Kun kaksi ainokaista aikuista menee yhteen ja saa lapsia. Niin lapsilla ei oo serkkuja, tätejä tai setiä.

Mikäs ongelma siinä on?

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ongelma siinä on?

Suvusta saa tukea, apua ja turvaa. -eri

Onhan niillä kuitenkin mummot ja papat.

Mummo löytyy?

Olen. Lapseni kohdalla. Me vanhemmat olemme niitä ainoita lapsia. Eikä hänellä otsikon lisäksi ole myöskään yhtään enoa.

Mun kokemuksellani suvusta ei ole ollut mitään tukea tai apua, mutta ystävät ovat kultaakin kalliimpia. 

Mulla on kaksi tätiä, yksi setä ja yhdeksän serkkua. Yhteyttä ei olla pidetty 15 vuoteen.

Muuttaa kyllä elämää. Mun lapsuudessa käytiin usein mun serkkujen luona leikkimässä. Mun lapsella on yksi setä ja yksi serkku. Erilaista on.

Mun eno ei saanu lapsia ja isän siskon perheen kanssa ei oltu missään tekemisissä. Ei mulla ole mitään suhdetta kahteen serkkuuni, joten en osaa mitään kaivatakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ongelma siinä on?

Suvusta saa tukea, apua ja turvaa. -eri

Meillä lähimmätkin sukulaiset asuvat 6000 km päässä. Eipä heistä ole paljon tukea, apua ja turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ongelma siinä on?

Suvusta saa tukea, apua ja turvaa. -eri

Meillä lähimmätkin sukulaiset asuvat 6000 km päässä. Eipä heistä ole paljon tukea, apua ja turvaa.

Teillä on poikkeuksellinen tilanne. Useimmilla suku asuu hyvinkin lähellä, samassa kunnassa tai sitten lähikaupungissa.

Niistä sukulaisista on usein pelkkää harmia.

Meillä on näin. Kaksi ainoaa lasta joiden ainoalla lapsella ei ole serkkuja. 

Mulla on serkkuja, tätejä ja setiä ja näiden kanssa on tullut oltua todella vähän tekemisissä.

No vähän vastaavaa on tullut mietittyä. Minulla ja lasten isällä on molemmilla sisarus, mutta näistä kummallakaan ei ole lapsia, eli näin ollen lapsillani ei ole serkkuja. Eivät tosin ole sellaisten perään kyselleet.

Yhdellä serkullani on kaksi lapsetonta sisarusta, eli eipä edes kolmen lapsen hankkiminen takaa serkkujen saamista. Ja ovatko serkut niin olennainen osa hyvää elämää kuitenkaan? Kiva, jos sellaisia on, mutta jos ei ole, ei kuitenkaan huomaa, että mitään puuttuu.

Ei ne sisarukset ole tae, että he lisääntyvät.

Meitä on kolme sisarusta joista yksi on valinnut hankkia lapsia eli hänen lapsella on serkkuja vain toisen vanhemman puolelta.

Ja en ole kyllä omia serkkuja minään tukena ja turvana käyttänyt. Suurinta osaa en ole montaa kertaa aikuisiällä nähnyt, paria "kaveritason saavuttanutta" tapaan muutaman kerran vuodessa. Setiä ja tätejä nään, jos sattuvat vanhemmillani kyläilemään, kun itse olen siellä käymässä.

Sitten mennään pidemmälle suvussa ja haetaan tuki omista serkuista ja lapset leikkivät pikkuserkkujen kanssa

Sehän on hyvä vain, kun säästyy juoruilta ja kyyläämiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ongelma siinä on?

Suvusta saa tukea, apua ja turvaa. -eri

Meillä lähimmätkin sukulaiset asuvat 6000 km päässä. Eipä heistä ole paljon tukea, apua ja turvaa.

Teillä on poikkeuksellinen tilanne. Useimmilla suku asuu hyvinkin lähellä, samassa kunnassa tai sitten lähikaupungissa.

Ja paskat on. Ei yhtää sukulaista lähelläkään kun kaikki muuttaneet sinne tänne. Ja tämä on hyvin normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ongelma siinä on?

Suvusta saa tukea, apua ja turvaa. -eri

Meillä lähimmätkin sukulaiset asuvat 6000 km päässä. Eipä heistä ole paljon tukea, apua ja turvaa.

Teillä on poikkeuksellinen tilanne. Useimmilla suku asuu hyvinkin lähellä, samassa kunnassa tai sitten lähikaupungissa.

Juu mun tädit, sedät ja serkut asuvat samassa kaupungissa. Ei olla oltu missään tekemisissä 20 vuoteen. Syynä se, että edesmennyt äitini oli hankala, narsistinen ihminen. En tosin yhtään kaipaa sukulaisiani. Minulla on muutama läheinen ystävä, se riittää.