Pakko mennä taloon, jossa juuri ollut vatsatautia - onko mitään keinoa välttyä tartunnalta?
Eli kysymys otsikossa.
Tälle viikonlopulle oli suunniteltu mieheni isän synttäreitä. Miehen vanhemmat asuvat kauempana, ja ovat saapuneet tälle paikkakunnalle jo muutama päivä sitten lomailemaan.
Pienehköt juhlat piti järjestää miehen veljen luona. Hänen alle kouluikäinen veljentyttärensä sairastui alkuviikosta pahaan vatsatautiin, ja oli sen vuoksi yhden yön sairaalassakin. Hän oli ollut eilen vielä erittäin huonovointinen, mutta miehen veli soitti nyt aamulla ja ilmoitti, että lapsi voi tänään huomattavasti paremmin, juhlat pidetään.
Olen tästä ajatuksesta kauhuissani, etenkin kun on tarkoitus syödä heidän laittamaansa ruokaa. Sanoin miehelle, että onkohan hyvä ajatus järjestää juhlia kun toinen on vielä eilen yrjöillyt, mutta miehen mielestä isänsä syntymäpäiviä tulee juhlia. Sanoi myös minun olevan itsekäs, kun kerroin, etten halua sairastua.
Onko mitään keinoja pienentää tartunnan riskiä?
Paikalle meneminen tuntuu itsensä uhraamiselta
Kommentit (32)
Kuinka vanha miehen isä on? Ensimmäisenä tuli mieleen, että jos virus vei nuorenkin sairaalakuntoon, eikö kukaan ole huolissaan siitä, että vanha (?) ihminen voi saada tämän taudin?
En menisi ja käskisin miehen muutamaksi päiväksi hotelliin/mökille, jos hän osallistuisi juhliin.
Hyvänä näen, eträ lapsen sairastamisesta on teille sentään ilmoitettu. Meillä miehen sisaruksen lapsen kipeänä olosta kuullaan vasta kahvipöydässä, vaikka muksu olis vielä edellisenä päivänä oksentanut, ollut kuumeessa ym. Se jos mikä ottaa pannuun.
Ottaisin mukaan klorite-pullon ja omat käsipyyhkeet ja en söisi, enkä joisi mitään 😂.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on nyt saatu hirveä perheriita aikaiseksi. Sanoin miehelle, että minä en halua mennä taloon, jossa on edellisenä päivänä oltu erittäin sairaita. Mies sanoo minulle, että ajattelen asiassa vain omaa itseäni. Hänen kantansa on, että appiukon syntymäpäivä menee kaiken muun edelle, ja että sen vuoksi täytyy sysätä kaikki muut ajatukset syrjään.
Minun piti viedä mukanani joitain tarjoomuksia, ja nyt kuulemma petän kaikki, jos en mene.
ap
No mies menee sinne ja vie mukanaan ne sinun lupaamasi tarjoomukset.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin mukaan klorite-pullon ja omat käsipyyhkeet ja en söisi, enkä joisi mitään 😂.
Ja saippuan ja katsoisin kaupasta sellaisen käsidesin jolla olisi tehoa norovirukseen.
Mutta en menisi.
Sama aloitus ollut täällä ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on nyt saatu hirveä perheriita aikaiseksi. Sanoin miehelle, että minä en halua mennä taloon, jossa on edellisenä päivänä oltu erittäin sairaita. Mies sanoo minulle, että ajattelen asiassa vain omaa itseäni. Hänen kantansa on, että appiukon syntymäpäivä menee kaiken muun edelle, ja että sen vuoksi täytyy sysätä kaikki muut ajatukset syrjään.
Minun piti viedä mukanani joitain tarjoomuksia, ja nyt kuulemma petän kaikki, jos en mene.
ap
Käy viemässä ne tarjoomukset. Maski naamalle ja kertakäyttökumihanskat käteen. Ojennat tavarat ovesta sisään ja lähdet.
Vatsatauti tarttuu käsittääkseni vasta silloin, jos bakteeri pääsee suuhun. Älä siis laita mitään suuhun. Ei edes sormia.
Vierailija kirjoitti:
Vatsatauti tarttuu käsittääkseni vasta silloin, jos bakteeri pääsee suuhun. Älä siis laita mitään suuhun. Ei edes sormia.
Jos tarvitsee selitää, miksi et syö tai juo mitään, kerro, että sinulla oli juuri eilen hirveä vatsatauti.
Hengityssuojain, et syö tai juo mitään, et koske mihinkään, muistat pitää turvaväliä kaikkiin, et käy vessassa, kivat juhlat.
Kloori on se aine, joka tappaa noroviruksen. Tavallinen käsidesi ei toimi.
On tietysti mahdollista, että sukulaisella oli ruokamyrkytys. Sehän ei tartu, jos oli vaikka naapurissa syönyt pilaantunutta ruokaa.
Noro ei myös tartu, jos itsellä on vielä immuniteettia vastaavalle viruskannalle. Noron immuniteetti on kyllä lyhyt, vain noin 6 kk maksimissaan.
Annat ne miehen vietäväksi.
Tässä on kyllä iso riski, että saat taudin joka tapauksessa miehesi kotiin tuomana.
Mutta on kyllä erikoista sakkia.