Mies kiinnostunut, haluan vain max ystävyyttä
Kaipaan erilaisia ajatuksia ja näkökulmia siitä, miten te toimitte tai mitä te ajattelette asiasta.
Ollaan yhden ihmisen kanssa pyöritty samoissa ympyröissä. Hän on ollut minusta alussa eli vuosia sitten kiinnostunut. Minä en hänestä. Ehkä 5 vuotta sitten nähtiin ja hän pahoitti mielensä pienestä asiasta (leikkimielisessä pelissä). Yhteydenpito jäi. Vuosi sitten koin halua olla yhteydessä häneen. Tavattiin ja kiireiden vuoksi se jäi. Vuodenvaihteessa olin taas häneen yhteydessä ja tavattiin. Alkuun koin, ettei hän enää ollut minusta kiinnostunut samalla tavalla. Nyt olen aistinut ja hän myös myöntänyt, että hän on ajatellut minua seksuaal!sesti. En tunne häntä kohtaan samoin enkä halua hänestä kuin ystävyyttä, jos sellaiseksi yhteytemme muodostuisi. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, ettei sellaista kannata lähteä kokeilemaan, jos toisella on tällaisia ajatuksia minua kohtaan. Onko teillä kokemusta, että tällaisesta muodostuisi ystävyyssuhdetta?
Kommentit (61)
Mies lähestyy naista vain silloin kun hän seksuaalisesti kiinnostunut naisesta ja katoaa, jos mitään seksuaalista ei tapahdu.
Jos on kiusallista/vonkaa niin anna olla. Kun ei kerran pysty olemaan ystävänä vaan miettii jotain muuta.
Nämä on kiusallisia ystävyyssuhteita. Parhaassa tapauksessa se kaverimies valehtelee kaikille, että teillä on ollut suhde ja tietää kertoa sinusta juoruja. Valheesta jää tietysti kiinni, mutta siitä voi koitua monenlaista harmia, jos toinen tulee loukatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Mies lähestyy naista vain silloin kun hän seksuaalisesti kiinnostunut naisesta ja katoaa, jos mitään seksuaalista ei tapahdu.
Kyllä miehet lähestyy naisia ihan samalla tavalla kuin miehiäkin töissä ja harrastuksissa, vapaa-ajalla. Ei siinä ole välttämättä eroa. Ihastusta voi olla tai olla olematta.
Sanot että saa vain vetää ulospäin.
Anna sen ukon olla rauhassa. Pelaat sen tunteilla
Pidän kertomasi perusteella teitä tuttavina, en edes hyvinä kavereina. Miten teillä on edes tullut seksi mieleen?
Sinun pitää antaa miehelle pimppaa palkinnoksi tuhlausta ajasta. Muuten mies ghoustaa sinut.
Me ollaan liikuttu samoissa porukoissa vuosien ajan, joten tunnetaan jollakin tasolla. Ollaan vietetty viikonloppuja yhdessä tietyssä porukassa. Meillä vain on ollut monen vuoden tauko tässä. Porukka, jossa ollaan pyöritty, on hyvin avoin eikä käytännössä mikään aihe ole tabu.
Ap, oot outo. Leikit miehellä. Taidat haluta boostia ja kun et muualta saa lähestyt miestä aika ajoin.
Miehet ny panee reikää ku reikää, et oo spesiaali hälle vaikka boostaat itseäs hänen avulla.
Olet nolo
Vierailija kirjoitti:
Anna sen ukon olla rauhassa. Pelaat sen tunteilla
Olen tehnyt selväksi, mikä on mulle ok enkä koe olevani vastuussa hänestä tai hänen tunteistaan sen jälkeen. Tuota kuitenkin mietin, että ei ole hyvä jatkaa ainakaan tiivistä yhdessäoloa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies lähestyy naista vain silloin kun hän seksuaalisesti kiinnostunut naisesta ja katoaa, jos mitään seksuaalista ei tapahdu.
Kyllä miehet lähestyy naisia ihan samalla tavalla kuin miehiäkin töissä ja harrastuksissa, vapaa-ajalla. Ei siinä ole välttämättä eroa. Ihastusta voi olla tai olla olematta.
Kiitos asiallisesta kommentista. Näin mäkin ajattelen, ettei aina tarvitse olla intiimiä kiinnostusta. Ihastus tai intiimi kiinnostus voi sitä sekoittaa.
Jos siellä on seksuaalista halua alkuun, voi jatkua ystävyytenä tai ei. Yleensä noista ei tule ystäviä. Joskus nuorempana yks mies ehdotteli alkuun ja kieltäydyin seksistä. Hän halusi jatkuu ystävänä. Nähtiin aikalailla joka kuukausi muutaman vuoden ajan, mutta mitään seksisuhdetta ei ikinä ollut. Muutamia vuosia myöhemmin aloin seurustella hänen kaverinsa kanssa, jonka tapasin tuon ystävän seurassa.

No jos alkuun on kaveri ja sitten tulee jotain intiimimpää reaktiota, niin kyllä se kaveri/ystävyyssuhde on hankala saada takaisin normaaliksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap, oot outo. Leikit miehellä. Taidat haluta boostia ja kun et muualta saa lähestyt miestä aika ajoin.
Miehet ny panee reikää ku reikää, et oo spesiaali hälle vaikka boostaat itseäs hänen avulla.
Olet nolo
Palstan mustis-trolli suuttui ihan todella. Taas muut saa, mutta et sä.
Vierailija kirjoitti:
Jos siellä on seksuaalista halua alkuun, voi jatkua ystävyytenä tai ei. Yleensä noista ei tule ystäviä. Joskus nuorempana yks mies ehdotteli alkuun ja kieltäydyin seksistä. Hän halusi jatkuu ystävänä. Nähtiin aikalailla joka kuukausi muutaman vuoden ajan, mutta mitään seksisuhdetta ei ikinä ollut. Muutamia vuosia myöhemmin aloin seurustella hänen kaverinsa kanssa, jonka tapasin tuon ystävän seurassa.
Kiitos sullekin asiallisesta vastauksesta 😊Mä ajattelin, että voisin tavata max kerran kuukaudessa, mutta luultavasti harvemmin, etten millään tavalla vahvista toivetta muusta. Mä uskon, että on mahdollista, mutta vaatii enemmän kuin pelkkää ystävyyttä haluavilta ihmisiltä. Sulle ystävyydestä seurasi myös ihana yllätys. Kaikki siis on mahdollista
Vierailija kirjoitti:
Ap, oot outo. Leikit miehellä. Taidat haluta boostia ja kun et muualta saa lähestyt miestä aika ajoin.
Miehet ny panee reikää ku reikää, et oo spesiaali hälle vaikka boostaat itseäs hänen avulla.
Olet nolo
Älä opettele miesten ja naisten välisiä suhteita salkkareista, pliiiis. Salkkareissa on sitä tunnedraamaa, tosi elämässä ei niinkään. Joskus tai useinkin ne miesten ja naisten kohtaamiset on vaan kuten hyvän päivän tutuilla, ei sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies lähestyy naista vain silloin kun hän seksuaalisesti kiinnostunut naisesta ja katoaa, jos mitään seksuaalista ei tapahdu.
Kyllä miehet lähestyy naisia ihan samalla tavalla kuin miehiäkin töissä ja harrastuksissa, vapaa-ajalla. Ei siinä ole välttämättä eroa. Ihastusta voi olla tai olla olematta.
Kiitos asiallisesta kommentista. Näin mäkin ajattelen, ettei aina tarvitse olla intiimiä kiinnostusta. Ihastus tai intiimi kiinnostus voi sitä sekoittaa.
No jos alkuun on kaveri ja sitten tulee jotain intiimimpää reaktiota, niin kyllä se kaveri/ystävyyssuhde on hankala saada takaisin normaaliksi.
Monesti nää on haastavia eikä ikinä voi tietää mitä haluaa. Mulla ei tästä ole kokemusta, mutta muutos tuo omat haasteensa etenkin, jos ei ole molemminpuolista kiinnostusta
Mihillä ei ole milessä kun pillu tai raha.
Korjaan sen verran, että mies sanoo, ettei sulje meidän väliltä mitään pois, mutta on halukas jatkamaan kohtaamisia, vaikka suljen parisuhteen ja muun intiimin kanssakäymisen pois. Minusta vain tuntuu siltä ja edellisiin kokemuksiin pohjautuen, että taustalla elää halu syvemmästä yhteydestä, vaikka tekisin selväksi, ettei ystävyyttä enempää ole tarjolla.