YLE: "On aika tottua siihen, että palvelua ei aina ole saatavilla suomeksi. Suomi ei voi toimia ilman ulkomaalaisia työntekijöitä"
Kumma kun en löydä tätä artikkelia suomeksi ylen sivuilta. Hmmm...
Miksi Suomen suurin kauppias kehottaa asiakkaita ottamaan vastaan ulkomaalaisia työntekijöitä?
"On aika tottua siihen, että palvelua ei aina ole saatavilla suomeksi. Suomi ei voi toimia ilman ulkomaalaisia työntekijöitä", S-ryhmän lehden kansi julistaa.
Yritys aikoo palkata myös lisää ulkomaalaissyntyisiä työntekijöitä, ja äskettäin se kehotti asiakkaitaan totuttamaan ajatukseen neljännesvuosittain ilmestyvän Yhteishyvän etusivulla.
Tänä vuonna sen kesäpainos omisti useita sivuja ja kaksi artikkelia aiheeseen, miten suomalaiset työnantajat tarvitsevat työntekijöitä ulkomailta.
Numeron etusivun sumutus oli melko rehellinen.
"On aika tottua siihen, että palvelua ei aina ole saatavilla suomeksi. Suomi ei voi toimia ilman ulkomaalaisia työntekijöitä", kopiossa lukee.
Kansikuvassa on otsikko, joka voidaan (kielioppitempun avulla) lukea kahdella tavalla: "Muuttajat Suomeen" tai "Suomen vaihtajat".
S-ryhmän henkilöstöjohtaja Hanne Lehtovuoren mukaan yritys aikoo palkata uusia tulokkaita, koska sillä on täytettäviä työpaikkoja.
"Lehden viesti [asiakkaille] oli olla ymmärtäväisempi", hän sanoi.
"Yleensä ihmiset ovat hyvin ymmärtäviä ja ovat usein iloisia saadessaan olla vuorovaikutuksessa työntekijän kanssa, joka yrittää puhua suomea - tai jopa mielellään puhua itse englantia", hän selitti ja lisäsi, että jos kommunikaatioongelmia ilmenee, lähellä on aina suomenkielisiä työntekijöitä. voi auttaa.
"Halusimme sanoa, että tarvitsemme ihmisiä, joilla on erilainen tausta ja että arvostamme heitä", Lehtovuori sanoi.
Kommentit (453)
Vierailija kirjoitti:
Lähikaupan kieli voitaisiin mielestäni vaihtaa kokonaan englanniksi ja suomi kieltää. Eipä tarttis sitten törmätä persuihin siellä.
Sorry, that won't solve your problem.
Ulkomaalaiset työntekijät on usein hyvin kohteliaita ja ystävällisiä, mutta sitten kun tulee jokin ongelma, menee heti sormi suuhun. Suomalainen joutuu itse selvittämään sen ongelman. Helppo se on hymyillä, kun voi vain heittäytyä tyhmäksi, kun on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on porukkaa, jota voi palkata töihin.
Kaikki ei osaa englantia tai ruotsia. Yritä siinä käydä kaupassa tai ravintolassa.
Menet sitten sellaiseen kauppaan tai ravintolaan jossa saat palvelua suomeksi. Eli äänestät jaloillasi. Näin se maailma toimii.
Ei se toimi jos kaikki ne suomen kokonaiset kolme kauppaketjua toimii samalla tavalla. Ravintoloissakin veroa kiertävät mamupitseriat ovat vetäneet useimmat suomalaiset paikat konkkaan tai vaihtamaan ulkomaalaiseen työvoimaan.
Älähän nyt liioittele. Äänestät jaloillasi niin kauan kuin kykenet. Kyllä jostain kaupasta löydät suomalaisen joka palvelee sinua sikäli kun tarvitset ruokakaupassa palvelua. Niin maailma vain toimii. Kauppa ei menesty jos asiakkaita ei ole ja menestyy jos on.
Rantahurrien mongerrus kun kuulostaa Suomalaisen korvaan stadin slangilta, mikä onkin 50% venäjää.
Heh tämä on aika hauska seurata. Kohta ei ole yhtään tahoa jota vastaan perussuomalaiset eivät ole hyökänneet tämän ongelmansa kanssa 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on porukkaa, jota voi palkata töihin.
Kaikki ei osaa englantia tai ruotsia. Yritä siinä käydä kaupassa tai ravintolassa.
Menet sitten sellaiseen kauppaan tai ravintolaan jossa saat palvelua suomeksi. Eli äänestät jaloillasi. Näin se maailma toimii.
Ei se toimi jos kaikki ne suomen kokonaiset kolme kauppaketjua toimii samalla tavalla. Ravintoloissakin veroa kiertävät mamupitseriat ovat vetäneet useimmat suomalaiset paikat konkkaan tai vaihtamaan ulkomaalaiseen työvoimaan.
Älähän nyt liioittele. Äänestät jaloillasi niin kauan kuin kykenet. Kyllä jostain kaupasta löydät suomalaisen joka palvelee sinua sikäli kun tarvitset ruokakaupassa palvelua. Niin maailma vain toimii. Kauppa ei menesty jos asiakkaita ei
Jos pihvi maksaa kympin enemmän, ja ravintola sijaitsee 10 km kauempana, niin kyllä se alkaa tuntumaan.
Jossa ruokakaupassa sillä ei nyt ole väliä sinänsä, mutta periaattesta pitäisi tukea suomalaisia palkkaavia kun ne hinnat ovat sellaista riistoa että kyllä heillä pitäisi olla varaa.
Kylläpäs täällä on taas monia selittelemässä kuinka ei haittaa vaikka ei saisi palvelua suomeksi. Urbot, tässä ei kyse mistään satunnaisista sushi-baareista.
Täytyy olla swedu/ruskitrolleja, taas. Molemmathan inhoavat suomenkieltä.
Järkyttävintä on se, että hoitoalalla ei tarvitse puhua suomea. Tämä ei onnistusi missään muussa Euroopan maassa. Ja juu ässät ja koot palkkaa tietenkin mielummin ulkkareita kassalle ym. kaupanalan töihin, ettei tarvitse maksaa täysiä tunteja. Suomessa kielitaidottomien osuus tulee kasvamaan koko ajan, koska joko oikeutensa tietäviä suomalaisia ei palkata tai suomalaiset ovat häipyneet alalta huonon palkan tai surkean esimiestyön vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
"Halusimme sanoa, että tarvitsemme ihmisiä, joilla on erilainen tausta ja että arvostamme heitä" Juuri suomalaisten yritysten ei tarvitse olla se maailman suurin siirtolaistyöpaja. Mistä helkkarista nämä tampiot ovat saaneet yhtäkkiä päähänsä että tämän muutaman miljoonan asukkaan maan pitäisi tarjota työpaikkoja puolelle aasialle ja afrikalle?? Me emme ole koskaan olleet mikään multikulttuurimaa emmekä tule olemaan(täällä tepastelisi kaikkia etnisyyksiä niin hitosti ja niille pitäisi olla omat työjuttunsa, omalla kielellä) On käsittämätöntä että näitä edes roudataan tänne, toiselta puolelta maapalloa vaikka oma maa on täynnä työttömiä jotka puhuvat sitä suomea.
Laissa pitäisi määrätä että suomalainen firma joutuu palkkaamaan ensiksi omanmaalaisia.
Näin jo on esimerkiksi Yhdyvalloissa. Jos määrättyyn tehtävään palataan ulkomailta henkilö, firman pitää täyttää toteen että tällä henkilöllä on joku tietotaito, jollaista ei löytynyt keneltäkään jo Yhdysvalloissa olevalta henkilöltä. Suomessa pitäisi ehdottomasti olla sama periaate.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ruotsinkielisten on saatava palvelua omalla kielellä, mutta ei suomenkielisten? Tämähän on selvää syrjintää.
Ehdottaisin S-ryhmän pomolle, että hän hakeutuu joksikin aikaa asiakaspalvelutyöhön Ranskaan. Sen jälkeen voi tulla kertomaan oman kokemuksensa siitä, mitä siitä seuraa, kun asiakas ei saa palvelua maan virallisella kielellä (olettaen, että hän ei osaa ranskaa).
Käsittämätöntä ylimielisyyttä ja piittaamattomuutta asiakkaita kohtaan, että työntekijöiltä ei edellytetä alkeellisintakaan kielitaitoa. Ei luulisi olevan vaikea opetella hyvää päivää, kiitos, numerot suomeksi ja tavallisimmat juomat. Niillä jo pärjäisi tarjoilijana niin, että asiakas ei edes huomaisi puutteellista kielitaitoa.
Missään ei luvata eikä vaadita ruotsinkielistä palvelua ruokakaupassa. Se sääntö koskee virastoja yms. virallisia tahoja ja niissä puhutaan ihan
"...puhun useita kieliä ja ystävällisyys on sanatonta ja kansainvälistä. Olen itse asunut useissa maissa ulkomailla maissa joiden kieltä en osannut, ja aina sain töitä".
Hieman ristiriitaista...
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs täällä on taas monia selittelemässä kuinka ei haittaa vaikka ei saisi palvelua suomeksi. Urbot, tässä ei kyse mistään satunnaisista sushi-baareista.
Täytyy olla swedu/ruskitrolleja, taas. Molemmathan inhoavat suomenkieltä.
Mietin vain että milloin olisin tarvinnut palvelua ruokakaupassa. Ehkä joskus muutama vuosi sitten taisin kysyä jotain erikoisempaa tuotetta. Muuten ei ole tarvinnut keskustella myyjän henkilökunnan kanssa.
Käskytetäänkö S-ryhmää jostain ulkomailta? Weffistä? Täähän on sitten skandaali, koska se on kuitenkin suomalaisten yksityisten omistaja-asiakkaiden omistama firma!
Ongelma tässä on myös se että nämä firmat/yritykset jo kieli pitkällä suunnittelevat ulkkisten haalimista työpaikkoihin joihin pitäisi palkata omanmaalaisia. Jokainen ulkomaalainen vie työpaikan suomalaiselta, tajuatteko? Niitä työpaikkoja ei tule meille suomalaisille lisää ja yhä enemmän suomalaiset saavat myöskin potkuja ja ne paikat paikataan niillä ulkkiksilla. Ymmärrättekä mikä on lopputulos?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sitten Suomessa ei voi odottaa enää ruotsinkielistäkään palvelua. Pakkoruotsille bye bye.
Palkat ja tylvuorolistat kohdilleen niin saa kauppaketjut rekrytoitua suomalaisia työntekijöitä. Tämä rivien välistä, 0 sopparilla tai osa-aikaisella ei makseta laskuja eikä kela välttämättä nosta suomalaista suosta.
Siis eihän noilta ulkkiksilta todellakaan vaadita ruotsin kielen taitoa, sisämaassa ainakaan. Testatkaa vaikka huviksenne. Ekaksi suomi, sitten ruotsi.
No ihan rehellisesti sanoen ei sitä ruotsia osaa keskiverto sudeettisavolainenkaan, tai kukaan muukaan sisämaassa.
Pelkään ulkomaankieltä mongertavia örkkejä ja jos minulle sellaista puhutaan puhuu nyrkkini refleksinomaisesti ja välittömästi.
Ulkomaankielifobia ei ole mikään naurun asia, vaan verisen nenän asia.
Vierailija kirjoitti:
Pelkään ulkomaankieltä mongertavia örkkejä ja jos minulle sellaista puhutaan puhuu nyrkkini refleksinomaisesti ja välittömästi.
Ulkomaankielifobia ei ole mikään naurun asia, vaan verisen nenän asia.
Sehän on ongelma sinulle koska joudut teostasi vastuuseen.
Jaloilla äänestys laitaa asiakaspalveluiden tarjoajat suomenpuhujiksi.Ulkkiksille voi opettaa n. 500 sanan setin palveluun liittyvää kielitaitoa. Jos ei opi, ei sopvellu asiakaspalveluun.
Vierailija kirjoitti:
Heh tämä on aika hauska seurata. Kohta ei ole yhtään tahoa jota vastaan perussuomalaiset eivät ole hyökänneet tämän ongelmansa kanssa 😁
Hyytyy se sinunkin nauru siinä vaiheessa kun nenäsi on lyöty takaraivoon ja aivomassaa valuu korvistasi pitkin veristä nenää. 😁
Vierailija kirjoitti:
Käskytetäänkö S-ryhmää jostain ulkomailta? Weffistä? Täähän on sitten skandaali, koska se on kuitenkin suomalaisten yksityisten omistaja-asiakkaiden omistama firma!
YLE on toinen skandaali! Sehän kustannetaan suoraan meidän veronmaksajien pussista! Ohjelmien ja mielipiteiden pitäisi olla tasan sitä, mitä me halutaan. Vuodeksi Yle-maksu vapaaehtoiseksi ja lomautukset pyörimään, niin alkaa ohjelmien sisältö kummasti paranemaan. Ja turhat pellehommat loppuu seinään.
Taisi S-ryhmäkin nyt työntää kätensä ns. paskaan.