Oletko pitkäikäisestä suvusta? Jos et, ahdistaako?

En tunne sukulaisia. Vanhemmat ovat 70+.

Olen pitkäikäisestä suvusta. Isovanhempien ikähaitari on 90-100v. Vaarin sisko on nyt 95v. ja asuu edelleen yksin. Autolla ajon joutui lopettamaan viime syksynä.

Suvussani on pitkään eläneitä, vähän lyhyempään eläneitä ja melko nuorena kuolleita. Itsestään huolta pitäneet; oman painon hallinta, terveellinen syöminen, liikunta ja hyvin vähäinen päihteiden käyttö ovat selvästi vaikuttaneet pitkään eläineiden sukulaisteni elinikään. Ne sukulaiset, jotka eivät ole piitanneet terveellisestä elämästä ovat kuolleet nuorina ja moni heistä sydänperäisiin sairauksiin. Vaikea sairauskaan ei aina johda lyhyeen elinikään, sillä  suvussani pisimpään eläneiden (yli 90 v.) miesten joukossa on mm. varsin nuoresta asti vaikeaa munuaistautia sairastanut henkilö, joka eli koko aikuisikänsä esimerkillisen terveellisesti. 

Pitkäikäisessä suvussa vanheninen tapahtuu jotenkin hitaasti,voi ottaa aina parikymmentä vuotta pois iästä. Koko ajan on jotenkin "jäljessä" verrattuna omaan ikäluokkaan. Ajatusmaailmakin on aivan eri kuin omanikäisillä,eläkkeellä aloittaa uuden työn tai uuden harrastuksen. Ystävät ovat yleensä paljon nuorempia. Juttu on geeneissä, ei sitä millään hyvillä elämäntavoilla voi muuttaa. Säännollinen elämäntapa on jopa haitaksi,sellainen henkinen joustavuus ja muuntautumiskyky häviää. 

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA 

Liekö sillä mitään merkitystä elääkö enemmän vai vähemmän muuta kuin itsekkäässä mielessämme. 

Kun on usean kerran ollut lähellä menehtyä ja yhden kerran jo käynyt rajan takana, ei huoleta, koska selviytymissä ollut takana sattumat, johon suvun geenit eivät ole voineet vaikuttaa mitenkään. Sitä, mihin ei voi vaikuttaa, on turha murehtia etukäteen. Murehtiminen vanhentaa ennen aikojaan ja edistää sairauksia.

Minä olen jo vanhempi kuin yksikään isäni sukupolvesta suvun miehissä ja ikää on 55 vuotta. Äitini eli 69 vuotiaaksi, josta muistisairaana 9 viimeistä vuotta. Jostain syystä tässä tekee jo mieli heittäytyä pois oravanpyörästä. Orpon opit ja kannusteet tuntuvat kovin toisarvoisilta.

Hyvä vaan jos pääsee pois tässä maailmansodan alla.

3 isovanhempaa kuoli alle 60-vuotiaana, yksi eli eli lähemmäs 80-vuotiaaksi. Toinen vanhemmistani kuoli hyvin nuorena. Sydän- ja verisuonitaudit toiselta puolelta kovana sukurasitteena.

Tädit ja sedät vaikuttavat olevan hyvinkin pitkäikäisiä kiitos nykyisen sydän- ja verisuonitautien hyvän hoidon. Elintavatkin ovat paljon terveellisemmät kaikilla. Syövät ovat se jokeri, jota pelkään.

Luultavasti elän 80-90 vuotiaaksi, ellei jokin agressiivinen syöpä iske. Enemmän pelkään puolison puolesta.

Äidin puolelta (bättre folk) on pitkäikäistä sukua, isän puolelta sellaista perusmeininkiä ja kyllä vähän ahdistaa jos joutuu yli 90 veeksi täällä olemaan.

Isän puolen ukkini kuoli 86-vuotiaana (juoppo ja tupakoitsija), mummo 87- vuotiaana. Äidinpuolen ukkia en ole koskaan nähnyt, hän kuoli hevosen ja auran ääreen 52-vuotiaana 60-luvulla (raitis, mutta tupakoitsija), äidinpuolen mummo eli 88-vuotiaaksi.  Että en osaa sanoa.

En ole pitkäikäisestä suvusta ja miksi ihmeessä ahdistaisi? Oikeastiko joku meinaa että tätä lystiä olisi kiva jatkaa mahdollisimman pitkään? Sanoisin, että naiivi ajatus. Kun on kuoleman aika niin hyväksyn sen. Itseni ja muiden kohdalla. Ei elämästä saa arviota ja vaikka saisi, ei elämän pituus ole kriteeri. 

Itse olen pitkäikäisestä suvusta, ja se ahdistaa enemmän. Nähnyt kuitenkin vanhoja sukulaisia missä tilassa ovat loppuvuosina, ei kiitos minulle samaa

Olen. Tuntuu että elämä on ohi jo näin kuuskymppisenä. Että tässä pitäisi vielä kekkuloida 30 vuotta. Hyvä puoli tässä on että jos elän kuin suvussa on eletty, ehdin olla muutaman päivän eläkkeellä. Siihen saakka pitänee kituuttaa työkkärin rahoilla työkyvyttömänä työttömänä työnhakijana.

Niin kuin eräässä Barbaari elokuvassa  hienosti lausuttiin ,miekkojen heiluessa..kuka haluaa elää ikuisesti.Tai Bondin tyyliin ,elä nyt kuole huomenna.

Vaikea tietää / turhaa ahdistua, koska isäni puolelta (karjalaisia ovat) sydän- ja verisuonitauteihin kuolevat nuorina. Oma isäni oli 62. Äitini suomenruotsalaisessa suvussa (Turust) paljon vasta 90 - 95 iässä manan maille menneitä. Mormor oli jopa 97. En fin kvinna, kaipaan häntä.