Nuori äiti, mitä toivot minulta?
Olen 42-vuotias ja omat lapset jo lukiossa ja yläasteella. Työskentelen yliopistossa ja tänä keväänä havahduin kuinka vakavaa puurtamista ja suorittamista tunnollisten nuorten elämä on.
Olen syntynyt -82 ja olin itsekin tunnollinen. Mutta omassa nuoruudessa kuitenkin asiat lähinnä vain tapahtuivat, E:n paperit se vähällä lukemisella ja uravalinnat tehtiin kevyellä otteella.
Nyt kun katselin puistossa äitejä niin huomaan siinäkin kulttuurin muutoksen ja aloin miettiä, että ylipäätään nuoret kokee maailman varmaan tosi eri tavalla.
Voi olla, että olen itsekin mummo joskus. Mitä sinä, nuori äiti tai isä, toivoisit omalta lähipiiriltäsi tueksi?
Rahaa tuskin meillä milleniaaleilla kovasti on, kun omat vanhemmat ei ole tukeneet taloudellisesti ja pätkätöitä kitkuteltu. Mutta tukea, apua, miten puhua tai kuunnella?
Kommentit (4)
Vauvan mummot, neuvola ja some/media aiheuttavat niitä paineita. Se näkyy puolihuolimattomina puheina siitä, mitä pitäisi tehdä. Kyselyinä, nukkuuko yöt, jos muksu on syntynyt muutama viikko sitten. Ja sitten puhutaan jo uniongelmista. No, ei - vauvat eivät nuku täysiä öitä.
Vauvaperheen huusholli ei ole alati tip-top. Ja kyllä, vanhemmat ovat väsähtäneitä, kukapa ei olisi, kun herää pari kertaa yössä. Kaikki tämä on normaalia. On sotkua, maidon ja kakkavaippojen löyhkää. Huutoa ja meteliä. On mys paljon onnellisia, iloisia hetkiä.
Vanhemmat ovat oikeutettuja elämään ja rakentamaan juuri sellaista perhe-elämää kuin lain rajoissa on mahdollista. Kasvattaa lapsensa parhaalla katsomallaan tavalla. Vaikka ulkopuoliset mitä vaatisivat tai olettaisivat. Kotini on linnani.
Tämä puritaanisuus näkyy nykyisin kaikkialla. Kerrotaan, millainen sinun pitää olla ja mitä tehdä saadaksesi töitä, puolison, miten sisustaa, miten siivota, miten syödä. Sitten jatketaan dramaattisilla jutuilla syrjäytyneistä, elämänhallinnan menettäneistä. Ole parempi versio itsestäsi. Arvostelulle ja syyttelylle riittää aikaa, vaan ei toisen auttamiselle. Kuten: "Minä voin tänään työnnellä vaunuja tuossa pihassa pari tuntia, niin saat nukkua rauhassa".
Moni jättää nyt lapset hankkimatta. Vähän oikeastaan itseä harmittaa, että olen joutunut tänne syntymään.
Kouluikään asti elämä ok, kauheinta oli päikky.
Sitten koulussa saa stressata ja jännittää, että osaako, oppiiko, riittääkö.
Lukiossa alkaa kamppailu tulevaisuudesta..
Yliopistoon pääsy yhtä h*ttiä hyvälle alalle. Siellä mielivaltaista opetusta ja arviointia, josta pedagogia kaukana. Sivutöiden hankinta vaikeaa, palkat surkeita, nollatyösopimuksia. Mielenterveys lujilla.
Valmistuneena pätkää, training-ohjelmaa, verkostoitumista. Kun pääsee johonkin kiinni niin alkaa kunnon mättäminen uraportaassa, että saisi jonkun vakipaikan.. Yt:t vaan paukkuu oikealla ja vasemmalla.
Maksa 1500e/kk vuokraa kolmiosta. Mitään ei jää käteen. Asp-tili, hah!
Ei tipu lapsia.
Älä oleta mitään ja kysy juuri noin, mitä tulee ja apua nuoria äiti haluaisi. Joku haluaa olla hetken erossa vauvasta nukkuen/urheillen/mitä vaan, toinen haluaa siivous- ja kauppa-apua jotta saa itse keskittyä nauttimaan vauvan kanssa oleilusta.
Itse pyysin äitiäni katsomaan vakuutuksemme ja sähkösopimuksemme kuntoon, kun olin niin väsynyt että en jaksanut ajatella mitään vauvanhoitoa monimutkaisempaa. Ja hän myös vertaili parhaat turvaistuimet ja esitteli meille kaksi turvallisinta ja autoomme sopivaa vaihtoehtoa.
Kiitos äiti
Mitkä asiat aiheuttavat paineita?