Lue keskustelun säännöt.
On muilla tunnetta, että oma elämä on turha?
09.07.2024 |
ja merkityksetön? En koskaan saanut lapsia, mietin nyt keski-iän ylittäneenä, että pilasin puolisonkin elämän. Hänkin olisi halunnut lapsia. (Kaikki keinot yritettiin, myös sijaisperheeksi ja adoptiota ei vain toteutunut). Jos minua ei olisi ollut tai olisin tajunnut erota, hän olisi voinut saada oman perheen. Käyn töissä ja nukun paljon, koska ei ole muuta tekemistä. Harrastan mutta en ole koskaan saanut mitään sisältöä elämään, jolla kokisin, että elämälläni olisi ollut joku merkitys. Kun minusta aikanaan aika jättää niin jälkeeni ei jää mitään. Olen pitkäikästä sukua niin tätä tyhjyyden ja turhuuden tunnetta on vielä vuosikymmeniksi eteenpäin. En vai löydä mitään tarkoitusta elämälleni, kuten muilla tuntuu olevan lapset ja lapsen lapset. Olenkohan ainut, josta oma elämä tuntuu turhalta?
Kommentit (301)
Tuntuu. Miten sitä voikin epäonnistua kaikessa tärkeässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä mielessä ettei työt tekemällä lopu ja työtäni ei arvosteta juurikaan vaan tulisi olla korkeasti koulutettu, sika rikas, hyvä sängyssä, osata kuunnella paremmin eikä olla niin putkinäköinen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen, jonka elämä tuntuu merkityksettömältä. 30 v., ei lapsia ja alustavien tutkimusten mukaan olisi todella hankalaa raskautua. Ja elämäntilanteen vuoksi emme voi puolison kanssa yrittää vielä 2-3 vuoteen. Joten pelkään, että jäämme lapsettomiksi. Olin aina kuvitellut elämääni lapsia, ja ilman tätä... Kyllä se tulevaisuus tuntuu vaan melko tyhjältä. Työssä kukaan ei ole korvaamaton, joten työstäkään ei saa mitään erityistä merkitystä elämään. Olen sairaanhoitaja, eikä työnkuvani ole mitenkään erikoinen.
Tiedostan, että lapsettomina voitaisiin elää ihan hyvää elämää. Mutta alustavasti se vain tuntuu siltä, että ilman lapsia se tuntuu vaan melko tyhjänpäiväiseltä. Miksi tavoitella esim. kovin hyväpalkkaista työtäkään, jos en tarvitse rahaa muuta kuin itseni ja puolison elättämiseen? Jos työnkuva itsessään ei siis antaisi sisällöllisesti jotain parempaa.
Olo on kyllä hukassa,
Miksi ette ala yrittämään lasta jo nyt, etenkin kun on tiedossa, että raskaaksi tulo voi olla vaikeaa. Jo nyt aloittaminen parantaa mahdollisuuksia. Mikä on niin suuri syy, ettei vielä pariin vuoteen voi? Sinulla on kuitenkin työpaikkakin. Oikeasti sitä "täydellistä" aikaa ei tule koskaan.
Ainoat syyt, miksi yritystä ei voi vielä alkaa, olisi esimerkiksi lääkitys, joka aiheuttaa sikiö vaurioita, ja jota ei voi lopettaa noin vain. Esim. Epilepsia lääkkeet tai sädehoidot.
Sitä oikeaa aikaa ei todellisuudessa tule koskaan. Aina on jokin mutta. Oikeasti asiat sitten kuitenkin järjestyvät, jos lapsi saa alkunsa.
Oletteko jo lukeneet sen huikean piristävän hs pläjäyksen vapaan tahdon puuttumisesta?
Ai ettei mitään propagandaa tuo paskapaperi. Uuniin heitetty jo ajat sitten Franklit ja muu "valitset itse kohtalosi" uhmaajat. Nyt kun saa puhaltaa vain ihan toisenlaiset tuulet.
Hyi helvata millaista maailmaa nyt tehdään (tai ainakin koetetaan) tehdä. Ihmisistä täysiä sätkynukkeja jotka oma aloitteisesti lapioivat oman monttunsa etteivät vaivaisi muita. Tätähän tämäkin ketju on taas täynnään. Ihan sattumalta?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko jo lukeneet sen huikean piristävän hs pläjäyksen vapaan tahdon puuttumisesta?
Ai ettei mitään propagandaa tuo paskapaperi. Uuniin heitetty jo ajat sitten Franklit ja muu "valitset itse kohtalosi" uhmaajat. Nyt kun saa puhaltaa vain ihan toisenlaiset tuulet.
Hyi helvata millaista maailmaa nyt tehdään (tai ainakin koetetaan) tehdä. Ihmisistä täysiä sätkynukkeja jotka oma aloitteisesti lapioivat oman monttunsa etteivät vaivaisi muita. Tätähän tämäkin ketju on taas täynnään. Ihan sattumalta?
Ap tässä. En lue hesaria, enkä oikein saa tuosta ajatuksesta kiinni. Kyllä tämä ajatus on ihan ikioma elämäni turhuudesta. En myöskään ole itsetuhoinen tai hautaa itselleni kaivamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu. Miten sitä voikin epäonnistua kaikessa tärkeässä.
Tältä tuntui myös
Vierailija kirjoitti:
Oletteko jo lukeneet sen huikean piristävän hs pläjäyksen vapaan tahdon puuttumisesta?
Ai ettei mitään propagandaa tuo paskapaperi. Uuniin heitetty jo ajat sitten Franklit ja muu "valitset itse kohtalosi" uhmaajat. Nyt kun saa puhaltaa vain ihan toisenlaiset tuulet.
Hyi helvata millaista maailmaa nyt tehdään (tai ainakin koetetaan) tehdä. Ihmisistä täysiä sätkynukkeja jotka oma aloitteisesti lapioivat oman monttunsa etteivät vaivaisi muita. Tätähän tämäkin ketju on taas täynnään. Ihan sattumalta?
Propagandaa, ei kannata antaa painoarvoa. Nyt yritetään saada Suomessa autoritääriseen formaattiin. Tärkeintä olla ihminen. Ap kysyy oikeita kysymyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
sulla työt,koti,puoliso, siinä on paljon enemmän kuin tuhansilla muilla.
Tämä. Ymmärrän että lapsettomuus sattuu, jos ei ole sitä valinnut, itsekin samassa veneessä. Silti katson perheellisten lisäksi kateellisena myös pariskuntia, jotka ovat valinneet lapsettomuuden. Tuntevat niin vahvasti että elämä keskenään on hyvää ja elävät sitä nauttien toistensa seurasta ja luottaen siihen että rakkaus kestää vanhuuteen asti. Ehkä olisi helpompaa hyväksyä oma tahatonkin lapsettomuus jos elämässä olisi muita niin läheisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä paitsi ettei ole sitä puolisoakaan, olen totaaliyksin. Olen viime aikoina miettinyt mikä on elämäni tarkoitus kun ei ole puolisoa, perhettä, vanhempia, sisaruksia eikä ystäviä. Mutta en vain pääse lopputulokseen.
N46
Sama tilanne ja olen jo 60v, en ymmärrä mitä tarkoitusta tallaisella hirveän yksinäsella merkityksttömällä elämällä on?
Kauan enää jaksaa, kun mikskään tämä ei ole muuttunut vaikka vuosikymmenet toivonut, nyt en enää toivo kun kuolemaa.
Tuohan siitä seuraa kun elämästä poistetaan korkeammat arvot kuten itsensä kehittäminen, jatkuva oppiminen, utelias asenne ylipäätään. Oma valinta tuo itsetuhoisuus ja elämänviha on. Siis jos kyse ei ole kliinisestä masennuksesta jota voi ajatella mielen sairastumisena.
Tämä apatiahan yms on ennen kaikkea tulosta yksilökeskeisyyden ylikorostamisesta. Sille alttarille on uhrattu kaikki se, mikä piti suuret massat aiemmin kasassa, eli yhteisöllisyys ja edes jonkinlaiset raamit minkä puitteissa elämäänsä rakentaa.
Nykyään kaikki on ihan hällä väliä, ainoa millä on minkäänlaista merkitystä on se, että se sun tekeminen hyödyttää jotakuta, yleensä sun yläpuolella olevaa. Ja teet mitä tahansa, niin käytännössä aina siitä joku hyötyy, niin mikäs siinä antaa ihmisten nauttia "vapaudestaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sulla työt,koti,puoliso, siinä on paljon enemmän kuin tuhansilla muilla.
Tämä. Ymmärrän että lapsettomuus sattuu, jos ei ole sitä valinnut, itsekin samassa veneessä. Silti katson perheellisten lisäksi kateellisena myös pariskuntia, jotka ovat valinneet lapsettomuuden. Tuntevat niin vahvasti että elämä keskenään on hyvää ja elävät sitä nauttien toistensa seurasta ja luottaen siihen että rakkaus kestää vanhuuteen asti. Ehkä olisi helpompaa hyväksyä oma tahatonkin lapsettomuus jos elämässä olisi muita niin läheisiä ihmisiä.
Aivan, minä jotenkin olen juuttunut tähän kaiken merkityksettömyyteen elämässäni.
Eikö sinulle tule mieleen yhtään mitään muuta tavoiteltavaa? Jonkin vanhan tai uuden taidon hiominen viimeistä piirtoa myöten, kirjoitat kirjan, urheilu, lemmikki? Tai perustat vaikkapa jonkin yleishyödyllisen/hyväntekeväisyysjärjestön?
Varsinkin tuolla viimeisellä voi tuottaa tietyllä tapaa vanhemmuuteen verrattavaa hyvää maailmaan, siis olemalla muutenkin kuin vain itseään ja omaa olemassaoloaan varten. Ja tiedän, ei toki tietenkään ole sama kuin oma lapsi, mutta potentiaalisesti aivan yhtä tärkeää ja merkityksellistä, vain eri tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinulle tule mieleen yhtään mitään muuta tavoiteltavaa? Jonkin vanhan tai uuden taidon hiominen viimeistä piirtoa myöten, kirjoitat kirjan, urheilu, lemmikki? Tai perustat vaikkapa jonkin yleishyödyllisen/hyväntekeväisyysjärjestön?
Varsinkin tuolla viimeisellä voi tuottaa tietyllä tapaa vanhemmuuteen verrattavaa hyvää maailmaan, siis olemalla muutenkin kuin vain itseään ja omaa olemassaoloaan varten. Ja tiedän, ei toki tietenkään ole sama kuin oma lapsi, mutta potentiaalisesti aivan yhtä tärkeää ja merkityksellistä, vain eri tavalla.
Näitä olen useampia kokeillut. Jotenkin olen asiaa alkanut hyväksyä. Eniten ehkä halusin tietä onko muita, jotka kokee samoin ja onhan heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä katsoa elämää vähän laajemmasta perspektiivistä. Lapset ja suvun jatkuminen ei ole elämän tarkoitus. Kun katsot ympärillesi huomaat että elämä luo sinulle tarkoituksen kun avaat silmäsi ja näet sen.
Kiitos neuvoistasi. Tämä tunne on kuitenkin ollut jo pitkään. Olen keskustellut myös ammattilaisten kanssa (lääkäri ja pappi), mutta näkemykseni ei ole vain muuttunut. Lähinnä minua kiinnostaa tuntuuko muista tältä? En ole myöskään masentunut.
Ai. Minusta se kuulostaa just masennukselta. Masennus kun voi olla voimakasta tai lievää. Itselläni on lapsi, mutta ei ole lapsenlapsia. Lapseni on sen ikäinen, että tuskin enää saan lapsenlapsia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tämä surettaa. Elämä on tavallaan ollut turhaa ja merkityksetöntä. Elämässäni on ollut hyviä asioita ja kivoja ystäviä, mutta meidän jälkeemme tänne ei jää ketään. Kukaan ei edes käy haudallani tai lasteni haudalla sitten myöhemmin eikä kukaan edes hoida haudanhoitomaksuja. Kukaan ei myöskään rukoile sieluni puolesta tai huolehdi siitä, että joku muu rukoilee. Uskontooni kuuluu, että rukoillaan edesmenneiden puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä apatiahan yms on ennen kaikkea tulosta yksilökeskeisyyden ylikorostamisesta. Sille alttarille on uhrattu kaikki se, mikä piti suuret massat aiemmin kasassa, eli yhteisöllisyys ja edes jonkinlaiset raamit minkä puitteissa elämäänsä rakentaa.
Nykyään kaikki on ihan hällä väliä, ainoa millä on minkäänlaista merkitystä on se, että se sun tekeminen hyödyttää jotakuta, yleensä sun yläpuolella olevaa. Ja teet mitä tahansa, niin käytännössä aina siitä joku hyötyy, niin mikäs siinä antaa ihmisten nauttia "vapaudestaan".
Tämä herätti ajatuksia, kiitos
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinulle tule mieleen yhtään mitään muuta tavoiteltavaa? Jonkin vanhan tai uuden taidon hiominen viimeistä piirtoa myöten, kirjoitat kirjan, urheilu, lemmikki? Tai perustat vaikkapa jonkin yleishyödyllisen/hyväntekeväisyysjärjestön?
Varsinkin tuolla viimeisellä voi tuottaa tietyllä tapaa vanhemmuuteen verrattavaa hyvää maailmaan, siis olemalla muutenkin kuin vain itseään ja omaa olemassaoloaan varten. Ja tiedän, ei toki tietenkään ole sama kuin oma lapsi, mutta potentiaalisesti aivan yhtä tärkeää ja merkityksellistä, vain eri tavalla.
En ole aloittaja mutta samassa veneessä. Vastaan omasta puolestani: harjoittelen kyllä taitoja ja on unelmia, mutta eivät ne korvaa sitä merkityksellisyyttä joka tulee omasta perheestä. En voi olla ajattelematta että perheelliset voivat tehdä ne ihan samat asiat. Ehkäpä paremminkin, koska energia ei kulu yksinäisyyteen ja siihen että yrittää tsempata itseään joka päivä jaksamaan.
Jumala melkkin kuin teki itsemurhan jokaisen takia kuolemalla Jeesuksena, eli jokaisen ihmisen takia vaaransi kaikkien muiden taivaaseenpääsyn ilmeisesti, vai mitenhä se menee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko jo lukeneet sen huikean piristävän hs pläjäyksen vapaan tahdon puuttumisesta?
Ai ettei mitään propagandaa tuo paskapaperi. Uuniin heitetty jo ajat sitten Franklit ja muu "valitset itse kohtalosi" uhmaajat. Nyt kun saa puhaltaa vain ihan toisenlaiset tuulet.
Hyi helvata millaista maailmaa nyt tehdään (tai ainakin koetetaan) tehdä. Ihmisistä täysiä sätkynukkeja jotka oma aloitteisesti lapioivat oman monttunsa etteivät vaivaisi muita. Tätähän tämäkin ketju on taas täynnään. Ihan sattumalta?
Propagandaa, ei kannata antaa painoarvoa. Nyt yritetään saada Suomessa autoritääriseen formaattiin. Tärkeintä olla ihminen. Ap kysyy oikeita kysymyksiä.
Kyllä mutta media alkaa olla päivä päivältä sellainen että siitä haluaa pysytellä kaukana vain omaa mieleterveyttään suojellakseen..
Sitten on se sokea (iso) massa joka nielee siltään kaiken mitä tuolta nyt syötetään. Ihan vain koska ei ymmärrä mitä on henkinen itsesuojelu tai itsenäinen ajattelu edes alkeellisella tasolla.
Nämähän ne just sairastuvat ensimmäisinä kun ovat niin "oikein" eli ehdollistuvat myrkyllisiin narratiiveihin kuin jotkin ohjelmoitavat alustat. Odottaen saavansa siitä eräänä päivänä suitsutusta ja fanfaareja. "Mehän teimme niinkuin te halusitte, missä on palkinto?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä katsoa elämää vähän laajemmasta perspektiivistä. Lapset ja suvun jatkuminen ei ole elämän tarkoitus. Kun katsot ympärillesi huomaat että elämä luo sinulle tarkoituksen kun avaat silmäsi ja näet sen.
Kiitos neuvoistasi. Tämä tunne on kuitenkin ollut jo pitkään. Olen keskustellut myös ammattilaisten kanssa (lääkäri ja pappi), mutta näkemykseni ei ole vain muuttunut. Lähinnä minua kiinnostaa tuntuuko muista tältä? En ole myöskään masentunut.
Oletko ajatellut osallistua hyväntekeväisyyteen? Tehdä jotain, mistä on apua ja hyötyä toisille ihmisille? Jotkut saavat iloa siitä. Jos varallisuus antaa myöten, voi osallistua vähäosaisten lahjakeräykseen jouluna. Esim. Helsingissä lastensuojelu vie lahjoja tarvitseville lapsilleja nuorille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä katsoa elämää vähän laajemmasta perspektiivistä. Lapset ja suvun jatkuminen ei ole elämän tarkoitus. Kun katsot ympärillesi huomaat että elämä luo sinulle tarkoituksen kun avaat silmäsi ja näet sen.
Kiitos neuvoistasi. Tämä tunne on kuitenkin ollut jo pitkään. Olen keskustellut myös ammattilaisten kanssa (lääkäri ja pappi), mutta näkemykseni ei ole vain muuttunut. Lähinnä minua kiinnostaa tuntuuko muista tältä? En ole myöskään masentunut.
Ai. Minusta se kuulostaa just masennukselta. Masennus kun voi olla voimakasta tai lievää. Itselläni on lapsi, mutta ei ole lapsenlapsia. Lapseni on sen ikäinen, että tuskin enää saan lapsenlapsia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tämä surettaa. Elämä on tavallaan ollut turhaa ja merkityksetöntä. Elämässäni on ollut hyviä asioita ja
Olen ikään kuin alalla. En mielestäni täytä edes lievän masennuksen kriteerejä. Alakuloinen ehkä, jos jotain.
Tuohan siitä seuraa kun elämästä poistetaan korkeammat arvot kuten itsensä kehittäminen, jatkuva oppiminen, utelias asenne ylipäätään. Oma valinta tuo itsetuhoisuus ja elämänviha on. Siis jos kyse ei ole kliinisestä masennuksesta jota voi ajatella mielen sairastumisena.