niin iso päätös, että siinä tulisi olla kaikkien mukana. Kannattaa tämäkin asia selvittää potentiaalisista kumppaniehdokkaista varhaisessa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Meille ei extempore-reissut ym ole ollenkaan estyneet koirien takia. Koirat tulee mukana. Tai jos mennään vaikka bändikeikalle niin koirat on parkkiksella asuntoautossa.

Tämä varmaan riippuu tilanteesta. Voisi olla aika hankalaa jos olisi esimerkiksi työmatka johonkin Japaniin parin päivän varoitusajalla.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan seurustellut ihmisen kanssa joka ei lemmikkiä olisi halunnut. Tehdään jo seurustelun alkuaikoina selväksi se ja jos toinen on lemmikkejä vastaan niin se on moro vaan ja uutta etsimään. Lemmikkejä mulla on ollut aina.

Minulle iso ero olisi siinä onko kyse kissasta vai koirasta. Kissat ovat huomattavasti mukavampia ja sisäsiistejä lemmikkejä eivätkä ne pakota noudattamaan jotain tiettyä päivärytmiä. Ilmeisesti pienten koirien suosiokin perustuu siihen että ne eivät vaadi samalla tavalla tilaa kaupunkiasunnossa kuin saksanpaimenkoiran kokoluokkaa olevat koirarodut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille ei extempore-reissut ym ole ollenkaan estyneet koirien takia. Koirat tulee mukana. Tai jos mennään vaikka bändikeikalle niin koirat on parkkiksella asuntoautossa.

Tämä varmaan riippuu tilanteesta. Voisi olla aika hankalaa jos olisi esimerkiksi työmatka johonkin Japaniin parin päivän varoitusajalla.

Ja valinnoista. Mä en lähde mihinkään työreissuille, piste. Koirat on hyvä tekosyy 😉

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille ei extempore-reissut ym ole ollenkaan estyneet koirien takia. Koirat tulee mukana. Tai jos mennään vaikka bändikeikalle niin koirat on parkkiksella asuntoautossa.

Tämä varmaan riippuu tilanteesta. Voisi olla aika hankalaa jos olisi esimerkiksi työmatka johonkin Japaniin parin päivän varoitusajalla.

Ko. kommentoija ei puhunut työmatkoista vaan ihan vapaa-ajasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olen eri, mutta meillä on ollut sama tilanne. Mies on aina alkuun ollut koiria vastaan, mutta kun ne on otettu, mies on hurmaantunut niihin hetkessä.

....Kissojakin on aina ollut, niistä mies ei niin piittaa, mutta ei niistä sille haittaamaan ole."

 

Meillä mies ei piitannut kissoista yhtään, kunnes meille syntyi pentuja. Yhdellä pennulla oli synnytyksessä ongelmia ja päätin heti että se jää meille. Sitten mies ihastui toiseen pentuun niin että kielsi etsimästä sille kotia. Kysyin vielä että tosiaanko olet sitä mieltä että meille jää tästä pentueesta KAKSI kissaa? Kyllä 😂 Sitten kissoja olikin viisi. 

Kissavauva korvaa vauvan?

Jos sinkulla on kissa, niin onko se muka sekä parisuhteen että lapsen korvaaja? Tosin isossa lapsiperheessä ne lemmikkieläimet jäävät väistämättä pahnanpohjimmiksi, mutta sinkku voi panostaa siihen kissaan tai koiraan aivan eri tavalla koko tämän elinkaaren ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lemmikin haluava saa ottaa lemmikin, kamalaa, jos ei voi puolison kieltämisen takia ottaa. 

Ehtona on, että hän huolehtii siitä ihan itse. 

 

 

Ei se ihan niin mene. Ehtona myös ettei siitä.tule.karvaa, se ei ole sohvilla ja pöydillä, eikä varsinkaan sängyssä. Lomamatkat voidaan tehdä siitä.huolmatta ja kumppanin koko aika ja huomio ei mene siihen. Ja ettei se eläin häiritse keräämällä rapstusta tai leikkimistä tms. Tai haise. 

Ja olen kyllä eläinrakas. En vain tajua valtavaa lemmikkien määrää ja omistamishalua. Jos käy töissä, lemmikki jää vajaalle seuralle. 

Lemmikit on itsekkäiden ihmisten asia. 

Et sinä ole eläinrakas, jos eläin sinua häiritsee, kun

Eläin, elävä olento, on niin iso päätös, että siinä tulisi olla kaikkien mukana. Kannattaa tämäkin asia selvittää potentiaalisista kumppaniehdokkaista varhaisessa vaiheessa.

Ja sitten on taas hyvä muistaa pitkät parisuhteet. Vaikka kuinka asioista olisi puhuttu varhaisessa vaiheessa, niin omat ajatukset voi muuttua suuntaan ja toiseen vuosien, saati vuosikymmenten varrella. 

Meillä mies on vuosi vuodelta enemmän alkanut ajattelemaan ettei haluaisi enää koiraa, ja ollaan siis jo keski-ikäisiä. Mutta, meillä on kaksi koiraa ja kun pappakoirasta aika jättää, tulee uusi koira. Senkin mies tietää 😉

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olen eri, mutta meillä on ollut sama tilanne. Mies on aina alkuun ollut koiria vastaan, mutta kun ne on otettu, mies on hurmaantunut niihin hetkessä.

....Kissojakin on aina ollut, niistä mies ei niin piittaa, mutta ei niistä sille haittaamaan ole."

 

Meillä mies ei piitannut kissoista yhtään, kunnes meille syntyi pentuja. Yhdellä pennulla oli synnytyksessä ongelmia ja päätin heti että se jää meille. Sitten mies ihastui toiseen pentuun niin että kielsi etsimästä sille kotia. Kysyin vielä että tosiaanko olet sitä mieltä että meille jää tästä pentueesta KAKSI kissaa? Kyllä 😂 Sitten kissoja olikin viisi. 

Kissavauva korvaa vauvan?

Jos sinkulla on kissa, niin onko se muka sekä parisuhteen että lapsen korvaaja? Tosin isossa lapsiperheessä ne lemmikkieläimet jäävät väistämättä pahnanpohjimmiksi, mutta sinkku voi panostaa siihen kissaan tai koiraan aivan eri tavalla koko tämän elinkaaren ajan.

Toisaalta taas, lapsiperheessä lapset tulee koulusta aikaisin kotiin, vanhempien työajat voi mennä niin ettei lemmikki ole kauaa yksin, on monta leikittäjää ja rapsuttajaa. Sinkku voi olla töissä vaikka 10 tuntia päivässä, päälle harrastukset ja muut menot ja se kissa siellä kotona yksin. "Kyllähän kissa pärjää kun on hiekkalaatikko ja ruokaa".

Vierailija kirjoitti:

Meillä on niin että puoliso haluaisi koiran mutta minä en. Ei oteta koiraa, en halua asua koira- tai muussa eläintaloudessa. Itse ajattelen, että tällaisissa asioissa kieltävä mielipide menee myöntyvän edelle. 

Meille käy kaikki eläimet mutta koiraa ei meille tule. En tykkää koirista ja myöskin koira purrut useita kertoja niin ei kiitos. Ja kyselijöille, en ole provosoinut koiraa vaan jos esim lapsena mummolassa koirat tulleet hyppimään ja kuolaamaan päälle. Ja kauppojen pihoissa hyökännyt päälle. Tällä hetkellä taloudessa 3 kissaa, 2 hevosta, 1 käärme ja 2 liskoa.

Tuollaista tilannetta ei ole ollut. Jos olisi, tekisimme niin kuin muissakin ristiriitatilanteissa normaalisti tehdään. Eli neuvottelisimme asiasta ja pyrkisimme löytämään sellaisen ratkaisun, jonka kanssa molemmat voivat elää.

^ Meilläkin on sovittu että mies saa tehdä kaikki isot päätökset. Minä teen pienet päätökset. Se on mulle aivan ok. 

Ollaan oltu yli 30 v yhdessä ja isoja päätöksiä ei ole tarvinnut tehdä vielä kertaakaan. Ollaan selvitty onneksi pienillä.

Jos mä en haluaisi lemmikkiä ja puoliso väkisin sellaisen roudaisi kotiin, niin olisi kyllä entinen puoliso. Ihmeellisiä suhteita ihmisillä, kun ei yhtään kunnioiteta toisen haluja ja toiveita. Oma perse on tärkein, kun MINÄ haluan.

Kyllä siitä pitää olla yhteinen päätös vaikka koira/lemmikki olisi komman kumman. Kuitenkin joutuu samassa asunnossa asumaan. Jos se on itselle deal-breaker, niin pitää valita sopiva puoliso. Itse haluan pitää lemmikkiä ja ohitin kaikki miehet joille se ei sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ja lapset haluttaisiin kissa  tai pupu. Mies ei. Ei siis olla otettu lemmikkiä, haaveiltu vaan. 

Meillä sama juttu. Kaksi vuotta suostuteltu miestä uuteen lemmikkiin kissamme kuoleman jälkeen. Ei halua, ei suostu. Kunnioitan puolisoani sen verran, etten toimi hänen tahtoaan vastaan. Ihmetyttää vastaukset, joissa vedotaan enemmistön päätökseen. Aikuisethan sen eläimen hankkivat, ovat vastuussa siitä ja kustantavat kulut, eivät lapset. 

Minä sain lapsena eläimiä (kaneja ja kilpikonnia). Hoidin ne todellakin täysin itse ja kilpikonnat ovat minulla vieläkin (olleet siis yli 30 vuotta). Jos lapsella on halua ja kiinnostusta riittävästi niin kouluikäinen kyllä pystyy huolehtimaan lemmikin. Ei tietenkään mitään isoa koiraa tai maksamaan suuria kuluja, mutta monien lemmikkien hoitaminen onnistuu myös lapselta. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siitä pitää olla yhteinen päätös vaikka koira/lemmikki olisi komman kumman. Kuitenkin joutuu samassa asunnossa asumaan. Jos se on itselle deal-breaker, niin pitää valita sopiva puoliso. Itse haluan pitää lemmikkiä ja ohitin kaikki miehet joille se ei sovi.

Onko se yhteinen päätös jos mies sanoo että en haluaisi koiraa, mutta suostun että sellainen tulee?

Vierailija kirjoitti:

Jos mä en haluaisi lemmikkiä ja puoliso väkisin sellaisen roudaisi kotiin, niin olisi kyllä entinen puoliso. Ihmeellisiä suhteita ihmisillä, kun ei yhtään kunnioiteta toisen haluja ja toiveita. Oma perse on tärkein, kun MINÄ haluan.

Kukin tavallaan. Minä tiedän että mies tykkää siitä lemmikistä sitten kuitenkin, kun se tulee. Vaikka etukäteen sanoo ettei tarvitsisi eikä haluaisi enempää koiria. Aina hän myös tulee mukaan katsomaan ja hakemaan, ostaa tarvikkeita jne. Meillä ei ole asiasta mitään ongelmaa 😊