G: Rehellisyyden nimissä; kadehditko koskaan lapsettomia?

sanon minäkin lapsettomille ystäville. Että hyvähän teidän on harastaa sitä ja tätä kun ei ole muksuja.



Mutta tasan en kadehdi, miksi muuten tahtoisin seitsemännen lapsen?



Siis sehän on vain totta ,e ttä jos on lapsia ei voi tehdä niitä kaikkia asioita kuin lapseton, mutta ei siihen kadehtimista tarvita.

Ja tiedoksesi, että lapset eivät käytä vaippoja kun muutaman vuoden ja hiekkalaatikollakaan ei tarvitse kökkiä loppuelämää! Lapset kun tuppaavat kasvamaan ja aikuistumaankin!



- 26

Onko elämäsi sitten taas tyhjänpäiväistä? Vai oletko yksi niistä äideistä joka takertuu aikuisiin lapsiinsa kun hänellä ei ole omaa elämää? Sori vaan, mutta mä vähän säälin sua.



t: yks, joka ei kadehdi lapsettomia mutta jonka elämä ei ollut ennen lapsia sisällötöntä

Lapseton ollu vaikeahoitoisia, raskaudet hankalia jne mutta ei ole tullut haikailtua edes helpompaa elämää.



Lapset ovat tuoneet niin paljon mun elämään, etten ikinä vaihtisi pois. Ja pääsenhän ilman heitä vaikka pyörimään yökerhossa tai kuntosalilla tai miten nyt lapsettomat täyttävätkään elämänsä.

Ajattelen siis että mulla on kaikki!

ilman perhettä ja näitä lapsiperheen vuosia. Paljon muutakin elämää on nähty ja monet kivat jutut odottaa siellä taas sitä aikaa kun lapset on aikuistuneet -mutta saanpa sitten niistäkin päivistä nauttia, kun olen aikuisten lasten vanhempi.

Ei se lasten tuoma elämänrikkaus siihen lopu että he muuttavat omilleen.

Oikein odotan sitä päivää, kun lapset lähtevät maailmalle.



nimimerkillä " Krooninen univelka"

Joskus tulee tietty mietittyä minkälaista olisi ilman lapsia. Ja aina tulos on se että, mun mielestä se olisi kamalaa.

Ovathan ne silti minun lapsiani, vaikka asuisivat Australiassa!! Ja onhan minulla se kuuluisa oma elämäkin!

Mutta kuten jo sanoin, kyllä todellakin säälittää lapsettomat joiden elämään ei mahdu muuta kuin oma napa! Yrittävät keksiä jotain " muka tärkeetä" sisältöä, mutta millä loppupeleissä ei ole mitään merkitystä!



- 26

Ehdin elää ja kokea ihan riittävästi asoita sinkkuna/parina ennen lasten syntymiä. Nyt lasten ollessa pieniä, on varsin rankkaa fyysisesti univelan vuoksi, mutta se lienee ohimenevää. Tämä on elämää! Oli aika ennen lapsia ja nyt elämä lasten kanssa. Joistain asioista tietenkin pitää luopua lasten takia, ei kaikkea voikaan saada koko ajan samaan aikaan. Ei voi matkustella rinkka selässä ympäri maailmaa ja bailata sekä samanaikaisesti hoitaa paria pikkumuksua.



Olen ajatellut, että näin elämän kuuluukin mennä ja nautin arjen hetkistä lasten kanssa suunnattomasti, vaikkakin vähemmän väsyneenä olisi vieläkin antoisampaa. Tuskin maltan odottaa muutaman vuoden eteenpäin kun lasten kanssa voi tehdä jo enemmänkin asioita. Sitten parinkymmenen vuoden päästä koittaa taas aika, kun lapset muuttavat pois kotoa ja odotan sitäkin innolla ja sitten on taas aika erilaisten asioiden.

Hupaisaa!

Sitä paitsi me lapselliset saaneet molemmat: olemme nauttineet sekä kahdenkeskisestä aikuisten arjesta että lasten tuomasta melettömästä onnesta ja ilosta.

Vaikka rahaa ja aikaa oli enemmän, oli elämä niin paljon tyhjempää ennen lapsia.



En missään nimessä kadehdi lapsettomia vaan päinvastoin toivoisin kaikille saman mahdollisuuden kuin itselläni, eli saada elämäänsä niin paljon enemmän lasten myötä.



Rakastan arkeani, vaikka en ehdi enää käydä paljon museoissa, teatterissa ja konserteissa, odotan malttamattomana sitä hetkeä jolloin voin mennä niihin lasteni kanssa.



Onnellinen äiti

Luin viestiketjun vasta vastattuani kysymykseen. Onpa ihana lukea, että täältä Suomenmaasta löytyy näinkin paljon jatkuvasti onnellisia ja tyytyväisiä äitejä :)



Itse en valitettavasti kyseiseen ihmisryhmään kuuluu huolimatta siitä, että lapseni ovat parasta ja rakkainta mitä minulle on elämässäni tapahtunut.

Joskus meihen kanssa yhdessä ihmetellään että miten siten silloin ei muka riittänyt aikaa/rahaa jne. mutta tyytyväisiä ollaan:)

lapset ovat parasta mitä elämässäni on tapahtunut

Suurinpiirtein kerran tunnissa *nolottaa*



En vaan yksinhuoltajana meinaa kestää ja jaksaa jatkuvaa tappelua, unettomuutta ja yksinäisyyttä.

lapset ovat antaneet syvyyttä ja niin paljon rakkautta lisää elämääni, etten ikinä heidän saantiaan kadu. Tiedän olevani onnekas ja lapseni myös sen minulta kuulevat, että äiti on heistä ylpeä ja onnellinen.



Perheen perustin 30 vuotiaana eli kyllä sitä baarielämää tuli koluttua aivan tarpeeksi ja ammatti on, joten mihinkään ei nyt ole kiire.

Kyllä se säälin puolelle menee..

Ne on kuitenkin aika pieniä asioita, kuten viikonloppuna pitkään nukkuminen, elokuvissa käyminen... tuollaiseen on aikaa kyllä sitten joskus. Olen aina halunnut viettää paljon aikaa ihan itsekseni ja hiljaa, esim lukien tai taivasta tuijotellen. Tuoki odottaa jossain tulevaisuudessa... Kadehdin kyllä ystäviä jotka saavat nukkua kunnolla, sillä itse tunnen olevani ihan fyysisestikin sairas tämän pätkäunen takia. Kadehdin sitä olotilaa että pää ei tunnu räjähtävän.



Olen myös saanut ensimmäisen lapsen kolmekymppisenä ja tiedän siis mitä kadehtia. En kyllä väittäisi että elämäni oli tyhjää ennen lasta!! Ei se lapsi ole kaikki kaikessa, onhan sitä nyt muutakin sisältöä elämässä eikä lapsettomien elämä ole palkkää baareissa luuhaamista! Jos lasta ei olisi tullut niin sittenhän me oltaisiin tuon mukaan oltu ihan hautaan valmiita ;)

Itse en todellakaan haluaisi olla lapseton. Rehellisesti en ole halunnut olla lapseton edes sekuntia sen jälkeen kun lapsen sain. Tällä hetkellä minulla ei ole omia menoja kuin työssäkäynti, mutta olen niin tyytyväinen silti. Ennen lasta minulla oli paljon vapautta ja menoja sekä harrastuksia, mutta en kaipaa niitä nyt. Niiden aika on myöhemmin. Toivon saavani vielä ainakin yhden lapsen.