En käsitä ulkomaalaisen miehen (asuu kotimaassaan) käytöstä
Tapasimme nettideittipaikassa ylli vuosi sitten. En muista tarkkaa aikaa. Jossain vaiheessa mies alkoi valittelemaan välimatkaa ja ehdotti kaveruutta ainakin toistaiseksi. Antoi minun ymmärtää, että on tulossa uudestaan Suomeen lähiaikoina ja voisimme mennä treffeille ja katsoa miten asiat menevät. Juttelu on ollut tosi flirttiä ja mies sanoi, että käy usein someprofiilissani katselemassa kaikkea.
Lähetin miehelle kuvia yhdestä miehestä, jonka kanssa mätsäsimme. Halusin näyttää, etten roiku hänessä ja että minulla on kyllä muitakin. Mies kysyi miksi lähetän hänelle tuollaista ja sanoi, ettei häntä kiinnosta. "Ei hän mustasukkainen ole, miksi olisi, ei se ole tervettä."
Silti tuosta alkoi todella nopeasti sellainen käytös, jota en ole IKINÄ ennen tuolta mieheltä saanut, ja yli vuoden olemme jutelleet. AINA toista kunnioittavasti.
Lopulta mies alkoi ekaa kertaa ikinä arvostelemaan luonnettani tosi töykeästi, käski minun pysyä erossa hänestä ikuisesti ja blokkasi joka paikassa???????
Kommentit (158)
Miestä ei vaan kiinnosta seurasi ja hän on yrittänyt tehdä sen selväksi nätisti ("ollaan kavereita"), mutta sinä jatkat roikkumista ja jotain tindermiesten kuvien lähettelyä ja lopulta hän sanoi rumasti, jotta pääsisi sinusta eroon, kun mikään muu ei toiminut.
Juu no hän on edelleen ottanut minuun itse yhteyttä, ja flirttaillut, että se siitä yrityksestäsi. 😂
Sähän olet ihan törpösti käyttäytyvä. Olisin katkaissut kaikki heti tuon kuvan jälkeen. Etkö ymmärrä mikä on sopivaa ja mikä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Sähän olet ihan törpösti käyttäytyvä. Olisin katkaissut kaikki heti tuon kuvan jälkeen. Etkö ymmärrä mikä on sopivaa ja mikä ei ole.
Todella epäsopivaa näyttää kaverille jonkun kuvaa 😂😂
Se nyt menee edelleen niin, että jos mies sanoo sanan kaveruus, en enää mieti liikaa hänen tuntemuksiaan. Tarkotuksella en loukkaa, mutten myöskään mieti päätäni puhki että voinko tehdä ja sanoa näin ja noin. Kun arvostan 110 %, en tee mitään mikä edes voisi loukata. Mies, joka sanoo että haluaa olla ensin kaveria ja tulee varmaan jossain vaiheessa Suomeen, ei ole silmissäni 110 % arvostuksen arvoinen. Epämääräisyyttä en arvosta, sorry vaan.
Jos ette ymmärrä niin simppeliä asiaa, en mahda sille mitään.
Edelleen odotan vastausta kysymykseen "millaisia italialaiset ovat leppymään?"
Onko ap sun mielenterveys kunnossa?

Sä et arvosta miestä etkä anna painoarvoa hänen tuntemuksilleen. Tämä arvostuksen puute näkyy myös siinä, että nyt mietit pääsi puhki miten saisit kontaktin mieheen, joka on hyvin selvästi ilmaissut sulle, että ei halua olla sun kanssa tekemisissä.
Mua mietityttää, että miksi sä nyt sitten niin kovin haikailet kontaktiin hänen kanssaan? Selvästi et halua olla hänen ystävänsä ja hän taas ei halua olla parisuhteessa sun kanssa. Vai onko tässä nyt kyse siitä, että sä et halua antaa hänelle viimeistä sanaa?
Jos aito aloitus eikä trolli niin: eiköhän se ollut nyt siinä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ette ymmärrä niin simppeliä asiaa, en mahda sille mitään.
Edelleen odotan vastausta kysymykseen "millaisia italialaiset ovat leppymään?"
Vastaus kysymykseesi: italialaiset ihmiset ovat yksilöitä. Jotkut leppyvät helpommin ja toiset eivät ollenkaan. Toki se riippuu myös riidan aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Miestä ei vaan kiinnosta seurasi ja hän on yrittänyt tehdä sen selväksi nätisti ("ollaan kavereita"), mutta sinä jatkat roikkumista ja jotain tindermiesten kuvien lähettelyä ja lopulta hän sanoi rumasti, jotta pääsisi sinusta eroon, kun mikään muu ei toiminut.
Mieshän nimenomaan halusi ap:n seuraa (ollaan kavereita tarkoittaa, että seura kiinnostaa mutta suhde tai seksi ei).
Vierailija kirjoitti:
Jos ette ymmärrä niin simppeliä asiaa, en mahda sille mitään.
Edelleen odotan vastausta kysymykseen "millaisia italialaiset ovat leppymään?"
Tässä kestää kun käy kymmenet miljoonat läpi että saa jonkinlaisen keskiarvon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset kykene löytämään kumpania suomesta? Kuitenkin pajon enemmän vapaita miehiä kuin naisia.
Ehkäpä minua ei kiinnosta suomalaiset? Enkä sanonut missään vaiheessa etten LÖYDÄ Suomesta ketään. Juttelen todella monille Suomessa asuville. Tuo mies oli minulle tärkeä enkä halua menettää häntä.
Eli olet RASISTI
Vierailija kirjoitti:
Jos ette ymmärrä niin simppeliä asiaa, en mahda sille mitään.
Edelleen odotan vastausta kysymykseen "millaisia italialaiset ovat leppymään?"
Luuletko, että kaikki italialaiset miehet samanlaisia? Pohjois- italialaisen miehen luonne aina samanlainen kuin etelä- italialaisen miehen luonne jne.jne. Italialaisessa miehissä löytyy niin hiljaisia ja ujoja kuin puheliaita ja hyvin ulospäin suuntautuneita...näin esimerkkinä...Eihän kaikki suomalaisetkaan miehet ole samanlaisia.Toiset leppyy hitaammin, toiset nopeammin. Näin se on muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ette ymmärrä niin simppeliä asiaa, en mahda sille mitään.
Edelleen odotan vastausta kysymykseen "millaisia italialaiset ovat leppymään?"
Vastaus kysymykseesi: italialaiset ihmiset ovat yksilöitä. Jotkut leppyvät helpommin ja toiset eivät ollenkaan. Toki se riippuu myös riidan aiheesta.
Eivät kylläkään suominaista ota vakavasti ellei sitten ole kyseessä kunnon luuseri köyhä, ruma tai tyhmä. Asiallisilla italiaanoilla on vientiä siellä paikallisten kauniiden naisten keskuudessa. Kassit voi hätätapuksessa suominaiseen tyhjentää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ette ymmärrä niin simppeliä asiaa, en mahda sille mitään.
Edelleen odotan vastausta kysymykseen "millaisia italialaiset ovat leppymään?"
Luuletko, että kaikki italialaiset miehet samanlaisia? Pohjois- italialaisen miehen luonne aina samanlainen kuin etelä- italialaisen miehen luonne jne.jne. Italialaisessa miehissä löytyy niin hiljaisia ja ujoja kuin puheliaita ja hyvin ulospäin suuntautuneita...näin esimerkkinä...Eihän kaikki suomalaisetkaan miehet ole samanlaisia.Toiset leppyy hitaammin, toiset nopeammin. Näin se on muuallakin.
Mutta kukaan niistä ei suominaista ota ellei ole pakko. Oletko yhtään nähnyt miten kauniita on italialaiset naiset ja osaa pitää miestä hyvänä.
Vierailija kirjoitti:
Luulin tekeväni palveluksen näyttämällä, että minulla on kyllä vaihtoehtoja. Halusin pitää miehen elämässäni ja ajattelin, että hän etääntyy pikku hiljaa, jos luulee ettei minulla ole mitään eikä ketään ja että asetan hänelle odotuksia ja paineita.
Olisit voinut näyttää tuon ihan sanoillakin. Olisit voinut esimerkiksi vain sanoa, että ystävyys sopii sulle hyvin ja se siitä.
Tuollainen deittisovelluksien matchien lähettely tuntuu lähinnä pikkumaiselta ja siltä, että yrität tehdä miehen mustasukkaiseksi.
Olisit vain lopettanut sen koko jutun ajat sitten. Siinä ei ole mitään järkeä että viestittelet jonkun ulkomailla asuvan miehen kanssa jonka kanssa et seurustele etkä aio seurustella. Se on myös aika epäkunnioittavaa poikaystävääsi kohtaan että hänen selkänsä takana lähetät viestejä toiselle miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Eli siis on todella outoa, että minä kuvittelen kaveruuteen kaveruudeksi ja että voin puhua vaikka muista miehistä, jos siltä tuntuu ja minut on kaveriksi leimattu???? Enpä tiennyt tässä olevan jotain väärää. Olen koko ajan ollut todella avoin tunteistani enkä missään vaiheessa ole yrittänyt väittää miehelle, etten halua hänestä mitään tai etten välitä tai jotain. Päinvastoin olen tehnyt selväksi, että hän on minulle tärkeä ja haluan tavata.
Ole nyt rehellinen itsellesi; et todellakaan lähettänyt toisten miesten kuvia tälle miehelle sen takia, että olisit vilpittömästi halunnut keskustella miesasioista tämän henkilön kanssa niin kuin tavalliseen ystävyyteen kuuluu. Olethan itsekin tässä keskustelussa useaan otteeseen maininnut, että lähetit kuvat todistellaksesi jotakin eli kyseessä ei ollut mikään arkipäiväinen kuulumisten vaihto.
Ensimmäinen askel minkäänlaiseen sovitteluun voisi olla, että myöntäisit toimineesi ristiriitaisesti ja manipuloivasti.
En ymmärrä yhtään APn jankkausta. Jos mies sanoo, että EI halua olla missään yhteydessä ja laittaa estoon kokonaan, niin asia on selvä...
Mies suoraan sanonut mielipiteensä. Ei halua olla enää edes kaveri. Se on vaan hyväksyttävä.
Turha jankata, mitä ollut ennen. Mies on muuttanut mielensä ja hänellä siihen täysi oikeus.
Tottakai se ottaa päähän ja harmittaa, mutta toisen ihmisen päätöstä pitää kunnioittaa, oli sitten kyseessä nainen tai mies.