Miten saada mies sisäistämään kuulemansa?
Tuntuu, että saa aina olla vähintään kolme kertaa toistamassa samaa asiaa, kun mies keskittyy joko puhelimeen tai pelikonsoliin, tai on muuten vaan henkisesti muualla. Silmistä näkee, että ei kuuntele. Sitten usein ei ole toistamisesta ja painottamisesta huolimatta mennyt asia perille, vaan kysyy myöhemmin samaa asiaa uutena, tai jopa väittää ettei siitä ole lainkaan puhuttu. Raskainta on, kun ymmärtää väärin keskittyessään muuhun ja sitten alkaa syyttää minua väärinymmärryksestä.
Menee kauheasti energiaan sen varmisteluun, että oma puhe tulee ymmärretyksi. Ihan kuin jonkun dementikon kanssa puhuisi. Onko muilla samanlaista ja miten olette saaneet asioita parempaan suuntaan? Olen yrittänyt puhua asiasta vuosien varrella kymmeniä kertoja, mutta skarppausta tapahtuu päivän tai parin ajan ja sitten taas löydän itseni jankuttamasta ja varmistelemasta, että kuulitko ja ymmärsitkö.
Kommentit (112)
Miksi te naiset haluatte ajatella, että about kaiken tähänastisen keksineet ja rakentaneet miehet ovat jotain lapsentasoisia tyhmyreitä?
Vaatiiko tosiaan oma itsetunto toisen alentamista?
Mielestäni kiusaajamainen piirre, että ylentääkseen omaa oloaan pitää polkea toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättämällä sen miehen. Eiköhän sitten sisäistä kuulemansa tai siis näkemänsä...
Kehut, että mies on hyvä. Mitä hyvää tässä hänen käytöksessään on? Häntä ei kiinnosta kuunnella sinua, sinä tai sanomasi ei ole tärkeä, käytöksellään osoittaa aika selkeästi, että ei arvosta sinua pätkääkään.
No siis on luotettava, uskollinen, tasapainoinen, hauska, ahkera, avulias, sosiaalisesti taitava eli ei tarvitse juhlissa hävetä, ei mitään riippuvuuksia jne.
En usko etteikö mies arvostaisi minua, nuo vempaimet vaan vievät huomion muualle todella tehokkaasti. Samoin on ajoittain hajamielinen niin, että joku muu asia selvästi raksuttaa päässä kun puhun. Tuo toki voisi viitata arvostuksen puutteeseen, mutta myös johonkin tahattomaan..?
Ei tarvitse juhlissa hävetä? :D Anteeksi mutta nyt oli aika hassu lista noista "hyvistä" ominaisuuksista. Millaisia urpoja juoppovetelehtijöitä ajattelet miesten noin yleensä olevan, jos nuo ominaisuudet tekevät hänestä erityisen hyvän? Jopa niin erityisen, että siedät tuollaista käytöstä vuosien ajan... Ymmärrän kyllä että sinulla on varmaan romanttisia tunteita edelleen mutta ei se tuota tilannetta juuri pelasta jos kunnioitus ja yhteen hiileen puhaltaminen arjessa puuttuu noin selvästi.
Minkä ikäisiä olette ap?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydä toistamaan kuulemansa saman tien.
No varmaan hermostuisi jos alkaisin puhumaan hänelle tuolla tavalla. Pitäisi löytää joku keino miten loukkaamatta tulisin kuulluksi. Itse siis pyrin aina keskittymään siihen mitä hän sanoo, niin tuntuu loukkaavalta/epäkunnioittavalta ettei hän toimi samoin. Kuitenkin ihan tärkeistä jutuista kyse, kuten että mihin aikaan pitää antaa lapselle lääke tai mitä kaupasta ostettaisiin.
No sitten saa hermostua! Hän tässä on epäkunnioittava sinua kohtaan, ei ole sinun vastuullasi jatkuvasti varoa hänen tunteitaan kun pitäisi tärkeät asiat saada hänelle kommunikoitua mutta hän vaan ei pysty kuuntelemaan.
Hän ei vaan hermostuessaan sitten kuuntele yhtään vaan siitä on vain haittaa asialle. Mies alkaa helposti puolustautumaan niin, että kääntää asian ympäri tai ihan vaan kieltää ongelman. Ja sitten on turha odottaa muutosta kun on itselleen vakuutellut, että ylireagoin tms. Eli jotenkin diplomaattisesti pitäisi hoitaa. Ihmisillä on erilaisia luonteita eikä kaikki pysty ottamaan palautetta hyvin vastaan. Eivät he silti mitään huonompia ihmisiä ole vaan heille pitää sanoa asiat toisella tavalla.. mutta miten? :/
Haittaako miehen pelaaminen ym muuten teidän elämäänne? Kirjoitit että pelaaminen on lisääntynyt?
Koeta saada mies mukaasi kävelylle, kahville, kalaan ihan mitä tahansa yhteistä tekemistä. Ja sama niin että kävisi lapsen kansaa harrastamassa tai tekemässä asioita yhdessä. Jos kokee enemmän yhteyttä teihin niin kuuntelee paremmin.
Toisekseen sano joskus rauhallisella hetkellä että haluaisit sopia miten jatkossa kommunikoitaisiin paremmin ettei tule turhia väärinkäsityksiä ja riitoja. Ehdota että keskusteltaisiin tärkeistä asioista vaikka pöydän ääressä iltapalalla tai jotain vastaavaa. Silloin mies ehkä kuuntelisi paremmin.
Tietysti jos miehen mielestä ei ole ongelmaa niin se on kyllä hankalaa.
Kirjoita asiasi paperille ja häivy toviksi ulkoilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset haluatte ajatella, että about kaiken tähänastisen keksineet ja rakentaneet miehet ovat jotain lapsentasoisia tyhmyreitä?
Vaatiiko tosiaan oma itsetunto toisen alentamista?
En todellakaan halua ajatella noin enkä ajattele, vaan että mies ei jostain syystä keskity siihen mitä sanon. Koko aloitus lähti siitä turhautumisesta, kun taas kerran mies jätti tekemättä yhden asian joka piti hoitaa ja josta olin muistuttanut lukuisia kertoja. Olisi pitänyt vielä tuntia aikaisemmin kuulemma muistuttaa. Eli kaikki tällainen organisointi ja asioiden muistaminen on minun kontolla ja mies ei kuuntele/paina asioita mieleensä itse.

Niin eli sinäkin havaitsit että ap:n miehen käytös on lapsentasoista ja tyhmää? Hyvä poika, olet jo oikeilla jäljillä!
Mun isä on yli 70v, on ollut aina samanlainen. Ihan sama mitä sille on puhunut/puhuu, sitä ei vaan kiinnosta.
Mitä sie ä m m ä oikein horiset?
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset haluatte ajatella, että about kaiken tähänastisen keksineet ja rakentaneet miehet ovat jotain lapsentasoisia tyhmyreitä?
Vaatiiko tosiaan oma itsetunto toisen alentamista?
Se on kuule se kokemus miehistä.
- N52
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättämällä sen miehen. Eiköhän sitten sisäistä kuulemansa tai siis näkemänsä...
Kehut, että mies on hyvä. Mitä hyvää tässä hänen käytöksessään on? Häntä ei kiinnosta kuunnella sinua, sinä tai sanomasi ei ole tärkeä, käytöksellään osoittaa aika selkeästi, että ei arvosta sinua pätkääkään.
No siis on luotettava, uskollinen, tasapainoinen, hauska, ahkera, avulias, sosiaalisesti taitava eli ei tarvitse juhlissa hävetä, ei mitään riippuvuuksia jne.
En usko etteikö mies arvostaisi minua, nuo vempaimet vaan vievät huomion muualle todella tehokkaasti. Samoin on ajoittain hajamielinen niin, että joku muu asia selvästi raksuttaa päässä kun puhun. Tuo toki voisi viitata arvostuksen puutteeseen, mutta myös johonkin tahattomaan..?
Ei tarvitse juhlissa hävetä? :D Ante
No siis yksi eksäni oli patologinen valehtelija, toinen seksi/pornoriippuvainen, kolmas pettäjä, neljäs pilviveikko elämäntapatyötön ja tämä viides on sitten ollut hyvä puoliso tätä kuuntelemattomuutta lukuunottamatta. Olen myös tapaillut tylsiä, toksisia, huumorintajuttomia jne miehiä, että toki ehkä otantani on ehkä vääristynyt, mutta edellisiin verrattuna oikein hyvä mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset haluatte ajatella, että about kaiken tähänastisen keksineet ja rakentaneet miehet ovat jotain lapsentasoisia tyhmyreitä?
Vaatiiko tosiaan oma itsetunto toisen alentamista?
En todellakaan halua ajatella noin enkä ajattele, vaan että mies ei jostain syystä keskity siihen mitä sanon. Koko aloitus lähti siitä turhautumisesta, kun taas kerran mies jätti tekemättä yhden asian joka piti hoitaa ja josta olin muistuttanut lukuisia kertoja. Olisi pitänyt vielä tuntia aikaisemmin kuulemma muistuttaa. Eli kaikki tällainen organisointi ja asioiden muistaminen on minun kontolla ja mies ei kuuntele/paina asioita mieleensä itse.
Eli kyseessä on EPÄluotettava ja huono mies, ei luotettava ja hyvä mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättämällä sen miehen. Eiköhän sitten sisäistä kuulemansa tai siis näkemänsä...
Kehut, että mies on hyvä. Mitä hyvää tässä hänen käytöksessään on? Häntä ei kiinnosta kuunnella sinua, sinä tai sanomasi ei ole tärkeä, käytöksellään osoittaa aika selkeästi, että ei arvosta sinua pätkääkään.
No siis on luotettava, uskollinen, tasapainoinen, hauska, ahkera, avulias, sosiaalisesti taitava eli ei tarvitse juhlissa hävetä, ei mitään riippuvuuksia jne.
En usko etteikö mies arvostaisi minua, nuo vempaimet vaan vievät huomion muualle todella tehokkaasti. Samoin on ajoittain hajamielinen niin, että joku muu asia selvästi raksuttaa päässä kun puhun. Tuo toki voisi viitata arvostuksen puutteeseen, mutta myös johonkin tahattomaan..?
Miksi sinulla on mielestäsi pakko olla mies? Pärjäisit paremmin kokonaan ilman sellaista kuin noiden huonojen miesten kanssa. Ei miehen hankinta ole pakollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on vuosien ongelma niin miksi et ole tehnyt asialle mitään?
Jos sinulla on jotain tärkeää asiaa niin esitä kirjallisena ja ota miehesi allekirjoitus. Laita joku sanktio myös mukaan.
En oikein tiedä mitä tehdä. Puhumista olen yrittänyt jo monta kertaa. Mitä muuta voisin tehdä? Sitä täällä juuri kyselen, jos jollakin sattuisi olemaan toimiva vinkki tai näkökulma.
Epäilen että mies ei kykene erottelemaan tärkeitä asioita epäoleellista asioista, syystä tai toisesta, ja siksi hänet pitää havahduttaa tärkeän asian edessä.
Vierailija kirjoitti:
Haittaako miehen pelaaminen ym muuten teidän elämäänne? Kirjoitit että pelaaminen on lisääntynyt?
Koeta saada mies mukaasi kävelylle, kahville, kalaan ihan mitä tahansa yhteistä tekemistä. Ja sama niin että kävisi lapsen kansaa harrastamassa tai tekemässä asioita yhdessä. Jos kokee enemmän yhteyttä teihin niin kuuntelee paremmin.
Toisekseen sano joskus rauhallisella hetkellä että haluaisit sopia miten jatkossa kommunikoitaisiin paremmin ettei tule turhia väärinkäsityksiä ja riitoja. Ehdota että keskusteltaisiin tärkeistä asioista vaikka pöydän ääressä iltapalalla tai jotain vastaavaa. Silloin mies ehkä kuuntelisi paremmin.
Tietysti jos miehen mielestä ei ole ongelmaa niin se on kyllä hankalaa.
Kiitos tästä kommentista. Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, mutta en ehkä oikealla hetkellä vaan ikään kuin tilanteen ollessa päällä. Eli sitä voisi vielä kokeilla.
Tuo tekemisen ehdottaminen ei ole oikein toiminut, kun molemmat harrastetaan paljon liikuntaa ja tasoeron vuoksi erikseen, niin sitten ei jää niin paljon aikaa muuhun. Toki nyt lomalla olisi aikaa, mutta lapsi on sairastellut ja mies sitten uppoutunut peleihin, ehkä kun ei kehtaa jättää minua yksin kotiin hoitamaan?
Jos haluat jatkaa suhdetta mieslapsen kanssa, niin laita sille aina textarilla nuo asiat. Ei voi väittää ettet sanonut, ja voi lukea viestin kun on lopettanut sen kertaisen leikin ja on iltasadun aika tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättämällä sen miehen. Eiköhän sitten sisäistä kuulemansa tai siis näkemänsä...
Kehut, että mies on hyvä. Mitä hyvää tässä hänen käytöksessään on? Häntä ei kiinnosta kuunnella sinua, sinä tai sanomasi ei ole tärkeä, käytöksellään osoittaa aika selkeästi, että ei arvosta sinua pätkääkään.
No siis on luotettava, uskollinen, tasapainoinen, hauska, ahkera, avulias, sosiaalisesti taitava eli ei tarvitse juhlissa hävetä, ei mitään riippuvuuksia jne.
En usko etteikö mies arvostaisi minua, nuo vempaimet vaan vievät huomion muualle todella tehokkaasti. Samoin on ajoittain hajamielinen niin, että joku muu asia selvästi raksuttaa päässä kun puhun. Tuo toki voisi viitata arvostuksen puutteeseen, mutta myös johonkin tahattomaan..?
Sosiaalisesti taitava? Salli mun nauraa. Ei edes kuuntele, mitä toinen hänelle puhuu. :D
Hmm, enpä tiedä. Kyllä hän kuuntelee silloin kun ei ole luuri kädessä tai pelit menossa tai muut asiat mielessä, mutta kun tuntuu että niitä selkeitä hetkiä on vähemmän ja vähemmän.