Valtiovarainministeriö: Hallituksen toimet laskee polttoaineiden hintoja 20 senttiä
Verrattuna Marinin-Saarikon hallituksen säätämiin jakeluvelvoitetasoihin, vuonna 2027 jakeluvelvoitteen yleisvelvoite tulee olemaan 7,5 prosenttiyksikköä ja lisävelvoite 2 prosenttiyksikköä matalampi. Tämän ansiosta polttoaineet tulee olemaan 8-9c halvempia vuoden 2027 tasolla.
Lisäksi tämän vuoden polttoaineveron alennus, sekä Orpo-Purran hallituksen suunnitelman mukaiset polttoaineverojen alennukset vuosina 2026 ja 2027, alentavat polttoaineiden kuluttajahintaa vuoden 2027 tasolla yhteensä arviolta noin 8 senttiä litralta.
Lisäksi Orpo-Purran hallitus peruu Marin-Saarikon hallituksen säätämät indeksikorotukset polttoaineveroihin, vaikutus vuoden 2027 tasolla tulee olemaan noin 6c.
Monet toki muistuttaa ALVin nostosta, tämän vaikutus tulee 2027 tasolla oleman 2,2-2,5c.
Kokonaisuutena puhutaan siis toimista jotka alentaa polttoaineiden hintoja jo 20c verrattuna siihen mitä Marin-Saarikko hallitus oli jo päättänyt.
Kommentit (165)
Kyse on tämän hetken suunnitelmista/päätöksistä. Ja suunnitelmat/päätöksethäb voivat aina muuttua, jos tilanne sitä vaatii. Tosin vähän epäilen osaako nykyinen valtionvarainministeri ajatella omaa nenäänsä kauemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten tuossa yllättää miten monilla eri keinoilla SDP-Keskusta hallitus oli nostamassa polttoaineiden hintoja, varsinkin nuo indeksitarkistukset mistä ei mediassa paljon puhuttu.
Marinin hallituksella oli selvä järki toiminnassaan. Yksityisautoilun tukemista valtion pitäisi tehdä vain ja ainoastaan heille, jotka eivät aikataulujen/julkisten PUUTTUMISEN JA matkan pituuden vuoksi pääse töihin muuten kuin omalla autolla tai tarvitsevat omaa autoa työssään. Käyttövoimien hintaa ja verotusta ykisituisautoilulle voisi huoletta nostaa vähintään 100% nykyisistä hinnoista, jos toteutettaisiin samalla tuo työmatkavähennyksen korotus.
Jännää että puhut yksityisautoilun tukemisesta kun autoilijat maksaa veroja 8 miljardia vuodessa. Ei se mitään tukemista ole jos
Tietenkin autoilijoiden täytyy maksaa veroja. Luuletko että autoteiden rakentaminen ja ylläpitäminen on halpaa lystiä. Ilmaiseksiko ne pitäisi saada? Vai olisiko tienkäyttömaksut patempi tapa kerätä rahaa teiden rakentamiseen ja ylläpitoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten tuossa yllättää miten monilla eri keinoilla SDP-Keskusta hallitus oli nostamassa polttoaineiden hintoja, varsinkin nuo indeksitarkistukset mistä ei mediassa paljon puhuttu.
Marinin hallituksella oli selvä järki toiminnassaan. Yksityisautoilun tukemista valtion pitäisi tehdä vain ja ainoastaan heille, jotka eivät aikataulujen/julkisten PUUTTUMISEN JA matkan pituuden vuoksi pääse töihin muuten kuin omalla autolla tai tarvitsevat omaa autoa työssään. Käyttövoimien hintaa ja verotusta ykisituisautoilulle voisi huoletta nostaa vähintään 100% nykyisistä hinnoista, jos toteutettaisiin samalla tuo työmatkavähennyksen korotus.
Jännää että puhut yksityisautoilun tukemisesta kun autoilijat maksaa veroja 8 m
Tuosta 8 miljardista vain viidesosa käytetään autoiluun liittyvään kuten tiestön hoitoon. Eli logiikallasi autoilun veroja voisi vielä keventää noin 6,5 miljardin edestä, silloin autoilijat maksaisi vain autoiluun liittyvästä kuten tieinfrasta.
Kiitos hallitus! Sanna Marin halusi jopa ottaa ihmisiltä diesel-autot pois. Vaari säikähti niin, että ajoi diesel-mersunsa riihen taakse ja peitteli sinne risuilla!
Nyt jo eläkkeellä oleva entinen pomoni totesi, ettei voisi vähempää kiinnostaa, mitä bensa tai diesel maksaa. Huoltoasemalla tankkaa tankin täyteen ja sitten ajaa niin kauan kunnes tarvitsee tankata, jos rahat meinaa loppua ennen seuraavaa palkkapäivää, sitten pitää harkita asiaa uudestaan. Samainen mies osti myös ruokaa tällä periaatteella. No joo tietysti velattomalle sinkulle helpompaa kuin perheelliselle...
Autoilijana luottamus tulevaisuuteen paljon parempi nykyhallituksella, uskalsin jopa ottaa asuntolainaa ja ostaa asunnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten tuossa yllättää miten monilla eri keinoilla SDP-Keskusta hallitus oli nostamassa polttoaineiden hintoja, varsinkin nuo indeksitarkistukset mistä ei mediassa paljon puhuttu.
Marinin hallituksella oli selvä järki toiminnassaan. Yksityisautoilun tukemista valtion pitäisi tehdä vain ja ainoastaan heille, jotka eivät aikataulujen/julkisten PUUTTUMISEN JA matkan pituuden vuoksi pääse töihin muuten kuin omalla autolla tai tarvitsevat omaa autoa työssään. Käyttövoimien hintaa ja verotusta ykisituisautoilulle voisi huoletta nostaa vähintään 100% nykyisistä hinnoista, jos toteutettaisiin samalla tuo työmatkavähennyksen korotus.
Jännää että puhut yksityisautoilun tukemisesta kun autoilijat maksaa veroja 8 m
Miksi autoilijat maksa 8 miljardia veroja mutta vain 1,6 miljardia käytetään tiestöön?
Vierailija kirjoitti:
Autoilijana luottamus tulevaisuuteen paljon parempi nykyhallituksella, uskalsin jopa ottaa asuntolainaa ja ostaa asunnon.
Kun joudut työttömäksi huomaat asuntojen hinnat romahtaneen ja joudut myymään puoli ilmaiseksi
Valtiovaraianministeriö kertoi 2023, että hallituksen työllistämistoimet tuovat 100000 uutta tyllistä. Nyt vuoden jölkeen työpaikkoja on hävinnyt 90000 ja konkursseja tehdään kohta enemmän kuin 90-luvun laman aikana.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hallitus! Sanna Marin halusi jopa ottaa ihmisiltä diesel-autot pois. Vaari säikähti niin, että ajoi diesel-mersunsa riihen taakse ja peitteli sinne risuilla!
Purra korottaa autoveroa, joten kohta ei ole varaa ajaa minkäänlaisella autolla.
Vierailija kirjoitti:
Verotulot laskevat reippaan miljardin hyvä säästökohde
Miski autoilijan pitäisi maksaa moninkertaisesti veroja verrattuna muihin? Varisnkin vain 20% käytetään autoiluun liittyvään?
Vierailija kirjoitti:
Tiestönkorjauksesta tänävuonna säästetään vielä 1 miljardi
Autoliitto kehuu Orpon hallitus kun käyttävät tiestön korjaamiseen enemmän kuin edellinen kauhukabinetti
https://www.autoliitto.fi/uutiset/hallitusohjelmassa-on-paljon-hyvia-pi…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autoilijana luottamus tulevaisuuteen paljon parempi nykyhallituksella, uskalsin jopa ottaa asuntolainaa ja ostaa asunnon.
Kun joudut työttömäksi huomaat asuntojen hinnat romahtaneen ja joudut myymään puoli ilmaiseksi
Asuntojen hintojen romahtaminenhan ei liity mitenkään hallitukseen vaan pakotteiden aiheuttaman energiakriisin seurauksista joka johti suureen inflaatioon ja korkojen nousuun.
Täällä taas kommentoidaan ihan kuin joku tuensaaja ostelisi sillä 20e/kk leikkauksella asuntoja.
Autoilijana olisi ollut tyytyväinn jo siihen ettei olisi noussut hinnat. Tuo 20c alennus vain loistava plussa.
Voi vain kuvitella miten paljon olisi noussut jos punavihreitä olisi päässyt hallitukseen, ehkä jopa 30-40c lisää polttoaineiden hintoihin pelkästään verotus/jakeluvelvoite/indeksi päätöksillä.
Vierailija kirjoitti:
Valtion tärkein tehtävä on taata asukkaidensa hyvinvointi, turvallisuus ja ihmisarvoinen elämä. Tämä on kirjattu Perustuslain alkuun.
Kaikkia näitä Orpon hallitus laiminlyö.
Ei meillä tuollaisiin luksustuotteisiin ole varaa, kun rahat pitää käyttää pensa-aleen.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hallitus! Sanna Marin halusi jopa ottaa ihmisiltä diesel-autot pois. Vaari säikähti niin, että ajoi diesel-mersunsa riihen taakse ja peitteli sinne risuilla!
Vaarisi kaltaisilta perskokkareet keräävätkin äänensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tärkein tehtävä on taata asukkaidensa hyvinvointi, turvallisuus ja ihmisarvoinen elämä. Tämä on kirjattu Perustuslain alkuun.
Kaikkia näitä Orpon hallitus laiminlyö.
Ei meillä tuollaisiin luksustuotteisiin ole varaa, kun rahat pitää käyttää pensa-aleen.
Edelleen, miksi se olisi vain autoilijoiden tehtävä rahoittaa koko yhteiskuntaa? Autoilijat maksaa jo moninkertaisesti veroja muihin verrattuna ja vain 20% autoilun veroista käytetään autoiluun liittyvään.
Voidaan kyllä nostaa verotusta, vaikka ALVin kautta niin olisi tasapuolista eikä aina autoilijat maksamassa kaiken.
"Hallituskauden jälkeen on arvion aika,joten Marinin hallituksen katastrofit ovat nyt todettavissa,perseelleen meni.Ei varmaan tarvitse erikseen luetella,jos seuraat aikaasi."
Niin, että mitäs niitä toimenpiteitä nyt tekisi,jotta kelkka saataisiin kääntymään.Odotellaan rauhassa että työttömyys vaan jatkaa kasvamistaan.Voidaan sitten kauden lopussa todeta,että kyllä nämä oli hyviä toimenpiteitä,mutta kun sitä kasvua ei nyt tyhjästä syntynytkään.